Kaksplus.fi

maanantai 29. helmikuuta 2016

30 päivän haaste - alkaa ihan JUST!

Skudaa. Lomat on lötkötelty ja paluu arkeen on...kahvintuoksuinen. Ehkä parin kolmen pannullisen jälkeen alkushokki alkaa helpottaa ;)

No. Mitä tein lomalla? Sanoin, etten osaa olla ja levätä, mutta hölynpölyä, sitähän nimenomaan tein! Nukuin! Nukuin, nukuin ja nukuin! Tein hankinnan (kerron siitä myöhemmin lisää), mutta silti nukuin. Viaplaystä sain katsottua mitä - kaksi leffaa? Olin ehkä suunnitellut lomalle jotain muuta, mutta olin niin rikkipoikki, että oli pakko nukkua. Pitkiä yöunia ja siihen päälle päiväunia. Ja jotenkin sitä jaksoi sitkutella taas nukkumaanmenoon saakka ;) Ja kyllä, yhdeksäntunnin yöunien jälkeen tuntui ihan levänneeltä. It's good to be back!

Mutta menihän se ihan treenistä! Monissa blogeissa on tartuttu noihin 30 päivän haasteisiin. On lankkua ja kankkua ja mulle puskee hirvee hiki jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi lankuttaa täysin olemattomilla vatsalihak...siis hyvin peiteillyillä vatsalihaksilla ;) Joten nyt löytyi jotain, mihin minä pystyn. Ehkä!

30 päivän torkkuhaaste




Huh huh, aika tiukalta näyttää tahti, lepo- ja palautusmispäiviä ei ole mitenkään kamalasti aikataulutettu, mutta eiköhän me selvitä. Eikä pidä olla itselleen niin ankara! Jossei vielä kahden viikon yrittämisen jälkeen pysty tunnin torkkuihin, niin jatkaa sitten seuraavalla viikolla ihan pokkana vaan seuraavaa pykälää. Tai ottaa pari päivää lisäaikaa.

Ootko messis? Jee!



Sari


5 kommenttia:

  1. Huippua!!! Tähän haasteeseen mäkin ehkä kykenen niiden hyvin peiteltyjen vatsalihasteni kanssa :D

    Ihanaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Oih, mä niin voisin kanssa olla ja nukkua viikon!! Huoh!Viime kuukausina on tullut vähän univelkaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Univelka on ihmeellinen asia, miten se tuleekin ihan pyytämättä oikein. Olin kyllä koko alkuvuoden miettinyt, miten väsynyt olen mutta nyt se vasta konkretisoitui. Ihan kivaa aloittaa energisenä viikko pitkästä aikaa. Levollisia unia toivon kaikille teille/meille tarpeessa oleville! :)

      Poista

Tuuleta ajatuksiasi kommenttilootassa. Muista myös kertoa mistä sinun blogisi löytyy niin tulen vastavierailulle. Tai jos sinulla on joku muu somekanava, tunnusta sekin samalla, jos haluat. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...