Kaksplus.fi

tiistai 29. marraskuuta 2016

Uusi aika, uusi kalenteri


Vaikka olemme siirtyneet digiaikaan, ei digitaaliset kalenterit vedä vertoja paperisille kalentereille. Okei, digikalentereiden piippausominaisuudet ovat lyömättömät tällaisen hattarapään elämässä, mutta kaikessa muussa nämä paperikalenterit vievät voiton. Ihminen tarvitsee jotain hypisteltävää, jotakin minne voi tehdä kynämerkintöjä ja minne voi laittaa vaikka tarran kiinni jos siltä tuntuu. Sähköhärpättimiin ei parane liimailla mitään tarroja, näyttöön ainakaan, tai voi tulla sanomista ;)

Anna-Mari Westin kalenteri vuodelle 2017 on ihan sitä kaikkea mitä minä tarvitsen ensi vuodelle. Jotakin suloista, inspiroivaa, lohdullista ja kannustavaa.



Tämä kalenteri on
suloisten ajatelmien ja kauniin maailman ilottelua kannesta kanteen.


Tämä on niin HYGGE.


Tää on niin ihana



Nyt edessä onkin aikamoinen tiedonsiirtoprojekti. Ensin täytyy siirtää kaikki tärkeät merkinnät vanhasta kalenterista uusille sivuille. Syntymäpäivät, merkkipäivät. Muista, älä unohda, aloita ja innostu! Minulla on tapana myös kirjoitella mietelauseita tuleville viikoille ajattelemista varten. En taida koskaan kyllästyä "pehmeisiin asioihin"... 

Ja mitä uusiin merkintöihin tulee, niin täyttyköön uusi kalenteri mukavista uusista kuvioista, ihanista tapaamisista, juhlista ja onnellisista ajatuksista. Elämä heittelee, mutta onneksi kalenterissa on tilaa, thih!


Lopuksi vielä kerron, että
arvaa muuten mikä oli ensimmäinen ajatukseni,
kun näin tuon kalenterin?

Merry Christmas, to me!

True story.
Ja niin me lähdettiin kassan kautta kotiin.


Käy kurkkimassa Anna-Mari Westin ihanuuksia hänen verkkokaupassa

...saa vinkata, jos päätit omistaa saman kalenterin itsekin!

Sari


4 kommenttia:

  1. Mä oon paperikalenterin suurkuluttaja :). Rakastan kirjoittaa asioita kalenteriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin!! :D Ei noi digikalenterit vaan pärjää näiden ihanien paperikalentereiden maailmassa ;) Ihanaa päivää ♥

      Poista
  2. Mulla on aina pieni taskukalenteri, mutta myös ihan perinteinen ns. seinäkalenteri ja kumpaakin päivitän menot ja kulkemiset. Puhelimeen laitan lähinnä sellaiset, joissa pitää olla tiettynä kellonaikana tms, koska pelkästään kalenteriin merkittynä unohtaisin ne ihan varmana :D Eli kyllä, pitää olla myös fyysisesti olemassa kalenteri, tottakai! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein! Ihana kuulla että ollaan aivan samoilla linjoilla! Mukavaa iltaa ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi.