Kaksplus.fi

perjantai 14. marraskuuta 2014

SuomiLOVE - sata tarinaa rakkaudesta

Kuva: Yle

Musiikki.

Se herättää monissa meissä tunteita. Jostain musiikista pidämme, jostain emme. Joku musiikki sattuu soimaan taustalla juuri silloin, kun elämässämme tapahtuu jotakin merkittävää. Jotakin ehkä sillä hetkellä pieneltä tuntuvaa, mutta loppupeleissä merkittävää. Tai sitten olemme valinneet jonkun tietyn musiikin, soitettavaksi juuri merkittävällä hetkellä, koska sillä kyseisellä laululla on meille jokin tärkeä merkitys.

Minä elän ja hengitän musiikkia. Ei mene päivääkään, etten laulaisi kotona. Ei mene päivääkään, etten kuuntelisi musiikkia. Edes vähän, jostain soittimesta.

Nyt näppinsä peliin on laittanut Yle. Lauantaina 15.11.2014 alkaa uusi musiikkiviihdeohjelma nimeltä

SuomiLOVE

Sain katsoa ennakkoon lauantaina esitettävän ensimmäisen jakson ja voin kertoa, että itkin aikalailla alusta loppuun saakka. Miksi?

"SuomiLOVEssa ihmiset kertovat tarinoita rakkaudesta ja jokaiseen tarinaan liittyy jokin laulu. Ohjelmassa artistit pääsevät esittämään kappaleensa suoraan tarinaan liittyvälle ihmiselle. Välillä tunnelmoidaan studiossa, välillä muusikot matkaavat ympäri Suomea yllättämässä ihmisiä lauluillaan.

Sata tarinaa piirtää laajan kuvan suomalaisesta rakkaudesta, ja sata laulua antaa niille tunteita herättävän soundtrackin. SuomiLOVEssa rakkaudelle ei ole olemassa yhtä tiettyä muottia, eikä rakkaus ole pelkkää romantiikkaa, vaan tarinat kertovat myös ystävyydestä, perhesuhteista tai vaikkapa fanittamisesta. Niissä on vaikeuksien voittamista, uskomatonta tuuria, lujaa luottoa elämään, syvää surua ja suurta iloa. SuomiLOVE porautuu syvälle sieluun, ja avaa kyynelkanavat, mutta nostaa pintaan myös ilon ja naurun."

Ensimmäisen jakson ehkä koskettavin tarina oli Katrin ja Ernon rakkaustarina. Katri yllätti Ernon Jarkko Martikaisen laululla "Valssi tanssitaidottomille". Klipin pääset katsomaan TÄSTÄ. Rakkaus...se on äärettömän hieno asia


**

Vähän harmittaa, etten tullut itse hakeneeksi ohjelmaan. Minulle on nimittäin suotu kohdalle monta rakkaustarinaa, joista jokaiseen liittyy jokin upea kappale. Olisin voinut valita ohjelmaan vaikka rakkaan ystäväni S:n.

Minä ja S

Me tutustuimme aikoinaan S:n kanssa nuorina ja tiemme ovat aina kulkeneet "lähellä". Joskus on pitkiäkin aikoja, kun emme tapaa ollenkaan, mutta joka kerta kun tapaamme, jatkamme siitä, mihin joskus jäätiin. Meillä todella kemiat kohtaavat, naurun remakka kuuluu kauas ja on kerrassaan mahtavaa. Ja mikä parasta: terapia ei maksa mitään, korkeintaan puhelinlaskun verran! S on aivan ihana persoona - älykäs, sosiaalinen ja lämmin. Hänessä yhdistyy kauneus ulkoisesti ja sisäisesti - nykypäivänä harvinaista. Hän tietää minusta sellaisia asioita, mitä kukaan muu ei tiedä. Olemme kokeneet yhdessä sellaisia asioita, mistä ei ole muille kerrottu. Olemme avanneet sydämet toisillemme ja sulkeneet ne taas erotessamme. Toista yhtä lojaalia ystävää saa hakea! Rakastan häntä aivan valtavasti, rakas ystäväni S.

Biisi, minkä olisin valinnut esitettäväksi hänelle, olisi The Rasmuksen esittämänä Liquid. Itseasiassa riittäisi, että Lauri olisi tullut vetämään sen soolona. Siihen biisiin liittyy muistoja, tarinaa ja itseasiassa norjalaisia tanssiliikkeitäkin voi tulla mieleen, mutta niistä ei sen enempää ;)

Ja tästä pääset fiilistelemään biisiä Youtuben kautta, The Rasmus - Liquid

**

Kuva: Yle

SuomiLOVE, lauantaisin, TV2 klo. 19.10.


Lue lisää Ylen sivuilta:

Diggaa Facebookissa:


Muista katsoa!

SuomiLOVE huipentuu tammikuussa päätöskonserttiin, missä nähdään mikä oli kauden suosituin rakkauslaulu. Musiikki on ihanaa! Rakkaus on ihanaa! Ja rakkauslaulut, oijoi


**

Merkittävistä hetkistä vielä puheenollen. Aikoinaan, kun esikoiseni päätti syntyä hieman etuajassa, lapsivedet lorahtivat aamulla niin, että heräsin ja se olikin sitten menoa. Tein aamutoimet pois alta ja soitin miehelle töihin, että synnärillä tavataan (iik ja muuta sekoamista), hyppäsin taksiin ja taksissa soi reippaalla volyymilla Whamin Wake me up before you go-go. Taksissa alkoi naurattaa - pikkuinen nimenomaan herätti ennenkuin lähdettiin. Ja niin siitä laulusta tuli minulle merkittävä ja hauska muisto, enpä olisi Whamista ikinä uskonut ;) Raskausaikaankin liittyi merkittäviä lauluja - niistä joskus toiste lisää

6 kommenttia:

  1. Musiikki kyllä on sellainen tunteiden väylä, ettei paremmasta väliä. Niitä rakkauslauluja on varmaan meillä jokaisella useampikin - hieno idea ohjelmalle!

    VastaaPoista
  2. Voi tota Rasmuksen biisiä, siihen liittyy niin paljon muistoja kun elin silloin teiniajan kipuilua kun se oli hitti. :) Ja raskausajan biisit, mulle jäi Haloo Helsingin biisi raskaudesta mieleen, mutta 20 vuotta Apulantaa kuunnelleena oli selvää mikä levy soi synnärillä. :D

    VastaaPoista
  3. Tarvii kyllä katosa tämä!!!! Kiitos vinkistä! x

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.