Kaksplus.fi

torstai 3. huhtikuuta 2014

Vakavasti uhmaikäinen

Päivän paras hetki on tässä:


Syy tähän lienee se, että meillä asuu vakavasti uhmaikäinen, joka häpeilemättä kuittaa tiukimmankin käskyn sanoilla "tofi hyvä vitti". Ole siinä sitten. Ärr.

En pue! En tule! En halua pitää kädestääääÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄAAAAAAAAAAAAAAAAPUAAAA! 

Tämän lisäksi kotimme ilmanalassa lentelee tunnistamattomia lentäviä objekteja, jotka usein tarkentuvat maahansyöksyn jälkeen Legoautoiksi, pikkuautoiksi tai mihin tahansa, mitä nyt jaksaa nostaa ilmaan ja viskata niin kauas kuin pikkukätösin jaksaa nakata. Vai uskallanko sanoa jo ääneen, että tämä vaihe tuntuu nyt onneksi olevan selätetty. Pitkään on menty enää sillä normaalin nakkelun määrällä. Ja hiekka, sehän on ihan oma lukunsa. Eihän se kesä vaan ala, ellei joku vedä kahmalokaupalla hiekkaa suuhun tai viskaa sitä kaverin pääkoppaan. Tähän kohtaa vedän pienen tanssin tuolilla: kuusivuotias ei enää syö hiekkaa! Yes! :)

Onneksi sitä uhmaa ei ole ihan koko ajan. Mutta onneksi päivään mahtuu niitä hyviäkin hetkiä. "Onpa hyvää ruokaa!" "Ihanat verhot, äiti!" "Mä lakaan tua, äiti!". Ihan terve lapsi, siis ;)

Äitiydessä on ollut monta hetkeä, että olen ollut ihan pimahtamisen rajamailla. Kun sadannetta kertaa kuuraat puuroja irti syöttötuolin jaloista tai noukit leipää tyypin korvasta uudestaan ja uudestaan, niin tökkiihän se. Ja tietenkin se kaikki (t)uhmailu kulminoituu niihin hetkiin kun puolustuspeli on heikkoa ja väsynyttä ;) No, toisaalta kokemus on tuonut varmuutta. Kun sadannetta kertaa rapsuttelee puuroja irti, tietää jo mikä tepsii.

Äitiydessä tuikitärkeänä tukena on tietysti ollut oma äiti ja suorastaan ammattimainen lähipiiri jossa on kaikenlaisia osaajia. Kuten esimerkiksi turvallisuusalan ammattilaisia ja päivähoidon ammattilaisia. Mutta sitten on se kehtaamispykälä. Kun ei joka kerta kehtaa nyyhkiä, että mitäs nyt teen? Tiedättekö, mikä on ollut pimahdusvaaran aikaan salainen aseeni? Varokaa, se tulee tässä....are you ready??


Siellä on suorastaan upea Vanhempainnetti, mikä tarjoaa kättä pidempää meille kaikille, joilla elämä menee niin vauhdikasta kyytiä, että laidoista täytyy pitää kiinni kaksin käsin jos meinaa pysyä matkassa. Vanhempainnettiin pääset TÄSTÄ

Niin olen tukeutunut tuohon aarrearkkuun tälläkin kertaa.

"Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana, osalla jo aiemmin." Kesällä meidän tyypillä on kakussa neljä kynttilää, olemme siis lähellä uhmailun laantumista! Tosin muistan miten esikoisella uhma starttasi aivan uusissa sfääreissä nelivuotiassynttäreiden aikaan. Mutta kun tenavat ovat kuin yö ja päivä, yin ja yan, feng ja shui...eiku, no kuitenkin, niin ehkäpä tämä uhmaikä ei mene sitä samaa kaavaa vaan päästää minut helpommalla. Hänet. No meidät molemmat! Ei ole helppoa olla uhmiksen äitinä eikä takuulla ole helppoa olla pieni tyyppi kun valtava tunnelataus tulla tupsahtaa yhtäkkiä ja vie tenavan mukanaan kuin aalto. 

"Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä. " Siis pelkkiä hyviä uutisia! Miten saavuttaisin tämän sisäisen zenin silloinkin, kun päiväkodista poistuttaessa joku muksauttaa nyrkillä minua otsaan ja polkaisee varpaalle juuri ennenkuin ehdin vetää kengät jalkaan? Siinä päiväkodin eteisessä on joku juttu. Joku polvenmittainen äijjä kävi taannoin isottelemaan minulle. Uhkaili, mokoma, kaatavansa...minun kengät. Eikä olla juurikaan edes tavattu ennen eli edes mitää suukopua ei ollut tämä suorastaan vihamielinen tilanne edeltänyt. Huh huh mikä kovis. Eipä sielläkään kotikasvattajat taida kovinkaan helpolla päästä. Good luck ;)

Meillä ihan oma ohjelmanumero on nyt tämä julkisilla paikoilla uhmakiukkuaminen. Joko syystä tai syyttä. Niin ja toinen on ne sunnuntaiaamuna kuudelta-huudot. Vasta kävimme keskustelun dinoista.
"Mä havuun ne tinotauluktet"
"Hmm, mitkä dinot?" (En ole nähnyt mitään dinoja, ei tule mieleen)
"Äiti mä HAVUUN ne tinotauluktet"
"Mitkä dinot? Kerro minulle, missä olet nähnyt ne?"
"MUTKU MÄ HAVUUN!!!" ja sellainen ponteva AAAAAARGH-huuto tehostamaan...mitä? Oman tahdon perillesaamista varmaan, kun ainakaan minä en sen paremmin tajunnut, mistä on kyse.
Kello oli siinä vaihessa 06 ja jotain päälle. Aivan liian aikaista eikä aivot toimi sitäkään vähää ennen ensimmäistä kahvikupillista :) No, mistä dinoista oli kyse, se jäi ikuiseksi arvoitukseksi...?

Mutta tiedättekö. Jokaisesta uhmaraivarista on selvitty. Mitäs sitten, jos lähtö on vähän viivästynyt? Mitäs sitten, jos on vähän mekkalaa ollut? Tai jos on lähdetty ulos ilman hanskoja (ja todettu heti ulkona että sormilla on kylmä, äkkiä hanskat käteen)? Elämää. Tämä on vain elämää. Ja se uhma menee ohi. Samaa tahtia, kun uhmakkaalla alkaa tunteiden kirjo tasaantumaan (ennen murkkuikää, jep I can't wait ;)), kasvaa se pieni uhmaikäinen isommaksi. Niin isoksi, ettei syli enää meinaa riittää. Kuusivuotiaan kanssa olen huomannut. 

Onneksi lapset mahtuu kainaloon. Aina.

Lopuksi; mitäpä muuta kuin voimahaleja muiden uhmisten äideille ;)

pps. hauskaa vertaistukea kuvina on tulossa...minä en edelleenkään osaa piirtää kuin sydämiä mutta on joku toinen joka osaa piirtää sen mitä useimmat äidit ajattelee! Coming soon :)

6 kommenttia:

  1. Vanhempainnettiä itsekin tavailen, kun on ihan hukassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ♥ Ei kahden äitinä aina ole helppoa, mutta onneksi kokemus tuo varmuutta :D

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Olet ihana mamma :)

    VastaaPoista
  3. No huhhuh! Tuo kirjoitus oli kyllä niin läheltä omaa elämääni! Olen 2 - ja 3 vuotiaiden poikien äiti, joilla on temperamenttia vaikka muille jakaa. Ja meilläkin ovat kuin pikku enkeleitä päiväkodissa ja mummolassa, mut kotona taas ne tunteet näytetään. Täytyypä tutustua tarkemmin tuohon vanhempainnettiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muuallakin riittää vilinää ja vilskettä... ;) Nää on just näitä: vedä henkeä, ajattele zenisti, hyvä vaan kun lapset näyttää tunteiden kirjon kotona, täten tiedät että lapset on normaaliterveitä ja luottaa sinuun. Sitä kun hokee iltapäivän sadannen uhmaraivarin kohdalla, niin pakkohan siihen matraan on alkaa itse uskomaan ;) Tsemppiä ja hyvä me äidit!

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...