Kaksplus.fi

maanantai 13. helmikuuta 2017

Sairaslomalla.

Meidän maanantaiaamun kuvio alkoi hahmottua jo varhain sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pikkutyypin kumisevasta yskästä päätellen. Pikkutyypillä oli pienempänä tapana saada jokaikisen flunssan yhteydessä kurkunpääntulehdus ja etenkin kesällä se oli himppasen haastavaa, kun pahimpiin kohtauksiin auttoi viileän ilman hengittely, mutta kun sitä viileää ilmaa ei ollut jääkaappia lukuunottamatta missään muualla. Sitä köhimistä oli karmea katsella ja pelkäsin flunssatartuntoja ihan hirveästi. Naperon ollessa kolme, alkoi flunssat olemaan ihan vaan pelkkiä flunssia ilman mitään bonustauteja. Nyt sitten pitkästä aikaa yskä kumisee, mutta onneksi sellaisia hirmukohtauksia ei ole enää tässä isommalla iällä tullut eikä toivottavasti tule.


Nyt on ihanaa, kun lastentautien pahin sesonki alkaa olla meidän perheessä ohi. Ei enää jatkuvia naperoflunssakierteitä (eikä toivottavasti senkään jälkeen kun sanon tämän 'ääneen', hih) ja tiedän nyt miltä vauvarokko näyttää, kuinka vesirokko alkaa, miten pikkulapsen ripulia voi tasoittaa ja miltä ne hitsin ällöpöllöt täit näyttää. Tosin, täistä ei varmaan päästä eroon ennenkuin lapset ovat selvinneet koko koulutiestä? Vieläkö ne yläasteella imuroi kaikki täit mukaansa vai voisiko jo silloin kuvitella sen ongelman helpottavan? ;)

Silloin kun lapset olivat pieniä, tautien pahimmat vaiheet meillä koettiin aina yöllä ja etenkin perjantain ja lauantain välisenä yönä niin, ettei seuraavana päivänä mitenkään päässyt lääkäriin vaan olisi pitänyt suksia yksityiselle lääkärille (jos enää aikoja) tai suoraan päivystykseen odottelemaan tuntikausiksi. Jep, ei kiitos! Onko muitakin, joilla kaikki taudit starttaa yöllä? Ja etenkin se ykätauti, brrr...

Onneksi meillä oli jo silloin lasten ollessa aivan pieniä, käytössä Terveysneuvonta, minne sai soittaa vaikka keskellä yötä ja sairaanhoitaja antoi kultaakin kalliimpia neuvoja pienen tyypin olon helpottamiseksi heti eikä tarvinnut enää veivata, pitäisikö lähteä lääkäriin vai ei vai joo vai ei vai joo. Toinen hyvä tukipilari oli Sairas Lapsi-sivusto, jonka avulla pystyi päättelemään, kannattaisiko sinne päivystykseen lähteä jonottamaan vai ei. Joskus oli pakko lähteä, vaikka se tiesikin tuntikausien odottelua. Minä olen sitä mieltä, että mieluummin lähtee käymään liian herkästi siellä lääkärissä, kuin että jättää lääkäriä tarvitsevan potilaan vielä hetkeksi kotiin virumaan. 


Talviloma lähestyy ja jännitysnäytelmä tiivistyy; kuinka moni perheenjäsen makaa koko kallisarvoisen lomaviikon sohvanpanttina? Mutta onneksi tämä on toistaiseksi vain flunssaa. Tautiruletissa olisi ollut tarjolla pahempaakin.

Toivottavasti teillä muilla on ollut terveempi viikon aloitus ja toivottavasti teidän virustorjunta pelaa paremmin kuin täällä meillä! :) 

Sari



3 kommenttia:

  1. Muistan tuon ajan, toden totta niin monet sairastumiset alkoivat yöllä😶Paranemista teidän tupaan ❤

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä! Meillä on olisi flunssassa jo pari viikkoa. Toivottavasti ollaan jo kaikki terveinä kun hiihtoloma alkaa.

    VastaaPoista

Tuuleta ajatuksiasi kommenttilootassa. Muista myös kertoa mistä sinun blogisi löytyy niin tulen vastavierailulle. Tai jos sinulla on joku muu somekanava, tunnusta sekin samalla, jos haluat. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...