Kaksplus.fi

maanantai 21. lokakuuta 2013

Christmas in Ikea


Joulu on saapunut Ikeaan ja oikeastaan pääsin tutustumaan siihen aivan vahingossa. Se oli vain pikainen pyrähdys sisustusmekassa mutta tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Nuo Stråla-lattiavalaisimet! Tahtoisin!

Olen aina ollut jouluihminen. Kuusi on laitettu perinteisesti viimeistään marraskuun viimeisenä viikonloppuna tuomaan valoa ja tunnelmaa kotiin. Glögin ja piparkakkujen voimin on fiilistelty tulevaa joulua viikkokaupalla. Kunnes tuli lapset, jotka eivät malta pitää näppejä erossa joulukuusesta. Sen kimaltelevista koristenauhoista, suloisista ja glitter-pitoisista palloista ja latvatähdestä... Joten nykyisin meillä kuusi viritellään korkeintaan noin viikkoa ennen h-hetkeä. Ja siinä ajassa kuusi ehtii...pysyä toisinaan pystyssäkin. Samoin fiilistelyt glögilasillisen kanssa on myös vaihtunut vauhdikkaampaan menoon; kun ensin töiden jälkeen raahaudut päiväkodin kautta kotiin. Ruokit lapset, vaihdat kuulumiset, peset pyykit ja tuijotat täyteen ahdettua kalenteria ja mietit missä välissä sitä joutaisi "joulupukin asioille" ilman, että tenavat arvaavat mitään (minnehän muuten täällä uudessa kodissa jemmaan lahjat???) ja se hetki, kun saat tyytyväiset tenavat unten maille, ei todellakaan tunnu etenkään joulukuussa menevän viltin ja glögin kanssa sohvannurkassa fiilistellen vaan sitä hetkeä voisin kuvata pikemminkin sanoin: kaatuminen täysjaloilta suoraan sänkyyn. Niin se vaan menee :D Tänä jouluna teemana minulla on edelleen "vähemmän, hitaammin" ja ajattelin, että jos ulkoistaisin edes kuusistressin. Ei enää kaatuilevaa tekopuuta olohuoneeseen vaan kuusipuu, koristettuna vain valoin ja latvatähden, tuonne omalle pihalle tai terdelle? Ja täten kotiin "kuusen paikalle" vain tähti. Uskon, että pienet sormet silittelevät tähden sakaroita innokkaasti, mutta kun se nyt on vaan kuitenkin yksi tähti ja sen tehtävä on vain tuottaa valoa (tunnelmaa), tuskin tenavat jaksaisi heittää tonttutanssia sen ympärillä sakarat solmussa kovin montaa päivää?

Vai jaksaisiko? ;)

Oletko sinä jo bongannut suosikkisi Ikean jouluvalikoimista? Ikean Joulu-fiiliksiin pääset TÄSTÄ

4 kommenttia:

  1. Oijoijoi. Menin nyt ekaa kertaa tuonne Ikean joulusivuille, ja aapuuva! Muutenkin olin jo ajatellut, että täytyy käväistä Ikeassa tänä(kin) vuonna joulukamat tsekkaamassa, ja nyt se tunne on 110% varma :D

    Oon kauan jo haaveillut neuletorkkupeitosta, ja tuollapa olis nyt aika edukkaaseen hintaan (valkoinen, Annbritt, 24,95 €) Täytyy ehkä kotiuttaa. Kynttilöitä sieltä hamstraan, tietenkin, ja nuo ruukut, joissa yläreuna on pitsimäistä tyyliä (Skurar) on mua miellyttänyt jo kauan. Kuusenpalloja haluan uusia, tuolla on vaikka ja mitä vaihtoehtoja. Saattaa olla, että valosarjaverho lähtee mukaan, täytyy nähdä, millaisia ne ovat livenä. Ne lumipallot ainakin näin kuvan kautta näyttää oikein näteiltä (ihan valosarjanakin vaan).

    Iik. Haluun jo Ikeaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi Skurarit on niin i-h-a-n-i-a! Ja noi torkkupeitot on käsittämättömän edullisia, kun ajattelee mikä työ siinä on jos sellaisen tekisi itse. Nimimerkillä: "päätin säästää ja tehdä itse". Virkkasin sitä peittoa varmaan vuoden. Heh heh. Jäi se vähän pieneksi mutta toimii pikkupäikkäreillä ;)

      Kiitos kommentista ja MARS sinne Ikeaan ;)

      Poista
  2. Olenkohan minä jotenkin hitaalla kun tuntuu, että niin kovin moni täällä blogimaailmassa on jo suunnittelemassa joulua :D Sitten olen minä, joka vakaasti pohdin, että hakisinkohan jossain vaiheessa viikonloppuna villakangastakkini kellarista vai menenkö vielä nahkatakilla... Ei ole minulle tämä, mutta toisaalta on kiva lukea muilta, jos vaikka tarttuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, mä olen edelleen järkyttynyt siitä, että lähikaupoissa myydään jo suklaakalentereita. Ei ennen Halloweenia saa! Ja minäkään en ole vielä oikein talvimoodissa. Hameista en ole luopunut, tilasin juuri parit leggingsit lisää että voin pukea niitä vaikka viidet päällekkäin, koska minähän en housuihin vielä siirry ;) Pulkkamäessä vasta! Hihi!

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...