Kaksplus.fi

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tehdään yhdessä parempi huominen

Aikoinaan, kun Earth Hour rantautui Suomeen, moni taisi luulla, että tunnin valonpimennyksen taustalla olisi säästää sähköä tunnin ajan. Todellisuudessa Earth Hourin aikana sammutetaan valot siksi, että se on yhteinen valomerkki ilmaston puolesta.


Earth Houria vietettiin tänä vuonna 24.3.2017. Ja mekin sammutimme.

Meidän perhe, täällä Itä-Helsingissä.
Helsingissä monet suuret yritykset sammuttivat.
Monet yksityiset pienet ihmiset sammuttivat.
Te siellä Vantaalla, Imatralla, Kajaanissa ja Oulussa sammutitte.
Ja sinäkin taisit sammuttaa.
He siellä Australiassa sammuttivat.
Ranskassa ja Englannissakin.


Se on minusta aikamoinen merkki.
Jos me kaikki annamme panoksemme ja toimimme yhteisen hyvän puolesta,
voimme todella vaikuttaa asioihin.
Niihin isoihin ja abstrakteiltakin vaikuttaviin asioihin,
kuten ilmastonmuutokseen.

Toki minäkin sain paljon epäilyjä osakseni.
Mitä väliä jollain valojen rämpyttämisellä on?
Osa oli suorastaan vihamielisiä.

Hei - teillä on oikeus teidän mielipiteeseen,
enkä minä lähde niitä sen enemmin pureksimaan.

Minä haluan vain näyttää,
mikä meille on tärkeää ja meille oli tärkeää lähteä tähän
pieneen suureen tempaukseen mukaan.
Meidän sammutus näkyi reaaliajassa Instassa.

Ja voi kuinka iloitsin, kun huomasin miten moni oli mukana.
Hyvä me!


Halusin kertoa meidän Earth Hourista vasta nyt,
kun voin yhdistää sen toiseenkin tärkeään asiaan.

Nimittäin kuntavaaleihin.

Huomenna vietämme vaalipäivää.
Olethan sinä muistanut äänestää?

Pahinta mitä voit tehdä,
on jättää äänestämättä.
Mutta sekin on kannanotto, ymmärrän sen.

Minä kävin äänestämässä jo ennakkoon.
Mitä ja ketä, se jääköön vaalisalaisuudeksi.

Mutta sen sanon, että annoin ääneni hänelle,
joka Helsingissä huolehtii pienistäkin ihmisistä.
Joka haluaa meille kaikille paremman huomisen.
Joka ei epäröidä puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin
pitäen aina heikompien puolta.
Sellainen vaatii hurjasti rohkeutta.


Yhdessä me voidaan tehdä parempi huominen.
Kaikki mitä me teemme tai jätämme tekemättä,
vaikuttaa maapalloomme, kotimaahamme, kotikaupunkiimme.
Paikkaan, missä meidän lapset kasvavat ja tulevat elämään perheidensä kanssa.

Että kyllä sillä on väliä,
mitä me nyt ajattelemme ja mitä me nyt teemme.

Tehdään siis parhaamme.

**

Sari
-jonka lapset ovat vakuuttuneita paremmasta huomisesta vähän eri tavalla.
Koska virpominen ja suklaamunat.




Seuraathan blogiani Facebookissa: Saron blogi sekä Instagramissa: SARONBLOGI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...