perjantai 13. heinäkuuta 2018

Tuleeko kasvissyöjän lapsista kasvis- vai sekasyöjiä?

"Miks sä äiti sanoit että tää haisee pahalle?"
"Nokun se nyt vaan...haisee!"
"Ota äiti haarukka ja tuu maistaa, tää on hyvää!"
"Ei kiitti, äiti ei syö punaista lihaa eikä maksaa"
"Ai et vai?"


Kaksikymmentä vuotta ilman punaista lihaa

Noin kymmenen vuotta ennen esikoiseni syntymää luovuin punaisesta lihasta. Siitä seurasi vanhempien kauhistelu: "mitä sinä nyt sitten syöt?" Eikä siitä ole kovinkaan montaa vuotta, kun kaveri kysyi joulun alla, että mitä mä oikein jouluna syön jos en possua? Ei hätää kamut, elintasokumpua on sen verran, että ei ole tähän ikään mennessä hirveästi nälkää tarvinnut nähdä. Minä vaan en vastaa tätä yleistä käsitystä, jonka mukaan kasvissyöjät eivät voi olla viittä minuuttia pidempään kertomatta, että he ovat kasvissyöjiä. Voi siis johtua siitäkin, etten ole täysin kasvissyöjä ;) Syön välillä lohta ja kanaa. Kana syö jyviä=olet mitä syöt=kana on viljatuote? Tosin mitenkäs sitten lehmän kanssa? No niin, eipäs innostuta liikaa, eteenpäin.

Mutta joka tapauksessa, palataan tähän minun kasvissyöntiin. Näköjään en sitä hirveästi ole mainostanut, kun omillekin lapsille tulee usein yllätyksenä, että äiti ei syö sitä samaa grillimakkaraa. Ei halua maistaa lautasella köllöttävää pihviä. Eikä varsinkaan maksalaatikkoa.


Kasvissyönnistä luonnollinen osa elämää

Minä en ole sellainen huutelijatyyppi muutenkaan. Että kattokaa nyt, ostin tänään uutta vessapaperia! Tai että hei mullahan on housun takamuksessa reikä! Tai "kattokaa, mulla on peffassa reikä", kuten naapurin lapsi tuossa taannoin huuteli, tarkoittaen tietysti housujaan. Voisiko olla, että omille lapsille tämä lähestulkoon kasvissyönti onkin luonnollinen osa elämää? Että ehkä heitä ei tulevaisuudessakaan ihmetytä, jos kaveripiiriin ilmestyy vegaani tai multiallergikko. Monia kun kaikenmaailman ruokarajoitteet ja -edellytykset tuntuu hirveästi hiertävänä, ihan kuin olisi hiekkaa puurossa.


Tuleeko kasvissyöjän lapsista kasvis- vai sekasyöjiä?

Sitä olen usein miettinyt, että mitähän noista omista lapsista tulee? Siis ei ammatillisesti vaan ravinnollisesti. Inspiroituuko jompi kumpi kasvissyönnin pariin tai vegaanille tielle? Vai onko he yksinkertaisesti syntyneet piffin pureskelijaksi? Koska minä en paljon huutele, en ajatellut myöskään käännyttää. Maksalaatikko nyt vaan lemuaa koko mikron täydeltä niin paljon, että joskus voi olla että suustani lipsahtaa sammakko, tässä tapauksessa tosiasia, että se nyt vaan haisee jäätävän pahalta. Ei voi mitään ja anteeksi maksalaatikkovalmistajat! Tämä ei ole henkilökohtaista!

Olen varmaan tosi tylsä porkkanasämpyläntuoksuinen mutsi, kun haluan vaan tukea lapsia itse valitsemallaan tiellä. Minä uskon lasten kohdalla ruokaympyrässä kohtuullisuuteen, jos ei ole allergisia rajoitteita. Keskiteini-ikäisenä sitten he saavat tehdä ratkaisunsa, mitä syövät tai jättävät syömättä, siihen saakka menköön sekaruokailijana.


Sokkokokki

Minä kuitenkin koitan olla hyvä äiti ja tarjota lapsilleni kaikkea mitä minä en kuitenkaan syö. Maksaa enkä riistaa osaa valmistaa, mutta muuta koitan kyllä. Lapset alkaa olla kuitenkin jo siinä iässä, että kotona onnistuu nauravat nakit ihan itkemättä itse ja master chef junioria katsellessa olen todennut, että täytyy kai rimaa nostaa kotona, senkun fileroivat piffinsä jatkossa itse tai mitä ikinä niille pitääkään tehdä. Lihan kokkailussa jännittävää vaan on se maustamispuoli, koska en halua maistaa omia tuotoksiani. Mutulla sitten mausteita sekaan ja toivotaan että maistuu. Ja maistuuhan se, näköjään. Ja ainahan lihan voi hukuttaa valkosipuliin ja chiliin, ihan niinkuin ruokailun extremeohjelmissa tekevät ennen kuin alkavat jonkun nelijalkaisen nahkapusseja vetämään äänen suuntaan. Niin extremeä meillä ei kyllä keittiössä ole, mutta minulle jo jauheliha vastaa extremeä, hehe.


Onko sinun lapsesi kasvis- vai sekasyöjä tai jotakin muuta? Onko se koko perheen linjaus vai onko teilläkin näitä eri ruokavalioita saman perheen sisällä?


keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Tulevan ekaluokkalaisen tärkeät taidot

Koulujen alkuun on vielä hieman alle kuukausi aikaa. ÄLÄ siis panikoi. Vielä ehdit oikein hyvin harjoitella tulevan ekaluokkalaisesi kanssa viittä tärkeää taitoa.

Monia pieniä, tulevia ekaluokkalaisia jännittää koulun alku todella paljon. Onhan hyppäys päiväkoti/eskarimaailmasta kouluun aika iso loikka "suureen maailmaan". Lapset ovat aika mestareita kasaamaan itse itselleen paineita, esimerkiksi juuri koulun aloituksen suhteen. Ei varmasti ole yksi tai kaksi lasta jotka ovat esimerkiksi itkeneet koulun alkua edeltävänä kesänä, että kun ei osaa lukea tai laskea. Voit kertoa lapsellesi, että ei kouluun mennessä tarvitse osata lukea tai laskea, vaan ne taidot opitaan koulussa. Jos lapsesi osaa jo nuo taidot kouluun mennessä, ei siitä tietenkään ole mitään haittaa, vaan opet kyllä keksivät haasteita niillekin oppilaille.

Joten ihan oikeasti, muista hengittää. Asiat järjestyy kyllä. Listasimme yhdessä asiantuntijan, eli tulevan tokaluokkalaiseni kanssa kuusi tärkeää taitoa, mitä kannattaa tässä kesäloman aikana harjoitella sen tulevan koululaisen kanssa.



1) Oman nimen kirjoittaminen
Tämä on helppo nakki. Lapsilla on ihan mieletön nimmarin kirjoitustarve pienestä pitäen. Meilläkin tuohon naapuritalon seinään naapuritaloyhtiön kersa piirsi mustalla liidulla, kissan kokoisilla kirjaimilla, AARON, heti kun vaan oppi oman nimensä kirjoittamaan. No, vastapalloksi meidän taloyhtiön plikka kirjoitti heti katuliidut saatuaan sellaisen eskarilaisen kokoisin kirjaimin postilaatikoiden eteen KAKKA. Poikkeus siis vahvistaa säännön ;)

Eli kannattaa viimeistään nyt treenata oman nimen kirjoittamista sellaisilla kirjaimilla joista vähintään itse saa tolkkua. Ensimmäisinä päivinä kuitenkin signeerataan lukkari ja ensimmäinen oma vihko tai kirja ja niillä on tapana hypätä herkästi kaverin pulpettiin, joten nimeäminen helpottaa oman omaisuuden tunnistamista.

2) Omista tavaroista huolehtiminen
Vaikka eskarissa lapsi olisi pitänyt omista tavaroista hyvin huolen, voin kertoa, että koulumaailman suoma "akateeminen vapaus" voi aikaansaada huolehtivaisestakin tenavasta melkoisen unohtelijan. Ja onko tuo nyt mikään ihme, kun yhtäkkiä onkin kauheasti muistettavaa! Oma pulpetti, oma kaappi tai lokero, oma nimi, open nimi, vieressä istuvan kivan kaverin nimi, lukujärjestys ja missä se ruokala sijaitsikaan. Eli ei mikään ihme, jos unohtaa laittaa takin päälle, kun lähtee koulusta kotiin, koska muisti kuitenkin laittaa kynät penaaliin. Tähän sopii mielestäni sellanen vanha hajatelma, että lapsilla on tässä kohtaa usein homma hanskassa, mutta hanskat hukassa. Mutta ei se mitään, tämä taito harjaantuu ajan kanssa! Kannattaa siis ohuesti treenailla, että kynät penaaliin ja penaali kuuluu reppuun. Ja että kun lähtee koulusta kotiin, olis mielellään omat vaatteet ja kengät päällä.

Tähän samaan kategoriaan menee myös kännykän käyttö. Nykytenavat osaa lähes poikkeuksetta evolvata ja vahvistaa Pokemonissa tyyppejä (en ole oikein perillä ammattiterminologiasta enää), mutta osaako ne lapset avata näppäinlukon tai näytön salasanan - jos se sormenjälkitunnistin ei toimikaan? Osaako lapset kaivaa yhteystiedot ja soittaa äidille, isälle tai muulle tärkeälle aikuiselle?  Samoin on hyvä opetella laittamaan oma puhelin lataukseen. Ja että kuinka puhelin laitetaan äänettömälle koulupäivän ajaksi. Ja samoin sopia suunnitelma B, jos puhelin ei käynnistykään enää. Sellaisia ne nykypuhelimet on. Ja tuntuu ihan "taskussa hajoavan". Sopikaa siis suunnitelma tuollaisten hätätilanteiden varalle, niin lapsi todennäköisesti ei hätäänny niin paljon (kuin mitä vanhempansa).

3) Pukeminen, riisuminen
Ekaluokan opettajalla on parhaimmillaan parikymmentä pikkutenavaa paimennettavanaan. Ope ei siis oikein ehdi auttamaan vetskareiden, nappien tai kengännauhojen kanssa. Joten harjoitelkaa vetskarin laittamista kiinni/auki, samoin nappien. Jos kengännauhat ei mene millään pupun korville, luota tarralenkkareiden taikaan. Sateenvarjon käyttöä kannattaa myös harjoitella. On muuten sellaisiakin sontsia, jotka menee napista auki ja kiinni. Sangen ällistyttävää ja helpottaa pienen koululaisen elämää kovasti. Sateenvarjo kiepsahtaa luultavasti jokaisessa tuulenpuuskassa "ympäri" joten investoi mielellään sellaiseen sateenvarjoon, jossa on joustavat nivelet. Et kadu!

4) Ruokailutilanteet
Ekaluokkaisen tulisi osata käyttää ruokailuvälineitä, ottaa ruokaa sen mitä jaksaa syödä ja pitäisi osata voidella oma leipä. Monissa kouluissa ekaluokkalaiset kantavat oman ruuan tarjottimella pöytään, eli jos tiedossa on tällaista, sitäkin kannattaa vähän ennakkoon harjoitella. Lapsesi osaa luultavasti avata puhelimen silmät suljettuna ja säätää sen yhdellä sormen liikkeellä värinälle, joten kyllä nämäkin luulisi hoituvan hyvin!

5) Koulumatka
Kesällä on hyvä hetki harjoitella koulumatkaa. Olipa se sitten kävellen taitettava koulumatka tai kävelymatka koulukyydille. Lapset on aika kekseliäitä kehittämään uusia reittejä kotiin ellei koulu ole kotia vastapäätä. Sopikaa yhdessä reitti, mitä lapsi saa kulkea. Myös vaihtoehtoiset reitit olisi hyvä käydä läpi ja sopia se, että saako niitä käyttää. Koska lapsihan käyttää niitäkin, ellei muuta ole sovittu. Terveisin, "kokemuksen syvä rintaääni"

Koulumatkaan liittyy myös kotiavaimen käyttö. Että osaa sitten avata oven avaimella, kun tulee koulusta kotiin. Ja että muistais ottaa avaimen mukaan sisälle, eikä jätä sitä törrölleen ulko-oveen odottamaan seuraavaa kulkijaa.

6) Yksin oleminen
Jos koululainen joutuu olemaan ennen tai jälkeen koulun yksin kotona, sitäkin olisi hyvä vähän kesällä harjoitella. Ihan lyhyitä pätkiä kerrallaan. Monia lapsia tuntuu rauhoittavan se tosiasia, että kotona on kännykkä, jolla osaa itse soittaa vanhemmalle, jos ikävä tulee. Kännykässä on toki sekin puoli, että jos siinä on yksikin peli ladattuna, aika tuntuu vierähtävän tosi nopeasti kun uppoaa pelin ihmeelliseen maailmaan ;)

**

HUH - siinä olikin jo pitkä lista. No eihän noita kaikkia asioita tarvitse kerralla opetella, mutta jos noita on vähän käyty kesällä läpi, koulun aloitus sujuu vähän iisimmin. Näin sanoisin kahden pikkukoululaisen mukanaan tuomalla kokemuksella. Ekaluokka on kaiken harjoittelua. Oman vuoron odottamista, kaverisuhteiden harjoittelua ja sen sellaista, sen lukemisen ja laskemisen ohella. Jokainen lapsi tuo mukanaan oman dynamiikan koko luokan ryhmädynamiikkaan, sen perusteella opekin sitten päättää, millaisia taitoja ensimmäisen vuoden aikana painotetaan enemmän.

Rennosti vaan kohti ensimmäistä kouluvuotta!


maanantai 9. heinäkuuta 2018

OOPS! Lapselle valkeni, mitä vanhemmat tekee iltaisin kun lapset menee nukkumaan...



OOPS!

Lapsen ja humalaisen suusta tulee...sellaista juttua ettei niillä ole päätä eikä häntää! Yhtenä tiistaina istuimme miehen kanssa sohvalla ja kuopus oli siinä kolmen metrin päässä ja katseli meitä tarkkaillen. Sitten hän aloitti syyttävään, mutta oivaltavaan sävyyn:

"NYT MÄ TIEDÄN MITÄ TE TEETTELLÄ ILTAISIN KUN MÄ OLEN NUKKUMASSA!"

Kyllä vähän hiki nousi pintaan, nytkö ollaan jonkun kiusallisen keskustelun äärellä ja voi hitto kun me ei todellakaan tehdä mitään sellaista...

"TEHÄN PELAATTE TÄÄLLÄ WRC-RALLIA!", lapsi huudahti riemukkaasti!

Hah hah hah, no huh ja hah, ei kyllä pelata! Viime aikoina iltaisin ähinä ja puhina johtuu kyllä tosta futiksesta. En tiedä mikä pallogeeni minussa on, hyvin pienesti kylläkin, mutta olen yllättänyt lähinnä itseni katsomalla vaikka kuinka monta peliä. Ja kyselemällä tyhmiä, tietenkin. Onneksi futis loppuu kohta. Voi taas palata normaalin iltadataamisen pariin. Iltakahvi, se on kyllä rituaali, joka pysyy vaikka kaikki muu muuttuu! ;)

Mitä TE teette iltaisin, kun lapset ovat menneet nukkumaan? Feel free ja tunnusta kommenttilootaan, hih!



perjantai 6. heinäkuuta 2018

Antaa sataa!

Eka lomaviikko alkaa olla pulkassa. Ollaan tehty lasten kanssa just niitä pieniä, kivoja, arkiselta kuulostavia juttuja, mitkä ei tosiaankaan ole meille arkisia.

Me on käyty kirjastossa, on leivottu pitsaa, pistäydytty puistoruokailussa (en muista milloin viimeksi olisi käyty siellä, kun aina olen ollut väärään aikaan lomalla), käyty torilla, tehty mansikkatorttua ja sen sellaista. Parasta on ehkä ollut ne siirtymiset paikasta toiseen, kun on liikuttu kävellen ja on ollut aikaa höpötellä kaikenlaista. Usein siinä jutustelun lomassa tulee ilmi syvällisempiäkin asioita. Joita ei taas arkena ehkä sillä tavalla pulpsahda esille. Se on tosi arvokasta.

Eikä siis meidän loma ole ollut pelkkää hattaraa. Kyllähän se on päivänselvää, että esiteiniä ottaa pienempi kuopus säännöllisesti kuuppaan ja sit alkaa ralli! ;) Nyt lomalla, kun tän mutsin pinnaa ei kiristä lainkaan, on taas niin "söpöä" miten esiteini esikoisesta on tullut! Kaikki "oireet" kuin oppikirjasta. Mihin pulloon mun täytyy nyt hönkiä tätä sisäistä zeniä, että muistan tämän tyynen sisäisen rauhan marraskuussakin? Silloin kun raahustan töistä kotiin, litimärkänä, koska sateenvarjoni on lentänyt myrskytuulen mukana hevon kuuseen ja takki ei pitänyt ollenkaan vettä ja kun pääsee kotiin, ihan vaan todetakseen, että näkymästä päätellen sama syysmyrsky on pyörinyt eteisessäkin ja saman tien teini hyökkää avautumaan jostain elämää suuremmasta ongelmasta, voi olla että huumorintaju on koetuksella. Jospa sitten vaan tarttuisi kesäiseen lasipulloon ja hönkäisisi rauhalliset kesäzenit päälle? Toki joku mindfulness-kurssi vois olla hyvä. TEINILLE! Mun mind on ihan full ;)


Kun loma alkoi, alkoi sade. Ensimmäisenä lomapäivänä alkoi heti tulla kommentteja, että "voi kamalaa kun sulla alkoi loma ja nyt vaan sataa vettä!" Joo, sitä vettä on tullut joka päivä. Ja luonto kiittää! Mutta hei, älkää olko pahoillanne. Loma on aina lomaa ja mitä minuun tulee, niin mä tykkään sateesta. Joka päivä on lähdetty lasten kanssa ulos, satoi tai paistoi. On ollut helteisen kesän jälkeen ihan kivaa poltella kynttilöitä ja vetää villasukat jalkaan. Ja noi mun ihanat keltaiset (Nokian Piha-) kumpparit.

Se mikä tässä on yllättänyt, on tuo meidän pupu. Hän on ihan samanlainen kuin mekin. Ei paljon pienet tai isommatkaan sateet haittaa. Kun otin tämän kuvan, jouduin kantamaan pupun kotiin, koska minulle alkoi jo tulla kylmä, hän sen sijaan olisi halunnut jatkaa ulkoilua ja pisti tietysti hanttiin kuin pieni jänis joka ei halua sisälle. Hän vaan olisi halunnut jatkaa heinien nuuskuttelua, voikukanlehtien rouskuttelua ja ilohyppelyitään. Lähes helteisistä päivistä pupu ei turkiksineen oikein välitä, silloin hän kaivautuu pöpelikköön ja nököttää siellä - mieluummin siellä kuin sisällä. That's our boy!

Hyvää viikonloppua! Ja antaa sataa!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Helsinki Pride 2018 (yhdessä perheen kanssa)

Poliisin arvion mukaan Helsinki Pride 2018-juhlijoita oli kokoontunut yhteen lauantaina jopa 100 000. Me oltiin perheen kanssa siellä yleisön joukossa osoittamassa tukeamme. Vaikkakin juuri edeltävänä päivänä olin joutunut mukaan keskusteluun, jossa asiantuntijat totesivat ykskantaan, että lapsen paikka ei missään nimessä ole Pride-meiningeissä. Ei mukana kulkueessa eikä yleisössä.

Perjantainen keskustelu lähti käyntiin siis siitä, kun ystäväni oli jakanut Facebook-seinällään kuvan, jossa miesvartaloinen henkilö oli ilmeisesti osa jotakin paraatia, pehva ja nakki paljaana. Sitä en tiedä mistä tuo kuva oli napattu, mutta lyhyen tutkiskelun perusteella totesin, että kuva ei ainakaan ollut kotimaasta.

Ja tiedäthän sen, kun ihminen jolla ei ole omakohtaisia kokemuksia aiheesta X, tietää olevansa sen asian paras asiantuntija. Etäinen ja asiaan liittymätön, mutta esimerkki kuitenkin on vaikka se, kun helsinkiläisiä syytetään koppaviksi ja uusavuttomiksi tyypeiksi ja ne mielikuvat perustuu lähinnä juoruihin ja lehtijuttuihin. Pitääkö se tieto paikkaansa? No ei pidä. Niinpä perjantainen FB-keskustelu meni sangen kummalliselle radalle, kuinka siellä Pride-paraatissa nakuillaan niin, että nahkaremmit paukkuu eikä se sellainen todellakaan ole lasten paikka. Hillitöntä!

En voinut itselleni mitään. Lomamoodi oli leiskahtanut päälle (=aikaa ajatella muutakin kuin työasioita) ja osallistuin keskusteluun leikkaamalla huhuilta siivet saman tien ja kerroin, että ainakaan viime vuoden Pridessa ei ketään nakuillut. Ja että lasten riemu repesi silloin, kun näkivät paraatissa tutun opettajan! Keskustelu päättyi siihen paikkaan. Yksi kävi tykkäämässä kommentistani. Hitsi vieköön, olisipa keskustelu jatkunut siitä eteenpäin, sillain rakentavasti. Jotenkin tuntuu siltä, että työ jäi ihan kesken.

No, kaikista "asiantuntijamielipiteistä" välittämättä me lähdimme lauantaina mukaan Pride-huumaan, pienistä henkilökohtaisista vastoinkäynneistä huolimatta. Kuten siitä, että eikö ole ironista, että kesäloman alkaessa mahahaavan oireet palaavat katukuvaan ja lähdön hetkellä läähätin vielä kaksinkerroin kivuissani ja lopulta olimme odottelemassa Pride-kulkuetta aivan väärän kadun varrella, bwah hah hah! Onneksi lopulta osuimme oikeaan paikkaan.

Tässä muutama kuva Helsinki Pride 2018-kulkueesta. Montakohan täysnakua siellä marssi? No ei yhtään. Katsokaa miten iloisia, erilaisia, kauniita ja rohkeita ihmisiä! Mutta kaiken ilonpidon ja kepeän hassuttelen taustalla on painavaa ja tärkeää asiaa. Ei siis ollut mitään syytä, miksi lapset olisi pitänyt jättää kotiin pumpulikääreissään. Vaan mentiin koko perheen voimin viettämään laatuaikaa kesäiseen, no hetkittäin vilpakkaan, Helsinkiin muiden ihmisten kanssa. Niin ja hei, varoitus: seuraavat iskulauseet voivat aiheuttaa itsetutkiskelua ja inspiroitumista!








  










Erityisen symppis oli tuo ÄITI - POIKA -parivaljakko! Minä(kin) voin selkä suorana todeta, että minä rakastan omia lapsiani juuri sellaisena kuin he ovat. Olen nyt ja aion olla jatkossakin kaikessa mitä he tekevät, heidän tukena. Minulle on aivan sama mihin he elämässään suuntautuvat. Tärkeintä on, että he itse ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Rakkaus kantaa

**

Kulkueen jälkeen...

toinen lapsi kysyi, "miksi niillä mustilla oli suut teipattu?" (Ei kuvissa) Ja minähän kerroin, ikätason mukaisesti toki, että kun kaikilla ei ole äänioikeutta ihmisoikeusasioissa, niin täytyyhän jonkun tuoda heidänkin asiaa esille.

Ja toinen huokasi tyytyväisenä, että nyt hän ymmärsi, että "me kaikki saadaan olla just sellaisia kuin me ollaan". Noh, tasa-arvo ja ihmisoikeudet ei ole vielä viety Suomessakaan maaliin, mutta äitinä hihkuin ilosta, että ainakin yksi kasvatustavoite on nyt saavutettu! Toivottavasti noi lapset muistaisi rakastaa itseään aina niin paljon, ettei ihmisten erilaisuus aiheuta jatkossakaan hämmennystä.

**

Rakkautta, tyypit!


ps. Blogisiskot: pitäisikö meidänkin olla jonain vuonna mukana marssimassa ja osoittamassa tukemme sille, että ihmisoikeudet kuuluu ihan kaikille? 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...