Kaksplus.fi

torstai 3. joulukuuta 2015

Blossa 2015

Blossa ei petä koskaan.

Tänä vuonna Blossa-glögi on luotu yhteistyössä The London Tea Companyn kanssa ja sen hienostunut maku on Earl Grey. Tätä "iltateetä" on litkitty lokakuusta lähtien ja on todettu maun olevan täysin kohdallaan, vaikka me suomalaiset ollaankin aikamoista kahvikansaa. Itsehän myös pidän teestä todella paljon, myös muistakin kuin Blossasta siis ;)




Blossan tämänvuotinen enkkuteemainen ja sinivalkoinen juhla-asukin
on oikein täydellinen suomalaiseen makuun.



Blossa on aivan ihanaa, miedon tuoksuista, kuin lämmittävää teetä,
ehkä muutamalla prosentilla höystettynä ;)




Ja kuten aina. Blossan juhla-asu on mietitty viimeisen päälle, korkkia myöten.
Se oli tänä vuonna väriltään aivan ihana, oikein syvän ja rouhean ruskean sävyinen.


Olen vasta tässä vanhemmalla iällä löytänyt glögit uudelleen.
Olen aivan rakastunut vaaleaan glögiin, kuten Blossaan.
Mutta onneksi tarjolla on myös ihania tummia glögejä.
Kyllä väittäisin, että ei enää nykyään joulua ilman glögiä.
Tai piparkakkuja. Tai joulutorttuja. Tai lanttulaatikkoa. Tai jouluvaloja. Tai vihreitä kuulia. Tai Samu Sirkkaa...lista on pitkä, ehkä päätämme tämän lähetyksen tältä erää tähän ;)


12 kommenttia:

  1. Tai lumiukkoa ja sitä ihanaa lumiukko-kappaletta.
    Tai punaviiniä.
    Tai Ferrer Rocher pallukoita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kyllä, kyllä...ihan oikeilla linjoilla olet!

      Poista
  2. Tuo pullo on niin kaunis, että moni ostaa sen jo sen vuoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin minäkin olen kuullut puhuttavan - ja tottahan se on. Kerrassaan upea ja toimii vaikka kynttilänjalkana joulun jälkeenkin :)

      Poista
  3. Ihanista ihanin on tämän vuoden Blossa pulloa myöten. <3

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis pullo! Olen myös glögin löytänyt vasta vanhempana. Ensin tummaa, mutta nyt myös vaaleampi tuntuu toimivan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Ja olen niin iloinen, että vaaleat glögit ovat tulleet tarjolle ylipäätään, vaihtoehto perinteiselle on aina tervetullut uudistus :)

      Poista
  5. Mutta humahtaako tämä päähän kuin metrin halko? Muistan kun ekan kerran maistoin jotain vuosikerta-Blossaa, otin kunnon hörpyn, koska kylmä keli ja lämmin "mietomakea" glögi... Humps, jo höyryt tainnutti! Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nooooo sanotaanko että ihan kivasti nostaa fiilistä ;)

      Poista
  6. Tätä täytyy itsekin testata :) Maistoin suklaaglögiä ja se oli minunlaiselle herkkusuulle mukava yllätys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaaglögi kuulostaa herkulliselta :) Täytyypä itsekin testata!

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...