Kaksplus.fi

perjantai 2. joulukuuta 2016

Viisi joululahjaideaa mu(i)lle

Kävimme viime viikonloppuna tyttösen kanssa ostoksilla (ihanaa kun vielä kelpaan shoppailuseuraksi) ja ihailin ääneen kaikenlaisia potentiaalisia ehdokkaita "pehmeään pakettiin", snadisti kuulostellen, mistä yhdeksänvuotias voisi innostua. Tossua, paitaa, huppari vai jotain ihan muuta? Sitten en tiedä miten siinä niin pääsi käymään, että itse innostuinkin joistain pehmoisista ehdokkaista ihan hirmuisesti! Maailma on täynnä kaikkea ihanaa, mutta miksi kaappitilan täytyy olla rajallinen? Tyttönen kuunteli aikansa sitä minun fiilistelyäni ja kysyi sitten, että "äiti, miten joulupukki kuulee sun toiveet?" Öh, tuota, no niinpä ;)

Hih, no onnea on oma blogi!

Niinpä ajattelin tässä kirjoittaa joululahjatoiveita blogiin, niin joulupukki voi suoraan iPadillaan tutkiskella lahjatoivelistaani linkkeineen päivineen. Ja tähän kohtaan todettakoon, että kyllä olen ollut aivan koko vuoden todella erityisen kiltti ja ihan jokaisen pakettini olen ansainnut.


1.

Joululahjatoiveiden ja etenkin joululahjavinkkien osalta minulla on mielessä lähinnä muutama kauppa, minne joulupukin kannattaa suunnistaa suoraan. Ja minulla on vähän sellainen fiilis, että nämä lahjat voisi kelvata muillekin ihanaisille naisille. Että muutkin pukit ja ukot, vink vink! Nämä ihanat joululahjakuvat on lainattu sivulta Esprit.fi.

2.

3.

4.

6.


Huomaan, että synkkä vuodenaika tekee taas tehtävänsä, kun alitajunta kutsuu puoleensa kaikkea muuta kuin mustia vaatteita, missä olen yleensä kotoisimmillani. Mieltymys vaaleisiin vaatteisiin tuntuu lisääntyneen myös iän myötä. Hui, jääkö mustat vaatteet pian vaatekaappini vähemmistöksi? Lahjalistan hyggeimmät tavarat lienee neuletakki, tossut ja lyhty. Lahjalistaa voisikin jatkaa vielä hyggesti viinilasillisella, takkatulella, hyvällä seuralla... Olettehan tekin muistaneet hyggeillä?

**

Ei, emmä kestä! Pakko tunnustaa!
No en oo ollut tänäkään vuonna kauhean kiltti.
Taidan siis tänäkin vuonna taata lahjasaaliin
ja ostan itse itselleni paketin, hih!

**

Hyvää viikonloppua!

Sari




6 kommenttia:

  1. Ihana joululahjatoive lista <3 Minäkin olen omasta mielestäni ollut tänä vuonna todella kiltti, saas nähdä mitä joulupukki sitten tuokaan ;)Kivaa viikonloppua ja joulukuun alkua <3

    VastaaPoista
  2. Siis aivan ihania kaikki ja tuon laukun haluaisin olalleni huutaen. Kivaa viikkistä sinne <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...