Kaksplus.fi

torstai 4. joulukuuta 2014

Avainkaulanauhapohdintaa (veronpalautusten jälkeisenä päivänä, hih!)

Hyvää veronpalautusten jälkeistä päivää! Vieläkö on palautukset tallessa? ;) Onko sijoituskohteita mietitty jo?


Minä en ole koskaan täysin varma siitä, tuleeko niitä palautuksia, joten enpä juuri niiden varaan laske. Kaikki mitä tulee takaisinpäin, on positiivista ja jos mahdollista, niistä lohkaistaan osa jouluhankintoihin!

Minä olen tänäkin vuonna päättänyt ostaa joululahjan ihan itseäni varten. Kolme ihanuutta on mielessä, joista yhdestä kerron nyt.


Minulla on töissä aivan nyppyyntynyt ja nuhjuinen ikivanha avainnauha, mihin olen ripustanut työssä välttämättömän korttini. Nauhassa on lisäksi jotain puoliksi puhkikuluneita mainostekstejä, onhan se ollut käytössäkin jo useamman vuoden ajan. Tietenkin olen ihaillen katsellut työkavereiden nauhoja, joissa on joissa on svengaavia lauseita boostaamassa työpäivää ;)



"Tarvitsen avainkaulanauhakorun nyt heti"-ideaa aloin kehittelemään, kun näin äitini työssä käyttämän avainnauhan, mikä oli todella herkullinen, kuin koru! Sittemmin tuo avainnauha on päätynyt tyttäreni aarteistoon, mistä se arvatenkin, mummilta saatuna, ei irtoa minun käyttööni - edes rahalla! Toisaalta se on ehkä liian runsas minun makuuni? (Seli, seli ;))




Rakastan helmiä! No, ihan niin paljon ei tullut veronpalautuksia, että ostaisin aidon helminauhan, mutta muutaman ei-niin-aidon-mutta-silti-kiiltävän kyllä voisin ostaakin ;) Tykkään hassutella muissakin asioissa, miksi en siis korujen kanssa? Ei aina tarvitse olla niin tuikivakavaa. Pikku-Okon blogissa oli muuten myös hassuteltu korulla. Kurkkaa TÄÄLTÄ!


Se vaan on fakta, että tuon mustan nuhjuisen avainnauhan kanssa ei kyllä paljon kaulakoruja pidetä. Toki nyt talvella vuoraan itseni toimistollakin kaulahuivilla, ettei kaulaan koruja ehkä mahtuisikaan, mutta kesä on etenkin aika erikseen.


Olen googletellut korumaisia avainnauhoja ja niitähän löytyi ihan pilvin pimein! Miten en ollut tullut aikaisemmin keksineeksi tätä?!

Hirmuisen vertailemisen jälkeen ehkä sopivan hillitty vaihtoehto löytyi Lauran Korusta, valkoviolettihopea, voit kurkata kuvaa täältä! Ja kuinka sopivasti löytyi vielä ale-koodikin tuohon puotiin täältä! Siis ihan täydellistä!



Mistä te muut olette hankkineet avainkaulanauhanne töihin / kotiin? Vielä ehtii vinkkaamaan, ennenkuin laitan oman joululahjatilaukseni eteenpäin! Vaatimuksena on vain, että sen pitää olla korumainen, sisältää vähän violettia sekä siinä pitää olla lukko, mihin saan ripustettua tuon "korttini".

**

Mukavaa torstaita!
Vaikka veronpalautukset jäisikin vielä pötköttelemään, kannattaa tänään suunnata ruokakauppaan. Huomenna on nimittäin sellainen "maailmanlopunmeininki", kun kaupat ovat yhden päivän kiinni. Siinä ei taas kyynärpäitä kuulkaa säästellä, kun ollaan varmoja että "mäyräkoirat" loppuu kesken! Ei hätää, kyllä sitä ruokaa vielä tässä maassa riittää. Ja juomaa, myös! Halauksia! Olkaa kiltisti!

2 kommenttia:

  1. Great blog♥

    How about follow each other?
    I follow your blog. Waiting for you♥
    My Blog: http://juliemcqueen.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! You have a really awesome blog, too! Have a great day Julie!

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...