Kaksplus.fi

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappu2017, nevöfoget: lunta ja kyynärsauvoja

Onpa ollut sangen ikimuistoinen vappu jo tähän mennessä, vaikka vasta tänään on vappuaatto. Meidän vappufiivis kun alkoi jo perjantaina. Olen kuitenkin katsellut lumensekaista räntäsadetta ihaillen. Kiitos, tätä lisää. Tai auringonpaistetta. Kaikki käy! Ei, en ole mennyt sekaisin.


Perjantaina kerroin, miten ihana päivä on. Olin tehnyt vain lyhyen etäpäivän, edessä ehkä kevään ihanin viikonloppu! Lasten isimies oli parinsadan kilometrin päässä viemässä autoaan korjattavaksi tuttavalleen. Pikkuinen poikaseni oli mummolassa hoidossa ja olivat mummin ja ukin kanssa ajaneet mökille, jossa oli meneillään vahdinvaihto: perheenjäsenemme lemmikki oli kipeä ja hänellä oli lauantaina hyvin tärkeä meno puolisonsa kanssa Helsingissä, oli tarkoitus että poikaseni tulee heidän kyydissä mökiltä Helsinkiin ja samantien lähden viemään poitsua ystävänsä luo kaverisynttäreille. Edessä oli ihana perjantai-ilta, vähän herkkuja napaan ja ajoissa nukkumaan ja sitten lauantaina vielä kauppaan hakemaan loput vapputarvikkeet ja kodin koristelua. Kuinka ihanaa!

Kuinka ollakaan, yhdeksänvuotiaalle tapahtui perjantaina tapaturma: hän loukkasi jalkansa. Siitä käynnistyi valtava prosessi, vakuutusyhtiön, Terveystalon, Lastenklinikan ja koko perhelogistiikan kanssa! Isimiehen auto nimittäin ei selvinnytkään korjauksesta "yhdessä yössä" kuten oli aikataulutettu, poitsu oli edelleen kaukana mökillä ja siinä kohtaa kun poika olisi ollut tulossa kotiin, me oltiinkin Lastenklinikalla joten hän ei voinut nousta Helsinkiin tulevaan kyytiin suunnitelmien mukaan. Taivaskin tarjoili täydellisen kattauksen vappusäitä, auringonpaisteesta vesisateen kautta lumimyräkkään. Lääkäri määräsi meidät perjantaina kotiin nukkumaan ennen Lastenklinikalle menoa ja lauantaiaamuna minä heräsin hirveään migreeniin, lapsi oksensi kovissa kinttukivuissa. Ei voi olla totta.


Onneksi selvisimme lauantaina Lastenklinikalle ja sieltä kotiinkin. Seuraavat pari viikkoa on nyt sitten ihan uudenlaista arkea ja opettelua: me omistanne nimittäin nyt erihienot kyynärsauvat aka VAPPUKEPIT ;) Kuinka kauan voikaan normaaliin suihkussa käyntiin mennä aikaa tai kuinka sujuu sukkien jalkaan laittaminen kun ketara on kipeä kuin mikä. Ja sitten ihan se liikkuminen. Missä järjestyksessä jalka, missä kepit.

Mutta illalla olin suupielet korvissa. Somevirta täyttyi vihamielisistä kommenteista lunta kohtaan, monet rallattelivat ivallisesti, että "lunta tulvillaan, raikas vappusää...". Minua hykerrytti. Tää on hei ihanaa

Meillä kävi hirveän hyvä tuuri: koska kovissa päänsäryissä ja täysuupuneena en voinut ajaa, meillä on ihana naapuri: kolmen lapsen supermutsi, joka vielä tarjoutui hoitamaan logistiikan, kun piti siirtyä paikasta toiseen. Vauva (=hänen) vaan kainaloon ja menoksi! Automatkalla istuin itkuisin silmin: olin aivan lopenuupunut, olin saanut hetkeä aikaisemmin tylyä kohtelua eräästä palvelusta ja viisas naapurini lohdutti minua. Hänen ystävänsä lapsi oli menehtynyt jokin aika sitten vaikeaan sairauteen. Että nämä meidän ongelmat on kyllä niin kovin pieniä. Se kolahti ja kovaa. Hän oli ihan oikeassa. Tämä on niin pientä. Kaikki tämä valvominen, koko rumban pyöritys hirveissä päänsäryissä, loukkaantunut polvi, vappuinen lumimyrsky. Olihan se todella raskasta sillä hetkellä, mutta suhteutettuna koko kuvaan: ihan pikku juttu.


Illalla loppujen lopuksi koko perhe oli kotona ja minä olin suupielet korvissa. Kiitollisena, koska pahemminkin meille olisi voinut käydä. Kaikki saatiin kuitenkin hoidettua. Me selvittiin tästäkin. Suurin kiitokseni supernaapurille, joka ei pelästynyt oksentavaa lasta vaan vei meidät Lastenklinikalle.

Ennenkaikkea mä olen ihan hitsin ylpeä tuosta yhdeksänvuotiaasta. Joka rohkeasti kohtasi pelkonsa, koki parissa päivässä vähän kaikenlaista eikä antautunut murehtimaan tapahtunutta vaan pötkii eteenpäin kyynärsauvat viuhuen. Ihan tuli itku, kun tultiin kaiken myllytyksen jälkeen kotiin ja halattiin toisiamme tiukasti. Ihanaa kun me ollaan täällä ja sä oot just nyt siinä

**

Hyvää vappua.
Kaikista pikkuisista vastoinkäynneistä huolimatta.

Sari



perjantai 28. huhtikuuta 2017

Ihana perjantai!

Siis kylläpä tämä viikko mennä pölähti nopeasti, viikonloppu on jo käsillä, huh!
Tänään on ihana perjantai, koska...


tein tänään etätöitä
(=ei siis tarvinnut herätä viideltä vaan sai nukkua kuuteen, jes!)

pidin ylitunteja pois ja tein vain puolikkaan päivän


en muistanut ollenkaan, että mullahan on jääkaapissa korkkaamaton Froosh!

viikonloppuna on vappu

ulkona paistaa aurinko

lapsen koululta tuli kaksi kivaa Wilma-viestiä


mulle jätettiin aamupalaksi puolikas kolmioleipä

toinen mun pikkukirpuista tulee huomenna kotiin "omalta lomalta"

mulla on ollut viikon tauko päänsäryissä

siivouspäivä oli eilen (aahhhh)


pikkutyypin synttäreiden suunnittelu on edistynyt hienosti

ei ole viikkoon tarvinnut ajaa päiväkodille

tänään oli pyykkitupa

sain pyykit ekaa kertaa tänä vuonna ulos aurinkoon kuivumaan


edessä on pitkä viikonloppu

noi virpomisoksat ilahduttaa mua edelleen enkä raaski luopua niistä

simat on hyvässä vaiheessa

elämä tuntuu tänään olevan kaikin puolin ihan jees
(ja toivottavasti se pysyykin niin ;))



Huomiseksi on luvattu sadetta, mutta ei se haittaa. Sehän on ihan perusvappusää ja sunnuntaihin mennessä sääennusteet voi mennä monta kertaa uusiksi. Mulla on jokatapauksessa jo plan B olemassa vappuaatonaatolle (=huomiselle. Tuliks tohon nyt riittävän monta aattoa?). Jos sataa vettä, niin me mennään pitämään sadetta - no minnekäs muualle kuin Ikeaan :) Siellä on nyt kaikkia ihania kesäjuttuja, kurkkaa vaikka TÄSTÄ. (Kattauskilpailukin on käynnissä, lue lisää vaikka Beauty of life-blogista!)

Hyvää viikonloppua! Nauttikaa elosta ja olosta!

Sari
-joka lähtee pian supermarkettiin testaamaan onko todella löytänyt sisäisen zenin, kuten kirjoituksista voisi ymmärtää



torstai 27. huhtikuuta 2017

6x7 ja oon teidän suurin tuuletin, eli matikkaa ja enkkua esiteinin elämässä.

Mä en muista milloin olisin viimeksi osannut kertotaulut näin liukkaasti.

Varmaan jokaisella ei-niin-matemaattisella ihmisellä luulisi olevan mörkönä jotakin kertotauluja joita ei vaan muista sekunnissa, ei sitten niin millään. Hetken tikistämisellä se kuitenkin tulee mieleen. 6x7, 8x7 tai jotakin muuta. Täytyy myöntää, ettei kertsejä ole tullut hirveästi peruskoulun jälkeen mietittyä, kun matikka on ollut lähinnä sanallista ja käytännönläheistä tehtävää. "Henkilön palkka on 1200€. Vuokra kaikkine sähkö- ym. kuluineen on 700€. Ruokaan menee 200€ ja bussilippu maksaa 50€. Kuinka paljon henkilöllä jää rahaa uuteen takkiin, kun ripsarikin vetelee viimeisiään?" (T: minä joskus 15 vuotta sitten)



Outi's life-blogin sympaattinen Outi kirjoitti yhtenä keväänä, että nyt hänkin pääsee uudestaan ala-asteelta. Enpä tosiaan silloin ymmärtänyt mitä hän mahtoi tarkoittaa, mutta nyt ymmärrän.

Jos joskus ihmettelin, miten pikkulapsiperheen vanhempi joutaa rustaamaan blogia, kaiken sen lapsiperhehärdellin, unettomien öiden ja kakkavaipparallin keskellä, en myöskään enää ihmettele, miksi ne pikkukoululaisten vanhemmatkaan ei ole se kirkkain enemmistö blogiskenessä. Täyden työpäivän jälkeen kun saat perheen ruokittua, tehdään läksyt niin nykyään myös luetaan kokeisiin: Helou. Mai neim iis Loora. Ai laik käts. Duu juu laik mausiis? Tätäkö mun elämäni on tulevat keväät monta vuotta eteenpäin? Kyllä. Kokeisiin lukemista. Ja se on oikeastaan aika kivaa!

Ja voi, kyllä se aika kultaa muistot! Nyt olin aivan järkyttynyt, kun kolmasluokkalaisen ensimmäisten enkun kokeiden koealueena oli 9 kappaletta, mitkä sisältää siis parikymmentä aukeamaa tekstikirjasta ja kymmenisen aukeamaa tehtäväkirjasta. Sisältöhän 'ei ole kuin' tervehdyksiä, värejä ja sensellaista peruskauraa, mutta ottaen huomioon, että kielenopiskelua on takana alle vuosi ja kyseessä ekat kunnon kokeet, niin huh huh. Perinteisesti tähän pitäisi puuskahtaa, kuinka silloin kun minä olin nuori, hiihdettiin kouluun kesät talvet ja pitäisi vähintäänkin kerskua kuinka jo ekalla luokalla koealueena oli koko tietosanakirjasto (muistatteko tietosanakirjasarjat, ne kirjahyllyjen kammottavat täytteet, mitä et koskaan tarvinnut mihinkään, mutta joka kodista ne kyllä löytyivät, tuo muinainen paperiversio Googlesta?) ja se oli vasta sen ensimmäisen kouluviikon hommaa se. EI! Vaan en minä kyllä muista ahmineeni tuollaisia koealueita vielä ala-asteella. Joko olen höperöitynyt tai nykylapset on vaan niin fiksuja, että heille voi syöttää tietoa enemmän kuin minun ikäpolveni pystyi aikoinaan sisäistämään. Enkä minäkään siis mikään fossiili ole, painoin valkolakin päähäni vain muutamia miljardeja vuosia sitten.


Peruskoulun kertaus on siis allekirjoittaneella totisesti alkanut. Tsemppiä vaan esikoiselle, tuntuu välillä että putoan jo nyt kolmosluokan matikan kyydistä - yritetään hänen kanssa nyt vaan palauttaa mieliin kaikki matemaattiset kommervenkit ja kuopuksella on sitten aikanaan kaksi apuopea täällä kotona neuvomassa läksyjen kanssa. Ja kyllä, kun esiteiniä kiukutti koko typerä matikka, jota ei kyllä ikinä tarvitse mihinkään, taisin perustella tarpeen juurikin sillä, että pitäähän sitä osata laskea, kuinka paljon nämä kengät ja tuo laukku maksaa yhteensä ja ootappas vaan kun päästään prosenttilaskuihin! Viikkorahan määrä on X, sitä on säästetty Y viikkoa, kasassa on nyt rahaa XY. Mageet kengät ja laukku maksaa 75€, mutta ne on alennuksessa -25% kumpikin - riittääkö rahat vai täytyykö mennä vielä nojaamaan ruohonleikkurin varteen? Mutta noi kertotaulut. Ai että en muista milloin ne olisi sujunut viimeksi näin liukkaasti! Vielä kun siitä taidosta on hyötyäkin, kun on noita koululaisia.

Ja kyllä se enkkukin vähän tuntui puristavan esiteiniä yhtenä päivänä. Perustelin sen sitten niin, että kun hän fanittaa kovasti erästä norjalaista poikabändiä, niin pitäähän sitä osaa sanoa kundeille, että "I'm your biggest fan", eli että oon teidän suurin tuuletin.

Onneksi esiteinillä on ihan himmee huumorintaju.


Sari
univelka > kahvin määrä, mikä tarvittaisiin ja minkä vatsa voisi vetää, että voisi ajatella jokseenkin järkevästi





Voit seurata blogiani Facebookissa: Saron blogi sekä Instagramissa: SARONBLOGI


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Lahjattomat synttärit: uhka vai mahdollisuus?

Taas tuli kutsu lapsen kaverisynttäreille! Hei kivaa!


Yksi netin puhutuimmista aiheista lienee se, että mikä on sopivan hintainen lahja kaverisynttäreille viemisiksi. Nykyään lasten kaverisynttärit voivat olla hyvinkin hulppeat: juhlat järjestetään jossain muualla kuin kotona: sisäleikkipuistossa, muussa teemapaikassa tai esimerkiksi hotellissa. Se puolestaan nostaa kevyesti kertoimia, kun aletaan miettiä sopivaa lahjaa. Kun tiedossa on, että synttäripaikassa kukin vieras kustantaa n.20€, onko hävytöntä viedä päivänsankarille 5€ lahja?

Nykyään kolme (lasta) tuntuu olevan uusi kaksi (lasta). Nopea lyhyt matematiikka: jos on kolme lasta ja kukin käy vaikka viiden kaverin syntymäpäivillä vuodessa, se tarkoittaa jo 15 juhlia! Jos jokaiselle lapselle hankitaan se 20€ hintainen lahja, se kustantaa 300€. Se on aika iso raha se. Suhteuta se tuntipalkkaasi tai tukeen jota saat, huh huh!

Minäkin joskus esikoisen alkaessa käydä kaverisynttäreillä otin aikamoiset kierrokset siitä, että minkähän hintainen lahja nyt pitäisi viedä ja tulin siihen lopputulokseen, ettei lahjan hinnalla yksinkertaisesti kompensoida juhlan kustannuksia. Kukin perhe saa järjestää juhlat haluamassaan paikassa ja vastaavat kustannuksista itse niin kauan kuin synttäreille ei myydä pääsylippuja. (Nyt joku varmaan sai idean ;))

Miksi meillä järjestetään lasten kaverisynttäreitä? No tietenkin siksi, että lapsi haluaa juhlistaa vanhenemistaan omien ystäviensä kanssa. (Minä en halua enää juhlistaa vanhenemistani, se "jee nyt olen vanha ja viisas"-vaihe meni jo vuosia sitten ohi. Nyt tuntuu ettei tätä vuosien vierimistä voi mitenkään jarruttaa :D) 


Minulla on siinä sen verran oma lehmä ojassa synttäripalloineen päivineen, että haluan tarjota vanhemmille hetken hengähdyksen, siksi synttärit kestävät vähintään sen 2h, että vanhemmat ehtivät mennä kotiinsa tai asioilleen kaikessa rauhassa ja tulevat sitten hakemaan tenavansa kun ehtivät. Aika monella helsinkiläisellä perheellä se tukiverkosto on siellä jossain maaseudulla, ehkä jopa toisessa maassa, hyvin kaukana joka tapauksessa, joten oma- tai vapaa-aika voi olla aika kortilla. Ihan niinkuin meilläkin.

Eikä meillä ole nyt eikä ole koskaan ollutkaan merkitystä sillä, minkä hintaisen lahjan lapsen kaverit tuovat mukanaan. Viimeksi kun tyttäreni vietti syntymäpäiviä hyvän ystävänsä kanssa, laitoimme kutsuun vinkin, että lahjaa ei ole pakko tuoda vaan pääasia, että lapsi pääsisi mukaan juhliin! Iloiseksi yllätykseksi kaikki kuitenkin toivat jotakin pientä ja jotkut toivat pienen yllärin kummallekin sankarille. Hieno juttu ja kiitos niistä.

Mutta entäs jos paneudutaan pikkuisen enemmän tähän materian mahtavaan maailmaan:
jos oman lapsen kaverisynttäreille tulee vaikka 10 lasta, se tarkoittaa mahdollisesti jopa 10 pakettia. Moni voi kokea jo nykyisen tavaramäärän ahdistavana. Jos esimerkiksi on kolme lasta. Ja jokainen juhlii kaverisynttäreitä. Se on 30 lahjaa. Joulu- ja synttärilahjojen lisäksi. Älä ymmärrä väärin: moni perhe tuskailee, kun ei ole varaa hankkia edes yhtä joululahjaa lapsilleen ja toinen perhe tuskailee tavararöykkiöiden kanssa. Niin se vaan tuntuu olevan monessa perheessä. Miten saavuttaa kultainen keskitie?


Edelleen meidän perheelle se on tärkeintä, että kunhan vaan lasten kaverit pääsevät juhlimaan - nykyään niin monessa perheessä on se tilanne, ettei ylimääräistä rahaa yksinkertaisesti ole, enkä halua että se: rahattomuus tai lahjan puute olisi juhliin osallistumisen esteenä. Siksi olenkin miettinyt, olenko ihan hullu, jos markkinoisinkin lapsille ajatuksen, että jatkossa synttärikutsussa olisi mainittu, että ei lahjoja? "Kasvaako lapseni kieroon, onko lapsuus pilalla, sittenkö sitä aletaan kiusaamaan?", mitäpä vanhempi ei pohtisi...

Kuvissa heiluva Lego-paketti meni pojan ystävälle, joka täytti 7 ja on kuulemma aivan fiiliksissä tällaisista supersankareista. Paketin hinta oli n.10€, mikä on minusta kaverisynttärilahjaksi jo melko yläkantissa.

Toivoisin, että muutkin vanhemmat löytäisivät sisäisen zenin näiden lasten kaverisynttäreiden kanssa, etenkin niiden lahjojen osalta, mutta muutenkin myös. Kaverisynttäreille vietäviin lahjoihin ei tarvitse upottaa omaisuuksia ja mitä jos miettisit oman perheesi kohdalta: lahjattomat synttärit, uhka vai mahdollisuus? Tai sitten aineettomat lahjat, toimisiko ne lapsilla?

Kun järjestätte lasten kaverisynttäreitä tai lapsesi on osallistumassa kaverin synttäreille. Mieti mikä on loppupeleissä kaikkein tärkeintä. Hauskanpito ja yhdessäolo! (Ja näin aikuisella iällä tietenkin kakku ;))

Sari



perjantai 21. huhtikuuta 2017

Ei haittaa

Lapset elävät niin huoletonta elämää.


Ei haittaa, jos tukka on neljä päivää harjaamatta.
Eriparisukat, ei haittaa nekään. (Kiitos Robin!)
Ei haittaa, jos suklaamunffinssi littaantuu sukanpohjaan.
Eikä sekään haittaa, jos jää puolukkahilloa poskeen
ja menee heti ruuan jälkeen sohvalle lepäämään.
Valkoiselle sohvalle. Poski sohvatyynyä vasten.
Ei haittaa vaikka hampaat olisi viikon harjaamatta.
Ei haittaa jos ruoka on kylmää.
Ei haittaa vaikka aivastaa omalle lautaselle.
Ei haittaa jos kengän pohjasta puuttuu puolet.
Eikä sekään haittaa jos takin vetskari menee rikki.
Pidetään sitten takki auki.
Eikä sekään haittaa, jos unohtaa käydä pissalla
kun äiti sanoo että kohta lähdetään, käy pissalla.
Kun koko perhe on pukenut kerraston, toppakerroksen,
sitonut kengät ja hikikarpalot otsalla painanut pipon niiden päälle,
voi aina sanoa, että nyt mulla olis ehkä vähän hätä.
Mä käyn kokeilemassa.
Ei haittaa jos kukaan ei pese vessaa viikkoon.
Ei haittaa vaikka lakanat olisi kuukauden vaihtamatta.
Eikä varsinkaan haittaa vaikka oma huone olisi imuroimatta kaksi viikkoa.
Petaamaton sänky - ei haittaa!

Ihmetellessäni päivällisen jälkeen ruokapöydällä, tuoleilla ja lattialla parveilevaa ruuantähteiden joukkiota en voinut kuin ihmetellä, miten huolettomasti nuo pienet ihmiset voivatkaan elää. Omat lautaset jää paikoilleen ruokapöytään, vaikka olen pyytänyt, että ne voisi itse kuljettaa keittiöön. Mutta siihen jää, ei heitä haittaa. Mua haittaa :D Mua haittaa ne sukanpohjaan muussantuneet suklaamuffinssit, mua haittaa ne puolukkatahrat sohvassa ja ne repaleiset takinvetoketjut. Mutta tiiättekö, tänään rupesin ajattelemaan, että mitäs jos ei haittaiskaan? Olisko se omasta tahdosta kiinni, että tänään päätän olla nillittämättä mistään turhasta. Keskityn olennaiseen. Kuten viikonloppuun ja auringonpaisteeseen. Ihan vaan silleen, et ei haittaa. Ei oikeesti haittaa yhtään :)

Hyvää viikonloppua

Sari


Voit seurata blogiani Facebookissa: Saron blogi sekä Instagramissa: SARONBLOGI


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...