Kaksplus.fi

maanantai 7. joulukuuta 2015

Muutama kuva Itsenäisyyspäivältä

Eilen Suomi vietti 98-vuotispäiväänsä omituisen lämpimässä säässä ja myrkytuulten puhaltaessa. Onnea Suomi!

Suomi on ollut aikamoisessa pyörityksessä kuluneet 98 vuotta. On lähdetty selviämään sodasta, käyty laman pohjamudissa, juhlittu aallon harjalla kansan voidessa hyvin ja nyt taas mennään kummitusjunassa sellaista alamäkeä, että toisinaan on pakko vetää silmät kiinni ja pitää turvakaarista kiinni kaksin käsin. Mutta usko tulevaan on vahva. Jossain kohtaa kurimuksen on muututtava paremmaksi, auringonpaiste löytää vielä tiensä risukasaankin.


Meillä oli perinteistä poikkeavasti pyhäpäivä, mikä ei kulunutkaan siivotessa, kuten on ollut tapana. Lötköteltiin, ladattiin akkuja, katsottiin vähän Tuntematonta sotilasta, pikkuisen joulukorttihommia, paisteltiin joulutorttuja ja syötiin (ehkä vähän liikaa, taas ;)) suklaata.



Illalla katselin puolella silmällä Linnan juhlia. Hienoja pukuja, ansioituneita ihmisiä. Tänä vuonna juhlat olivat kultuuripainotteiset ja oli mukavaa nähdä sen alan vaikuttajia mukana juhlissa. (Mutta hei, missä bloggaajat?? Sale ja Jenni, vink vink, ensi vuonna täytyy muistaa!) Myrskytuulen ulvoessa ulkona vedin siinä sohvalla ollessani ja juhlia katsellessani vain vilttia paremmin päälleni ja nautin siitä, että sain olla kotona. Suomessa. Ihan hyvissä olosuhteissa. Lämpimässä, turvassa.





Hyvin käytetyn viikonlopun jälkeen katsomme uutta viikkoa onnellisin silmin. Tällä viikolla on taas ohjelmassa kaikkea kivaa. Ihan paras uutinen on tietysti se, ettei ihan joka päivälle ole luvattu myrskytuulia ja vesisadetta! Ja sen lisäksi meillä on tiedossa joulukirkkoa, luistelua, pikkujouluja, mummin kyläilyä ja sitä ihan tavallista arkea, mitä oli esimerkiksi viikko sitten hirmuisen kova ikävä, erään tyypin vetäessä norjankielen peruskurssia kohti vessanpönttöä.

Hyvää viikkoa, muistakaa olla kiltisti!


2 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmia ja kyllä itsenäisyyspäivä onkin hyvä ottaa rennosti ja nauttia ja keskittyä itsenäisyyspäivään <3 Vuosi sitten oli kutsuttuna Vuoden siivoja bloggaja, joten bloggajiakin on huomioitu. :) Josko tulevaisuudessa lisääkin.

    Mukavaa alkanutta maanantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, vuoden siivooja bloggaaja on mennyt ihan ohi :D Mutta nyt, Sale ja Jenski, ajanhermolle, lisää lisää... Olishan se aika huikeeta nähdä vaikkapa Tädit tubettaa, livenä linnasta :D

      Mukavaa iltaa <3

      Poista

Tuuleta ajatuksiasi kommenttilootassa. Muista myös kertoa mistä sinun blogisi löytyy niin tulen vastavierailulle. Tai jos sinulla on joku muu somekanava, tunnusta sekin samalla, jos haluat. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...