Kaksplus.fi

torstai 25. elokuuta 2016

me RAKASTAMME risteilyjä

Aika menee ihan hitsin sukkelasti. Me käytiin toukokuussa jo meidän "perinteisellä" kevätristeilyllä ja nyt vasta olen ehtinyt käydä kuvia läpi! Suosittelen lämpimästi risteilymatkustamista sesonkien ulkopuolella: ei ehkä tarkene ottaa kannella kylmää huurteista, mutta laivassa ei ole ruuhkaa! Asioita, mitä osaa näin lasten kanssa matkustaessa arvostaa ;)



Matkaan lähdettiin taas ihanaisella Silja Serenadella. Meidän edellinen kevätristeily meni vähän pöpelikköön, kun flunssa piti meitä kourissaan mutta tämä reissu onnistui täydellisesti. Kukaan ei ollut flunssainen ja kaikki pääsivät kotimatkalle omin jaloin.



Hyttivalinta oli taas helppo: koska meidän hytissä oli vain kaksi lasta ja yksi aikuinen, valitsimme ikkunallisen Promenade-hytin. Ikkunalta on kiva tiirailla mitä kävelykadulla tapahtuu. Ehkä seuraavalla kerralla varaamme Muumi-aiheisen perhehytin, ne vaan tuntuu myyvän niin hyvin, etten koskaan ehdi sujauttaa varausta sisään ;)

Hyvä asiakaspalvelu ei nykyään ole mikään itsestäänselvyys, mutta täytyy myöntää, että Siljalla asiakaspalvelu toimii aina erinomaisesti - niin maalla kuin merelläkin. Minä en osaa nukkua matalalla tyynyllä ja tajusin vasta tällä kertaa pyytää itselleni lisätyynyn. Sehän järjestyi - samantien!



Laivan keula on yksi parhaista paikoista. Siellä voi tarkkailla yhdessä, meneekö jättimäinen alus varmasti oikeaan suuntaan ja mitä seuraavaksi on edessä. Vettä ja upeita maisemia, noin luultavasti. Olen valvonut risteilyillä eri kellonaikoina ja kyllä täytyy sanoa, että laivoissa on hitokseen hyvät "autopilotit" ja pätevät kapteenit, kun tuollaisen ison aluksen saavat tyrkättyä pienimmästäkin väliköstä oikeaan paikkaan.



Merimaisema on niin ihanan rauhoittava kaiken kiireen keskellä. Viimeksi meitä helli oikein kunnon merisää! Aurinko paistoi ja sumu vihmoi kannella samaan aikaan, kun...



Muumidisco starttasi...



Illalla kävimme lasten kanssa ihmettelemässä upeaa auringonlaskua. Kuinka nopeasti se aurinko katosikaan horisonttiin? No, lapset nukahtivat aivan yhtä nopeasti ;)



Edellisen kerran meidän ollessa kevätristeilyllä, Tukholmassa satoi vettä kuin ämpäristä kaatamalla, emmekä juurikaan poistuneet ulkoilmaan keskustan kauppakeskuksista. Tällä kertaa meillä oli ihan muut suunnitelmat! Ensin ihastelimme vanhojen ja muuten erikoisempien autojen upeaa kulkuetta. Mummu, pappa ja pikkumies taisivat tykätä aika paljon ;)









Tämä keltainen ihanuus taitaa olla "joka pojan unelma" ;)



Vastapainoksi laivalla juoksentelulle ja moottoreiden pärinälle kävimme tutustumassa upeaan st. Jacobin kirkkoon Kungsträdgårdenin kulmalla. Kirkot ovat ihanaa vastapainoa arkiselle kiireelle, metelille ja sille sinne-tänne-juoksentelulle.





Runsaasti upeita yksityiskohtia.
Harras tunnelma.
Ihanaa.

Lapsia taisi vähän jännittää,
kumpaakaan ei juoksettanut yhtään ;)

Ja ihme kyllä,
kukaan ei kiekunut,
että miksi pitää mennä kirkkoon?



Ja se noilla risteilyillä on erityisen mukavaa, kun laivaan voi palata heti, kun lasten jalat eivät kestä enää askeltakaan kaupunkikävelyä eikä silmät jaksa katsoa enää yhtään maisemaa. Ei sillä, että hyttiin mentäisiin lepäämään, vaan silloin syöksytään sinne jättimäiseen Silja Landiin puuhailemaan. Onneksi aikuiset voi vaikka istahtaa hetkeksi! 


Harri Hylje ja iso halaus x 2.
Melkein olisi itsekin voinut käydä halimassa.
Saaks aikuisetkin? ;)



Touhuamisten välissä käytiin nappaamassa kahvit Coffee & co:sta.






Risteilyllä täytyy käydä säännöllisesti tarkistamassa lasten kanssa Infon vieressä olevasta kartasta, että missä ollaan menossa. Kiva idea, että matkantekoa voi sitä kautta kurkistella. Se on pienistä niin jännittävä ajatus, joko me ollaan Ruotsissa? Kai me nyt ollaan jo takaisin Suomessa?



Grande Buffet ei petä koskaan. On aivan taivaallisen ihanaa käydä valmiiseen pöytään: ei huolta kauppareissusta tai tiskeistä. Enkä voi sille mitään, buffa menee aina vähän överiksi. Leggingsit vaan rutisee, kun kaikkea on pakko maistaa ;) Itse en syö punaista lihaa mutta Grand Buffetissa se ei haittaa, lautanen täyttyy mitä ihanimmista herkuista... 


[ Tässä kohtaa alkaa väistämättä hapuilla itseään Siljan sivuille -
milloinkas sitä ottaisi seuraavan risteilyn... ]



Pieni irtiotto arjesta tekee aina hyvää.
Kun ei tarvitse murehtia imuroinnista, ei aikaista aamuherätystä (muuta kuin aamiaiselle), voi pari päivää miettiä ihan kaikkea muuta kuin työ- ja kouluasioita ja voi viettää laatuaikaa itse valitsemassaan, hyvässä seurassa. Arki on monessa perheessä niin kiireistä, että voiko esimerkiksi lapsille antaa liikaa laatuaikaa? No ei voi. Risteilyllä on kyllä se hyvä puoli, ettei kukaan karkaa päivänmittaan omaan huoneeseen, kun kaikki jakavat saman hytin ;) 



Yksi risteilyn ihmettelyn aiheista on aina tuo Kustaanmiekka.
Miten ihmeessä nämä isot laivat mahtuvat navigoimaan siitä sisään tai ulos?


Suomenlinna on kerrassaan upea.
Että ei kyllä jää Tukholman saaristolle yhtään kakkoseksi.


Että kun syyskaamos yllättää tai kevätflegu ei meinaa loppua,
tee kuten me, lähde risteilylle! :)

Sari



14 kommenttia:

  1. Mekin rakastamme risteilyjä, niin kaksin miehen kanssa, kuin lasten kanssa. Ihana miniloma arjesta. :) Heh sai anolta kommentin, "menisit metsään vaikka, kun etsit risteilyistä lääkettä tyhjyyteen". Himppasen kyllä loksahti monttu auki ja miten mustavalkoinen maailma voi toisille olla. Täällähän käydään metsässä tunnin lenkillä aamulla, sekä illalla ja hillutaan höyhenen kepeänä risteilyillä, se on sitä moniulotteista elämää.

    Muiskuja teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsässä on myöskin ihanaa, mutta tosiaan moniulotteisuudessa on puolensa ;) Muiskut takas <3

      Poista
  2. Voi sentään, tämä postaus sai aikaan risteilykuumeen, meidän perhe on kanssa tykännyt kovastikin risteilyistä, juuri sellainen sopiva pieni irtiotto arjesta, joka on kohtuullisen helppo vielä järjestääkin. Nyt ei olla vuosiin käyty, aiemmin käytiin miehen kanssa kerran syksyssä ihan kaksistaan ihan vain sellaisella miniristeilyllä, mutta se oli aivan ihanaa, täytyiskin palauttaa tämä hieno perinne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Ei muuta kun varaamaan pieni irtiotto arjesta, kesäloman jälkimainingeissa <3

      Poista
  3. Saarella asuvana joudun johonkin päästäkseni aina matkustamaan laivalla ja voin sanoa, että niistä matkoista ei nauti sitten yhtään.
    Nyt viime aikoina olemme käyneet kaksi kertaa Helsingissä ja ne matkat ovatkin sitten olleet ihan eri luokkaa kuin tuollaiset "pakkomatkailut". Ollaan nukuttu hyvin hytissä mennen tullen ja nautittu hyvästä ruuasta buffetissa kun on lähdetty Helsingistä kohti Maarianhaminaa. Unelmana on vielä se, että joskus voisi ottaa jonkun luxushytin ja nauttia sen hienouksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että nyt olette päässeet nauttimaan myös vapaammasta risteilemisestä :) Luxus-hytti on kyllä tooodellista hemmottelua! Parisuhdereissuilla niitä osaakin arvostaa :)

      Poista
  4. Risteilyt on mukavia, etenkin kun näkee sen lasten riemun. Parisuhdeaikaakin vois miettiä laivalle. Meillä kun on aina toisen oltava kuskina, jos täältä tuppukylästä haluaa lähteä vaikka vaan syömään hyvin. Laivalla sitäkään ongelmaa ei olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, laivalla moni arkinen ongelma ratkeaa itsestään - juurikin välimatkat ja ei haittaa vaikka lähtisi "kaatosateessa" juhlimaan kun kaikki on saman katon alla :)

      Poista
  5. Me tykätään kanssa kovin risteilyistä. Jossain vaiheessa oltiin mieheni kanssa siellä vähän väliä. Sitten kyllästyttiin ja tuli jonkin verran taukoa (tai ainakin pidemmät käynti välit). Nyt taas, kun on tuo lapsi niin lähtee risteilyille innoissaan. Siellä on niin paljon kaikkea kivaa lapsiperheille (joita ei ennen edes tajunnut olevan olemassa).

    Tuota juttua lukiessa tuli kyllä himo lähteä laivalle. Onneksi meillä on jo suunnitelmissa seuraavaa risteily :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se onkin ihan parasta, kun risteilyt aukeaa lapsiperheellistymisen jälkeen ihan uudella tavalla! Hii, hyvää reissua sitten kun laivaannousun aika koittaa :)

      Poista
  6. Just tulin edelliseltä reissulta kotiin ja nyt lukiessani sinun risteilypostausta niin mäkin haluun risteilylle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olette selvästi lomasta loman tarpeessa. Suosittelen lääkkeeksi risteilyä!

      Poista
  7. Mulle tuli nälkä noista ruokakuvista ja buffetin ajattelemisesta :D Olisikin ihan kiva piristys lähteä pitkästä aikaa laivalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buffa itsessään on jo niin hyvä, että kannattaa ehdottomasti mennä vähän irrottamaan itseään arjesta, vaikka kesälomakin oli vasta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi.