Kaksplus.fi

torstai 5. tammikuuta 2017

Eskarilaisen uintiasiaa ja äidillä vähän kloorivettä nenässä.

Kun talvi vetää kylmimpiä hetkiään, on ihan ok uppoutua kesäkuviin ;) Minulla meni joulun jälkeinen kaiho ohi yllättävän nopeasti, sitten mieli sukelsi askartelemaan kevätkuvioiden parissa ja kyllä haalealla jo merkkailin omaan kalenteriin kesälomatoiveenkin. Eli valoa, lämpöä, kesää kohti mennään! Ja se tarkoittaa myös rantsuelämää.


Muutama vuosi takaperin, kun esikoiseni oli päiväkodissa, heillä oli mahdollisuus oman eskariryhmän kanssa käydä uimakoulussa. Se oli tosi ihana juttu! Sitten kului pari vuotta ja nyt tuota mahdollisuutta ei enää valitettavasti ole tämän nykyisen eskarilaiseni kohdalla. Voi sitä harmistuksen määrää, kun tämä eskarisyksyn ensimmäisessä vanhempainillassa selvisi. Hyvä, etten alkanut itkemään.

Minä en ole vesipeto. Joku muu olisi voinut ottaa samanlaisista uimavastoinkäynneistä, mitä minä olen kokenut, herneen nenään mutta minä imaisin kunnon kloorivedet klyyvariin. Ihan kirjaimellisesti. Ensin lapsena kävi pienehkö onnettomuus, jossa jouduin yllättäen veden alle. Aikuisista se oli tietysti huvittava "pikku juttu", mutta minulle se aiheutti kamalan kammon, mitä en vieläkään voi muistella hymyssä suin. Hommahan vaan parani mitä vanhemmaksi päästiin: koulun uimakoulussa muistan kuinka oli pakko sukeltaa, vaikka tuntui siltä että sinne tukehtuu. Ja altaaseen hyppäämisessä oli kaksi vaihtoehtoa: joko hyppäät tai sitten sinut työnnetään. Voin kertoa, että pakollisten uintikertojen jälkeen en ole jalallanikaan astunut uimahalliin. Ja yksi minua uimahalleissa aina (etenkin teininä, kun vartalo venyi ja paukkui suuntaan jos toiseenkin, eikä itsetunto ollut vielä saanut kasvupyrähdystään) ihmetyttänyt asia on se: suomalainen ei voi istua ventovieraan ihmisen viereen bussissa, mutta uimahallissa pitäisi saunoa ja peseytyä ihan alasti vieraiden ihmisten kanssa. Joo, ei kiitti. Onneksi on nuo uimarannat, mutta kalat on veteen pissanneet... Ei vaan ;) Vesi elementtinä ei edelleenkään houkuttele muuten kuin suihkussa tai juomalasissa.

Mutta se, että on pöhkösti itse traumatiseeraantunut, tarkoittaa vain sitä, että yrittää tarjota omille lapsille mahdollisuuden nauttia elämästä kaikilla mahdollisilla osa-alueilla. Kuten esimerkiksi uinnin saralla. Esikoiselleni on sattunut todella kivat uimaopet sekä eskarissa, että koulun aikaisessa uimakoulussa. Hänestä on kuoriutunut todellinen vesipeto jonka kanssa on ihanaa mennä kesällä viettämään rantapäivää, kun itse voi nauttia auringosta ja antaa hänen puljailla valvovan silmän alla rantavedessä ilman välitöntä vaaraa. Silmät täytyy tosin olla lapsessa, koko ajan. Ja nyt kun kuopukseni ei saa alkeisuimaopetusta eskarissa, ilmoitin hänet uimakouluun! Ensi kesänä minulla on siis kaksi vesipetoa! Ja onneksi lapsilla on mahdollisuus käydä uimahallissa polskimassa, vaikka minä en ole vielä asialle lämmennytkään. Toivottavasti edessä on aurinkoinen ja lämmin kesä, mökillä on niin hurmaava järvi, missä on mukava polskutella. Melkein tekisi mieli itsekin hommata uikkarit. Jos kokeilisi palata veteen, omilla ehdoilla, omassa tahdissa, lasten esimerkin rohkaisemana... ;)

Minä pidän perusuimataitoa tärkeänä asiana. Ja iloitsen suunnattomasti, että omat lapseni tykkäävät puljailla veden kanssa ja toivottavasti heillä tulee uimahommista pelkkiä hyviä kokemuksia. 

**
Miten tai missä sinun lapsesi on oppinut uimaan?
Pidätkö perusuimataitoa tärkeänä?
Osaatko sinä uida?

**


Terveisin maailman pöhköin uimakammoinen
Sari


6 kommenttia:

  1. Tavallaan näiden hankien keskellä sitä huokaa, että olispa kesä <3
    Meillä keskimmäinen joutui parivuotiaana samantyyppiseen tilanteeseen ja sukelsi vahingossa pinnan alle. Kyllä se jäljet jätti, onneksi ei kuitenkaan ihan vastaavia kuin sinulla :(
    Me käydään _ihan_ liian harvoin uimassa, täytyy ottaa kyllä tämän vuoden agendaan! Kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hei, ihan parastahan se on, kun uudelleen vaan lähtee yrittämään, hyvien kokemuksien kautta eteenpäin ♥ Mukavia uiskenteluja :)

      Poista
  2. Täällä rannalla perusuimataito on välttämätön, melkein. Uimakoulussa molemmat lapset aikoinaan oli. Poika ui kuin kala, mutta tyttö ei enää paljoa halua uida, aikuisena. Uimahalleihin en ole innostunut, kun lapsetkin sieltä sai kaikkia ihottumia. Mutta meillä on järvi ihan rannassa eli parin askeleen päässä. No ne lapsetkin on aikuisia, mutta silti.
    Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen usein miettinyt miten kloorivedenlaatu on muuttunut aikojen saatossa, minullakin oli tuttua kaikki iho-ongelmat uimakertojen jälkeen - mutta oliko sitten syynä stressi vai se vesi, tiedä häntä. Kesä ja järvet on kyllä niin parhautta! Mukavaa loppiaista sinullekin :)

      Poista
  3. Molemmat vanhemmat lapset oppineet uimaan 4-vuotiaina..Kuopus täytti juuri kolme ja sukeltelee ja liukuu veden alla , ei vielä varsinaisesti ui. Uimataitoa pidämme hyvin tärkeänä koska veneilemme koko kesän aina kun vähänkin lomaa tai vapaa-aikaa. Talvella käydään paljon uimahallissa.Uimakoulut on hyvä juttu mutta eivät missään tapauksessa riitä yksinään. Nyt vanhemmat lapset 6 ja 8 -vuotiaat ja kumpikin suorittaneet 200 metrin uimataitomerkin,sukelluksen ym.
    Sinulle suosittelisin että hakeutuisit rohkeasti aikuisten uimakouluun,totuttautuisit uudelleen veteen turvallisesti ja sitten jatkaisit uintiharrastusta lasten kanssa. Ihan taatusti kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa mahtava juttu, että teillä on noin uimataitoiset lapset! Veneillessä se onkin huisin tärkeää. Kiva, kun vinkkasit aikuisuimakoulusta! Täytyy vielä sulatella sitä ajatusta, kunhan nyt pääsisi sinne veteen syvemmälle kuin polvia myöten ;) Ehkä pysyn pinnalla, mutta tekniikka taatusti kaipaa hiontaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...