Kaksplus.fi

tiistai 21. helmikuuta 2017

Milloin teillä juhlitaan kaverisynttäreitä?

Hei te kaikki vanhemmat,
etenkin te,
joiden lapset ovat syntyneet esimerkiksi
kesäkuussa, heinäkuussa, jouluna.

Milloin teillä juhlitaan lasten kaverisynttäreitä?


Hih, eipä muuten olekaan helpointa hommaa tämä heinäkuisten lasten juhlinta! Päiväkodissa omat lapset mukaanlukien ovat synttäreiden aikaan lomalla, eli siellä ei olla isommin synttäreitä juhlittu tai muistettu - paitsi ryhmästä riippuen on saanut juhlia esimerkiksi kesän jälkeen.


Omasta kokemuksesta tiedän, että heinäkuussa lasten kaverit ovat kuka missäkin, elokuu menee myös arkeen palautuessa. Ollaan siis pidetty lasten kaverisynttäreitä sitten reilusti myöhemmin, kuten syyskuussa ja viimeksi tämä heinäkuiseni juhli marraskuussa. Oho!


Ja mikä on se optimaalinen ajankohta? Arki-iltana? Viikonloppuna?

Nyt olen järjestämässä toisen heinäkuiseni synttäreitä ennakkoon tässä keväällä, koska eskariryhmä tulee hajaantumaan pitkin pitäjää kesän jälkeen, niin olisi kiva kokoontua porukalla yhteen vielä kerran. Mutta tätäkin olen miettinyt; milloin ne lasten harrastukset sitten jäävät kesätauolle? Nimittäin marraskuussa osa kutsutuista ei päässyt mukaan synttäreille, kun oli harrastuskauden lopettajaisia niin runsain mitoin. Onko siis toukokuun viikonloput ihan poissuljettu vaihtoehto? Onko kaikki kesäkuussa jo lomamatkoilla?


Eihän tietysti sellaista aikaa ei olekaan, että kaikki pääsisivät mukaan mutta toki siihen pyritään! Ja hmm, kyllä kaikista hyvistä vaihtoehdoista taidan kallistua siihen toukokuulle. Ihana kesästartti, meidän kesäbileet!



Niin ja loppuuko se kaverisynttäreiden järjestäminen jossain vaiheessa? Milloin? Oman esikoisen kaveripiirissä monet aikovat kuulemma lopettaa kaverisynttäreiden järjestämisen 10v synttäreiden jälkeen, mutta itse taas ajattelen että tämä synkkä kansa tarvitsee vähän biletystä elämään ;) Mitäs te ajattelette?

Sari


8 kommenttia:

  1. Mulla itselläni on joulu-aattona synttärit, ja kaveri synttärit vietettiin joulukuun alkupuolella.

    Tyttäreni on syntynyt uudenvuodenaattona ja hänen kaveri synttärit on vietetty tammikuussa.

    Meidän synttärit on aiheuttaneet mielenkiintoisia keskusteluja. Jos on ollut puhetta tytön synttäreistä, niin yleisin kommenti on et hyvä kun ei ole jouluaattona. Sitten kun siihen on todennut, et mun synttärit on silloin. Niin vastapuoli on mennyt yleensä aika hiljaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei! Kaikki syntymäpäivät on kyllä hyvä päivä syntyä, jouluaatto etenkin :) Ja olipa kiva kuulla, milloin sitten niitä kaverikemuja on juhlittu, kun synttärit ovat loma-aikojen osalta haasteelliseen aikaan :) En tiedä mistä olen saanut päähäni että juhlat pitäisi olla juhlapäivän tietämissä, hyvät bileethän ne on ajankohdasta huolimatta, kuten kokemus meilläkin osoittaa :) Kiitos kommentistasi ja ihanaa päivää ♥

      Poista
  2. Heinäkuun lapsen juhlat on juhlittu elo- tai syyskuussa ja arki-iltana, koska monilla menoja viikonloppuisin. Lapsen synttärit on ollu vielä perinteisiä muutaman tunnin leikki- ja herkkusynttäreitä. Isomman koululaisen juhlat muuttui 11v-juhliin, eli silloin halusikin kutsua vain kaksi kaveria yökylään katsoon leffaa ja skeittipuistoon käymään. Nämä yöpymisen vuoksi pe-la.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta, että arki-ilta on ihan kelpo! Ja ihanat nuo parin parhaan kaverin yökyläsynttärit, tästä ehkä sainkin idean... :) Kiitos kommentista ja aurinkoista päivää ♥

      Poista
  3. Meillä on tammikuinen, helmikuinen ja elokuinen.
    Alkuvuosi sinänsä on helpompaa, mutta ollaan kyllä välillä siirretty kaverisynttärit kesään. On helpompaa, kun voi ulkoistaa bileitä pihallekin :) Samalla on saatu juhlittua koulun loppumista ennakkoon tai kesän alkamista jne :)
    Elokuinen on syntynyt koulujen aloitusviikonloppuna, yleensä juhlitaan silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoistamismahdollisuus on kyllä ihan parasta, siis kun voidaan siirtyä pihan puolelle nauttimaan auringosta! Ja hei kiva kuulla, että koulujen aloitusviikonloppunakin onnistuu bileiden järjestäminen - toisaalta mikäpä olisi sen ihanampi startti koulusyksylle, kuin kemut! :D (Miksei voisi tätä toteuttaa itsekin, kun pitkän kesäloman jälkeen koittaa paluu töihin, niin ensimmäisenä olisikin ohjelmassa bileet! :) Pehmeä lasku arkeen, oih...) Kiitos kommentista ja mukavaa päivää ♥

      Poista
  4. Meillä on järjestetty synttärit aina silloin kuin ne ovat. Synttäreitä on helmi-, elo- ja marraskuussa. Ne on päässeet ketkä ovat päässeet. Aina on ollut vieraita mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikun ihana kuulla :) Minusta tuntuu, että tässä iässä lapsilla alkaa olla jo niin hirveästi kaikkea menoa, että yhden vapaaillan löytyminen on työteliästä ;) Mutta onneksi aina löytyy joku rako jolloin suurinosa pääsee paikalle! Kiitos kommentista ja mukavaa päivää ♥

      Poista

Tuuleta ajatuksiasi kommenttilootassa. Muista myös kertoa mistä sinun blogisi löytyy niin tulen vastavierailulle. Tai jos sinulla on joku muu somekanava, tunnusta sekin samalla, jos haluat. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...