Kaksplus.fi

perjantai 29. tammikuuta 2016

Kuinka lähellä omia unelmiasi sinä elät?

Hyvää huomenta!

Koska ihminen tarvitsee aamuunsa hyviä ajatuksia, minä tilaan sähköpostiini Aamun Ajatuksen Positiivareilta. Se on vähän kuin aamukahvi, sen kanssa päivä starttaa ihanasti. Luen aamun ajatuksen vasta töissä, eli vaikka aamu kotona ei olisi startannut kauhean ihanasti, kyllä se siitä iloksi muuttuu ;)

Tänään aamun ajatus oli tällainen:


Tämäpä sattui. Juuri eilen olin hetkittäin vaipumassa johonkin väsymysjohdannaiseen epätoivoon, mutta sitten tajusin - minähän elän unelmaani. Olen haaveillut lapsista, asumisesta rivitalossa, ajokortista ja autosta, kivasta työstä ym. En (todellakaan) ole saanut kaikkea ihan niinkuin olen alunperin haaveillut. Minunhan piti asua 30-vuotiaana omistusasunnossa jossain lähellä Helsngin keskustaa ja olla naimisissa. On siis asioita, jotka eivät ole toteutuneet, mutta oliko ne niitä alkuperäisiä unelmia? Toisaalta jotkut unelmat ovat jalostuneet matkan varrella - tietysti kun vaatimustaso on kasvanut ;) Mutta eilen tajusin, että tässä sitä ollaan, unelmien äärellä. Kuulostaa kauhean kliseiseltä, mutta ei voi mitään :D Autoni on ruosteessa ja siitä rapisee maali, mutta minulla ylipäätään on auto, se toimii ja sillä pääsee paikkoihin. Ihan kuten Toyotan vanha slougani sanoikin: let's go places ja niin me on menty. Tosin tämä haave on yksi esimerkki siitä, kun unelma on jalostunut matkan varrella: olisipa auto, missä olisi lämmitettävä tuulilasi, peilinlämmittimet, luistonesto, ehjä maalipinta - ja paljon muuta. Mutta toisaalta se on hurjan opettavaakin: kun kaikkea nyt vaan ei voi saada ja hyvä niin. Elämäni on siis täyttynyt asioista, joista olen haaveillut: lapsia, (rivari)koti, ihmisiä ympärilläni ja se kiva työ. Niin ja superkiva blogi, tietenkin ;)

Olen tosi kiitollinen.

Mutta se, että olen saavuttanut paljon, mitä itse olen halunnut, ei tarkoita sitä, että jäisin jotenkin lepotilaan. Nautin siitä mitä on ja katselen eteenpäin - unelmoiden tietenkin ;) Vielä on monta unelmaa saavuttamatta, joiden eteen täytyykin paiskia paljon hommia niiden saavuttamiseksi. 

Mietin myös eilen, että en ole kertonut teille hyvinvointiprojektin edistymisestä piiiiitkiin aikoihin. Ehkä siitä voisin kirjoitella teille lähiaikoina lisää. Ja tavallaan tämä tajuaminen, että oikeastaan elää sitä unelmaansa tässä ja nyt, on jo osa sitä hyvinvointiprojektia, henkistä hyvinvointia. Olen siis tainnut saavuttaa menetettyjen kilojen lisäksi myös jotain päänsisäistä hyvinvointia, mahtavaa!

Jos sinäkin kaipaat aamukahvin seuraksi jotain "pikkupurtavaa", oman ajatuksen aamupalaksi voit tilata TÄÄLTÄ. (Ilmainen palvelu, ei mitään spämmäystä)


Kuinka lähellä omia unelmiasi sinä elät?



keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Teroitin, Tanskasta

Nämä inspiraatiokuvat ovat olleet seinälläni vuoden.

Vuodentakainen postaus aiheesta on TÄÄLLÄ. Minua edelleen kiehtoo kuvien värimaailma sekä kuviot. Mitäpä sitä vaihtamaan, kun on hyvät kuvat löytänyt ;)



Yksi uusikin kortti on joukossa - no tämäkin on ollut jo pitkän aikaa ;)



Nukkuvat kissat ovat erityisen inspiroivia...etenkin jos itse suunnittelee pötkähtämistä talviunosille ;) Eräs lastenlehti kyselikin Facebook-sivuillaan, miksikä ihmiset kutsuvat pikku päikkäreitään. Aikoinaan, kun olin pieni ja jo silloin tykkäsin nukahdella vähän minne ja milloin sattuu, kutsuin sitä "mietiskelyksi". "Ethän nuku? En, minä mietiskelen" ;) Ei siis turhaan nukkumisen väitetä olevan inspiroivaa - silloin minä mietiskelen ja herättyäni sitten toteutan itseäni. Keittämällä kahvia ja tekemällä muuta tärkeää ;)



Inspiraatiokuvien alapuolella on työpöytäni.
Siellä on paljon mielenkiintoisia tavaroita.
Kuten tämä suloinen teroitin, Tanskasta.



Pari vuotta sitten ostin jälleen perjantaikarkiksi erään sisustuslehden. Rakastan ahmia taidokkaita kuvia silmilläni, mutta vielä parempaa on nähdä kuvasarjoja oikeiden ihmisten kodeista. Lukea mitä kotien asujilla on sanottavana. Millaisia tarinoita heillä, kodin tavaroilla tai kodilla itsellään on.

 Yksi juttu on jäänyt erityisesti mieleen.



Lehdessä esitelty koti oli viimeisen päälle täynnä upeita yksityiskohtia ja designia. Koti oli asujansa näköinen. Hän ylpeänä kertoi, kuinka tämä matto on Marokosta ja tämä nojatuoli on Italiasta. Kaikella oli merkki, nimi. Sellainen, mitä minä en tuntenut. Jokainen yksityiskohta sopi kauniiseen kotiin. Mutta sitten: silmieni ahmiessa yhtä kuvista, siihen osui tuttu valaisin! Silmäni sukelsivat kuvasta takaisin tekstiin. "Kirjahylly on Blaadilaa (en muista merkkiä), valaisin Tanskasta." Valaisin Tanskasta! Sehän oli Ikean Forså! Silmäni tutkivat kuvaa sentti sentiltä, ruuvi ruuvilta. Ja kyllä, ihan täsmälleen ja tismalleen sama valaisin! Hih hih! Olisi nyt edes sanonut, että valaisin Ruotsista ;) Ah hah hah, aivan loistava veto. Mutta ihmistä joka hengittää Ikeaa, ei voi hämätä. Nevö.


Ja hei, hitsin hyvä valaisin onkin.



*Teroitin Tanskasta. Eli Tigerstoresta ;)

tiistai 26. tammikuuta 2016

Tulppaaneja, pilkahdus kevättä ja kaipaan puutarhurointivinkkejä

Ihan kuin viime perjantaina aurinko olisi ihan hitusen tuntunut jopa lämpimältä.

Tai sitten se oli vaan se kombo, mikä tuli auringosta ja auton lämmittimestä. No jokatapauksessa - kohti kevättä hipsutellaan.



Tähän vuoden aikaan nautitaan tulppaaneista, niin myös meillä. Voi kun niitä olisi tarjolla ympäri vuoden! Vanhassa kodissa meillä oli keittiön ikkunan alla ihana tulppaanirivi edellisen asukkaan jäljiltä ja voi sitä kukkaloistoa aina keväisin, siis paljon tämän kaupallisen tulppaanisesongin jälkeen. Niin ihanaa. Tämän vuodenajan suurin vaikeus onkin, että minkä väriset tulppaanit sitä ottaisi kotiin. Päädyin taas kerran kaupan värikkäimpään settiin ja olen oikein tyytyväinen.




Muistattehan, että tulppaanille riittää ihan muutama sentti vettä. Ja ne nauttivat nimenomaan kylmästä vedestä. Jos haluat hemmotella kukkiasi, voit sujauttaa vaikka kupillisen lunta niiden maljakkoon. Ihan tosi!




Minä en malta odottaa, että pääsen ihan kohta puutarhurointihommiin. Muutama kuukausi viikko enää! Olisi ihan mahtavaa, jos keväällä ja kesällä nautittaisiin ehkäpä muustakin, kuin kaatosateista. (#kesä2015 - nevöfoget ;)) Viime kesänä puutarhuroinit menivät kyllä ihan hulvattomiksi, kun eri lajikkeiden siemenistä kasvoikin vähän erilaisia kukkia kuin mitä olin ajatellut. Eikä pelkästään hyvällä tavalla :D Kaikki kukat olivat a-i-v-a-n eri sarjaa, toiset pitkiä ja harsomaisia, toiset taas lyhyitä ja paksuja. Tuuliset ja sateiset ilmat piiskasivat kukkani sojottamaan joka suuntaan. En edes tajunnut hävetä sitä kukkayritelmääni, koska se nauratti vaan niin paljon. Nyt jälkikäteen ainakin. Varsinainen sillisalaatti, heh heh! Tänä vuonna haluaisin kukkapenkkiini jotain hillittyä, helposti hoidettavaa ja matalaa kukkaa - ja värikästä sellaista. Niin ja laventelia. Sitä on pakko saada.



En tiedä moniko jo miettii kevätasioita, mutta jos joku on ehtinyt pohdiskelemaan, niin kertokaapas:

Mistä te käytte kaivelemassa parhaat pienen pihan (tarkoitan siis postimerkin kokoisen pihan!) puutarhurointivinkit? Pidätkö ehkä blogia, mistä keltanokkopuutarhurit voisivat saada vinkkejä kukkapenkkien piristykseksi? Koitko jotain hyviä ahaa-elämyksiä puutarhuroinnin saralla viime kesänä? Mistä te hankit siemenet, sipulit ja taimet?




Kivaa tiistaita!



maanantai 25. tammikuuta 2016

Viikon aloitus



Mutta kuten työkaverini on viisaasti sanonut:
kun maanantaista jotenkin selviää,
kohta onkin jo perjantai.




torstai 21. tammikuuta 2016

Hereillä...melkein. Ja kauniita Kastehelmiä

VOIHAN VETELYS.

Sisäinen karhuemoni tuntuu haluavan vetäytyä talviunille! Iltaisin nuokun sohvalla rennosti niskat solmussa "pilkkien", sitten aamuisin herään (ihan sängystä kylläkin) kuin kuivakukka vesitilkkaan. Silmät tuntuu aukeavan samaa tahtia päivän valostuessa ja kun hämärä alkaa tulla, silmät ummistuu. Onko se tää ikä, vuodenaika vai jonkun vitamiinin puute?


Koska alkuvuosi on ollut vähän rankka, hankin itselleni hyvää uutta vuotta-lahjan: kaksi Iittalan Kastehelmi -kynttilälyhtyä. Värinä tällä kertaa kirkas. Ne näyttävät kotona yhtä ihanilta kuin olin suunitellutkin. Ellei paremmiltakin!



Oiva Toikka loi Kastehelmi-sarjan jo vuonna 1964 ja ne ovat minulle tuttuja jo lapsuuden kodista. Nyt pari lapsuuden kodin aarretta onkin omassa kaapissani jemmassa. Niissä näkyy kova käyttö ja ajan patina, eivät ehkä ole enää niin kirkkaita mutta sitäkin rakkaampia.





Ja koska meillä kotona viuhtoo pieniä sormia, hiuksia, Lego-tyyppejä ja hameenhelmoja, tuikuissa loimottaa oikean tulen sijaan paristokäyttöiset Ikean Stöpen led-lämpökynttilät. Ihan mahtava idea, kun voidaan piirrellä ja pelailla kynttilänvalossa, ilman että kukaan kärähtää kynttilöiden kanssa :)


Olen aivan rakastunut uusiin (ja vanhoihin) Kastehelmiini 

Käperryttäisiinkö nyt hetkeksi talviunille? ;)



perjantai 15. tammikuuta 2016

Maistuvat juustohyrrät ja salainen reseptiblogi

Joulun ja pitkien pyhien aikaan meillä oli aikaa tutustua uusiin resepteihin. Juustohyrrät pyörivät meidän suosioon. Helpot, nopeat ja ihanat!



500g voitaikinaa
1 muna
Mustaleima Emmental -juustoraastetta
3 rkl oreganoa
3 rkl basilikaa
seesaminsiemeniä

Sulata taikinalevyt. Kauli levyjä hieman ohuemmiksi (pidemmiksi) ensin. Voitele levyt munalla. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja yrttimausteita. Kierrä levyt rullalle kääretortun tapaan. Nipistä sauma kiinni kostutetuin käsin alaspäin. Leikkaa rullat terävällä veitsellä 5 – 6 palaan ja aseta ne kumolleen uunipellille leivinpaperin päälle. Voitele munalla ja ripottele pinnalle siemeniä. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla kauniin ruskeiksi, 10–15 min kierteen paksuudesta riippuen.

Juustohyrrien reseptiä on vähän muunneltu, koska rakastuimme voitaikinaan joulun aikaan. Alkuperäinen Myllyn Paras ohje on täällä: juustorullat.

**

Vuosi 2015 oli meille merkittävä vuosi ruokien saralla.
Luovuin omasta ruokareseptimapistani.
IIK.

Eräänä iltapäivänä avasin salaisen blogin. SHH. Näpyttelin reseptikansioni suosituimmat reseptit sinne talteen. Voin kertoa; ei ollut iso urakka, sen verran karsintaa tehtiin ;) Kaikki "hyvien aikeiden" reseptit tyyliin etikkasilakat jäivät suosiolla pois. (No ei siellä oikeesti ollut etikkasilakoita, mutta nyt ei tule mieleen mitään kammotusta, mikä skipattiin pois ja minkä ohjetta oli jostain käsittämättömästä syystä säilytetty vuosikausia. Voi tätä ruuhkavuosimuistiani!) Kaivelin kuva-arkistoista ruokakuviamme reseptien liitteeksi. Ihana tilanne: kaikista resepteistä ei ollut kuvaa - niinpä on hyvä syy taikoa herkkuja uudelleen, että voi ottaa kuvia!



Reseptiblogimme päivittyy pikkuhiljaa. Sitä ei ole julkaistu, koska se on ihan omaan käyttöön. Ehkä joskus painan Julkaise, ehkä en. Aika näyttää. Onhan tuo sellainen lapsiperheen arkiruokalinko, mistä voisi olla hyötyä muillekin viikon ruokalistan kanssa painiskeleville tyypeille ;)

Onko sinulla vielä parhaat reseptit vihkossa, kirjassa tai mapissa, vai jossain sähköisessä muodossa? Missä?

torstai 14. tammikuuta 2016

Talvi kotona

Kuinka pakkanen paukkuu nurkissa ja lattiat vuorataan matoilla

kertoo vanhojen talojen bloggaajat talvella. Juuri he ovat niitä, jotka kertovat myös takan loimotuksesta, okranvärisistä villasukista ja tunnelmasta, mikä on samaan aikaan jäätävä mutta aika ihana.

Minä huomaan, että minussakin asuu pieni talollinen.



Ehei, pihan kokoisista lumitöistä en selviäisi edelleenkään. Ja varmaan saisin jotenkin hormit tukkoon. En tietäisi miten putket saa pidettyä jäätymättä tai että miten räystäskouru naulataan paikoilleen. En siis ole muuttunut ;)



Mutta talvipukeutumisen, asenteen ja fiilistelyn minä osaan.



Ei, en asu vanhassa talossa. Mutta rivarimme muistuttaa sitä kovasti. Talvella on niin hurjan kylmä. On kuitenkin asennekysymys, aikooko valittaa asiasta vai tehdä asialle jotain. Kenelle muuten vanhassa talossa valitetaan, jos kylmyydestä kärsitään? Niinpä ;) Kannattaa siis valita olla kärsimättä. Jos vaan mahdollista.



Onneksi on Ikea mistä voi ostaa lämpimät tohvelit. Sullon sisään villasukkaa, jalkaan säärystintä. Päällä on usein viime vuoden alelöytövillapaita. Kaulassa huivi. Hartioilla usein myös "bätmanviitta". Kädessä usein kuppi kahvia, teetä ja kuumaa (hunaja/inkivääri) vettä. Hampaat eivät kalise eikä pipoa tarvitse sisällä, siis lämminhän täällä on! (Tämä on sitä kuuluisaa lähiö-lookia ;))


Ikkunoista kurkistaa auringonvalo. Upeita talvipäiviä tiedossa! Ja vaikka emme vanhassa talossa asukaan, voin kertoa, että pakkanen paukkuu myös meillä. Ja ilmastointihärpäke lorpottaa mitä kylmemmäksi sää käy. Vaihtuvat vuodenajat on kyllä niin ihana juttu, kaikin puolin!



keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Lumikaaos, avautuminen, mummo, kalakeitto ja ikimuistoinen päivä

Voihan #LUMIKAAOS2016

Luonnolla on ihmeellinen tapa toimia. Kun tulee pakkasta, sitä sitten tulee (-28). Ja kun tulee lunta, sitä sitten tosissaan tulee hangen verran. Kaikki yli nilkan menevät valkoiset kerrokset on nimeltään hanki.

Tiedättekö, miksi eilistä lumentuloa kutsuttiin Helsingissä lumikaaokseksi? Pelkääkö helsinkiläiset lunta?

Ei. Ei me pelätä lunta eikä talvea. Eikä se tullut yllärinä, että tammikuussa voi sataa lunta. Paljon.

Ongelmana lähinnä oli, että sitä lunta tuli niin hirvittävästi. Ja niin lyhyessä ajassa. Sitä oli ihan joka paikka täynnä. Se tukki raitiotiet. Sen vuoksi VR varautui talveen perumalla junavuoroja tuhansilta työläisiltä ja opiskelijoidelta ja muilta käyttäjiltä. Ja kun bussilinjoja ei ajettu enempää ja nekin välillä puuroutuivat lumen määrästä ajotiellä, voitte vaan kuvitella, miten täynnä ne olivat. Sen vuoksi monet autot jäivät lumipenkkoihin kiinni. Ei täällä voi soittaa naapurin Penalle, että tules vetää traktorilla tää mun Ooppeli ojasta. Sitä lunta tuli todella, todella paljon.

Itse koin auton ratissa ensimmäisen lumimyräkän. Parhaimmillaan ajoin 80km/h alueella 40km/h ja silti auto vingersi ihan minne sitä huvitti. Ohjasin kyllä, mutta jäinen tienpinta yhdessä lumimassojen kanssa aikaan sai sen, että hetkittäin auto meni autopilotilla ja minä olin matkustajana siinä ratin ja penkin välissä. Noudatin omia avainsanoja: tilannenopeus ja turvaväli, samoin teki kanssa-autoilijat ja vältyimme kolareilta. Oli yllättävän raskasta ajaa. Liikenne mateli, kun ohitimme kolaripaikan. Poliiseista ja ambulansseista päätellen joku ei ollut yhtä onnekas.

Eli ei me olla mitään hienohelmoja. En edes minä, joka ajelin töistä lumikaaoksessa kotiin. Mutkat meinasi mennä suoraksi ja rampissa vähän jännitti. Kotiin päästyä huomaan, että kadunvarret ja vieraspaikat on täynnä aurattua lunta. Kunnes ajan parkkiin ja huomaan, että siinä missä aamulla oli parkkiruutu, siinä on nyt hanget korkeat nietokset. Ei muuta kun auto poikittain oman ruudun eteen. Juoksujalkaa kotiin. Parkkialueen ja reittini varrelle oli kasattu parin metrin pinkka lunta. Ei muuta kun yli. Kas sepä oli kevyttä pakkaslunta ja upotti - sinne upposi tämä daami hameineen päivineen pehvaan saakka! Ja tietenkin vielä kaaduin. No eipähän ainakaan sattunut ;) Lumisena kipitin kotiin hakemaan lumilapion, koska eihän minulla ole omaa lumikolaa.  Mummi oli tullut hoitamaan lapsia jo hyvissä ajoin ennen lumikaaosta ja huikkasi minun olevan ihan luminen. No älä! Pian olin toppahousut suhisten lapioimassa ruutuani puhtaaksi lumesta, mikä oli onneksi kevyttä pakkaslunta eikä miljoonakiloa painavaa loskalunta! Vaan minnepä laitat kaiken lumen, kun parkkipaikkamme on niin ahtaasti rakennettu? No, sulloin sitä jokaiseen vapaaseen koloon.

Kotiin päästyä olin lievästi kettuuntunut enkä ajatellut lainkaan riemulla niitä, jotka pk-seudun ulkopuolella somessa hehkuttivat, että kivaa kun on lunta ja mitä ne hesalaiset taas siellä oikein itkee. Rötkähdin nojatuoliini. Lumikolan sijaan päätin ostaa seuraavaksi rommikolaa. Mutkun tiistai, ei voi.

Mummi keitti kahvia ja toi minulle. Ihan parasta. Olo alkoi helpottaa ja mieli kirkastua. Kupillinen nojatuoliin tarjoiltua kahvia voi pelastaa koko päivän.




Paitsi, että myös lapset oli hoidettu, mummi oli keitellyt kalakeittoa. Minun tehtävä oli vaan möllöttää, siirtyä pöytään ja syödä.





Kaikesta kaaoksesta huolimatta nautin tästä valoisuudesta. Vaaleanpunaiseen taittavasta taivaasta ja valkoisesta värityksestä ympärillämme.



Kaikki on ihan hyvin.



Pikkutyypilta irtosi lumikaaospäivänä myös ensimmäinen hammas.
Päivästä tuli siis kaikin puolin ikimuistoinen.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Lapsille lahjaksi aikaa

Joulun aikoihin netissä liikkuu yleensä meemi, missä lukee, että "buy presents" ja se on osin yliviivaillen korjattu: "be present". Good message!

Sitä me oltiin tänä jouluna. Ja joulun ansiosta ollaan edelleen. Enemmän läsnä lasten kanssa. Joulupukin lahjasäkistä löytyi lapsille Junior Alias ja joulun jälkeen ostettiin vielä Afrikan tähti. Alkaa nimittäin peruskimblet tulla korvista ulos. Ja nyt kun molemmat (lapset, mutta miksei aikuisetkin) on jo hyvässä iässä: nopan silmäluvun laskeminen sujuu hienosti (ja melkein oikein), joten on kiva pelaillakin. Ilman, että yksi laskutaidoton yrittää metsästää pelinappuloita syödäkseen, kun numerot eivät sano mitään ;) Tiedän, niitäkin aikoja tulee vielä ikävä.



Meillä on kaksi neljästä ihan mahdottomia hannuhanhia, mitä pelituuriin tulee. Voittavat muut mennen tullen ja heidän keskinäiset pelit vasta jännittäviä onkin.



Pienin pelaajamme on paljastunut oikein pelihaiksi. Muistaa säännöt, osaa pelata maltillisesti ja kun on oikein jännä paikka, sihisee jännityksestä eikä meinaa muistaa hengittää. Tappiot ovat maata kaatavia, mutta tätähän tässä harjoitellaan. Ettei ne oikeasti olekaan. Pelihai on aivan järjettömän hyvä selittämään asioita. Selitteleehän se muutenkin, miksi siskon eläinhahmot ovat hänen huoneessaan tai muuta mutta Aliaksessa hän on se, jonka pari haluaa olla ;)




Lasten kaveritkin ovat käyneet meillä pelailemassa. Ihan loistava tapa tutustua noihin tyyppeihin itsekin. Semisti huolestuttaa tuleva teini-ikä. Sitten sitä vaan hengaillaan kaiken maailman Lissujen kanssa, eikä ole harmainta aavistusta ketä ne on. Kai teinit vielä pyörii kotonakin viettämässä aikaa, että vähän pääsisi perille, että kuka kukin on. (Onneksi niitä voi sitten vaklata somessa! Paitsi että en ymmärrä edes Snäptsätistä mitään, kai tässä pitää ottaa ryhtiliike somen aallonharjalle!)





Ensimmäisellä Afrikan tähti-pelikerralla lapset asettelivat pahviläpyskät paikoilleen. Pelaaminen oli kutkuttavan jännittävää. Enää pelipahvilla oli jäljellä YKSI pahvikiekko - eikä timanttia ollut löytänyt vielä kukaan! Vähänkö oli jännittävää, kun viimeinen kiekko kääntyi...EIKÄ SE OLLUT TIMANTTI!

Heh heh, pienehkön slaagin jälkeen timantti löytyi pelinrakentaja 1:n oman valtaistuimen alta! En tiedä miten naperot olivat sen sinne saaneet mutta sieltä se löytyi. Kurkkupalan (!!!) vierestä. (Mistä tietää ettei meillä ole koiraa...hihi)



Oikeastaan aika ihanaa nollata aivot työpäivän jälkeen, kun on saanut syötyä ja voi heittäytyä pelailemaan lasten kanssa. Tätä, Aliasta tai vaikka sitä Kimbleä. Ja ilman mitään älyvekotinta kädessä. Ihan vaan ihmisinä. Minä, sinä, me... Pelailun myötä lapset ovat saaneet lahjaksi myös meidän aikuisten aikaa. Priceless.



Siinähän olisi tälle vuodelle tavoitettakin.
Kaiken työssäkäynnin, jumpassakäynnin, bloggauksen, kielikurssiloinnin, opiskelun, puutarhuroinnin ja muun ohelle.

Be present.




ps. Turvallista päivää kaikille, etenkin Eteläisen-Suomen lumikaaoksessa liikkuville tyypeille. Ihanaa, kun on lunta mutta tarvitseeko koko talven lumimäärän tulla yhdellä rysäyksellä? ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...