Kaksplus.fi

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kakkaa lumella! Terveiseni koiranomistajille!!!

Hyvä koiranomistaja,

päätin tarttua näppikseen ja kirjoittaa sinulle pienen viestin vastineeksi niistä "viesteistä" joita koirasi on tuonne puhtaan valkoiselle lumihangelle jättänyt.

Talvi on ihanaa aikaa, pakkanen puree posket irti ja varpaat jäätyy, mutta suomalaiset tarvitsevat raitista ilmaa. Tai no niin raitista, mitä nyt taajamassa voi saada. Lapset tarvitsevat ulkoilua, koska reippaan ulkoilun jälkeen ruoka maistuu paremmin, vatsa toimii hyvin, mieli on virkeä ja sitten kun koittaa nukkumaanmenoaika, uni tulee silmään sukkelammin.


Aurinko houkuttelee meidät reippailemaan ulos, mutta sitten eteen iskee yököttävä tosiasia: kävelyteiden reunat ja kinttupolut on hunnutettu keltaisella lumella (ei todellakaan kevätkukkia vaan...) ja ruskeilla kökkäreillä (mitkä ei kuitenkaan ole pääsiäispupun ennakkotervehdyksiä). Kirjeeni ydinsisältö lieneekin lastenlaulusta tuttu:
kakkaa lumella
...ja siitäkös minä mieleni taas pahoitin.

Mitä sanoo järjestyslaki?
Ymmärrän, että sinun koirasi ei osaa asioida vessanpöntöllä tai hiekkalaatikolla ja johonkinhan sen on päästeltävä tarpeensa. Järjestyslaki sanoo, että:
"Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:--
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa."

Sama suomeksi:
Aurattu kävelytie: hoidettu alue. Kakkaaminen kielletty.
Keskellä lumihankea: ei hoidettu alue. Kakkaaminen sallittu.

Miksi koiran jätökset harmittaa etenkin lapsiperheessä?
Koiran kaksu liiskaantuu lasten (miksei myös aikuisen) talvikengänpohjan joka ikiseen nystyrään tosi tiukasti ja sen irti saaminen on kamalaa hommaa josta ei edes makseta likaisen työn lisää, vaikka todellakin pitäisi.

Osaatko myös kuvitella sellaisen tilanteen, että pieni ekaluokkalainen kävelee koulusta kotiin ja astuu siinä matkalla kaksuun eikä edes huomaa sitä? Voin kertoa, että lapsi on siinä iässä niin pieni, ettei se yksinkertaisesti osaa ajatella muuta kuin että "määränpää on koti", kaksuista ja muista viis. No sitten se käpöttelee kotiin ja muistaa, että äidillä tulee savua korvista jossei pyyhkäise kenkiä siihen kenkäharjaan ulko-ovella. Siinä on sitten ensimmäiset kaksut pitkiinsä. Jonka jälkeen se tepastelee eteiseen, jättäen jäljet eteisen mattoon, sitä on ehkä tarttunut haalarinlahkeeseenkin ja sitten sitä tarttuu sukkiin ja aikansa kotona tepasteltuaan sitä onkin sitten useammassa eri paikassa. Sen enempää tilannetta kuvailematta, osaatte varmaan kuvitella ;) Toiset rakastaa yllätyksiä, minä en ja takaan, että se yllätys on aikamoinen kun tulet töistä kotiin ja osaat aavistaa vain osan tapahtumista jo siinä ulko-ovella!

Muistelen lämmöllä myös talvia muutamien vuosien takaa. Kuinka lapset vasta opettelivat kävelemään ja horjuvin askelin menivät toppapuvut kahisten pitkin teitä ja lumihankia. Toki kaikki kävelytiet silloinkin oli "miinoitettu" muutaman metrin välein ja siinä sai olla aika sukkela, että sai estettyä naperon sukelluksen liukumiinaan, koska pienet jalat eivät ole vielä motorisesti kovinkaan taitavat eikä kilon toppavarustus ainakaan helpota kävelyn opettelua, liukkaasta ja lumisesta tienpinnasta puhumattakaan. Eikä sitä aina ehdi vahingontorjuntaan vaikka mitä tekisi. Onneksi ei tartte enää nyrkkipyykille lähteä, huh!

Yksi henkilökohtainen suosikkini on tämä, kun iloitset siitä, ettei kaikkia kävelyteitä ole heti lumen tultua hiekoitettu ja lähdet vetämään lapsia pulkalla treenaten samalla omia käsiä ja jalkoja. Pulkka haukkaa lumihankea aina silloin tällöin ja kaikki polkujen kapeimmat kohdat on aina sitä keltaista jäähilettä, mitä lapsia muistutetaan olemaan syömättä. Tietenkin pulkka haukkaa lunta juuri siinä kohdassa, ellet ole huomannut ottaa lasta ja pulkkaa ylös ennen sitä. Tosin pulkan vetämisen idea vähän kuoleentuu, jos teet nostotreenin metrin välein.

Nyt on tämäkin päivä nähty, koiran kaksua pitkin blogia. Tämä kuva on otettu kapean kävelytiemme reunasta eikä suinkaan ollut pahinta mitä lenkkimme varrella näkyy. Jotain rajaa sentäs, huh ja silti aika yök.

Sen lisäksi koiran jätökset aiheuttaa valtaisan kasvatuksellisen pulman, kun ensin koko (kesä ja) talvi hoetaan lapselle, että "älä syö sitä ruskeaa sieltä maasta, kierrä se kaukaa" ja sitten pääsiäisenä saman näköistä tavaraa tarjoillaan kermavaahdon kanssa. Selitä siinä nyt sitten miksi se on kulhosta ookoo, mutta maasta ei. Thih ;)

Kummat kielletään taajamassa, koirat vai lapset?
Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus ulkoiluun taajamassa. Eli ei kielletä ketään ;) Sen sijaan meidän pitäisi keksiä sopuisa yhteinen sävel. Ehdotan seuraavaa:

Koiranomistajat ottavat tavaksi kerätä koiransa jätökset (pussiin ja roskiin) kävelyteiltä, kävelyteiden varsilta ja kinttupoluilta tai heivata ne jätökset pitkälle pöpelikköön.

Lasten vanhemmat lupaa sietää hankikakkoja, kunhan kävelytiet ja kinttupolut jäävät puhtaaksi liukumiinoista ja ulkoilijoiden vapaaseen käyttöön.

Miltä kuulostaa?



Viimeisenä, vaan ei todellakaan vähäisimpänä,
iso kiitos
kaikille niille koiranomistajille, jotka korjaavat koiransa jätökset asianmukaisella tavalla tai ulkoiluttavat koiraa puhtaasti sellaisilla alueilla, missä jätökset eivät aiheuta päänvaivaa muille.

Kiitos ajastasi, koiranomistaja, joka luit tämän kirjeen.

**

Muilla samoja kokemuksia?
Mitä ajattelee koiranomistajat?
Kommentoi!

**

Aurinkoista päivää kaikille ulkoilijoille,
karvoihin katsomatta!





torstai 22. helmikuuta 2018

Sadun siivin untenmaille ja hyvät vinkit lasten iltatoimien rauhoittamiselle hyvän unen takaamiseksi!

*Yhteistyössä Minerva Kustannus

Iso osa vanhemmista tietää, miten elämän oikeasti mukavat perustoiminnot ei todellakaan ole itsestäänselvyys lasten kanssa. Ajoittain syöminen takkuaa, vatsa ei toimi eikä unikaan tule. Jotkut lapset eivät millään nukkuisi päiväunia, vaikka ne olisi tosi hyväksi lapselle, kun hoitopäivät voi olla tosi pitkiä ja se päiväkotihan on lapsen "työtä". Joillain lapsilla päiväunet taas sotkee yöunet! Jotkut lapset eivät millään köllähtäisi yöunillekaan - ei nyt kai, kun on koko maailma valloitettavana ja niin paljon nähtävää ja koettavaa!


Niin söpöä kuin pienten lasten maailmanvalloitus yötä myöten onkin, se on toisinaan tosi rasittavaa koko perheelle. Paitsi että lapsi tarvitsee unta kasvaakseen, myös vanhemmat tarvitsevat kunnon unet jaksaakseen sitä lapsiperhehärdelliä. Kun aikoinaan palasin esikoisen hoitovapaan jälkeen takaisin työelämään, ei ollut itku kaukana, kun sain oman lapseni nukahtamaan illalla yhdeltätoista ja oma herätyskello pirahti soimaan jo ennen kuutta! Niihin aikoihin tutustuin ensimmäistä kertaa valokyniin, joilla pystyi töpsötellä tummat silmänaluset säteilevän kirkkaiksi ja ihmiskone pysyi käynnissä kahvin armollisella voimalla. Mutta sitten siitä tuli kierre: lapsi nukkui yöllä aivan liian vähän ja täten hän nukahti päiväkodissa päiväunille, mikä sotki sitten yöunet ja kierre vaan jatkoi kiertämistään.


Tiedän, että tänäiltanakin monissa perheissä etsitään yhdessä nukkumattia, toisissa perheissä pitkälle yöhön saakka. Miten unentuloa voisi edesauttaa?


Rutiinit.
Monissa perheissä, missä illat on yhtä hulabaloota, rutiinit tuo iltatoimiin selkeät rajat joilla tähdätään rauhallisiin iltoihin ja onnistuneisiin yöuniin.

Ajoissa kotiin.
Koululaisilla on tietysti jo kotiintuloajat, mutta kotiintuloaika voi olla kova juttu ihan pienenkin lapsen perheessä. Kun kotiintuloaika on esimerkiksi klo.19, se on selkeä merkki, että nyt täytyy lähteä kylästä kotiin tai lähettää kylävieraat omaan kotiinsa. Sitten alkaa rauhoittuminen iltatoimiin.

Rauhoita iltatouhut.
Sulkekaa riittävän ajoissa televisio, kännykät, tietokoneet. Ei rajuja leikkejä, ei vauhdikasta siivoamista, vaan rauhaisaa valmistautumista iltatoimille. Yksi tärkeä osa iltatoimien rauhoittamista on myös se, että varaat aikaasi kohdataksesi lapsen. Päivät ovat täynnä kaikenlaista hulinaa: töitä, päiväkotia, kerhoa, koulua. Pyykinpesua, ruuanlaittoa, läksyjen tarkistusta. Vaikka olet paikalla, et aina välttämättä ole läsnä. Joten siksi kannattaakin varata illalla hetki aikaa ihan vaan lasta varten. Kuunnella mitä lapsella on kerrottavana ja olla aidosti läsnä. Tuli mieleen myös Puutalobabyn Leikkivartti-postaus, käy lukemassa!

Tutut iltarutiinit.
Toimittakaa iltatoimet perheelle omaan tyyliin: iltapala, iltapesu, hampaiden pesu, lemmikeille hyvänyöntoivotukset, mitä rutiineita teillä onkaan. Yksi tapa sopii yhdelle perheelle, toinen tapa toiselle perheelle ja jokainen saa muodostaa oman tapansa. Pääasia, että voitte suorittaa toimet sopuisasti ja rauhassa.

Iltapala.
Kannattaa kiinnittää huomiota iltapalan laatuun. Ei ehkä kannata syödä mitään kauhean energiapitoista, mutta toisaalta tyhjällä vatsalla ei ole myöskään kiva nukkua. Juomista kannattaa rajoittaa myös, ettei sitten pissata yöllä.


Iltasatu.
Meillä on ollut jo pitkään, ja on edelleen, ihan voittamaton onnistuneiden unien tae, iltasatu. Meidän iltasatukirjoissa on usein se ongelma, että ne ovat kovin pitkiä. Minä nimittäin meinaan nukahtaa itse nopeammin kuin lapsi jonka unta olemme etsiskelemässä. Me emme lue iltasatua ihan joka ilta, mutta erityisesti niinä iltoina, kun on ollut villiä vilskettä tai on syytä pötkähtää päiväunille, satu on se mikä katkaisee arkisen kiireen ja vapauttaa pikkuihmisen unipuuhiin. 

Unihan ei painostamalla tule. 
Mitä kovemmin lapsen - tai itsesi pitää nukkua, sitä todennäköisemmin uni tule. Pienillä lapsilla voi olla uniongelmia monista syistä ja niihin voit etsiä apuja esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta. Ilmeisesti neuvoloissa ja lääkärissä vastataan lapsen uniongelmiin vaihtelevalla menestyksellä, omakohtaisista kokemuksista tuntuu, että terveysalan ammattilaiset ovat usein ihan ymmällään lapsen uniongelmien edessä. Mutta se jos mikä on varmaa, että nukkumisesta saa nopeasti aikaan mörön, jos unta metsästetään liian intensiivisesti. Ja sitähän me emme halua.


Unen etsintää pehmein keinoin - sadun siivin untenmaille

Sain Minerva Kustannukselta luettavaksi Uneton jänö-nimisen kirjan, missä pieni jänö ei saa unta. Jänö etsii unenpalaa ja miettii, jos se ei ole varpaassa, onkohan se kuussa?

Kirja on oikein mukaansatempaava - tekstit ovat sopivan mittaiset ja kieli on soljuvaa. Meillä ekaluokkalainen lueskeli kirjaa itsekseen (eikö olekin ihan hullua, miten nopeasti ekaluokkalaiset oppivat lukemaan, koulua on käyty puoli vuotta ja nyt jo kirjaimet muodostavat sanoja, wau!) ja pötkähti kesken kaiken pikku päiväpaussille. Eli kyllä, kirja toimii!

Kirjan kerrassaan upeat kuvat houkuttelevat mukaansa unten maille, vaikka oikeastaan ne ovat niin hienot, että niitä on mukava tutkiskella päivänvalossa tarkemmin. Tärkeää tässä onkin se, että huomaa, ettei se unen metsästys tarvitse välttämättä olla kovin vakavaa, ryppyotsaista ja väkinäistä hommaa. Kuten kirjan takakannessa viimeinen lause kuuluukin, niin "Se (kirja) johdattaa kuin varkain unen siniseen maahan." Anna kirjan viedä!

Uneton jänö-kirjan on loihtinut monitaituri Nora Surojegin.


**

Onko teillä ollut tai nyt tapana lukea iltasatu?
Mikä on iltasatusuosikkinne?



tiistai 20. helmikuuta 2018

Oliko sittenkin virhe hankkia lemmikiksi kani?

Joulukuussa meille muutti kani nimeltä Salama. Meidän perhe on aina ollut tosi eläinrakas, mutta meillä ei ole koskaan ollut kania. Koska ne papanoi joka paikkaan, eikä ne vaikuta kauhean seurallisilta otuksilta. Me puntaroitiin pitkään kanin ja kissan välillä ja päädyimme lopulta hankkimaan kanin, koska kuopus oli fanittanut noita pitkäkorvia jo useamman vuoden ajan.

Nyt meidän pupu on viiden kuukauden ikäinen ja olemme nauttineet yhteiselosta parin kuukauden ajan. Oliko kani sittenkin iso virhe?


Kanin hankintaa suunnittelevan kannattaa muistaa, että kani on jyrsivä kanieläin. Ja tiedättekö mitä ne tekee? No ne jyrsii. Kaikkea. 

Olen pitkään surkutellut inhoavani meidän beigejä verhoja ja rumaa sohvanpäällistä, jota yritän elävöittää muilla vilteillä ja kankailla. Pupu on sitten edistänyt tekstiilien päivitysurakkaa rei'ittämällä verhoja ja nakertamalla sohvanpäällisen helmaa! Ja mikä kauheinta, pikku urakoinnin jälkeen kani vaan tapittaa silmiin hellyyttävästi, ihan kuin ei hänellä ei olisi hajuakaan, mitenkä se verhonreuna oikein räjähti ;)

Kani on kyllä yllättävän oppivainen, ihan niinkuin lapsillekin, myös kanille "ei" on tullut tosi tutuksi ja kani sen kyllä ymmärtää. Koska en tunne kanien sielunelämää vielä täysin, olen miettinyt onko meidänkin kanilla hetkittäin uhmaikä, koska yhtenä päivänä hän muistaa hyvin, ettei tuolinjalkaa saa järsiä ja toisena hetkenä se on täysin unohtunut! No, uhmaiät on meillä tuttuja. Ja nythän on vaan trendikästä, että huonekalut näyttää kuluneilta, meillä tätä trendiä edistää tämä luppakorvamme.

Mutta mitä tulee sitten siihen pelkäämääni papanointiin ja kanien luonteeseen. Isoksi yllätyksekseni kani oppi käyttämään vessalaatikkoa viikossa. Ilopapanoita tulee vessalaatikon lisäksi myös häkin lattialle, mutta ei juurikaan muualle. Yllättävän siistejä eläimiä!

Ja kanin luonne on yllättänyt meidät ihan täysin! Tämä on tosi utelias pikkutyyppi, joka tunkee itsensä joka paikkaan. Olin kuvitellut kanin vaan möllöttävän omissa oloissaan, mutta tämä otushan loikkii perässä minne ikinä menetkin. Se revittelee pitkin olohuonetta ja tekee ns. ilohyppyjä. Kun menet sohvalle iltakahville, kani tulee tarkistamaan, onko sinulla mukissa jotain ihanaa smoothieta (ei ole, vaan kahvia) ja syötkö jotain ihanaa. Se on kyllä totta, ettei kani ymmärrä ollenkaan mikä hänelle on myrkyllistä ja mikä ei - tämä söisi estoitta kaikki suklaamuffinsseista lähtien! Kun ihmiset on tutkittu, nenät nuuskittu ja sohvan vilttejä kuopsuteltu, kani jatkaa matkaansa omiin puuhiinsa. Kani tykkää loikoilla tietyissä paikoissa, missä on "katto pään päällä" ja mistä näkee mukavasti minne kukakin menee. Ja jos joku liikkuu keittiöön päin, niin sinne kannattaa sännätä perään kurkkiviipaleen toivossa ;)

Kanin hankinta ei ole kaduttanut hetkeäkään. Sopii oikein kivasti lapsiperheeseen, koska kani on sen verran itsetietoinen otus, että aistii epävarmat otteet ja ottaa jalat alleen jos tulee uhkaava tilanne. Meillä toinen pieni lemmikin hoitaja on ylimalkaisempi ja kani onkin vähän varautunut hänen kanssaan ja pinkoo vikkelästi pakoon, jos tilanne näyttää epämieluisalta. Toinen pieni lemmikin hoitaja on taas täynnän pulppuavaa rakkautta ja hukuttaa kanin hellyydenosoituksiin, joista kani silminnähden nauttii kiipeämällä pienen hoitajansa syliin.

Kesäähän me odotellaan kovasti, että pitkäkorva pääsee loikkimaan hihnassa ulos ja mökillekin sen lupasin viedä - voin vaan kuvitella kuinka se loikkii siellä mustikanvarpujen seassa ja ihastelee kun joka puolella on ruokaa ja oikaisee itsensä kukkapenkin reunaan maha piukeana kesäherkuista. Sitä ennen meillä on kuitenkin vielä edessä rokotusreissu!

Jos on hei juttutoiveita tai kysymyksiä kaneista, nyt tai myöhemminkin, niin laitahan viestiä! Monia tuntuu puput kiinnostavan, mutta kun ne ovat saaneet leiman lasten lemmikkinä eikä ne ole yhtä trendikkäitä kuin kissat tai koirat, ne ovat yllättävän vähän arvostettuja mutta kyllä me yksi perhe on jo saatu kanikoukkuun ja omaa pitkäkorvaa siellä odotellaan kotiutuvaksi :)

-jonka äidinrakkaus riittää kattamaan niin ihmis- kuin eläinlapsetkin


lauantai 17. helmikuuta 2018

Norja maailmankartalle!

Keskiviikkona meillä vietettiin vähän erilaista ystävänpäivää. Me nimittäin lähdettiin tytön kanssa norjalaisten Marcuksen ja Martinuksen konserttiin Hartwall-areenalle, ihan kahdestaan!


Suomessahan vitsaillaan usein siitä, että "kaivetaan Norjan kohdalle kuoppa" viitaten siihen että Norja olisi jotenkin turha maa tai kun mennään juhlaillan jälkeen uittamaan päätä pönttöön, sanotaan hänen "puhuvan norjaa". Kukaan cool ei lähde lomalle pohjoismaihin: Ruotsiin tai Norjaan vaan ihmiset matkustavat kuumaan Dubaihin tai eksoottiseen Thaimaahan. 



No, nimeäpä yksikin norjalainen, joka ei ole kuninkaallinen tai huulirasvaurheilija? Eikö tule ketään mieleen? Tai sano nyt edes yksi sana norjaksi? Eikö irtoo?


Kuvitteleppa sitten, miltä tuntuu, kun liki 5000 pikkufania laulaa samaan aikaan kappaleita - norjaksi? Voin kertoa, että se kuulostin ihan mielettömältä! (*5000=Jaffa-halliin mahtuu n.10 000 ihmistä ja ehkä puolet oli näitä nuorempia ja egoltaan isompia faneja ja aikalailla jokainen heistä lauloi)

Marcus ja Martinus nostaa Norjaa sellaisella kohinalla maailmankartalle, että enpä yllättyisi vaikka pojat jossain vaiheessa ottaisivat haltuun muutakin kuin Euroopan faniskenen. Hitokseen hyvä, jos saan sanoa, vientituote!



Konsertista vielä sanottakoon, että liput olivat tietysti hinnakkaat, mutta kyllä rahoille saatiin vastinettakin. Kaikki järjestelyt oli hoidettu tosi hienosti ja se mikä tässä oli hienoa verratuna isomman luokan diivoihin, nämä nuoret miehet esiintyivät täysin aikataulun mukaisesti. Pojat ovat nuoria ja energisiä, esitys oli viimeisen päälle harjoiteltu ja vaikka esiintyminen oli rutiininomaisen varmaa, täytyy sanoa että nautin siitä enemmän, kuin joidenkin 'isojen starojen' esityksistä, mitkä menee ihan sekoiluksi ja kraakkumiseksi, kun äänistudiossa on korjailtu ääntä niin paljon, ettei livekonserttia kuunnellessa enää muista muuta kuin pääsylipusta tarkistamalla, että ketäs täällä esiintyykään. Oli tosi hyvä konsertti, mennään varmasti kuuntelemaan heitä toistekin.

**

Minähän olen jo pitkään suunnitellut kesälomareissua Norjaan. Vielä vuosi sitten lapset olivat ihan 'blaah', kun yritin markkinoida satumaisen kaunista Bergeniä kesäloman kohokohdaksi. Nyt puolestaan lapset yrittää lahjoa minua, että eikö voida mennä Norjaan, ihan vähän vaan. En voi kuin kuvitella miten Trofors on moninkertaistanut turistimääränsä, ihan vaan sattuneesta -hyvästä- syystä.

Olitteko tekin ystävänpäivänä tuolla samaisessa konsertissa?




tiistai 13. helmikuuta 2018

Käytkö sinäkin nukkumassa leffassa?

Vaiettu mutta ah niin hauska puheenaihe:

käytkö sinäkin nukkumassa leffassa?


Kuva Pixabay

Saanen selittää. Siis ei leffaan siksi mennä nukkumaan, että olisi kamalasti ylimääräistä pätäkkää takataskussa ja se halutaan kuluttaa istuma-asennossa, eikä se tarkoita suoraan, että leffa olisi tylsä. Monille ruuhkisvanhemmille leffateatterissa on vaan yksinkertaisesti niin hyvä sauma nukahtaa!

Se on se hetki ja paikka, kun kukaan ei halua sinulta mitään. Ei pidä viedä koiraa, ei pidä tiskata. Ei pidä etsiä minne kadonnut Hot Wheels on rullannut tai missä joku Lego-nippeli piileksii. Sisarukset eivät tappele, kun kullakin on oma karkkipussi ja limupullokin on valmiiksi avattu.

Se tunne, kun on lämmintä, hämärää ja valtakunnassa kaikki hyvin...zzz.

Sitten puolentoistatunnin kuluttua heräät siihen takkien kahinaan, kun lopputekstit alkavat. Ja kuinka sitä jaksaakin taas ihan eri tavalla, päikkäreiden virkistävä voima!

Minäkin olen yksi niistä ruuhkavuosien uuvuttamista, jotka ei vaan meinaa selvitä elokuvan loppuun saakka. Leffateatterissa käyn aika harvoin ja siellä äänet on sen verran kovalla ettei uni tule ensmmäisenä silmään, mutta kotona olen aika ansioitunut tuossa leffakuorsaamisessa ja sekös miestä ottaa pannuun, kun yritetään katsoa joitakin leffoja yhdessä! Niinpä olen opetellut valvomaan koko leffan läpi ja kun viimeinen kolmannes alkaa, taikasana onkin kahvit! Onhan se toki antoisampaa keskustella nähdystä pätkästä yhdessä, kun minäkin tiedän muuta kuin lopputekstit, jos niitäkään.

Ja mikä sekin juttu on, että kun kesken leffan alkaa niin sanotusti pilkkimään ja kun mies kysyy, että "nukutsä?" niin sitä säpsähtää 'hereille' ja vastaus on napakka "en!" vaikka ei ole mitään käsitystä, mitä leffassa on tapahtunut viimeisen puolen tunnin aikana. Miksei sitä voisi vaan myöntää kuorsanneensa? Ja oikein ansaitusti!

Leffanukkumisen vaarana on toki lapset. Joko niin, että olet seurueesi ainoa aikuinen ja lapset ovat sinun vastuulla. Silloin ei ehkä kannata antaa unelle valtaa, vaikka tiedän että moni vanhempi onkin simahtaut juuri siinä kohtaa. On nimittäin riskinä, että pienet maailmanvalloittajat ottavat jalat alleen... Vaarana on myös toisten leffatyyppien lapset jotka rummuttavat jaloillaan penkkisi selkänojaa tai vapauttavat sukat penkkisi sivulta tökkien kyynärpäitäsi, vaikka miten olisit valmis antautumaan pikku tirsoille. Suosittelenkin siis leffapäikkäreitä suunnitteleville, että hanki seurueeseesi toinenkin, mielellään virkeä aikuinen vahtimaan lapsukaisia ja js haluat vetää päikkärit tasaisesti paikoillaan nököttävässä penkissä, varaa paikkasi takarivistä. Vähän sieltä laidalta niin ketään ei istu myöskään vieressä. Suomalainen hajurako ;)

Menkää ensisijaisesti katsomaan niitä elokuvia. Takuuvarma pysy hereillä-pätkä oli tuo Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. Muista kuitenkin vanhempi, että ei sua niistä leffatorkuistakaan tuomita


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...