Kaksplus.fi

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Lauantaina


Eteiskuvat on otettu ihan tarkoituksella näin.
Arki on meidän elämää ;)


Me ollaan edelleen kipeenä. Ei hitsi jaksa! Flunssaa ollaan podettu monta viikkoa, kuumetta on vuorotellen ja se mokoma sahaa ylös-alas eikä huomisesta tiedä kukaan. Kuopus oli viime viikolla päiväkodissa ainoastaan maanantaina ja esikoinen oli koulussa ainoastaan perjantaina. Tätä tautia on täälläpäin liikenteessä, tsemppiä vaan kaikille tätä poteville. Kiitos mummille, joka auttoi potilaiden hoidossa!

Tänään
- me herättiin klo.7 ja 1/3 poti siinä kohtaa yli 38 asteen kuumetta
- me ollaan ihailtu aurinkoista kevätpäivää ikkunan takaa
- nukuttiin päiväunet sohvalla
- aloitettiin uudelleen maitohappobakteerikuuri
- me melkein leivottiin, paitsi että ostettiin kaupan pakastealtaasta pullaa ja syötiin sitten ne (ja tietty tehtiin nopeusennätys ruokakaupassa, aikaa asioida oli puolikkaan Panadolin verran)
- podin vanhemmuuden vaikeutta esiteinin kanssa
- ostin ensimmäisen silmänympärysvoidetuubini (kyllä, olen siinä iässä)
- tasoittelin eilen leikkaamiani hiuksia (mikä kuningasidea illalla viimeisenä vähän leikata kerroksia omiin hiuksiin katsomalla mallia Youtubesta ja voiveitsen terävillä saksilla lähteä operoimaan, haha!)
- vastasin Marja Hintikka Liven kyselyyn aiheesta Onko sinulla lempilapsi?
- mietin, että pitäisi varmaan ostaa jotkut päheet tennarit kevääksi
- ajattelin, että ihanaa kun valoisa vuodenaika on taas täällä
- olen soittanut repeatilla mm. Kasmirin biisiä Amen ja tätä Coldplayn biisiä Hymn For The Weekend. Ihanat!



Mukavaa iltaa


Sari

6 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista <3 Tuo sairastelu on niin kurjaa :) Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  2. Paranemisia sinne! Itsekin olen sairaana - kolmatta kertaa kuumessa tämän vuoden puolella. Tätä kierrettä ennen lämpö on noussut yli 38 asteen viimeksi muistaakseni vuonna 2012. Että tämmönen kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Onpa kyllä ollut kovin sairastaipuvainen kevät, mehän vältyttiin alkuvuosi, niin nyt koko repertuaari sitten kerralla... Hyvää paranemista sinnekin <3

      Poista
  3. Tätä lukiessa putkahti mieleen eräs hyvä mietelause. Ehkä sen oon lukenut täältäkin joskus, tuttu tämä on kuitenkin monille:
    "Sinun arkesi on jonkun lapsuus"
    Voi kun muistasin itse tuon joka päivä! Toki tuo ytimekäs lausahdus kuulostaa huonoina päivinä vähän syyllistävältä... Mutta. On se hyvä muistutus kuitenkin :)
    Ja nämä sinun arkiset mutta ah-niin-kotoisat päivitykset tuo hymyn huulille!
    Arki ON elämää ;) Ja silloin hyvät päivät maistuu sitäkin paremmalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein! Olen avautunut aiheesta aikaisemmin: "Sun rasittava arki on sun lastes lapsuus". Juttu on täällä: http://thelforlove.blogspot.fi/2015/10/rasittava-arki.html

      Arki on toisinaan yhtä maukasta kuin pohjaanpalanut sukkakeitto - mutta sellaisten päivien jälkeen onkin sitten iisimpi nauttia ihan niistä tavallisista päivistä - luksushemmottelupäivistä (vaikka ulkona kesällä nautittu kupillinen kahvia auringonpaisteessa lauantai-iltapäivänä niin, että kaikilla on kiva olla, luksusihana ei tarkoita siis välttämättä kaukomatkaa Bahamalle viiden tähden resorttiin, vaikka sekin olis ihan jees ;)) puhumattakaan! :D

      Kiitos ihanasta viestistäsi ja halauksia <3

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...