Kaksplus.fi

tiistai 14. tammikuuta 2014

Minun tuolini

Mitä pienempi koti, sitä enemmän se vaatii luovuutta.

Olen ostanut itselleni (joululahjaksi) Poäng-lepotuolin, jonka olen sijoittanut täysin epäloogisesti ja kaikkien sisustusfengshuiden vastaisesti sohvan taakse, vitriinikaapin eteen. Pieneen tilaan. Terden oven eteen. Siitä ei näe telkkariin. Eikä maisemaa mikä aukeaa ikkunasta. Mun tuoli. (Eikä se mahtunut muualle, mutta eipä se missään paraatipaikalla pysyisikään minun tuolina vaan se luultavasti olisi villin temppuradan jännittävä ponnahduslauta...Joten olin monellakin tapaa luova ;)) (Ja ps. tiedoksi niille, jotka kummastelevat omistavaista attitydiäni, että kyllähän tässä seurassa samaistuu ja tulee ihan omistushulluksi, kun päivät aamusta iltaan kuuntelee kuinka kaikki on MUN eikä yhtään SUN. Terkkuja uhmisperheestä, haha!)

Mutta siinä voi oikaista jalat rahille. Siinä voi istua tekemättä mitään, lueskellen lehtiä, no okei selaten vähän blogejakin. Siinä voi muuten ottaa nokosetkin, kokeilin kerr muutaman kerran. Siinä missä oman ajan saaminen vaatii pienten lasten äidiltä luovuutta, tämä sentään tarjoaa monia mahdollisuuksia ;)

Siinä se nyt on. Valkoisena ja koivuisena. Juuri sellaisena, mitä en ikinä olisi voinut kuvitella meille tulevan.







Ai että mä olen NIIN tuolini ansainnut!

Ja vaikka siitä ei näekään telkkariin,
siitä näkee tärkeimpään:


Ihanaa joskus vaan olla. Bara vara.

Ihmisen pitää olla ystävällisempi itselleen. Hoitaa ja hemmotella.
Muista sinäkin 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...