Kaksplus.fi

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ei mitään tekemistä.






Aika ihana viikonloppu. Ei mitään tekemistä. No tytöllä oli naapurustossa kaverisynttärit ja sillä aikaa me poitsun kanssa pyöritettiin viikon pyykkejä pesutuvassa kahden tunnin ja neljän jättikokoisen pesukoneen verran. Välillä on paistanut, välillä on satanut. Välillä on vähän torkuttu, välillä on vähän heiluttu. Puhalleltu saippuakuplia, tehty ruokaa - ilman kiirettä.

Vaikka ei ole mitään tekemistä, päässä raksuttaa. Mietin mitä neuloisin, kokeilisinko taas sukkaa? Mielessä pörisee porakone (no ei sitä villasukkaa varten), pitäisi saada pikkuruinen sivellin (eikä sitä edes käytetä maalaamiseen) ja pitäisiköhän tehdä perinteistä pullaa pitkästä aikaa? Loman viimeiset päivät olivat niin haipakkaa, kuten ensimmäinen työviikkokin ja itseasiassa tulevat viikotkin, että nyt on ollut ihanaa vain ladata akkuja. Olla vaan. Tänä viikonloppuna ei tartuta toimeen, vaan haaveillaan ja suunnitellaan täysin siemauksin. Ja arvaa mitä, jouluun on enää syyskuu, lokakuu ja marraskuussa voi kodissa jo näkyä joulunpunaista!

Leppoisaa sunnuntaita Olkaa kilttejä itsellenne.

6 kommenttia:

  1. Oleminen on välillä parasta mitä on olemassa. Kaikessa rauhassa hissuksiin itsekseen oleilu.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Mukavasti kirjoittelet arkisistakin jutuista <3 Ja kuvat! :)

    VastaaPoista
  3. suloinen ruusu kuppi (:
    -tea-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...