Kaksplus.fi

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Eläinlääkärissä.

Äidit usein vitsailevat tosiasialla, että lapsille tulee ostettua kalliita merkkihaalareita ja itse ei raaski ostaa itselleen kympin t-paitaa. Lapset saa ja äiti tinkii. Mutta niinhän sen kuuluukin mennä, no ainakin tietyissä määrin.

Minulla on oikeastaan kolme lasta. Kaksi ihmislasta ja yksi karvalapsi, meidän 1 vuotias Sofia-hamsteri ;) Minä särjin selkäni viime viikolla ja kipu heijastuu enemmissä määrin jalkaan. Yhtenä iltana meidän Sofia sinkosi itsensä ulos juoksupyörästä ja loukkasi oman jalkansa. Joko arvaat tarinan jatkon?

Sofia lähti lääkäriin, minä en ;) Sofialla oli onnea matkassa, Animagi Aurinkolahden eläinlääkäri totesi jalan olevan vain venähtänyt, eikä mitään ollut mennyt poikki. Sofia on nyt sairauslomalla ja juoksukiellossa muutaman päivän. Lääkäriin kului tuplasti eläimen hankintahinnan verran rahaa, mutta eihän pientä voinut jättää tutkimattakaan. Perheenjäsenistä pidetään huolta.


[ Kiitos Animagin henkilökunnalle, joka otti pienen potilaan hienosti vastaan ]

Minun pikkuvaivani tuntuu kesyyntyvän kylmägeelipusseilla ja Buranalla. Pian olemme molemmat taas tervekinttuisten kirjoissa. Tosin vain toinen meistä on siinä kohtaa juoksukuntoinen ;)

**

Lopuksi vielä kuva maisemista sieltä eläinlääkärin kulmilta. Kyllä syksy on kaunis!



6 kommenttia:

  1. Oih näinhän se menee ettei itse aina ensimmäisenä ole menossa lääkäriin vaikka pitäisi....Kiva että Sofia selvisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja juu. Nyt tänään on jo vähän varannut painoa jalalleen ja kiipesi mökkinsä katolle. Toki ketara on vielä kauhean kipeä, mutta hiljaa hyvä tulee :)

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...