Kaksplus.fi

perjantai 26. syyskuuta 2014

Villaponcho

Nyt kun on saatu maistaa kirpeitä syyspäiviä, ajattelin esitellä teille Batman-viittani. Tiedättehän, jokaisessa meissä asuu pieni supernainen ;) Batman-viitta on siis oikeasti villainen poncho.

Minun villaponcho on Flo G:n mallistosta ja sain sen siskoltani syntymäpäivälahjaksi.




[ hapsut, pitäähän siinä tietenkin olla hapsut! ]



[ look mom, no hands! ]


Vielä olisi suunnitelmissa hankkia vyö, millä viitan saisi pysymään paikoillaan vauhdikkaissakin tilanteissa. Mökille kun mennään seuraavan kerran, otan tämän ehdottomasti mukaan. Toistaiseksi olen käyttänyt sitä pihalla, terdellä, lyhyillä kävelyillä ulkona ja kyllä on (ihanan) lämmin!


Hanki oma ponchosi vaikka TÄÄLTÄ

**

Hyvää viikonloppua, olkaa kiltisti villisti!

torstai 25. syyskuuta 2014

Syyspiha

Rivarissa nautin niin paljon, kun on ulkotiloja mitä laitella kauniiksi. Voi laittaa lyhdyn rappusille ja toisen lyhdyn terassille ilahduttamaan meitä ja ohikulkevia naapureita. Meidän naapurustossa on todella paljon sellaisia ihmisiä, jotka tykkäävät laittaa pihojaan kauniiksi ja minusta onkin ihanaa kävellä iltalenkillä pimeän laskeuduttua koko naapuruston läpi ihaillen näkymiä. Joulun aikaan etenkin täällä on niin kaunista. Eikä onneksi kukaan naapureista ole vetänyt metritolkulla välkkyvää valokaapelia, se olisi kauhistus jonka kävisin katumatta riisumassa varovasti alas ja palauttaisin kaapelisyherön omistajalleen ja toivoisin sille kaapelille monia onnellisia vuosia - heidän varastossa.

Laittelin pihalle syksyn tullen perinteisesti kanervaa ja olen nautiskellut istuttamistani auringonkukista. Puolet kukkapenkistä oli kesällä pelkkää taimea, mutta näin syksyntullen ne ilahduttavat valtavasti. Lisäksi olen harventanut sieltä yhden kukan silloin tällöin kotiin maljakkoon muistuttamaan kesästä.










Rivarielämää on kohta takana vuosi
ja minä nautin niin paljon tästä elämästä
parvekelaatikoiden ulkopuolella.
Onni!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Tukkaproggis

Maaliskuussa aloitin huikean otsisprojektin joka kyllä taisi laajentua koko hiusten kasvatteluprojektiksi. Ihon ja hiusten tukena ruokavaliota täydentää sinkki ja hiukset tuntuu pikkuhiljaa palailevan elävien kirjoihin tulikuuman kesän jäljiltä.

Maaliskuisesta projektinalusta voit lukea lisää TÄÄLTÄ. Tai pikemminkin katsoa kuvia.

Ja tilanne on nyt tämä:


Vielä pitää tukea otsista pinnillä ja tunnen itseni ihan eskarilaiseksi pikkutytöksi valitessani sopivaa pinniä hiuksiin aamulla, mutta ihan kohta se hiustupsu yltää korvantaakse tai mukaan ponnariin - ilman mitään pinnin pimpuloita!

Hih, pienet on ilot, taas ;)  Oliko mukana matkassa muita hiustenkasvattelijoita? :)

perjantai 19. syyskuuta 2014

(Kotimaisen) Omenan lumoissa & muita kuulumisia

Minulla on viha-rakkaussuhde omenaan.

Lapsena, kun asuimme omakotitalossa, omenapuut tuottivat yleensä ihan kohtuullisen sadon ja omenasta tuli mehua litrakaupalla. Mutta toisaalta se mehu tuli ihan korvista! Meillä oli kotona aina omenamehua, yök.

Nyt vanhemmiten sitä oikein kaipaisi tuoreita, kotimaisia omenoita. Niitä ihania punaposkisia, herkullisia, kuin karkkeja. Miksei minulla nyt ole omenapuita, kun niitä eniten tarvitsisin? ;)

Onhan netissä erilaisia omenapörssejä mutta onneksi on torit ja lähikaupat, joista näin syksyisin löytyy kotimaista omenaa.

Meillä on suuri rakkaus kauraomenapaistosta kohtaan, sillä me ollaan herkuteltu. Fariinisokeri tekee paistoksesta ihanan makoisaa, toimii sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa.



Tämä paistos on tehty Myllyn Paras-ohjeen mukaan. Ohjeeseen pääset TÄSTÄ.

Olen kyllä ihan omenan lumoissa. Tekisi mieli hillota, mehustaa, leipoa, laittaa viipaleita ruisleivälle. Tästähän nyt tuli ihan oodi omenalle, hehe ;)

**

Mitä muuta tänne kuuluu?

KOULUUN JA PÄIVÄKOTIIN kuuluu hyvää. Molemmilla lapsilla on ollut omituiset kuumepiikit. Yhtäkkiä nousee kuume, sen ihmeempiä varoittamatta. Ja pari päivää myöhemmin se laskee pois. Onneksi ei sen ihmeellisempää! Joku nimeltämainitsematon oli päiväkodissa kokeillut laskea liukumäestä rekka-autolla mahallaan. Joku toinen nimeltämainitsematon on huisin ahkera, tekee läksyt reippaasti ja yleensä ihan oikein. Toistaiseksi läksyjentarkistuspäällikkö on päässyt helpolla ;)

SYKSYYN kuuluu hyvää. Ihanaa, kun aamuisin on kirpeä syysilma. On mukavaa kietoutua villatakkeihin ja kaulahuiveihin. Tykkään kirpeistä aamuista!

AUTOILUN osalta olen saanut hirveitä tykytyksiä ja toisaalta armeliaisuutta. On kamalaa, miten helsinkiläisillä kuskeilla on KIIRE joka paikkaan. Kun auto sammuu liikennevaloissa, takana alkaa soida torvi. Sitten takanaolevat ryhtyvät epätoivoisiin ohitusyrityksiin ja sain melkein taksin kylkeeni. Siitä suivaantuneena päätin jo jättää koko ajokortin hyllylle ja siirtyä HSL:n vuosikortin omistajaksi. Mutta hiljalleen olen uskaltautunut liikenteeseen jopa ihan yksin, ilman että kukaan huitoo suuntia siinä pelkääjän paikalla. Tai että takapenkki huutaa kuorossa MENE LUJEMPAA! (Ne ei ole kuulleet nopeusrajoituksista, huomaan. Mutta ihan oikeantuntuinen liikenneasenne heillä tuntuu olevan...) Hetkittäin ajaminen tuntuu verenpainesuhinan ohella ihan mukavalta. Jos uskoo epäonnistuvansa, sitä epäonnistuu ihan varmasti. Niinpä psyykkaan itseäni nykyään, että hyvin se menee, hyvin se menee... ;) Kaipa sitä joku muukin on liikenteessä joskus jotain soheltanut...........

TYYLI on myös taattu. H&M:n eka paketti tuli ja puumahametta olen ehtinyt kerran pitää, mutta puumaleggarit jäi maanantaina kaappiin. Ei vaan pokka riittänyt niihin. Ei vielä, ei sinä maanantaina. Se päivä on vasta tulossa. Yhdellä ajotunnilla oli puumat jalassa. Sitä ei lasketa. Sitten lupaan ottaa teille kuvan, kun ne on ihan oikeasti käytössä.

HYVINVOINTI on ollut myös tapetilla tänä syksynä. Instagramissa minua seuraavat (@SARDEGRAM) tietääkin, että lounaaksi popsin maailman yksinkertaisimpia salaatteja. Aikaisemmin se oli leipää. Tuntuu, että vatsa ei tykkää leivän yliannostuksesta. Ei etenkään ruisleivän. Ihana Anna bloggasi noista Frozzypackeista jokin aika sitten. Sellainen pitää töihin hankkia! Postauksen pääset lukemaan TÄSTÄ. Ainiin joo! Huolestuneille tiedoksi, ei ole pyöräily vaihtunut lopullisesti autoiluun. Aika on vaan rajallista ja viime aikoina olen ajellut autolla enemmän, kuin pyöräillyt. Mutta fillari ei todellakaan jää nurkkaan ennenkuin maassa on metri lunta! Talvella en tykkää ajaa, ainakaan fillarilla ;)

FIILISTELEN jo ihan kympillä tätä iltaisin laskeutuvaa pimeyttä. Sain syntymäpäivälahjaksi uuden lyhdyn ja iltaisin laitan tulet lyhtyihin. Liekki pilkistää sälekaihtimien välistä ihanasti. Kotona vedän villaista huopaa tiukemmin hartioille ja neulon puikot viuhuen. Ihana vuodenaika, tämänkin!

LINTSASIN muuten kansallisena etätyöpäivänä. Shame on me ;) Osallistuitko sinä? (Ts. antaako ammattisi myöten?)

Mukavaa viikonloppua! Olkaa kiltisti! (Selvitään kuitenkin työpäivästä vielä ennen sitä, vaikka aikamoinen viikko onkin ollut, HUH...)

lauantai 13. syyskuuta 2014

Ikea 2015: minun valintani

Kesälomien jälkeen syksyn kohokohta on tietenkin uuden Ikea-kuvaston saapuminen (jo viikkoja sitten :)). Pienet ilot, vai miten se menikään? ;)

IKEA 2015, minun valintani

Mitäpä sitä kiertelemään, jo kannessa oli ihanat ja herkulliset värit. Voisin upota noihin lakanoihin vaikka joka yö. Pirteä keltainen muistuttaa aamuista, mutta ei kylläkään niistä raadollisista työaamuista ennen kuutta...huhhuh.


Koska minun on suorastaan hankala pysyä asiassani raiteilla, miksi tekisin nytkään poikkeusta: tämä huone ei ehkä ole minun valintani, mutta sen vihreistä seinistä tuli mieleen Riikan blogin vanhan kodin ihana vihreä. Palaa ajassa taaksepäin TÄSTÄ tai TÄSTÄ.


Utuista, ruttuista, pehmeää, lämmintä. Kelpuuttaisin kaikki nuo elementit makuuhuoneeseeni. Ottaisin kyllä mielelläni muutaman neliön verran lisätilaakin. Nythän meidän pikkumakkariin mahtuu vain sänky. Eipä siellä toisaalta muuten hengaillakaan kuin vaakatasossa, joten haitannekko neliöiden puute oikeastaan yhtään? Ei.


Tummuus. Yksityiskohtien runsaus. Kodikkuus. Yhtenäisyys. Ikea sen sanoi ja minä allekirjoitan. Tykkään!


Hemnes-viriinikaappi on "vanha juttu", ei mahdu meille edelleenkään mutta en ole koskaan lakannut haaveilemasta. Ooh

En ole ihan varma, ajattelinko lautasista että NOI ON PAKKO SAADA. Vai tuosta pöydästä astioiden alla. Ehkä vähän molemmista?

Pystynaulakko. Ratkaisisiko se eteisen takkiongelmatilannetta? Harkintaan, ehdottomasti.

Lopuksi valitsin vielä tämän kuvan. Nuo korit. Wants!

Mitään isompia sisustusprojekteja ei ole tiedossa tässä lähiaikoina. Eteiseen toivon saavani vähän lisää sujuvuutta. Nyt me vaan kotoillaan, toivutaan syksyn alusta, nautitaan aurinkoisista päivistä. Hoidetaan kotia sellaisena kuin se on ja seuraillaan toisten remontti- ja sisustusprojekteja. Ihan kiva tunne, kun kaikki on oikeastaan ihan ookoo.

**

Oletko sinä listannut Ikea 2015 suosikkisi? Vinkkaathan hei minullekin :)

torstai 11. syyskuuta 2014

Ajokortin onnellinen omistaja!

Huhtikuussa aloitettu autokoulurutistus on vihdoin saavuttanut järjettömän suuren merkkipaalun, kun pari päivää sitten suoritin inssin hyväksytysti! Mulla on nyt ajokortti ja ihan virallisesti lupa huristella nelipyöräisellä tuolla liikenteessä!

Pikkukuohu oli jääkaapissa jäähtymässä viikkotolkulla, kunnes sitten pari päivää sitten ensin ajoin ja sitten vasta korkkasin ;)



Lähestyvästä inssistä en hihkunut kenellekään, pidin visusti salaisuutena. Olin vain kertonut meneväni "ajotunnille" ja tavallaan en valehdellut, koska jätin osan totuudesta kertomatta. Ja inssin jälkeen sitten hihkuttiin ja pompittiin. Voin kertoa, että töihin orientoituminen ei oikein meinannut onnistua koko loppupäivän aikana ;)

Kyllä nyt on huojentunut olo, voin kertoa!

Olen aina ajatellut, että minä en tule koskaan tarvitsemaan autoa pääkaupunkiseudulla. Mutta kyllä olen ollut monta kertaa tilanteessa, jolloin on tullut ihan itku epätoivosta, kun ei ole ollut ajokorttia. Auto hoituu aina, mutta korttia ei ihan viikossa suoritetakaan. Minä en siirtänyt ainuttakaan ajotuntia tai teoriatuntia ja silti tässä kului aikaa huhtikuusta syyskuuhun, että sain kortin. Teoria ja inssi menivät siis ensimmäisellä yrittämällä läpi. Vielä on harjoitus- ja syventävät osiot edessä, eli ihan vielä ei voi "huokaista". Nyt tuntuu niin hyvältä, kun ei tarvitse enää miettiä miten saan kovassa kuumeessa olevan seitsemänvuotiaan lääkäriin, kun ulkona on -32 astetta pakkasta ja pienempi tunnetusti ei kävele puolta kilometriä kiukuttelematta. Voi pakata lapset autoon ja mennä! Tai kun koko perhe toipuu oksennustaudista, ei tarvitse miettiä miten raahustan pitkälle lähikauppaan ostamaan mustikkasoppaa, kun voi tajunnan toiminnan palattua päähän raahustaa autolla. Työmatkat. Mökkimatkat. Ikeamatkat. You name it.

Epäilin alkuun omia taitojakin. Osaankohan? Pystynköhän? Miten ikinä opin veivaamaan vaihteita? Mäkilähtö? Taskuparkki?

Nyt, kun ajokortti on taskussa, olen käynyt pari kertaa ajelemassa. Sammunut autolla liikenneympyrään mennessä, parkkeerannut vinoon ja tehnyt hitaita lähtöjä liikennevaloista. Mutta mä olen ennenkaikkea uskaltanut. Kiireisimmät kuskit on saanut ajaa minusta ohi - ei muuta kuin turvallista matkaa heille! Laitan vilkun ärsyttävän ajoissa päälle kertoakseni, että hei mä käännyn ihan kohta joten älä aja puskurissa kiinni. Minulla ei ole kiire, minulla on aikaa enkä hätäänny, jos auto sammuu. Mitä se haittaa, koska se auto kuitenkin käynnistyy pian uudestaan - ellei autossa ole jotain vikaa.

Autokoulun aloittaessani asetin itselleni tavoitteeksi tulla turvalliseksi, rauhalliseksi ja ekologiseksi autoilijaksi. Minulla on takapenkillä kaksi pientä ihmistä, joilla pitää (myös) olla turvallinen matka. Ja koen, että olen hyvällä tiellä kohti turvallista autoilua. Toki olen vielä täysin raakile, mutta kehityn koko ajan. Edelleen suosin työmatkoilla julkista liikennettä, en siis ajatellut ainakaan heti olla kehätien tukkona: aamuisin oikein ärsyttää se näky, kun liikenteessä on miljoona autoa ja jokaisessa autossa istuu vain kuski. Kamalaa haaskausta ;) Mutta ymmärrän, poikittaisliikenne ei pääkaupunkiseudulla ole koskaan toiminut enkä usko, että tulee toimimaankaan. Synnynnäinen optimisti ;)

Ajokortin myötä tuntuu, että olen saavuttanut itsenäisyydessä ihan uuden tason. En ole enää kenenkään autokyytien varassa. Veisitkö? Hakisitko? Tehtäisiinkö? Mentäisiinkö? Me tehdään! Me mennään!

...Ja haaveissa siintää roadtrip 2015. Millä autolla, no kaikki selviää aikanaan ;)



ps. ajo-opettajalle kävin heti inssin jälkeen Alkosta hakemassa ison pullon pinkkiä kuohuvaa, lämmin läikähdys, kiitollisuutta.

pps. tuntuu siltä, että halkean onnesta !!!


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Lumene Lip Sorbet

Olen niin rakastunut Lumenen Lip Sorbetiin! Oma sävyni on 10, Kaunein kevät. Se rajaa, antaa kiiltoa, väriä ja hoitaakin vielä! Täydellinen!



Minä kuulun siihen suomalaisten naisten perus-settiin. Naama ei heinä-elokuun taitetta lukuunottamatta juuri valkoisesta seinästä erotu. Niinpä pienikin väri huulilla tuo ihmiseen aivan uudenlaista eloa! Ja minä väittäisin, että on taito ilahtua pienistä asioista. Kaikki ei sitä osaa, mutta kaikki voi sen opetella. Olla onnellinen siinä huulikiillosta, sinäkin päivänä kun taas tukka tekisi mieli jemmata jättimäisen pipon sisälle pieneen kurinpalautukseen ;) Äh, ikävä kesää jo nyt! Sitä ihanaa päivetystä (jota myös saa purkista ja solkusta MUTTA eihän se nyt ole sama asia kuin auringon alla nautittuna), sitä kun tukka eli surffitukkavaihetta ja oli suhteellisen siedettävä. Ja on ikävä lomaa. Toki on ikävä sitä päämäärätöntä lomahaahuiluakin, jota sluibailuksi kutsutaan. On ihan liian arki nyt ;)

Yritetään selvitä tästä viikosta. Lapsi laskee öitä lelupäivään (yksi), minä perjantaihin: kaksi yötä vielä. Jaksaa, jaksaa!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Experience the power of a bookbook (Ikea!)

Hei murut! Onpa ollut kiireitä, niistä myöhemmin lisää. Eräänä (kiireenä ja kireenä) iltana mieheni näytti minulle tämän videon. En voinut olla nauramatta. Ihana!



Hauskaa iltaa!

torstai 4. syyskuuta 2014

Meiltä Teille, rakkaudella

Jo kouluiässä muistin tuskailleeni sen kysymyksen kanssa, mikä "slämäreissä" kysyttiin (muistatteko "vanhat" ikätoverini, silloin kiersi kavereiden keskuudessa sekä SLAM että FB - FriendBook :D), että mikä on lempi vuodenaikasi?

Minä nimittäin satun rakastamaan vuodenaikoja. Rakastan kesää - lämmintä kesätuulta, aurinkoisia päiviä hiekkarannalla, mansikkakakkua, väreissä loistavaa kukkapenkkiä, lomapäiviä ja torikahveja! Rakastan toisaalta myös kesän jälkeen saapuvaa syksyä. Mukana tulee kyllä sateet ja viima, mutta toisaalta pimenevät illat, tulee pitkästä aikaa katsottua mitä kotiin kuuluu. Kotiin, joka on ollut koko kesän oman onnensa nojassa. On vaan imuroitu. Syksyllä kaivellaan villasukat ja sukkapuikot esiin. Syksy kääntyy talveen. Talvi on ihan mahtavaa! Pakkasta, lunta, pimeää, joulu! Vuosi vaihtuu, on aika paketoida menneet ja avata mieli vastaanottamaan uusia tuulia, uusia haasteita. Ja pimeä, suorastaan synkkä talvi kääntyy jossain vaiheessa kevääksi. Kun räystäiltä alkaa tippumaan vesi, lumen alta alkaa pilkottaa nurmikko. Luonto puhkeaa lämpimien viikkojen aikana ruskeasta vaaleaan vihreään. Mieli kirkastuu samassa tahdissa, kuin aurinko luo loistettaan. Toki kärsin keväällä enemmän migreenistä, koska valoisuuden määrä moninkertaistuu. Kesällä läkähdyn helteisiin. Syksyllä neljäkymmentäpäivää putkeen piiskaava sade ei jaksa enää naurattaa. Mutta hyytyy se hymy talvellakin, kun ulkona on -30, lunta ja jäätä vihmoo viistossa, bussi on myöhässä ja tajuan olevani väistämättä myöhässä töistä. Taas. Mutta minusta rakkaussuhteeseen kuuluu myös pettymykset ja vähän negatiivisetkin tunteet. Näinhän myös rakkausliitossa - välillä paistaa aurinko, välillä kaikki ihana ja kamala pursuaa korvista ulos. Suomalaisten sanotaan aina puhuvan vain säästä, koska se on neutraalia ja tylsää. Minusta on hienoa, että suomalaiset puhuvat edes säästä. Muutenhan me oltaisiin ihan hiljaa ;)

Huomaan, että myös blogini elää vuodenaikojen mukaan. Talvella hösätään joulua, keväällä innostun tarttumaan taas kameraan, kun valo riittää tuottamaan muitakin, kuin pikselimössökuvia tai salamalla ylivalotettuja otoksia. Kesällä kuvissa hilluu perhe, esittelen teille kukkia ja lomaelämää. Syksyllä taas hiljennytään, tartutaan puikkoihin, juodaan mansikkateetä ja haaveillaan. Kesästä, talvesta, joulusta ja paljon muustakin.

Edellinen työ puikoilla edistyy, mutta nälkä kasvaa syödessä. Kun löytyi herkulliset langat, en voinut jättää niitä ostamatta. Novitan Isoveljestä tulee jotain seuraavaksi. Ah, mikä väri!




keskiviikko 3. syyskuuta 2014

No ei siinä mitään, niin mäkin haluisin.

Hirrrrveän ärhäkkä syysflunssa on kaatanut minut. Vielä viikonloppuna kuvittelin, että kyllä tämä tästä, kunnes lauantai-iltana nousi Siivouspäivän ja Poliisinpäivän kaupungilla tsippadibbailun jälkeinen kuume.

Käsillä on ehkä syksyn tärkeimmät kaksi viikkoa ja minä pötkötän. No okei, miten kahden pienen lapsen äiti muka pystyy sairauslomalla pötköttää, kysynpä vaan? ;) (Sama kysymys koskee myös yhden tai kolmenkin lapsen äitejä, koiranomistajia, hevosenomistajia ja yrittäjiä. Sekä monia, monia muita naisia. Ja miehiäkin!)

Toivottavasti pötkötyksellä on saatu toivottu tulos, pääsen kaikkiin tarvittaviin menoihin (joista kerron myöhemmin lisää) ja olisi yhdet lastensynttäritkin vielä järkättävänä. Muutama kuva tulee tässä siitä, miltä meillä on näyttänyt viime päivinä.






Sydämen on tehnyt ystävä (kiitos TT).


Äidin sairastamisella on myös lieveilmiöitä. Kun äiti (yrittää) pötköttää, on tenavat ihan iholla - toistensa, ei minun. Juuri silloin ei todellakaan kiinnosta katsoa leffoja putkeen. Ei kiinnosta piirtää tai tehdä palapelejä. Halutaan pyöräillä! Potkulautailla! Juosta! (Painia!) Kavereita! Kavereille! MÄHALUUN! No ei siinä mitään, niin mäkin haluisin.

Mutta toisaalta, tässä on ollut aikaa käydä suuria tunteitakin läpi. Olen sohvannurkasta käsin itkien täsmentänyt, että vaikka seitsemänvuotiaan kanssa on ollut helpompiakin aikoja, rakastan tuota ihmistä niin, että halkeen. Nelivuotiaassa näen hieman isääni. On sanomattakin selvää, millaisen lämpimän läikähdyksen se minussa aiheuttaa. Ja jos 1,5 vuotta sitten olin hajotuksen partaalla, kun lapset yrittivät jakaa yhteisen huoneen laihoin tuloksin (lue: nahistelua, vääntämistä, tää on MUN, EIKU MUN, jne...), että miten nämä kaksi ovat kuin magneettien toisiaan hylkivät navat, olen huomannut, että todellisuudessa kyse olikin vain minun tiedonpuutteesta. Nuo magneettinavat ehkä silloin hylkivät toisiaan, koska rakastavat toisiaan niin paljon. Sitten tuli omat huoneet ja nyt tänä syksynä tuli myös omat menot: toinen on koulussa, toinen päiväkodissa. Iltapäivisin on pakko hakeutua iholle. Koska ne tykkää niin isosti. On ollut vähän ikäväkin, vaikka väittävät, ettei ole kyllä yhtään ainakaan tota ollut. Vaan onpa, äidit tietää nämä jutut.

On niin kahtiajakoinen olo, kun lapset haetaan tarhasta. Kun me tossa eteisessä yritetään selvitä kengistä, takeista, laukuista, arjesta, sotkusta, toisistamme - siinä ollaan kuin sillit purkissa ja salamat saattaa vähän sinkoilla. Mutta toisaalta siinä hetkessä on kaikki mitä me tarviitaan. Siinä ollaan me. Tärkeimmät.

Tsemppiä kaikille muillekin syksyn ekan flunssan nujertamille. Eiköhän tämä kohta taas iloksi muutu :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...