Kaksplus.fi

tiistai 10. toukokuuta 2016

Kurkista meidän pieneen kaupunkipuutarhaan ja osallistu kilpailuun!

Tervetuloa kurkistamaan meidän pieneen kaupunkipuutarhaan!
[ Nyt tulee ihanan paljon puutarha-asiaa, joten jos tulit kurkistamaan vain sitä kisaa, niin rullaa itsesi tämän postauksen loppuun ]

Huhtikuun alussa kerroin teille suunnitelmistani urbaanin kaupunkipuutarhan suhteen, noin postimerkin kokoisella pihallamme, LUE. Huhtikuun puolessa välissä kasvua oli jo hieman näkyvissä ja alettiin fiilistelemään kasvien siirtoa ulos, LUE. Kyllä nyt täytyy sanoa, että kesä yllätti puutarhurin ja niinpä kasvit alkoivat pääsemään ulos paljon ennakoitua aiemmin.

Mitä meillä nyt on ja miltä kaupunkipuutarhassa nyt näyttää?




Tässä on meidän pienen kaupunkipuutarhan alku. Kaikki kasvit on ihan rimpuloita vielä tässä vaiheessa, kun kasvukausi on vielä edessä! Pihaan on tulossa vielä pari ämpärillistä tomaatteja, kurkkua ja amppelimansikka... Ja kukkia tietenkin.


Me istutimme kasveja INGEFÄRA- ja SOCKER-ruukkuihin ja ruukut laitoimme ASKHOLMEN-kukkalaatikoihin, turvaan. Turvaan pieniltä sormilta, koiravierailta, villijäniksiltä, kärrynpyöriä heitteleviltä lapsilta... Hih!


VINKKI! Kotona sisällä kasvaneet taimet eivät kestä suoraa auringonpaistetta eikä esimerkiksi kylmiä öitä heti alkuun. Eli siirrä taimet pikkuhiljaa ulos, karaista niitä. Nimimerkillä: me kärvesimme jo kolme kurkun taimea ja ehkä vain yksi selvisi hengissä. Samoin meillä meinasi tulla heti alkuun paahdetut paprikat. Mutta hei, kokeilemalla oppii. Ja juuri sen takia meidän krassit ovat jemmassa seinän vierustoilla puolivarjossa ottamassa puhtia kasvuun.

Ruukkuviljely on sikäli näppärä ratkaisu, että voit kantaa ruukut päivällä hetkeksi valoon ja myöhemmin takaisin kotiin vähän ottamaan varjoa, ellei pihassasi ole mitään antamassa varjoa. Tai viritä pihalle aurinkovarjo, jos se vaan kesätuulessa pysyy paikallaan ;) Ja samoin jos olisi kylmät yöt, kasvit saisivat lämmitellä sisällä.




Pienten puutarhureiden suosikkeja on herneenversot ja ruohosipuli. Helpot kasvattaa ja helpot nipsasta vaikka aamupalaleivän päälle.



Meidän iso salaatti viihtyy INGEFÄRA-ruukussa.


MUISTA! Kastele hyötykasvit ja kukkivat kesäkukat eri kastelukannulla, jos käytät esimerkiksi veteensekoitettavia kukkalannotteita! (Pidetään syötävät kasvit luomuna :))



Minun suosikkini pienestä kaupunkipuutarhastamme on minttu.



Ja paitsi että aurinkoisina päivinä on tärkeää muistaa
[ siesta ]
olla tarpeeksi varjossa, voidella ihoa aurinkorasvalla
niin tärkeää on myös muistaa juoda tarpeeksi.



Rucolaa, ruohosipulia, minttua, salaattia.
Meidän pieni kesäpuutarha!




SOCKER-kastelukannu on sopivan kokoinen myös pienille puutarhureille,
mutta silti riittävän iso, että kastelu sujuu yhdellä-kahdella täytöllä.




Meidän tomaatit hyppäsivät SOCKER-sankoihin.



Kyllä meitä on niin hellitty ihanalla auringolla,
vaikka sadekautta onkin luvattu,
ei haittaa! Puutarha kiittää ;)



Kurkistellaan meidän kaupunkipuutarhaan pitkin kesää,
toivottavasti saadaan kurkusta, tomaatista ja mansikoista
vähän satoakin!



**

Ja sitten siihen kilpailuun:

Osallistu Instagramissa Ikean
kuvakilpailuun!

Palkintona voit voittaa 100 € IKEA-lahjakortin.
IKEA arpoo viisi voittajaa kuvan postanneiden kesken.

Ohjeet tulevat tässä:


Lue lisää: #IKEAOMASATO

Nyt ei muuta kuin kameran kanssa puutarhaan!
Kun olet osallistunut kilpailuun,
vinkkaathan minulle nimimerkkisi Instassa,
tulen katsomaan miltä sinun puutarhasi näyttää!

Ihanaa päivää teille kaikille

Sari





*Yhteistyössä Ikea Suomi





9 kommenttia:

  1. Ihanan aurinkoisia ja valoisia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aurinko on hemmotellut meitä nyt niin paljon <3

      Poista
  2. jollain muullakin on 'muutama' kasvi ;)
    Osallistuttu on ja nimimerkkikin on sama <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tulit vinkkaamaan <3 (Nyt vihdoinkin muistin täpätä itseni blogisi lukijaksi, tykkään niin :))

      Poista
  3. Onnea matkaan ja kun en mitään viherpipertele niin kisa jää kisaamatta, mutta hurjana onnea kaikille muille. Ihanat ja iloiset kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia! Nyt kyllä on pakko visioida: osta kaupasta minttu, laita se multaan, multa jonkun ihanan purkin sisälle ja siitä saat sitten kaikkiin herkkuihin raikasta minttua! Sitten NAPS vaan kuva ja mukaan kisaan! Kyllä, kyllä, kyllä! :)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää teidän kaupunkipuutarha <3 Mukava kilpailu Ikealta :)

    VastaaPoista
  5. Oi, kivalta näyttää! :)

    Mie olen ihan täysi puutarhahöperö nykyään, tosin aika on mennyt uusien kukkapenkkien parissa niin hyvin, että en ole ehtinyt vielä kasvulavojen kimppuun. Mutta on se jo suunnitelmissa!:)

    VastaaPoista

Tuuleta ajatuksiasi kommenttilootassa. Muista myös kertoa mistä sinun blogisi löytyy niin tulen vastavierailulle. Tai jos sinulla on joku muu somekanava, tunnusta sekin samalla, jos haluat. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...