Kaksplus.fi

tiistai 20. helmikuuta 2018

Oliko sittenkin virhe hankkia lemmikiksi kani?

Joulukuussa meille muutti kani nimeltä Salama. Meidän perhe on aina ollut tosi eläinrakas, mutta meillä ei ole koskaan ollut kania. Koska ne papanoi joka paikkaan, eikä ne vaikuta kauhean seurallisilta otuksilta. Me puntaroitiin pitkään kanin ja kissan välillä ja päädyimme lopulta hankkimaan kanin, koska kuopus oli fanittanut noita pitkäkorvia jo useamman vuoden ajan.

Nyt meidän pupu on viiden kuukauden ikäinen ja olemme nauttineet yhteiselosta parin kuukauden ajan. Oliko kani sittenkin iso virhe?


Kanin hankintaa suunnittelevan kannattaa muistaa, että kani on jyrsijä. Ja tiedättekö mitä jyrsijät tekee? No ne jyrsii. Kaikkea.

Olen pitkään surkutellut inhoavani meidän beigejä verhoja ja rumaa sohvanpäällistä, jota yritän elävöittää muilla vilteillä ja kankailla. Pupu on sitten edistänyt tekstiilien päivitysurakkaa rei'ittämällä verhoja ja nakertamalla sohvanpäällisen helmaa! Ja mikä kauheinta, pikku urakoinnin jälkeen kani vaan tapittaa silmiin hellyyttävästi, ihan kuin ei hänellä ei olisi hajuakaan, mitenkä se verhonreuna oikein räjähti ;)

Kani on kyllä yllättävän oppivainen, ihan niinkuin lapsillekin, myös kanille "ei" on tullut tosi tutuksi ja kani sen kyllä ymmärtää. Koska en tunne kanien sielunelämää vielä täysin, olen miettinyt onko meidänkin kanilla hetkittäin uhmaikä, koska yhtenä päivänä hän muistaa hyvin, ettei tuolinjalkaa saa järsiä ja toisena hetkenä se on täysin unohtunut! No, uhmaiät on meillä tuttuja. Ja nythän on vaan trendikästä, että huonekalut näyttää kuluneilta, meillä tätä trendiä edistää tämä luppakorvamme.

Mutta mitä tulee sitten siihen pelkäämääni papanointiin ja kanien luonteeseen. Isoksi yllätyksekseni kani oppi käyttämään vessalaatikkoa viikossa. Ilopapanoita tulee vessalaatikon lisäksi myös häkin lattialle, mutta ei juurikaan muualle. Yllättävän siistejä eläimiä!

Ja kanin luonne on yllättänyt meidät ihan täysin! Tämä on tosi utelias pikkutyyppi, joka tunkee itsensä joka paikkaan. Olin kuvitellut kanin vaan möllöttävän omissa oloissaan, mutta tämä otushan loikkii perässä minne ikinä menetkin. Se revittelee pitkin olohuonetta ja tekee ns. ilohyppyjä. Kun menet sohvalle iltakahville, kani tulee tarkistamaan, onko sinulla mukissa jotain ihanaa smoothieta (ei ole, vaan kahvia) ja syötkö jotain ihanaa. Se on kyllä totta, ettei kani ymmärrä ollenkaan mikä hänelle on myrkyllistä ja mikä ei - tämä söisi estoitta kaikki suklaamuffinsseista lähtien! Kun ihmiset on tutkittu, nenät nuuskittu ja sohvan vilttejä kuopsuteltu, kani jatkaa matkaansa omiin puuhiinsa. Kani tykkää loikoilla tietyissä paikoissa, missä on "katto pään päällä" ja mistä näkee mukavasti minne kukakin menee. Ja jos joku liikkuu keittiöön päin, niin sinne kannattaa sännätä perään kurkkiviipaleen toivossa ;)

Kanin hankinta ei ole kaduttanut hetkeäkään. Sopii oikein kivasti lapsiperheeseen, koska kani on sen verran itsetietoinen otus, että aistii epävarmat otteet ja ottaa jalat alleen jos tulee uhkaava tilanne. Meillä toinen pieni lemmikin hoitaja on ylimalkaisempi ja kani onkin vähän varautunut hänen kanssaan ja pinkoo vikkelästi pakoon, jos tilanne näyttää epämieluisalta. Toinen pieni lemmikin hoitaja on taas täynnän pulppuavaa rakkautta ja hukuttaa kanin hellyydenosoituksiin, joista kani silminnähden nauttii kiipeämällä pienen hoitajansa syliin.

Kesäähän me odotellaan kovasti, että pitkäkorva pääsee loikkimaan hihnassa ulos ja mökillekin sen lupasin viedä - voin vaan kuvitella kuinka se loikkii siellä mustikanvarpujen seassa ja ihastelee kun joka puolella on ruokaa ja oikaisee itsensä kukkapenkin reunaan maha piukeana kesäherkuista. Sitä ennen meillä on kuitenkin vielä edessä rokotusreissu!

Jos on hei juttutoiveita tai kysymyksiä kaneista, nyt tai myöhemminkin, niin laitahan viestiä! Monia tuntuu puput kiinnostavan, mutta kun ne ovat saaneet leiman lasten lemmikkinä eikä ne ole yhtä trendikkäitä kuin kissat tai koirat, ne ovat yllättävän vähän arvostettuja mutta kyllä me yksi perhe on jo saatu kanikoukkuun ja omaa pitkäkorvaa siellä odotellaan kotiutuvaksi :)

-jonka äidinrakkaus riittää kattamaan niin ihmis- kuin eläinlapsetkin


lauantai 17. helmikuuta 2018

Norja maailmankartalle!

Keskiviikkona meillä vietettiin vähän erilaista ystävänpäivää. Me nimittäin lähdettiin tytön kanssa norjalaisten Marcuksen ja Martinuksen konserttiin Hartwall-areenalle, ihan kahdestaan!


Suomessahan vitsaillaan usein siitä, että "kaivetaan Norjan kohdalle kuoppa" viitaten siihen että Norja olisi jotenkin turha maa tai kun mennään juhlaillan jälkeen uittamaan päätä pönttöön, sanotaan hänen "puhuvan norjaa". Kukaan cool ei lähde lomalle pohjoismaihin: Ruotsiin tai Norjaan vaan ihmiset matkustavat kuumaan Dubaihin tai eksoottiseen Thaimaahan. 



No, nimeäpä yksikin norjalainen, joka ei ole kuninkaallinen tai huulirasvaurheilija? Eikö tule ketään mieleen? Tai sano nyt edes yksi sana norjaksi? Eikö irtoo?


Kuvitteleppa sitten, miltä tuntuu, kun liki 5000 pikkufania laulaa samaan aikaan kappaleita - norjaksi? Voin kertoa, että se kuulostin ihan mielettömältä! (*5000=Jaffa-halliin mahtuu n.10 000 ihmistä ja ehkä puolet oli näitä nuorempia ja egoltaan isompia faneja ja aikalailla jokainen heistä lauloi)

Marcus ja Martinus nostaa Norjaa sellaisella kohinalla maailmankartalle, että enpä yllättyisi vaikka pojat jossain vaiheessa ottaisivat haltuun muutakin kuin Euroopan faniskenen. Hitokseen hyvä, jos saan sanoa, vientituote!



Konsertista vielä sanottakoon, että liput olivat tietysti hinnakkaat, mutta kyllä rahoille saatiin vastinettakin. Kaikki järjestelyt oli hoidettu tosi hienosti ja se mikä tässä oli hienoa verratuna isomman luokan diivoihin, nämä nuoret miehet esiintyivät täysin aikataulun mukaisesti. Pojat ovat nuoria ja energisiä, esitys oli viimeisen päälle harjoiteltu ja vaikka esiintyminen oli rutiininomaisen varmaa, täytyy sanoa että nautin siitä enemmän, kuin joidenkin 'isojen starojen' esityksistä, mitkä menee ihan sekoiluksi ja kraakkumiseksi, kun äänistudiossa on korjailtu ääntä niin paljon, ettei livekonserttia kuunnellessa enää muista muuta kuin pääsylipusta tarkistamalla, että ketäs täällä esiintyykään. Oli tosi hyvä konsertti, mennään varmasti kuuntelemaan heitä toistekin.

**

Minähän olen jo pitkään suunnitellut kesälomareissua Norjaan. Vielä vuosi sitten lapset olivat ihan 'blaah', kun yritin markkinoida satumaisen kaunista Bergeniä kesäloman kohokohdaksi. Nyt puolestaan lapset yrittää lahjoa minua, että eikö voida mennä Norjaan, ihan vähän vaan. En voi kuin kuvitella miten Trofors on moninkertaistanut turistimääränsä, ihan vaan sattuneesta -hyvästä- syystä.

Olitteko tekin ystävänpäivänä tuolla samaisessa konsertissa?




tiistai 13. helmikuuta 2018

Käytkö sinäkin nukkumassa leffassa?

Vaiettu mutta ah niin hauska puheenaihe:

käytkö sinäkin nukkumassa leffassa?


Kuva Pixabay

Saanen selittää. Siis ei leffaan siksi mennä nukkumaan, että olisi kamalasti ylimääräistä pätäkkää takataskussa ja se halutaan kuluttaa istuma-asennossa, eikä se tarkoita suoraan, että leffa olisi tylsä. Monille ruuhkisvanhemmille leffateatterissa on vaan yksinkertaisesti niin hyvä sauma nukahtaa!

Se on se hetki ja paikka, kun kukaan ei halua sinulta mitään. Ei pidä viedä koiraa, ei pidä tiskata. Ei pidä etsiä minne kadonnut Hot Wheels on rullannut tai missä joku Lego-nippeli piileksii. Sisarukset eivät tappele, kun kullakin on oma karkkipussi ja limupullokin on valmiiksi avattu.

Se tunne, kun on lämmintä, hämärää ja valtakunnassa kaikki hyvin...zzz.

Sitten puolentoistatunnin kuluttua heräät siihen takkien kahinaan, kun lopputekstit alkavat. Ja kuinka sitä jaksaakin taas ihan eri tavalla, päikkäreiden virkistävä voima!

Minäkin olen yksi niistä ruuhkavuosien uuvuttamista, jotka ei vaan meinaa selvitä elokuvan loppuun saakka. Leffateatterissa käyn aika harvoin ja siellä äänet on sen verran kovalla ettei uni tule ensmmäisenä silmään, mutta kotona olen aika ansioitunut tuossa leffakuorsaamisessa ja sekös miestä ottaa pannuun, kun yritetään katsoa joitakin leffoja yhdessä! Niinpä olen opetellut valvomaan koko leffan läpi ja kun viimeinen kolmannes alkaa, taikasana onkin kahvit! Onhan se toki antoisampaa keskustella nähdystä pätkästä yhdessä, kun minäkin tiedän muuta kuin lopputekstit, jos niitäkään.

Ja mikä sekin juttu on, että kun kesken leffan alkaa niin sanotusti pilkkimään ja kun mies kysyy, että "nukutsä?" niin sitä säpsähtää 'hereille' ja vastaus on napakka "en!" vaikka ei ole mitään käsitystä, mitä leffassa on tapahtunut viimeisen puolen tunnin aikana. Miksei sitä voisi vaan myöntää kuorsanneensa? Ja oikein ansaitusti!

Leffanukkumisen vaarana on toki lapset. Joko niin, että olet seurueesi ainoa aikuinen ja lapset ovat sinun vastuulla. Silloin ei ehkä kannata antaa unelle valtaa, vaikka tiedän että moni vanhempi onkin simahtaut juuri siinä kohtaa. On nimittäin riskinä, että pienet maailmanvalloittajat ottavat jalat alleen... Vaarana on myös toisten leffatyyppien lapset jotka rummuttavat jaloillaan penkkisi selkänojaa tai vapauttavat sukat penkkisi sivulta tökkien kyynärpäitäsi, vaikka miten olisit valmis antautumaan pikku tirsoille. Suosittelenkin siis leffapäikkäreitä suunnitteleville, että hanki seurueeseesi toinenkin, mielellään virkeä aikuinen vahtimaan lapsukaisia ja js haluat vetää päikkärit tasaisesti paikoillaan nököttävässä penkissä, varaa paikkasi takarivistä. Vähän sieltä laidalta niin ketään ei istu myöskään vieressä. Suomalainen hajurako ;)

Menkää ensisijaisesti katsomaan niitä elokuvia. Takuuvarma pysy hereillä-pätkä oli tuo Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. Muista kuitenkin vanhempi, että ei sua niistä leffatorkuistakaan tuomita


perjantai 9. helmikuuta 2018

Älä tule sairastuttamaan meitä!

Ylisuojeleva! Bakteerikammoinen! Hysteerinen! Vaiko fiksu vanhempi? Mitä sinä ajattelet sellaisista ihmisistä, jotka vaativat vieraita tulemaan terveenä kyläilemään?



Meidän perheellä on järjettömän huono vastustuskyky. Siinä missä joku muu perhe sairastaa flunssaa pari päivää, meidän perhe sairastaa useamman viikon putkeen. Minulla on ollut tosi huono vastustuskyky lapsesta saakka. Kärsin nuhaakin viikkotolkulla poskiontelot ujeltaen. Ei ole flunssaa, jolloin minulta ei lähtisi haju- ja makuaisti. Kokonaan, pariksi viikoksi. Aika rankkaa näin ruokaa rakastavan ihmisen näkökulmasta kun kaikki maistuu kaurapuurolta. Paitsi kaurapuuro mikä maistuu vedeltä ;) Lapset onneksi pääsevät vähän helpommalla. Mutta yöt valvottava yskä jatkuu pitkään ja se taas haittaa töitä ja koulujuttuja!

Sairastumisilta ei tietenkään voi välttyä, ellei eristäydy kokonaan kotiin, koska köhiviä ihmisiä on koulussa, päiväkodissa, kaupoissa, työpaikalla ja liikennevälineissä. Ihan joka puolella. Mutta minä vedän rajan siihen, että jos meillä on tiedossa tärkeä meno lähipäivinä, me emme halua flunssaisia ihmisiä kotiimme.

Sitten on niitä epäonnisia tapahtumia, kun lapsi on tuonut kaverin meille ja kaveri kertoo joko siitä, miten hän on niin sairas ettei voinut osallistua koulun liikkatunnille mutta jaksoi tulla meille. Tai että koko muu perhe kotona oksentaa, hän ei. Tässä kohtaa bakteerikammoni saa ylivallan ja tekisi mieli desinfioida itsensä sisäisesti ja ulkoisesti ;) Ja kyllä, olen hulluuspäissäni tuollaisen vierailun jälkeen hinkannut ovenkahvoja ja tuoleja.

Yksi mikä minusta on ihan käsittämätön juttu on, tämä "pikkuflunssa". Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen teroittanut, että meille ei saa tulla sairaana, koska meillä on joku tärkeä juttu tulossa ja silti meille tullaan ja kun vieraat on paitsi riisunut kenkänsä eteiseemme kuten myös keuhkonsa, yskimällä nimittäin, hän toteaa, että heillä on "pikkuflunssaa". "Ainahan meillä on pikkuflunssaa. Haittaakse?"

Haittaa! Siis kyllä haittaa!

Seuraavaksi pikkuoksennustautia, pikkuinfluenssaa, pikkuenterorokkoa, kai me voidaan silti tulla?

Onneksi iän myötä ei kasva pelkästään leveys vaan myös itsetunto ;) Enää minua ei hetkauta samalla tavalla kuin esikoisen äitinä, jos joku pitää minua bakteerikammoisena hysteerikkona, joka olen ;) Enemmän olisin huolissani niistä jotka eivät tervettä päivää näe. Lukuvinkki: 11 vinkkiä katkaista lapsen flunssakierre. Tiedän, että lapset sairastaa pienenä noin miljoona flunssaa vuodessa ja olen tosi onnellinen siitä, että vastustuskyky kasvaa iän myötä.

Piis änd lööv. Tämä ei ole mikään piilopiikki kenellekään enkä aio naulata meidän ovea kiinni. Terveellä järjellä pötkii aika pitkälle, kuten että nenä voi vuotaa muustakin syystä kuin flunssasta. Ja iso kiitos kaikille niille, jotka kunnioittaa meidän toiveita, silloin kun on tarve. Ootte ihan parhaita

Ja tsemppiä kaikille pienten nuhanenien vanhemmille!
Kesää ja allergiakautta odotellessa, hih?



tiistai 6. helmikuuta 2018

Telkkari, turhakkeeni

Voisin elää kevyesti ilman telkkaria. Sori vaan telkkuvalmistajat. Onneksi teidän menestys ei ole minun ostamisista tai ostamatta jättämisistä kiinni, sen verran nuuka mutsi olen ;)



Kuva Pixabay

Viime tiistaina telkkarista alkoi uusi kotimainen sarja, jälleen kerran, jonka olin päättänyt vakaasti katsoa. Olin odottanut tiistaita kuin kuuta nousevaa. Ohjelma alkaisi samaan aikaan, kun lapsilla on nukkumaanmenoaika, täydellistä! No sitten illalla tuli pari muuttujaa (siis kuinka yllättävää) ja ohjelman alkaessa painoin "tallenna"-nappulaa, koska lapsilla oli täysi iltavilli päällä!

Oletteko huomanneet, että lapsilla on joku ihmeellinen yliaisti, mikä varoittaa ennakkoon - pimpom, äidillä on suunnitelmia, NYT iltavilli päälle! Tai koitappa lämmitellä parisuhdetta, niin sama juttu. Ellei kukaan ole huolissaan ulkona yksin värjöttelevistä toukista, niin sitten vähintään joku oksentaa. Joka kerta. Hehe. Ehkä noi lapset pystyvät hyödyntämään tätä jaloa taitoa myöhemmin työelämässä? Hih!

No ei muuta kun lapsia rauhoittamaan ja maanittelemaan sänkyihinsä. Vihdoinkin iltavilli oli kesytetty siinä puoli kymmenen aikaan illalla, mutta niin oli äidinkin iltavillit siltä erää ohi ja aikalailla hetken pönötin sohvalla silmät auki ja aivot unessa eikä puhettakaan, että olisin voinut valvoa puoli yhteentoista televisiosarjan tähden: kello soisi aamulla taas kuuden jälkeen... No, ehtiihän sitä seuraavana päivänä.

Ja minä kun olen syksystä saakka ihmetellyt, onko minun sukanneulomispuikot menneet rikki, kun orastava villasukan alku on koko syksyn ja talven köllöttänyt olohuoneen pöydällä muistuttamassa tekemisen meiningistä, mutta edistystä ei ole tullut lainkaan. Mistähän mahtaisi johtua tämä saamattomuus? Taidan olla oman akun vaihdon tarpeessa.

Tuli keskiviikko ja torstai. Iltavillien aikaan tällä kertaa pohdittiin jotakuinkin eläintenoikeuksia, jalkapalloharrastusta, stressattiin tulevia äidinkielenkokeita, mietittiin kaverisynttäreitä (omia ja muiden kavereiden), juostiin sinne ja tänne. Taas kello oli lähemmäs kymmenen, kunnes sain viimeisenkin villikon omaan sänkyyn. Ja taas sohvalle, iltakahvit huiviin ja nukkumaan.

Sitten tuli Perjantai. Eikä mikä tahansa Perjantai vaan sellainen Perjantai, kun mummi ja pappa tulivat hakemaan lapset mummolaan. Ihan Koko Viikonlopuksi. NYT olisi sen aika. No, perjantai-ilta meni kaupoilla asioidessa ja sitten kotiin mitäpä muuta kuin imuroimaan. Iltatoimien jälkeen aikaisin nukkumaan univelat pois, koska lauantaina aamusta pitäisi lähteä taas asioille. Tuli lauantai, mentiin asioille, hommat meni vähän eri tavalla putkeen kuin Strömsössä ja asioilla menikin koko päivä, kun jouduttiin suhaamaan pitkin Helsinkiä. Illalla yritin tehdä blogihommia, eli istuin selin telkkariin, tuijotin läppärin ruutua silmät sumeana ja kuuntelin miten Emma-gaalassa kävi, miehen katsoessa varsinaista ohjelmaa. Yksi äitiyden fiiliksistä on ehdottomasti "living dead" johon epäilemättä moni muukin voi samaistua ;)

Yhtäkkiä, kuin varkain, olikin jo sunnuntai ja lähdettiin heti aamusta hakemaan lapsia kotiin ja juhlimaan meidän pappaa! Palasimme illalla kotiin ja lähdimme vielä kauppaan tekemään viikon ruokaostokset. Sinä iltana ei paljon muuta tehty kuin valmisteltiin maanantain liikkakamat.

Ja niin tuli maanantai. Töineen ja kiireineen. Iltavillit oli kesytetty jo ennen yhdeksää, mutta valitsin blogihommat jotka olivat jääneet rästiin. Ja halusin jyrätä jo valmiiksi tiistaille ajastamani postauksen kertomalla tämän tuskan, kuinka voisin elää ihan ilman televisiota, kun ei sieltä ehdi mitään katsoa.

Nyt eletään tiistaita ja ohjelmasta tulee jo toinen jakso. Illalla nähdään, heitänkö pyyhkeen kehään ;) Kyllä voin kertoa, että kun niitä "mikset sä käy salilla" tai "mikset sä harrasta mitään"-kyselijöitä pumpsahtelee eteeni, voisin heittää niitä sillä pyyhkeellä ;) Jaa-a, kulkaa, on tässä ruuhkavuosihötäkässä jotakin perää. Siksi.

No mutta hei, onnea on tällaiset pienet ongelmat, eikö? ;) Miten te muut mutsit ehditte telkkarin ääreen vai ehdittekö?


ps. Telkkari on ollut minulle pidemmän aikaa jo turhake. Töissä nauroivat, kun keskustelivat Kokkisota-ohjelman alkamisesta uudelleen (silloin kun se nyt viimeksi alkoi, en minä tiedä) ja ihmettelin ääneen, että miten niin se alkaa uudelleen, eikö se vielä ole tullut? Kuulemma välissä oli kymmenen vuoden tauko. Mutta tuleehan telkusta edelleen Napakymppikin... Mene ja tiedä kenen päässä tämä vika oikein on!




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...