Kaksplus.fi

torstai 19. tammikuuta 2017

Yksi parhaista lapsiperhehankinnoistani.

Tänään kerron teille, mikä on ehdottomasti yksi parhaista lapsiperhehankinnoistani. Suomen neljä vuodenaikaa tuntuu etenkin näin talven pimeinä iltoina kutistuneen vain kahteen: kesään ja talveen. Puolivuosittain meillä juhlitaan: kesäisin juhannusta, talvisin joulua. Eteläisessä-Suomessa sää ei tuolloin juurikaan poikkea toisistaan. Kumpanakin juhlana taivaalta todennäköisesti sataa vettä, nurmikko killottaa vihreänä ja ulkona tarvitsee toppatakkia. Joulun erottaa juhannuksesta ruokalistan lisäksi vain se, että pimeä laskeutuu aikaisemmin. Sen lisäksi vähintään sen puolivuotta meillä sataa. Jossain kohtaa tulee lunta, mutta sekin mitä luultavimmin märkänä. Eteinen täyttyy märistä kengistä ja takeista, mitä sitten yritetään kuivailla, kun sopivia puitteita ei ole: ei kodinhoitohuoneessa pönöttävää pesutornia kuivureineen (koska ei ole edes sitä kodinhoitohuonetta), ei kuivauskaappia, eikä pattereita saa väännettyä hohkamaan tarpeeksi kuumalle. Joten, kekkastiin tässä naapurin kanssa nämä "kannettavat" kengänkuivaimet.


Kengänkuivain. Neljällä putkella eli kahdelle kenkäparille.


Mukana tuli myös tumppujen kuivaamiseen soveltuva lisävekotin.
(Ei kuvassa)


Ajastimella voi laittaa kuivaimen hurisemaan vaikka 180 minuuttia, siitä kengät saa hyvin alkupuhtia kuivumisprosessille ja loput hoituu sitten yönaikana ilman kuivainta. Vaikka ollaan minkälaisissa litsislätsislätäköissä menty pitkin iltaa, on tämän ansiosta voitu varmistaa kuivat kengät joka aamuksi.


Kenkiä voi kuivailla kahdella eri volyymillä, miedommalla ykkösellä tai reippaammalla kakkosella.


Tämä vekotin olisi hyvä ruuvata seinään, mutta tarkistin myyjältä: ei ole pakko. Pääasia on, että ilmapropeli saa otettua ilmaa esteettömästi, niin ei synny vaaratilanteita. Eikä tätä tietenkään voi jättää yöksi hurisemaan itsekseen vaan vaatii sikäli "valvontaa" ihan kuin käynnissä oleva pesukonekin. Meillä tämä vekotin vaikuttaa kuvista poiketen eteisen laattalattialla, missä se saa hurista ilmavasti ja rauhassa.


Voi miten ihminen voi tulla pienistä asioista onnelliseksi! Olisipa minulla ollut tällainen viitisen vuotta sitten, kun asuimme kerrostalossa, missä kuivaustilat olivat olemattomat ja lapset olivat usein litimärkiä kun hain heidät päiväkodista (kuriksista huolimatta). Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Näiden hinta vaihtelee muutamasta kympistä ylöspäin ja kyllä on ollut hintansa väärti tämä vekotin.

Vähän on ehkä epätodellinen fiilis, että postasinko just nyt rakkauspostauksen kengänkuivaimesta, mutta uskottava se on. Ilmeisesti raskaudet pehmensivät aivoni pysyvästi ;)

Sari


8 kommenttia:

  1. Toi on niin paras laite suomen talveen :) Meillä on vaan kahdella putkella, mutta ah!! sekin on niin hyvä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh yes! Kaksikin putkea riittää tuomaan iiiiison ilon <3

      Poista
  2. Tuosta olen haaveillut aina silloin tällöin, mutta hankkimatta on jäänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan loistava hankinta, suosittelen. Muutama kymppi ja hitsin hyvä sijoitus!

      Poista
  3. Tuo on ihan paras laite lapsiperheelle ja mikäs sen ihanampaa kuin saada kuivat lämpöiset kengät ja tumput kun lähtee seuraavan kerran ulos 😀

    VastaaPoista
  4. Tämä meidän varmasti pitää hankkia. Entisessä kodissa oli kuivauskaappi. Se vaan vie niin ison tilan ja on aika kallis. Tämä olisi aikamoinen tilan ja rahasäästö kuivauskaappiin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivauskaappi on kyllä luksusta, sitä kaipasin aikana jolloin olin täysin autoton ja kuljettiin kävellen matkat päiväkotiin (ja satoi liki kolme kuukautta yhteen pötköön) :D Onhan se kyllä aika tilaavievä, mutta monilapsisessa perheessä varmaan hyväkin. Mutta jos on vain parit monot kuivattavana, niin tämä on kyllä hyvä valinta, tykätään isosti ja suosittelen!

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...