Kaksplus.fi

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Inspistä Ikeasta

Me kävimme eilen hakemassa vähän inspistä Ikeasta. Talven värejä, valoja ja tunnelmaa - ja tässä teille muutama ajatus:

MUHKEA SÄNKY olisi aivan ihana asia naisen elämässä. Uppotua muhkean peiton alle, painaa pää pehmoiselle tyynylle, napsauttaa lukuvalo päälle ja avata ihana kirja. Vaikka todellisuudessa sitä menee aivan liian myöhään nukkumaan noustakseen aivan liian monta kertaa "palvelemaan" lapsia joille ei meinaa tulla uni silmään (liekö joulupukkijutskat jo mielessä?) ja lukuvalosta tulee lopulta tarpeeton - koska kun tulee se hetki, että pään saa painaa tyynyyn, hyvä jos hiukset koskettaa tyynyä, kun nukkumatti on jo roiskaissut kauhallisen unihiekkaa silmiin ja ne ovat muurautuneet kiinni. Ai niin mitkä ruuhkavuodet?! Mutta; jos oma sänky olisi muhkea ja houkutteleva (kuvassa) eikä betonimaisen laverityyppinen kapistus, tulisiko sinne kömmittyä viihtymään ehkä jo aikaisemmin?



LASITETTU PARVEKE on ollut pitkään haaveissani. Etenkin kesäisin olohuone voisi jatkua parvekkeelle ja sen funktio olisi paljon enemmänkin, kuin olla vain romun ja pölynkerääjänä. Itse en voi ymmärtää teitä, joilla on tällainen lasitettu hienous on ja jotka patoaa sinne tavaraa kuin varastoon konsanaan. Saunaa saa käyttää varastona, lasitettua parveketta ei, murr! Mutta noh, sain lasitetun parvekkeen sijaan oman terden ja ranskalaisen parvekkeen - päätän olla valittamatta ;) Mutta huomaatteko, miten ihanasti myös joulu voi jatkua parvekkeelle? Oiva idea!



TÄSSÄ KUVASSA ON KAIKKI KOHDALLAAN. Yksi tällainen keittiö meille kiitos!



IKKUNA TISKIALTAAN TAKANA on ehkä maailman paras keksintö, ansaitsee kotitiskareiden rauhanpalkinnon ehdottomasti. Oikeastaan ihan sama minne se ikkuna osoittaa, kunhan ei tarvitse tuijottaa päivästä toiseen samoja tiskivaahtoja, eikö? Ikkunoihin ripustettavat tähdet ovat vieneet sydämeni, mutta vielä tänä jouluna meille ei ole sellaista tulossa. Keskityn siis vain ihailemaan naapureiden upeita tähtiä. Onnea on siis sisustussilmää omaavat naapurit! Jouluväreistä punavalkoisuus toimii edelleen ilman, että kokonaisuus näyttää mariannelta.



NOKKA PYSTYSSÄ KULKEMISTA katsotaan usein vähän kieroon, mutta Ikeassa se on suotavaa. Ylhäältä voi nimittäin löytyä jos jonkinlaista ihmeteltävää, kuten huomaatte. May the force be with you (-toivotus sopii myös kaikille miespuolisille shoppailijoille ennen astumista tuohon sisustustaivaaseen :))



TEHTIIN POIKKEUS SÄÄNTÖÖN ja tällä kertaa vaihdettiin perinteiset katkarapuleivät herkullisiin kaakkusiin. Kaffit puolessa välissä kierrosta toivat eloa miespuoleiseen kanssashoppailijaan kummasti, selvittiin ihan koko alakerrasta ilman itkupotkuraivareita. HUH!


Nämä kuvat on otettu Ikean Vantaan myymälästä. Terkkuja! We like you!

8 kommenttia:

  1. Kivoja ideoita. Minä tahtoisin myös ikkunan tiskialtaan edessä, olisi ihan huippua saada sellainen :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia! :) Odotan sitä, että pääsen Ikealle siellä etelämmässä itsekin :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja inspiskuvia! Keittiösuunnittelija halusi meille tuon valkotiililaatan, mutta koska se tuntuu olevan ihan joka ikisessä kodissa nyt, mä protestoin eikä otettu sitä... tiskikone hoitaa tiskit, joten mieluummin itse katselen leipoessa tai salaattia pilkkoessa ulos, siihen menee aikaa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...