Kaksplus.fi

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Looking back: mini vacation in GLO Hotel Art, part 1

Kun lomat on loppu, on hyvä asettaa itselle uusia tavotteita. Ja katsoa vähän taaksepäin. Olen selannut matkakuvia, hotellikuvia, kesäkuvia - ja haaveillut.


Minä rakastan todellakin niitä pikkuruisia valopilkkuja arjen keskellä. Oli se sitten lämmin pyyhe suihkun jälkeen tai jotain vähän isompaa, kuten yö hotellissa. Syyslomaa kahdestaan olemme siis alkaneet pohtimaan - yleensä mahdollisuus on olla 1-2 yötä poissa maisemista mutta minusta on ihanaa ottaa niistäkin pienistä pyrähdyksistä ilo irti! Olemme pari kertaa yöpyneet Helsingin keskustassa GLO Hotel Artissa ja kyllä voin sanoa, että me olemme löytäneet suosikkimme

Ajattelin laittaa arkistoistani teille muutaman kuvan nähtäväksi.

Hotelli on siis GLO Hotel Art ja se on siis yli 100 vuotta vanha linna, Helsingin keskustassa.

Huoneet ns. uudella puolella ovat aivan järjettömän ihanat!



Huoneessa olevassa suihkussa on muuten läpinäkyvä suihkuseinä. Meistä se oli oikein hauska yksityiskohta, thih!



Ihan vain esimerkiksi,
mies suihkussa,
ei paljon näkynyt.
Sopivasti.






Nukuttiin kyllä niin ihanaiset unet molemmilla kerroilla



Toisella kertaa meillä oli samanlainen huone, mutta sen pohja oli toisin päin. Ja edelleen, aivan superhyvät unet Mitä edelsi kyllä kohtuukiva ilta ;)



Outfit of that day, aamiaiselle lähdössä.


Leffaa, illallista, tanssimista, kuplivaa viiniä... Oi, sinne mä haluan mennä!

These pictures are from GLO Hotel Art, Helsinki. Our favorite hotel. We just loved the interior design. The beds were so comfty at both times we visited. We are now planning our autumn holiday just for the two of us and I have been looking back photos and I'd just love to go to GLO Hotel Art again. Movies, dinner, some dancing and sparkling wine... Oh I wanna go so bad!



...part 2 coming soon!

9 kommenttia:

  1. Juuri mietittiin miehen kanssa, että olisi kiva joskus kokeilla tuota hotellia. Kiitos vinkistä! Kuullostaa ja näyttää kyllä hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi sitä uutta puolta, kyllä oltiin tyytyväisiä ♥

      Poista
  2. Ai että kuulostaa kivalta ja näyttää hyvältä! :)

    VastaaPoista
  3. Hemmottelulomat on ihan parasta ! Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Ja kyllä, pieni hemmottelu piristää aivan valtavasti ♥

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oh yes, it was ♥ I just love that hotel ♥

      Poista
  5. Ihanan näköinen hotelli! Olen ihaillut sitä rakennusta aina ohi mennessä ja se on niin kaunis!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...