Kaksplus.fi

maanantai 8. helmikuuta 2016

Soppapäivä.

Huomaan, ettei talvella ole mitään muuta tekemistä, kuin syödä.

Käpertyä kotimaisemiin, etsiä reseptejä, syödä ja möllötää sohvannurkassa. Ja miettiä, puristaako housut uhkaavasti vai ei ;) Jopa on ollut talvi: joko paukkupakkasta (ei tarkene ulkoilla) tai sitten metritolkulla lunta (ei pysty ulkoilla) tai pääkallokeliä (ei uskalla ulkoilla). Joku voisi päätellä, etten ole kauhean innokas talviurheilija ;) Mutta kyllä aina vaan kun on mahdollista, ulos on menty, mutta kovinkaan montaa pitkää ulkoilusessiota ei ole työpäivien päätteeksi tullut tehtyä. Nyt pitäisi siis kiinnittää huomiota ruuan laatuun. Tämä soppa ei ole mikään kevytkeitto, vaan nimenomaan se sunnuntai-iltojen ilo, kun ulos on uskaltauduttu ja suorastaan uitetut ihmiset tulevat kylmissään kotiin syömään. Energiaa on kulutettu, joten sitä voi sitten vähän herkutellakin.


Tämä on siis ihana bataatti-porkkanasosekeitto, Koskenlaskijalla höystettynä.
Ohje on Valion.




Me laitoimme sopan kyytiin kurpitsansiemeniä ja krutonkeja.
Omaan annokseen viipaloin punaista chiliä tuomaan potkua.



Soppailun jälkeen voikin taas käpertyä talviunille sohvannurkkaan ;)

Ulkona taivaalta tiputtaa räntää, vedän villasukkien varsia ylemmäs.
Maitokahvi tuoksuu ihanalle ja elämä on tänään ihan ookoo.


6 kommenttia:

  1. Sosekeitot on mun herkkuruokia, sekä syöjänä että ruuanlaittjana. Helppoja, hyviä, joka kerta vähän erimakuisia, aina löytyy jotain sosekeittotavetta kaapista. Meilläkin kattilanpohjalla jämät viikonlopun bataatti-porkkanasosekeitosta. Kookosmaidolla ja tuoreella inkiväärillä maustettuna. Olipas se taas hyvää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kookosmaito on kyllä ihana bonus vähän kaikessa! <3

      Poista
  2. Herkullisen näköistä soppaa ❤️ Täällä kans meinaa illat olla sohvapottuilua, nyt ajattelin kaivaa kuntopyörän varastosta ja sillä koittaa saada hikeä pintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein! Tulisipa kevät pian ja liukkaat lähtisi, saisi kaivaa oman fillarin varastosta :)

      Poista
  3. Kuulostaa herkulliselta keitolta! :P
    Toden totta on kyllä ollut niin ihmeelliset talvikelit, et kyllä sitä kevättä jo kovasti kaipaa. :)

    VastaaPoista

Tuuleta ajatuksiasi kommenttilootassa. Muista myös kertoa mistä sinun blogisi löytyy niin tulen vastavierailulle. Tai jos sinulla on joku muu somekanava, tunnusta sekin samalla, jos haluat. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...