Kaksplus.fi

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulukortit 2016

Tänä vuonna oli ihan itsestään selvää, että jos meidän perhe vielä lähettää perinteisiä joulukortteja, meidän valintamme olisi ehdottomasti Anna-Mari Westin supersuloiset kortit! Niistähän meillä on kokemusta aikaisemminkin, voit kurkata vaikka TÄÄLTÄ.


Joo, täytyy myöntää, että hetken aikaa jouduin pähkäilemään, lähettäisimmekö perinteisiä kortteja ollenkaan, mutta nämä kortit taisivat puhua minut ympäri, ihan siinä lähi-Prisman korttihyllyssä! Korttien vastaanottajien listaa miettiessä tuli hirveä ikävä kaikkia niitä tärkeitä ihmisiä, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan - haluan ilahduttaa heitä tässä joulun alla vähintäänkin näillä korteilla!


Tykkään aina vaan Anna-Mari Westin korteista
(ja no, ihan kaikista jutuista) niin paljon, koska
niissä on niin söpöt tekstit ja suloiset kuvat.

Ihminen tarvitsee elämäänsä vähän suloisuutta, eikö?
  

Ja nyt meidän lähimmät saavat tätä suloisuutta kortillisen verran joulupostin kyydissä 


Enkä malta odottaa, että saisin otettua käyttöön sen
aiemmin hankkimani söpöimmän kalenterin evö!
Tiedonsiirto on vielä hivenen vaiheessa, pian olen valmis.
Valmis uuteen kalenteriin sekä uuteen vuoteen.




Lopuksi vielä paljastan, mikä näistä korteista on ehdoton suosikkini.
Se on tietysti tämä:


Kiitos Anna-Mari, kun tuot maailmaan suloisuutta! Anteeksi rakkaat, jos tämä postaus oli "spoileri" ja nyt tiedätte millaiset kortit meiltä on lähtenyt matkaan - mutta ettepäs tiedä minkä kortin juuri sinä saat (hih hih) ja hei - onkohan siellä jossain muitakin näihin samaisiin kortteihin ihastuneita ihmisiä?

**

Joulutervehdysten viimeinen postituspäivä joulupostimerkillä (0,90€)
on sitten keskiviikkona 14.12.2016!

**

Eikä siinä vielä kaikki.
Lapset askartelivat tänä vuonna itse kortit.
Näytän mallikappaleen teille pian!
(Vielä ehtii tehdä vaikka tarhakavereille)

**

Mukavaa viikkoa toivotellen,

Sari


6 kommenttia:

  1. Mä rakastan myös noita Anna-Mari Westin kortteja, ajatuksikaja kaikkea muuta tilpehööriä ♥ Sulla oikein kiva blogi, jäämpä lukijaksi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos niin kauniista kommentistasi, jonka jätit blogiini! Et voi oikeasti uskoa kuinka iloinen olin siitä ja niin oli moni ystävänikin, jolle näytin sen <3. Kiitos Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja sanoin vain sen mitä minä ja monet muut taidamme ajatella. Sun blogi on niin upea ♥

      Poista

Tuuleta ajatuksiasi kommenttilootassa. Muista myös kertoa mistä sinun blogisi löytyy niin tulen vastavierailulle. Tai jos sinulla on joku muu somekanava, tunnusta sekin samalla, jos haluat. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...