perjantai 25. toukokuuta 2018

Kuuntele PODCAST jo tänään!

Ensimmäiset podcastit tehtiin ja kuultiin Suomessa jo vuonna 2005. Älä siis edes yritä väittää, että et olisi kuunnellut yhtäkään podcastia?

Jos juuri ajattelit, että "mitä ihmeen podcasteja?!", niin jatka lukemista...


Haloo, onko podcastilla?
Minä kuuntelin ensimmäiset podcastit tänä vuonna (2018), koska olin luullut, että podcasteja varten pitää olla asennettu joku äppi tai vähintäänkin niitä varten pitää olla joku käyttäjätunnus - aaagh, ei jaksa rekisteröityä! Ennen kaikkea luulin, että niiden sisältöpitoisuus olisi suomi-iskelmää puhemuodossa. Olisittepa nähneet ilmeeni, kun minulle selvisi, että siis ihan tavallisesta älypuhelimesta voi kuunnella muutakin hyvää kuin lempi musiikkia ja että podcastia voi kuunnella sovelluksen kautta joo, mutta myös ihan selaimen välityksellä ilman sen kummempia tunnuksia tai asentamisia. Wohoo!


Mikä on podcast?
Minua briiffattiin jo etukäteen, että se podcast ei ole mikään radio-ohjelma, niin kuin ehkä eräät luulivat. Kaverin puolesta siis tässä kommentoin ;) Vaan se on pikemminkin kuin blogi mutta ääneen kerrottuna. Ja siinä, mai frends, se hienous piileekin! Kun meillä ruuhkismutseilla voi olla tosi kova kiirus, voit napauttaa podcastit rullaamaan ja kuunnella siinä samalla, kun lapset katsoo Pikku Kakkosta ja sinä hämmennät jauhelihakastiketta hellan äärellä. Napit vaan korvaan tai luurit päähän. Kaikki podcastit ei ole tarkoitettu lasten korville, siksi suosittelen kuulokkeita, ellet halua joutua selittämään kiperiä assosiaatioita.


Podcastin kuunteleminen on erityisen suositeltavaa
-puutarhassa omenapuun alla 
hieno juttu jos luet tätä juttua talvella, kannattaa toki kokeilla, vaikkakin minulla on kyllä kesäpuutarhavisio mielessäni tätä kirjoittaessa

-kun on "omaa aikaa"
eli imuroit, ripustat pyykkiä kuivumaan, teet ruokaa - mitä näitä äidin oman ajan viettämistapoja nyt on...

-kun elämä ottaa pattiin
ellet teippaa suupieliä ylöspäin, hyvä podcast tekee sen

-kun iänikuiset huippuhitit tulee korvista
ja kaipaat uutta kuunneltavaa, mutta keskittymiskyky on sarjaa "ruuhkismutsi" eikä pysty suoriutumaan pitkähköstä äänikirjasta, vaikka nekin on kyllä ilmeisen hyviä (nolla äänikirjaa kuunneltuna so far, tämä täytyy ottaa kesälomalla haltuun!)


Podcastin kuunteleminen ei ole suositeltavaa
-ruuhkabussissa
koska todennäköisesti sinuaKIN alkaa naurattaa niin kovaa, ääneen, että muut pitävät sinua aivan hulluna

-lapsia nukuttaessa
koska silloin tyrskähdät nauramaan ja lapsesi pitää sinua hulluna

-autolla ajaessa
koska voi tulla valtava tunnemylläkkä ja pillahdat itkuun kesken kaiken ja kun näkö- tai muu havainnointikyky laskee, se aiheuttaa liikenteen vaarantamista. Eipä ehkä kannata kuunnella pyöräillessäkään siis. Tai veneillessä. Tai lentokonetta ohjatessa. Tai millä ikinä te kuljettekin. Kuumailmapallolla?

-juuri ennen nukkumaanmenoa
koska sitä ei vaan voi jättää kesken, niin oma nukkumaanmenoaika voi podcastista riippuen venyä jopa tunnilla. Siinä piilee sekin vaara, että yksi jakso ei riitä...

Listaa katsellessani on pakko todeta, että olen siis selvästikin kuunnellut puolueellisesti vain sangen naurattavia podcasteja. Seitsemän vuotiastani lainatakseni: "mut mitä välii, haittaakse?" (Jotkut hokemat ovat ikuisia. Valitettavasti!)


Mistä löytyy podcasteja? Vanhempi, aloita näistä!

Mamma rimpuilee-Laura + Maiju Asikainen + Jukka Lariola.

Valeäidin nauhoitukset.

Meillähän on siis koko kesä aikaa podcastoitua siellä omenapuiden katveessa tai parvekkeen lattialle levitetyllä viltillä tai takaterdellä tai mökkilaiturilla! Saron blogi ei ole podcastoitumassa lähiaikoina, Insta storyt saa kelvata toistaiseksi. Löydät minut Instagramista nimellä Saron blogi. Nähdään siellä!

**

Vinkkaa mielenkiintoisista podcasteista kommenttilootaan ja tunnusta jos sinäkin olet vasta löytänyt podcastit lähiaikoina! Vertaistuen voimalla kohti uusia iloja!





tiistai 22. toukokuuta 2018

Kesäaamujen viileä tuorepuuro (sisältää helpon ohjeen)

Unohda lämmin kaurapuuro kuumina kesäaamuina.
Tässä tulee kesäaamujen suosikki: jääkaappikylmä tuorepuuro!
Viileän ihanaa!









NÄIN VALMISTAT TUOREPUURON

Tarvitset
1 dl kaurahiutaleita 
1 dl nestettä (maitoa, soijamaitoa, vettä, piimää tms.)
1 dl täytettä (jugurttia, rahkaa, muussattua banaania tms.)
ja sen lisäksi voit heittää mukaan vaikka lusikallisen hunajaa, rusinoita, marjoja, kaakaojauhetta, siemeniä, pähkinöitä tai mitä ikinä haluatkin.

Sekoita ainekset keskenään, sulje purkki ja laita jääkaappiin yöksi. Aamulla ei tarvitse kuin keittää kahvit, avata puuropurkki ja lusikoida.

Vinkki! Anna lapsesi tehdä itselleen oma tuorepuuro! Tuorepuuron voi myös tehdä aamulla, jolloin se sopii helteisten kesäpäivien välipalaksi.


 Ja kun muutenkin pienten lasten äidit syö kaiken kylmänä,
paitsi jäätelön,
niin tämähän sopii vanhempien aamupalapöytään täydellisesti.
Hih!




perjantai 18. toukokuuta 2018

Etätyöpäivä. Korjaan - Äidin etätyöpäivä.

Minä kuulun siihen jengiin, joka tekee välillä etätyöpäiviä. Insta storyissä (joihin olen todella koukussa) olen joskus kertonutkin, että minusta näyttää niin ihanalta, kun jengi hipsii aamuisin työhuoneelle tai jäävät sitten tekemään etäpäivän kotiin katteineen ja latteineen. Katteilla viittaan siis kissaan, enkä bitumikattoon. Latte on sitten se…no kyllä te tiiätte.

Pixabay

Ihailen niitä etätyöpäiväkuvia, kun tulppaanit kaartuvat suloisesti kahvikupin ylle, kesken etäpäivän ehtii katsoa jakson verran suosikkisarjaa Netflixistä ja lounas tilataan wauhdilla Woltista tai mennään nauttimaan se kylän hipstereisimpään lounastamoon, jonka katosta roikkuu rosoisen teollisia lamppuja. Etäpäivä huipentuu auringonlaskuun kallioilla ja ystävien kanssa kilistettyyn skumppaan.

Kun ystäväni ovat valmiita heittämään pyyhkeen kehään ja ulvovat, että ei heidän kotinsa ole eikä tule koskaan olemaan niin siisti kuin joillain bloggaajilla on (joihin minä en kuulu, kumma juttu!), muistutan heitä, että hei. Ei kenenkään koti jatkuvasti näytä siltä, te ette näe niitä tavararöykkiöitä kameran takaa ja osa kuvista on takuulla otettu siivouspäivänä ja kun ottaa sata kuvaa, niitä voi kivasti vuoden mittaan ripotella. En väitä, etteivätkö he siivoaisi myös vuoden aikana toisenkin kerran, tai käytä siivoojaa. Ja pointtihan on selvä, että kukapa sitä kamakaaosta jaksaisi blogeissa katsellakaan, kun meistä lähes jokaisella on sellainen kotona. Kamakaaos, eli blogitermein ”elämänmakuinen” ja kotitermein ”kodikas”.

Mitenkä kamakaaos liittyy etäpäiviin? No siten, että kun minä olen tällainen vastavirtaan uiva fisu, aion nyt kertoa teille todellisuuden, millaisia joidenkin etäpäivät ovat. Tämä teksti ei voinut otsikoitua etäpäiväksi vaan se on nimenomaan Äidin etätyöpäivä. Isolla koolla!

Etätyöpäivissä kivaa on se, kun saa nukkua pidempään (voi luksusta jos kello soi vasta klo.7!) ja saa nähdä lapset heti aamusta! Toimistoaamuina nimittäin lähtö on niin aikaisin, että lapset jäävät nukkumaan kun minä jo lähden. Etäpäivien suola on se, että ehtii syödä aamiaisen (jota muuten en ehdi) ja juoda kahvin r-a-u-h-a-s-s-a. Paitsi että kun on Äidin etäpäivä, niin eipä muuten ehdi! En tiedä millaisella draivilla aamut sujuvat ilman, että olen päsmäröimässä kotona, mutta etäaamuina ainakaan tenavan tukka ei tahdo harjaantua, hammasharja on tehty betonista eikä sitä jaksa hentosilla käsivarsilla nostaa ja aamupalavaihtoehdotkin tökkii kun "menusta" ei löydy mitään sopivaa. Ehdin hörpätä kylmän kahvin, jos ehdin.

Etätyöpäiviä rytmittää pääsääntöisesti kiire. Aina on kiire tehdä jotakin. Teen kotona mielellään sellaista keskittymistä vaativaa hommaa, koska avokonttori ei ole se paikka, jossa voi keskittyä pitkäjänteisesti. Päätän melkein joka etäpäivä syödä aamiaisen numero 2 (siis että keitän uudet kahvit ja juon ne kuumana ja teen ruisleivän ja syön sen rauhassa eli töitä samalla naputellen) lasten lähdettyä kouluun, mutta usein havahdun puolilta päivin siihen, että on nälkä ja se aamiainen jäi paitsi tekemättä, myös syömättä. Sitten pikaisesti jotakin evästä kitusiin ja takaisin töiden pariin.

En ehdi kuvaamaan kaartuneita tulppaaneja enkä fiilistelemään lempi musiikkini tahdissa. Olen niin ärsyttävän pedantti, että etäpäivinä laitan kännykkään tasan 30min aikaa, kun lounastauko alkaa ja siinä aikaikkunassa täytyy ehtiä tehdä kaikki mitä lounasbreikillä pitää tehdä. Eli skruudata.

Pian siitä koittaakin lasten koulupäivän loppu. Lapset soittaa kotiin koordinaatit, että ovat päässeet koulusta, ovatko tulossa ja kenen kanssa. Puhelin soi ja soittajina lapset ovat vuorotellen. Milloin väitellään siitä voiko kuitenkin mennä kaverille vaikka olisi kokeisiin luettavaa tai voiko kaverit tulla meille vaikka tiedossa on, että allekirjoittaneella on tärkeä etätyöprojekti meneillään. En tiedä miten se on mahdollista, mutta niissä tilanteissa lapset kuulee aina ”ehkä” vaikka sanon ”ei” ja ehkähän tarkoittaa melkein kyllä, siksi on hyvä soittaa ja varmistaa monta kertaa, josko kuitenkin saisi!

Lopulta kun lapset tulevat kotiin, alkaa etätyöläisen päivän loppurutistus. Pitäisi tehdä töitä 100% volyymillä, siinä sivusilmällä tarkistaa matematiikan tehtäviä, kuunnella päivän kuulumiset (koska lapset haluaa kertoa ne heti), olla erotuomari ja välipalakokki ja pitää ajatukset tiiviisti meneillään olevassa työssä. Se jos mikä on oikein kunnon multitaskingia, mutta onneksi siinä me äidit ollaan ihan hitsin hyviä.

Kun lopulta etätyöpäivä päättyy ja olisi aika siirtyä sinne rantakallioille ottamaan selfieitä kavereiden kanssa ja ihailemaan auringonlaskua, alkaakin kanakastikkeen teko. Kanat pannulle, riisi porisemaan. Siinä sitten päässä hyörii vielä sata työasiaa, muistinko merkitä lukuläksyn tehdyksi, täytyypä riipiä samalla kasaan yksi salaatti päivällisen kylkiäisiksi ja todennäköisesti toimia jonkunlaisena ohjelmatoimistona tai edelleen erotuomarina. Ja joskus siinä kanakastikkeen hämmennyksen lomassa ehdin ihan katsella Insta storeja, kun ne muut etäpäiväilijät ovat menossa tukka käherrettynä kohti kesäyötä. Ja sitten se kanakastike onkin jo palanut pohjaan! Hitto miten vaikeaa on hämmentää ja räplätä puhelinta samaan aikaan ;)

Etäpäivä päättyy usein vasta siinä kohtaa, kun pääsee istumaan ruokapöytään. Meillä on aina täys härdelli päällä: kuka ei tykkää ruuasta, joku tönkii lautasen kuormaa ja miettii onko se luomua, isimies tulee jossain kohtaa kotiin ja päättelee uskaltaako tänäänkään syödä kotona meitsin kokeilevassa keittiössä ja itsellä iskee ihan jäätävä hiilarikooma. Meinasin kirjoittaa, että huilarikooma. Ei sekään olis erityisen huano.

Muistan yhden työhaastattelun vuosia sitten, kun herra haastattelija kysyi, että mitä huonoa minussa on ja en meinannut keksiä mitään. Nyt keksin. Mun on tosi vaikea noudattaa työaikoja. Tuppaa käymään aina niin, että aloitan työt puolituntia ennakkoon eikä työpäivä lopu koskaan samassa suhteessa ennakkoon vaan menee yliajalle aina. Etätyöpäivissä saattaa huiskahtaa joskus vielä myöhemmäksi kuin toimistolla. Mutta onko se kaikista paha juttu, sitä en tiedä.

Jotkut yhä kuvittelevat, että kaikkien etätyöpäivät olisi liihottavan ihania kevennyksiä arkeen, mutta kyllä minä sanon, että kun hanskaa täyden työpäivän ja lapset siinä samalla rykäisyllä, niin kyllä se aikamoinen savotta on.

Silti en päivääkään vaihtais pois. En noita töitä, en tehtyjä etätöitä, enkä noita lapsia.

Ehkä vielä jonain päivänä minunkin etäpäivät on vielä niitä lattekuppien kuvaamista ja skumppaa rantakalliolla. Silloin tosin sydän on syrjällään, koska lapsethan on silloin jo niin isoja että ovat omissa menoissaan. Nyt en ole aivan varma onko se uhka vai mahdollisuus. Äidin sydän taitaa aina olla syrjällään, syystä tai toisesta!

Niin ja on tässä perheessä isäkin. Se Iskän etäpäivä on vaan rakenteeltaan vähän erilainen. Herätys -> aamukahvi -> etätöitä. En vaan käsitä, miten lapset kuvittelevat kirkkaan panssaripleksin iskän ympärille ja iskä saa takuulla työrauhan, kun taas äiti on se jonka rintapielessä lukee välkkyvällä neonvalolla, että ”palveluksessanne”. Mutta on niissä Iskän etäpäivissä yksi hyvä puoli. Koska meillä on erilaiset työajat, se ehtii joskus hakea aamupalapullat tai se pyöräyttää lounaan myös mulle. Ei voi valittaa!

Nostan hattua kaikille teille, jotka olette vanhempia ja jotka teette säännöllisesti etätöitä. Teillä on raudanlujat hermot ja timantinkova keskittymiskyky! Itse siis vetäydyn bloggaamaankin suljettujen ovien taakse, mutta koska ovi ei ole naulattu kiinni, se käy yhtä tiuhaan kuin Prisman pääsisäänkäynnillä, koska äiti, äiti, äitiiiii? Ja sitähän minä olen ja se on se tärkein tehtäväni.




torstai 17. toukokuuta 2018

Kanin kanssa eläinlääkärissä

Voin kertoa, että kanilapsen "mutsina" on ihan yhtä stressaavaa kuin noiden vähemmän karvaistenkin lasten mutsina. Kun lapset on kipeenä tai joutuu lääkäriin, sydän on aina syrjällään.


Miksi päädyimme kastraatioon?
Meidän karvainen perheenjäsen on saanut kevättä rintapieliin oikein olan takaa ja on innostunut uudesta vuodenajasta ja elämänvaiheesta ihan älyttömän kovalla intensiteetillä. Sunnuntaina kyllästyin ketaroissa roikkuvaan mustaan karvapalloon ja heti seuraavana päivänä varasin ajan eläinlääkärille kanin kastraatiota varten. Minun yllätyksekseni saimme ajan jo heti keskiviikolle!

Päädyimme kastraatioon monestakin syystä: koska emme halunneet hänelle jälkeläisiä ja jos haluaisimme hänelle kaverin, sen pitäisi olla tyttökani ja pääsemme takaisin listan kohtaan 1, emme halua kansoittaa kotiamme näillä johtoja pureksivilla töpöhännillä.

Mitä kastraatiossa tehdään?
Kastraatiossa siis uroskanilta poistetaan kivekset ja se on sangen nopea operaatio. Kania ei tarvitse paastottaa ennen leikkausta. Ymmärtääkseni kanin voi kastroida kun se on vähintään 6kk ikäinen.

Eläinlääkärillä kani punnittiin ensin, sitten kani sai rauhoittavan piikin kankkuun ja eläinlääkäri antoi kanin minulle syliin, että kani nukahtaa siinä tutussa sylissä. Kanin sammuttua me muut suuntasimme Ikeaan ja kani leikkaukseen.

Pääsimme hakemaan kanin parin tunnin päästä leikkauksesta. Kani oli herätetty operaation jälkeen ja hän sai antibioottia ja kipulääkettä. Siellä se loikiskeli ihmeissään omassa kuljetuskopissaan olosuhteisiin nähden hyvävointisena. Täytyy myöntää, että kyllähän se jännitti, että meneekö kaikki nappiin, mutta tietenkin huoli oli turha osaavan eläinlääkärin käsissä.

Kotona sitten putsattiin kanin häkki huolellisesti, vaihdettiin puhtaat matot alle (joo meidän kanilla ei ole purua kuivikkeena) ja nostettiin kani omaan tuttuun turvapaikkaansa huilaamaan, jossa se makoilikin silmät viirullaan ja ihmeissään vähän kaikesta.

Kani ei kestä paastoa
Koska oli tärkeää seurata, että kani alkaa syömään, vaihdoin kanille puhtaan veden ja annoin tasan 10 isoa pellettinappulaa ruokakuppiin, että voisin laskea niiden menekkiä. Lisäksi kani sai 5 viipaletta banaania. Meni pitkälle iltaan, eikä mikään herkuista kelvannut pöhnäiselle pitkäkorvalle. Vähän jo siinä taisin hätäillä, että mitäs jos ruoka ei ala maistua, koska paasto on kanille vaarallinen, niin sitten muistinkin että kanillehan voi antaa löysää kaurapuuroa. Siispä mikrossa pyöräytin nopeasti veteen tehdyn suolattoman kaurapuuron, jäähdyttelin sen ja lykkäsin viileän puuron kanin nenän eteen ja sehän alkoi syödä heti! HUH! Aamuun mennessä banaanit ja puurot oli syöty ja vessalaatikossa oli kumpaakin laatua olevia tuotoksia! Voi sitä riemua!

Nyt sitten meidän kani on "saikulla" muutaman päivän ajan ja se tarkoittaa sitä, että ei mitään riehakkaita hyppelyitä, ei ulkoilua missään määrin eikä vierailijoita kania katsomaan. Tikkitilannetta pitää päivittäin seurata ja tikkien pitäisi sulaa 10 päivän kuluessa.

Mitä lapset tuumasivat tästä asiasta?
Niitähän jännitti ihan hirveästi ja edellisenä iltana vähän itkettikin, että mitäs jos kani kuolee? Koitettiin jutella operaatio läpi ja pysyä totuudessa: lähes rutiinitoimenpide mutta elämäähän ei voi ennustaa. Sovittiin, että pidetään kanista hyvää huolta koko toipilasaika ja eiköhän kaikki mene sitten ihan hyvin. Toista lasta leikkaukseen vienti jännitti niin paljon, että hän ei halunnut lähteä eläinlääkäriin mukaan ollenkaan. Toinen taas on sellainen, että hän haluaa olla aina eturintamassa kuulemassa, mitä eläinlääkärissä tapahtuu. Kumpikin lapsi halusi tulla mukaan, kun haettiin kani kotiin ja siellä ne istuivat auton takapenkillä kanin kuljetusboksin molemmin puolin ja seurasivat kanin vointia koko kotimatkan ajan. Kotona on sovittu, että annetaan kanille nyt rauhaa toipua rauhassa. Ainakin päivän verran se sääntö on muistettu. Toivottavasti muisti pelaa jatkossakin.

Mököttävä kani
Kani itse mököttää. Se makoilee pesämökissään ja kun sille menee juttelemaan, se vetäytyy vaan syvemmälle mökkiinsä ja onko tuo nyt mikään ihme? Sen kerran kun pääsee autolla pidemmälle reissuun, mennään paikkaan jossa lähtee tajun lisäksi pallit myös. On tämä mutsina oleminen tosi kiitollista hommaa ;) Ehkä kanikin osaa sitten isompana arvostaa tätä?



maanantai 14. toukokuuta 2018

Kuinka selvitä pilalle menneestä äitienpäivästä?

Menikö äitienpäivä ihan pilalle? Mies ei muistanut mitenkään eikä lapset ole vielä siinä iässä että edes käsittäisivät äitienpäiväkonseptin? Ja tietenkin kaikki Facebookin kaverit kyllä muisti kertoa, miten ihanaa oli saada yllätyslentoliput ulkomaille, hemmottelupäivä spa-hoitolassa tai pekoniaamiainen sänkyyn tarjoiltuna?

Jos päiväsi meni ihan pilalle, tässä sinulle muutama kukkahuivitädin ajatus, joiden avulla toivon sinun pääsevän mustista vesistä takaisin valoisalle puolelle!


1. Sinä et ole miehesi äiti. Toivottavasti. Mutta se selittää paljon. Monet miehet tuntuu ajattelevan, että äitienpäivänä muistetaan vain omaa äitiä, vaikka yhtä hyvin äitejä voidaan juhlia universaalimmallakin tavalla. Tyhjästä on paha nyhjästä - jos äitienpäiväkulttuuri ei ole jo lapsuudesta tuttu, ei mies ehkä ole ollenkaan älynnyt, että sinulla olisi tarpeita ja toiveita äitienpäivän suhteen, koska sinä et ole hänen oma äiti. On ehkä aika tuoda miehesi käsityksineen 2010-luvulle.

Siihen on niinkin yksinkertainen ratkaisu, kuin puhuminen. Se auttaa aina. Kun kerrot tarpeistasi ja toiveistasi syyttämättä, eli "minusta tuntuisi kivalta, jos..." eikä "sä et taaskaan muistanut...", mies joko tajuaa asian tai on edelleen tajuamatta. En suosittele vääntämään asioita rautalangasta. Siinä vähän tämä äitienpäivän herkkä hienous ottaa takapakkia.

Mies. Miksiköhän juutuin ajatukseen miehestä. Lisätään tähän se optio, että sinulla voi olla myös kumppani. Sen enempää määrittelemättä.


2. Jos kumppanisi ei piittaa äitienpäivähumusta tai sinulla ei ole kumppania, ota juhlintaohjat omiin käsiisi. Kuka kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse? Joku siellä jo ajattelikin, että onko äitienpäiväjuhlien mahdollistamisen velvollisuus langetettu nimenomaan miehille? No ei ole! Eli osta itsellesi ensi vuonna jo ennakkoon jokin ihana äitienpäivälahja: olkoon se vaikka kauan himoitsemasi käsilaukku tai herkullisin suklaapatukka minkä tiedät. Opeta omille lapsillesi äitienpäiväkulttuuria teidän perheen näköisellä tavalla. Kattakaa yhdessä herkullinen äitienpäiväaamiainen (jo perus puuroaamiainen servetteineen katettuna on melkoista luksusta), juokaa lasilliset kuplivaa Pommacia ja käykää poimimassa valkovuokkoja. Luokaa omat perinteet, turhia stressaamatta.


3. Lahjat ei ole äitiyden mittari. No eihän se nyt ihan niin mene, että hyvät äidit saa lahjaksi luksusmatkoja maailman ympäri ja huonot äidit ei saa mitään. Joulupukkimoraali taitaa istua meissä suomalaisissa aika tiukassa ;) Eikä se haittaa mitään, tuleepa skarpattua itseään käyttäytymään kiltisti mutta lahjoilla ja äitiyden laadulla ei ole mitään tekemistä keskenään. Koitin miettiä miten hyvä äitiys käy ilmi ja en nyt kyllä keksinyt muuta kuin sen, että hyvä äiti ei omilla toimillan aiheuta lapselleen pohjatonta hulluuntumista. Kuulostaako oikealta?


4. Onni on pienissä jutuissa
Se mitä muut saivat tai tekivät äitienpäivänä, ei ole sinulta itseltä pois. Koitetaan muistaa nauttia niistä ihanista asioista, mitkä tuntuu itsestä kivalta. Onni on pienissä jutuissa. Se on ehkä halaus omalta lapselta, maukas iltapäiväkahvi omalla parvekkeella tai se ennakkoon ostettu suklaapatukka. Voit halutessasi kommentoida, mikä on se pieni juttu, missä sinun onni piileksii?

**

Sinä olet hyvä äiti, muista se, saitpa lahjoja tai et ja muistipa joku sen sanoa ääneen tai ei. Jos sinulla on kotona pienokaisia jotka eivät vielä edes osaa sanoa kyseisen juhlapäivän nimeä, älä lannistu vaan ajattele, että ensi vuonna te voitte aloittaa luomalla omat perinteet. Ja jos yhtään lohduttaa, vähän näyttää siltä, että mitä teini-ikäisemmäksi lapset tulevat, sitä todennäköisemmin ne muistuttavat tiuhaan miten surkea äiti olet, mutta kun ne jurnutukset jaksat päästellä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kymmenen vuoden kuluttua ne muistaa kertoa, kuinka paras äiti sinä oikeasti olet ❤ 

Tervetuloa takaisin valoon!

Erinomaista iltapäivää,
just sulle!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...