Kaksplus.fi

perjantai 20. helmikuuta 2015

Kyllä se on totta, hyväsydämisiä ihmisiä löytyy vielä!

Tuossa taannoin suorastaan järkytyin, kun luin eräältä keskustelupalstalta keskustelua, missä ihmiset kirosivat, koska tekevät työkseen asiaa "abcd" ja sitten ystävät ja sukulaiset haluaisivat, että heitä autettaisiin niissä samoissa jutuissa työajan ulkopuolella - jopa ilman palkkaa! Siis voitteko kuvitella? Eli jos on esim. putkimies, ystävällä on piinaava putkiongelma mihin ei ole löytynyt googlella tms apua, hän pirauttaa putkimiesystävälleen ja putkimiesystävä ei todellakaan halua olla ilmaista työvoimaa, ei osaa sanoa ei ja nurisee sitten netissä kuinka vihaa tällaista hyväksikäyttöä. Olin lentää pyrstölleni! Toki jokainen oman osaamisensa ja jaksamisensa mukaan, mutta kyllä itse IT-alan ihmisenä olen aina auttanut läheisiäni ja ystäviäni ja joskus aivan ulkopuolisiakin, jos vaan olen osannut. Tietokoneasioissa, asennusasioissa, Blogger-asioissa, kännykkäasioissa, missä vain. Ja kyllä, voitteko kuvitella, ihan ilman palkkaa. Mulle tulee niin hyvä mieli siitä, kun voi tehdä toisia ihmisiä onnelliseksi.

Hetken epäilin, että missä on yleisesti ottaen ihmisten ihmisyys? Missä hyväsydämisyys? Onko niitä enää olemassakaan?



Sitten se osui kohdalle Mitäs me Marttuset -blogissa:

Limppu kirjoittaa näin:

"Eli ajatuksena on järjestää illallinen, johon voi joko ilmoittaa itsensä tai jonkun tuntemansa äitihenkilön, jonka kokee tarvitsevan hetken hengähdystauon arjen keskelle. Illallinen järjestetään meillä, pro bono, eli se on osallistujille maksuton. Asumme Espoossa ja osallistujien pitää päästä luonnollisesti paikan päälle, joten se on ainoa rajoittava tekijä. Ellei sitten pysty näppärästi yhdistämään illallista vaikka sukulointireissuun. Näitä illallisia järjestän siis minä ystäväni kanssa ja ajatuksena on, että vuoden 2015 aikana saisimme pidettyä neljät illalliset.

Ensimmäinen illallinen järjestetään toukokuussa, 23.5.2015. Jokaiselle illalliselle kutsutaan kahdeksan osallistujaa. -- Menu on luonnollisesti ylläri!"

Ilmoittautumisaikaa on huhtikuun loppuun asti.



Mutsi-illallisia on tulossa mahdollisesti tämän vuoden aikana vielä tämän ekan erän jälkeen siis KOLMET, joten aika moni hengähdystaukoa kaipaava äiti pääsee ihanien patojen äärelle. JEE! HYVÄ LIMPPU! KAI TÄSSÄ KOHTAA SAA KÄYTTÄÄ CAPSLOCKIA JA NOUSTA TUOLILLE SEISOMAAN JA TUULETTAMAAN!

Lue lisää Limpun blogista, Mutsi-illallinen


Limpun blogi löytyy täältä, Mitäs me Marttuset

Lue myös Hesarin juttu Limpusta TÄÄLTÄ


Levittäkää sanaa ja rakkautta 




6 kommenttia:

  1. WAUDE! Ihana idea, ja ihanaa että rakkautta löytyy näinä aikoina jolloin uutisissa vain tappo/teloitusjuttuja...
    Uskotaan hyvään ja rakkuteen!

    VastaaPoista
  2. Lähetän täältä huvikummusta sydämellisen kiitoksen kirjoituksesta! Mun mielestä tänä päivänä on tärkeä vähän kattoa myös ympärille, että oliskohan tossa vieressä joku jota just mä voisin jeesata, vaikka ihan jollain pienellä eleellä. Ystävällisellä sanalla. Tai miksei sitten vaikka illallisella. Ja hei aina sanotaan, että pitää tehdä sitä mitä rakastaa ja mulle se on tätä. Toisten auttamista.

    VastaaPoista
  3. Todellakin! Kaikesta ollaan vaatimassa rahaa tai muuta korvausta, vaikka itse saisi vastaavasti ilmaista apua. On niin monesti vastaan tullut tilanne, että minä kyllä annan ja autan, mutta kun tarvitsen itse apua, ei keretä, ei ole jaksuja, ei osta... Jep jep ! Olen niitä, joka soittaa alan asiantuntijat paikalle, koska en jaksa odottaa turhien lupausten täyttöönpanoa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih. Kurjia tuollaiset kohtaamiset. Mutta onneksi noita hyväntekijöitä vielä löytyy ♥ Toivottavasti eivät tulisi olemaan katoava luonnonvara vaan toivottavasti auttamisesta tulisi trendi ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...