Synnytystapa-arvio unikeonpäivänä, kello 10

Palataan ajassa vuoteen 2007.

En ollut tuntenut mitään muljahdusta, mutta niin vaan viimeisellä neuvolakäynnillä kesäterkkari ei enää pystynyt paikallistamaan, miten päin se vauveli oikein loikoili kohdussa. Koko raskauden ajan hän oli ollut tukevasti tulossa pää edellä ja olin aivan varma, että niin päin vauva edelleen oli, koska kyllähän sen nyt luulisi huomaavan, jos kolmekiloa vauvaa kääntyy pienehkössä tilassa ympäri, whumps. Aika synnytystapa-arvioon tuli perjantaiksi, unikeonpäiväksi, klo.10.

Perjantaina kello 10 synnytystapa-arvion aikaan oli kyllä synnytystapaa arvioitu ihan riittävästi: tyttö tuli muutamaa tuntia aikaisemmin, pääedellä, alateitse.

**

Tyttö syntyi tosiaan unikeonpäivänä. Oliko päivä merkityksellinen? No, kun tämä pieni tyttö oli massussa, aina kun häntä tutkittiin ultralla, hän veteli sikeitä. Olihan se joka kerta aika säikähdyttävää, kun ultrassa kölli liikkumaton vauva, joka sitten pienen tuuppimisen jälkeen suostui ojentelemaan raajojaan ja näyttämään elomerkkejä. Hän vaan tykkäsi nukkua. Välillä hän sai villimpiä spurtteja masussa ollessaan, mutta muutoin oli kyllä rauhallinen typykkä. Ei siis bileitä aamuöisin ja tuleva mutsi sai nukkua sen minkä jättimäiseltä pötsiltään pystyi.

Mutta kuinka se unikekomaisuus näkyi sitten syntymän jälkeen? No ei sitten niin mitenkään. Tämä elämänjanoinen pikkuneiti on aina priorisoinut nukkumisen ihan viimeiseksi tehtäväksi, koska elämässä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että nukkuminen on silkkaa ajanhukkaa. Jo synnytyssairaalassa hiihtelin silmäpussit imetysliiveihin tungettuna, kun tämä vauva ei halunnut nukkua, etenkään öisin. Päiväunista luovuttiin varmaan puolen vuoden vänkäämisen jälkeen 2,5 vuotiaana. Hän siis luopui, minä olen päinvastoin pyrkinyt lisäämään - ja ihan ilman minkäänlaista vänkäämistä. Ja jos kotona oltiin vängätty jo pitkä tovi, että kyllä nyt pitäisi nukkua päiväunet kun olet noin pieni ja kun kerta toisensa jälkeen totesi, että niistä päiväunista ei tule yhtään mitään muuta kuin paha mieli meille molemmille, niin sitten alkoikin se vänkäys päiväkodin kanssa, jossa ei voitu lainkaan ymmärtää, että tämä lapsi nyt vaan pärjää ilman päiväunia ja oikeastaan päiväunista alkoi olla valtavasti haittaa yöunille. Lapsi nimittäin pomppi menemään vielä klo.22 aikoihin, jos se oli saatu nujerrettua päiväunille siellä päiväsäilössä. Siitä oli pikkusen vaikea repiä huumoria, kun työaamuina mun kello alkoi karjua 06 merkkinä siitä, että kahvia kitaan, päivä käyntiin ja töihin. Olisihan se ollut kivempi nousta, jos takana olisi ollut useampi tunti unta.

Nyt tämä kymmenvuotias alkaa olemaan esiteini-ikäinen ja unirytmi alkaa kellottua teini-ikäisyyden mukaisesti: myöhempään valvominen ja myöhään herääminen on jees, mutta vain hänestä. Minulla taas unirytmi alkaa kellottua keski-ikäisyyden mukaan, että pitää mennä nukkumaan niin että voi herätä pirtsakkana ajoissa. Koska jos herää klo.8 jälkeen, "koko päivä on jo ohi" ;)

**

Mukavaa unikeonpäivää! Unikeonpäivänä on sitten lupa maleksia yöpaidassa koko päivän. Kokeile vaikka! Mun on pakko kammata tukka ja pistää vaatteet päälle, koska hetken päästä meillä alkaa juhlavastaanotto. Ja synttärionnittelut anopillekin, mikä tuuri että mun esikoinen ja anoppi juhlii vuosia samana päivänä!

**

Kuvassa on minun esikoiseni
vuosia sitten.

Tänään hän täyttää 10v ❤

Sari

Viimeisenä työpäivänä nettiyhteys katkesi, hiiri lakkasi toimimasta, pakoputkesta löytyi...arvaa mitä

Kuvankäsittelyohjelmat on ehkä parasta, mitä somekansalle on tapahtunut. Otin tämän postauksen kuvan toiseksi viimeisenä työpäivänä ennen kesälomaa. Pläjäytin kuvaan mustavalkoisen filtterin ja se siloitti heti stressirypyt otsasta ja silmäpussit poskien yläpuolelta. Hurraa!

Päällä on muuten Neulomon Marika-tunika. Se on musta ja näyttää hyviltä myös värikuvissa.

Viimeisenä työpäivänä, ennen kesäloman alkua, nettiyhteys katkesi, hiiri lakkasi toimimasta, mikro alkoi nakuttaa, astianpesukone alkoi törisemään ja auton pakoputkestä löytyi reikä. Ystäväni valistivat minua kertomalla, että pakoputkessa kuuluukin olla reikä. Mutta sen ralliautomaisen murinan taustalla onkin nyt ylimääräinen reikä ;) Katu-uskottavan pörinän vaimentaminen ja muu autoon kohdistuva kauneudenhoito maksaa yhden naisen lomarahojen verran. Hiivatti. Auto on kesälomalla parkkiruudussaan huoltoon saakka ja mulla on onneksi toimivat jalat, HSL-matkakortti, muakvat kesäkengät ja tosi hyvä fillari. Mutta kyl mää sanon, että kyllä hymy meinasi hyytyä (kun mietin että kääk, kaikki hajoaa samalla kertaa), vaan ei vielä, katsotaan kun se huollon loppulasku tulee, että miten päin suu sitten pannaan ;)

Loma on aina kuitenkin loma, kävi mitä kävi. Jotain kivaa on jo takana ja kaikkea kivaa on vielä edessä. Ja toivottavasti pian voi jättää pois kuvista noi stressiryppyjen silottelufiltteritkin ;)

Perjantaina se alkoi -

me ollaan nyt niin lomalla!

Sari

Mikä on sun ryyppynimi - lapsesi tulee nimittäin someen, oletko valmis?

Oho, "Kaisa Kaljankittaaja" luen Facebook-virrastani, kun ystäväni on tehnyt leikkimielisen testin Facebookissa ja ehdottaa nyt, että minun tulisi myös tehdä testi, että mikä minun ryyppynimi olisi ja siihen sisältyy vielä leikkisä analyysi illan kulusta. Olisiko se joku Snapsi-Sari joka 'totuudenmukaisen analyysin mukaan' juo liikaa ja loppuillasta oksentaa käsilaukkuun? Hei onpa hausk kamalaa?

Lapsesi tulee nimittäin someen, oletko valmis?

Tähän saakka sitä on voinut viettää melko huoletonta some-elämää. Vapaailtana on tullut napattua parit hauskat kuvat Instaan, darrapäivänä on tehty ärräpäiden tehostama kuvaus siitä, kuinka pää on levännyt vessanpöntön reunalla niin, että rinkula on tullut otsasta leukaan saakka. On voinut kirota kun lapset on TAAS sotkenut koko eteisen vaikka eilen siivottiin ja sitten se perus: 'oispa kaljaa'. No okei, täytyy myöntää, että minä olen vielä suhteellisen siisti somettaja. Mutta kyllä se oli kuin kylmällä lohella olisi lyöty naamaan, kun tajusin, että mun lapseni tulee someen ihan kohta. Ja tietenkin tulemme löytymään toistemme kaverilistalta. Haluatko sinä, että lapsesi näkee ensimmäisenä jonkun roisin kuvan tai vitsikkään testin 'paljastaen' millainen mimmi 'todellisuudessa' olet?


Oletkohan sinä samassa tilanteessa?

Oletkohan tullut ollenkaan ajatelleeksi, millaista matskua olet syöttänyt esimerkiksi Facebookiisi? Miltä tuntuu ajatus, että lapsesi saa lukea olevasi aikamoinen Siideri-Saija? Toki jos kotona alko on tuttu kaveri, ei Siideri-Saija taida tulla jälkipolvelle yllätyksenä, se on ihan selvä homma, mutta millaiset makuukammarimieltymykset sinulla on, se on keltanokkana someen lennähtäneelle jälkipolvelle melkoinen shokki. Kaikki vanhempien asiat kun ei kuulu lapsille.

Minä olen tyhmäillyt somessa ja voin sen ihan avoimesti myöntää.

Olen jakanut tyhmiä linkkejä. Olen astunut lankaan ja tykännyt ja jakanut jonkun huuhaa-arvontahommelin. Olen kirjoittanut kärkkäitä kommentteja ja katunut. Nämä asiat ovat sattuneet vuosikausia sitten jo. Sen jälkeen olen kasvanut. Viisastunut. Oppinut katselemaan asiaa myös vastapelurin näkökulmasta. Ennen niin mustavalkoinen maailmani on saanut lisäkseen uusia sävyjä. Ja tämä on asia, mikä on pakko hyväksyä myös omien lasten kohdalla: hekin tulevat tekemään virheitä sosiaalisessa mediassa, mutta se onkin tärkeintä että ottaa opiksi, pyrkii olemaan toistelematta samoja virheitä ja yrittää aina miettiä asioita myös sen toisen henkilön näkökulmasta.

Lapsesi tulee someen, oletko valmis? Onko sinun somekanavissasi sellaista sisältöä, mitä voisit antaa myös lapsesi nähdä? Pitääkö vanhempien alkaa kaunistelemaan someminää lasten takia? Hyväksytkö lapsesi kaverilistallesi? Millaisia kokemuksia sinulla on lapsesi kanssa someyhteiselosta?

Minä en sano, en määrää enkä edes vihjaile, millaista sisältöä sinun tulisi someesi päästää. Oi aikoja, oi tapoja - väittäisin kyllä, että jotkut asiat ei muutu: mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Valinnoilla on väliä, vaikuta siis hyvin!

Sari

- joka on aika näpäkkä somemutsi.

Lapsi muuten sano, et "äiti sä näytät nois kuvis ihan possulta".
Bwah hah hah!

Mikä on pieni, musta ja soittaa meidän lempimusiikkia 360 astetta?

Meidän perhe rakastaa musiikkia.

Meillä on melkein aina radio päällä, perjantaisin luukutetaan Retroperjantaita (lasten iloksi ja kauhuksi, heh, onko siitä ysäristä jo niin kauan...taitaa olla) ja onneksi musiikkihommelit on siirtyneet niistä valtavista mustista plätyistä sähköiseen muotoon ja lempibiisit löytyykin omasta puhelimesta. Puhelimen äänentoistoon varattu kaiutin ei usein ole kovinkaan kummoinen, joten äänentoistoon on etsitty sopivaa härveliä. Sellaista, mikä ei maksaisi maltaita (koska lapsiperhe ja tehdän tiedätte: vekotin voi saada äkkikylvyn, kadota pyykkivuoreen päiväkausiksi tai joutua kokemaan kovia repun pohjalla. Olen parempi äiti varustettuna pidemmillä piuhoilla, kun tiedän vekottimen maksaneen alle kolminumeroisen summan, hehe) ja mitä olisi helppo käyttää. Minä en enää ole nörteistä nokkelin, lapset alkaa mennä sillä saralla minusta ohi. Mutta tiedäthän sen tunteen: kun etsit ja etsit, ei sopivaa löydy millään.

Ja sitten kun sitä vähiten etsii, niin sieltähän se löytyi. Meille sopiva kaiutin löytyi Let's Dealin valikoimista - jonne alunperin menin katselemaan saaristoristelyjen hintoja. Itse en ole aikaisemmin innostunut yhdestäkään 'diilisivustosta', kun ne diilit ovat kuulostaneet tosi monimutkaisilta, mutta tässä oli nyt jotakin erilaista. Ihan ensimmäiseksi latasin Let's Dealin mobiilisovelluksen puhelimeeni ja näppäilin hakusanaksi 'kaiutin' ja tuloksia taisi tulla neljä erilaista, kaikki reippaasti alle sen kolmenumeroisen luvun! Kaikki kaiuttimet olivat langattomia ja pikaisella vertailulla lähes saman toiminta-ajan omaavia, toki hieman erilaisilla ominaisuuksilla varusteltuja mutta me päädyimme yhdessä esiteinin kanssa tähän taskukokoiseen mustaan ihanuuteen.

Veho M4 360°-kaiutin on siis sopivan pieni kesän menokaiuttimeksi. Se yhdistetään puhelimeen bluetooth-yhteydellä. Mukana on toki myös kaapeli, jos sitä haluaa käyttää. Mukana on myös latauskaapeli, jolla kaiuttimeen ladataan virtaa. Parin tunnin latauksella tulee muutama tunti soittoaikaa. Ja hei, tässä äänentoisto on 360 astetta, eli musiikki virtaa ympäriinsä, ei vain yhteen suuntaan.

No mihin me käytetään tätä kaiutinta?
Kuunnellaan keittiössä ruuanlaiton lomassa inspiroivaa musiikkia. Lötkötellään omalla pihalla ja soitellaan kesämusaa. Otetaan piknikille mukaan. Tai mökille! Lapsi voi myös ottaa kaiuttimen omaan huoneeseen, kun se on johdoton. Me tykätään tästä tosi paljon! Ääntä saa ulos riittävästi mutta ei niin paljon että sillä tykittäisi naapurin kristallikruunutkin katosta alas, huh ;) Meillä on myös tiedossa yhdet isommat kaverisynttärit syksyllä ja tämä kaiutin pääsee takuulla hoitamaan rokkivehkeen virkaa sinne! Ihanan helppoa!

Käy itse tutustumassa palveluun ja sen valikoimiin täällä: Let's Deal. Kannattaa ehdottomasti ladata mobiiliappi puhelimeen, niin voit sitten biitsillä loikoillessa napata parhaat kesädiilit itsellesi. Palvelu on helppo käyttää ja diilien hyödyntäminen oli superhelppoa jopa tällaiselle mutsityypille.

Sisällä Veho 360-kaiuttimen siniset valotehosteet pääsevät oikeuksiinsa.

Ja sopii meidän sisustukseenkin oikein mukavasti.

**

Mikä on muuten teidän suosikibiisi just nyt?

Meillä se taitaa olla toi Mikael Gabrielin Riippumatto. Love it ❤

Sari

*Yhteistyössä Let's Deal

Yhet synttärit Lahes

Onnea

onnea

onnea

onnea

onnea

onnea

onnea.

Koskaan ei voi olla liikaa juhlia. Siksipä meidän seitsemänvuotiastakin juhlittiin oikein kahteen kertaan. Ensin kaverisynttäreiden muodossa keväällä ja sitten varsinaisena juhlapäivänä. Me suuntasimme viettämään kesäistä syntymäpäivää Lahteen. Lahti, tuo aivan järrrrjettömän upea kaupunki, mikä on niin paljon muutakin kuin radiomastot ja hyppyrimäki. Siellä on ihana tori, mukavia ihmisiä ja kauniita maisemia. Se on kerrassaan ihana juhlapaikka!

Sää oli mainio, vesi oli kylmää (hehe), rantahanhia ei ollut ja kaikilla oli hauskaa. Ja maisemat olivat upeat tuolla paikallisella biitsillä.

*Kakku tilattu Linkosuolta. Suosittelemme lämpimästi, oli herkullinen!

Kiitos päivänsankarille, kyllä on mahtava ikä tuo seitsemän. Sopivan uhmakas ja silti järkevä. Kiitos perheelle joka jaksoi matkustaa Lahteen. Kiitos Linkosuolle ihanasta kakusta. Darth Vader oli sama jätkä mikä oli kaverisynttäreillä, kiitos kun säilyit ehjänä. Kiitos Lahti lämmöstä ja auringonpaisteesta. (Kiitos auto kun kestit Lahteen saakka ja takaisin, hih) Ja kiitos käytännönjärjestelyistä isovanhemmille! Oli ihan superkiva päivä ❤

**

Niin se muuten sanotaan, että Lahes.

Mä olen syntyjäni stadilainen. En hesalainen.

Mut kävin viettämässä parhaat nuoruusvuodet Lahes.

Siksi mä tiedän.

**

Sari

Kaupunkitelttailua

Lasten kummitädillä on aikamoinen mielikuvitus. Ja hyvä muisti. Pikkutyyppi on joskus haaveillut ääneen, että olispa teltta, voisi sitten mökillä nukkua ulkona. Kummitäti höristeli korvia. Me pikkutyypin kanssa päätettiin, että aletaan säästämään rahaa ja ostetaan sopiva teltta kirppikseltä. No ei varmaan tullut yllätyksenä, ettei me saatu säästettyä euroakaan ja itseasiassa unohdin koko projektin. Pikkutyypin synttäripaketista sitten pullahti ulos teltta. Kiitos kummitäti-S!

  

Kyllä on halpaa kesähupia sanon minä.

Prismasta kesäteltta 14,95€, retkipatja 4,50€, junior kesämakuupussi 9,99€

Teltta mahtui meidän pikkuruiselle pihalle ja puretaan aina käytön jälkeen pois.

**

Mä en ole koskaan yöpynyt teltassa. Kerran mulla oli mahdollisuus yöpyä laavulla, mutta kyllä pimeä ajoi porsaan aika sukkelasti majapaikkaan nukkumaan. Että semmoset eräjormageenit täällä. Ei siinä mitään, telttailu on varmaan oikeasti ihan kivaa puuhaa. Hei, nythän meillä on puitteet kesätelttailuun. Uskaltaiskohan sitä itse kokeilla. Jos vaikka alottaisi telttapäikkäreillä? ;)

Sari

Mun uusi supercool MLP-tatuointi

Mä olin jo jonkun aikaa miettinyt, että rohkeniskohan sitä ottamaan tatuoinnin nahkaan, kyseessä on kuitenkin aika iso päätös ja meidänkin töissä kun ollaan kädet näkösällä koko ajan, on ulkomuodon oltava siisti ja mitä sitten jotkut ajattelee tatuoinneista, hmm, en tiedä. Sitten mä kuulin puskaradion kautta yhdestä hyvästä tatskaajasta, joku semmonen yhdeksänvuotias, joka vuosien kokemuksella tulee tekemään tatuoinnit vaikka suoraan kotiin. Tuo välineet ja kuvat mukana, ei tarvitse kuin istuskella ja nauttia käsittelystä. Vähän kyl mietin et sattuuks se. Ei kuulemma satu.

Buukkasin sitten ittelleni ajan, vuorokauden varoitusajalla. Oli kyl tosi vaikee valita se sopiva. Minkähän sitä ottais...

Lopulta sain päätettyä kuvan, halusin nahkaani Twilight Sparklen. Tatuointistudio pystytettiin ruokapöydälle, välineet oli tosi puhtaat ja tatuoijalla oli tosi varmat otteet. Ja kuten mulle luvattiin, ei sattunut yhtään.

Tatuoija myhäili tyytyväisenä, kun mun kuva oli valmis ja siirtyi jatkamaan töitään, seuraava asiakas odottelikin jo malttamattomana.

Kiitos hyvälle tatuoijalle (neiti M.), joka oli niin kiva, että ei edes velottanut tästä käynnistä. Supercoolit My Little Pony-tatuoinnit ostettiin XS Leluista. Arkki taisi maksaa alle 3€ ja on tuonut iloa monen ihmisen elämään.

**

Sari

-mutsi joka ihailee kaikkia jotka ovat uskaltaneet ottaa ihka oikean tatuoinnin

ja joka ihailee tatuoijien vakaita käsiä ja leikkisää mielikuvitusta

Pikkutyyppi täyttää 7v! (Muutama ajatus juhlahuuman keskeltä)

"Sinä päivänä kun luoja teki sinut, hän ei muuta tehnytkään."

Seitsemän vuotta sitten hän syntyi.

Edellisenä päivänä tuleva isosisko oli lähtenyt isovanhempien luo hoitoon ja minulla oli vain yksi tehtävä: synnyttää tämä pieni ihminen maailmaan.

Oli se kyllä kummallinen ilta: keittelin tuttipulloja ja tutteja, asettelin niitä astiakaappiin kuivumaan. Viikkasin vielä viimeisiä vaatteita sairaalakassiin ja fiilistelin, että miltähän se vauva mahtaa tullessaan oikein näyttää, tuoksua tai kuulostaa.

No ihan noin siirappisromanttisesti kaikki ei kuitenkaan sujunut, koska kaikkea toimintaa väritti iltaa kohden aina vaan kipeämmin kipristelevät supistukset ;) Se ilta oli jännittävä, ehdittiin olla puolisen tuntia sairaalassa, kun pikkutyyppi syöksyi masun paremmalle puolelle.

Siinä hän oli. Poikani. Kuopukseni. Pikkuveli. Ja minusta oli tullut kahden äiti.

Joka vuosi pysähdyn muistelemaan tuota hienoa päivää. Kuinka hiivatin kuuma sairaalassa oli, kuinka nopeasti synnytystä seuraavana päivänä päästiin kotiin, kuinka monet ihmettelivät miten uskallan jäädä 'yksin' kahden pienen kanssa kotiin heti synnytyksen jälkeen ja kuinka se ihmettely oli minusta tosi kummallista. Minä, joka en olisi edes kuvitellut haluavani yhtä lasta, olinkin sitten kahden lapsen äiti ja se tuntui maailman luonnollisimmalta asialta. Tuntui lähinnä omituiselta ajatukselta, että puoliso olisi jäänyt kuukaudeksi kotiin 'auttelemaan' - toki siis kukin tekee voimavarojensa ja tahtonsa mukaan. Nyt jälkikäteen tuntuu siltä, että kai sitä aika äärirajoilla mentiin mutta silloin se tuntui ihan maailman parhaimmalta: yösyöttöjen jälkeen herätä aamukahville, lähteä ulos puistoilemaan vauhdikkaan leikki-ikäisen kanssa ja nauttia oma-aikatauluisesta arjesta, mikä pyöri ihan meidän perheen omilla säännöillä ja aikatauluilla. Ihmettelijöitä riitti vielä silloinkin, että kai mä nyt pidän sen leikki-ikäisen naperoni kotona, kun kerran vauvakin on tullut, etten rasita päivähoitosysteemiä, kun mikään pakko ei ole ja osa sitten ihmetteli, että miten meinaat pärjätä kahden lapsen kanssa kotona.

Minä halusin nauttia kummastakin lapsesta ja siksi isosisko jäi kotiin päiväkodista, kun pikkuveli syntyi. Se oli meidän perheelle paras ratkaisu. (Kannustan jokaista perhettä tekemään itsellen parhaita ratkaisuja. Kuuntele sydäntäsi ja tee niinkuin teille on parhaaksi, ei niinkuin ulkopuoliset kuvittelevat teille olevan parhaaksi.)

Nyt tuo pikkuveli on seitsemän vuotta vanha. Edessä on vielä monta jännittävää seikkailua: koulun aloitus, uusien kavereiden saaminen ja ehkä uudet harrastukset. Tukka takana ja elämä edessä. Ihanaa.

Vaan nyt se on iskenyt ihan tosissaan tajuntaan, että hänpä ei muuten ole enää mikään pieni. Eikä meillä tosiaan enää ole vauvoja. Eikä tule. (Ymmärrän hyvin, miksi jotkut tässä kohtaa tekevät vielä sen iltatähden!) 

Tapasin hyvää ystävääni pari viikkoa sitten ja hän kertoi siinä isosiskon näkökulmasta pikkuveljestään: kuinka ihmeellistä se oli, kun pikkuveli meni armeijaan. Kun pikkuveli pääsi hyvään kouluun opiskelemaan ja lähti ulkomaille. Sitten pikkuveli meni naimisiin ja pian hänen pikkuveljensä saa ihanan vaimonsa kanssa esikoisvauvan. Niinpä, ne pikkuveljetkin kasvaa :)

**

Meillä on ollut hyväntuulista juhlahumua koko viikonloppu. Ja juhlakuukausi jatkuu vaan, seuraavat bileet parin viikon kuluttua. Olen minä aika onnekas, kahden heinäkuisen mutsi!

Sari

Mehiläiset puuhissaan

Tämä viikko jää historiankirjoihin viikkona, jolloin yksi perisuomalainen kesäsanonta haastettiin oikein todenteolla. Sanonta kuuluu näin: "Suomen kesä on kylmä mutta vähäluminen". No perinteisesti näin, mutta enpä muista milloin viimeksi olisin ulkoillut heinäkuussa pipo päässä ja lapaset kädessä - nehän on sitä juhannuksen perussettiä, ei heinäkuun! Mutta kyllä, näin oli tehtävä eikä lainkaan ollut hiki. Ja hei, Enontekiöllä oli tullut lunta sen verran, että se oli heinäkuun lumiennätys! Joten kyllä kohta Suomen kesä on kylmä mutta runsasluminenkin ;) Onneksi opettelin viime talvena tekemään villasukkia. Nyt niille on ollut käyttöä. Yötä päivää. (Ja onneksi ostin jo lisää lankaa, kohta alkaa taas puikot viuhumaan.)

Perjantaina oli kuitenkin mukavan lämmintä, vaikka tuulikin. Töiden jälkeen olin aivan naatti. Lapset olivat uppoutuneet älypuhelimien koukuttavaan maailmaan (koska kaikki kaverit on mökeillä ja muissa reissuissa enkä jaksanut kieltää puhelimien ramplausta) ja minä tartuin kameraan ja menin pihamme tutkiskelemaan pihamme vallannutta apilapöpelikköä ja sen asukkeja. Olipa rauhoittavaa seurailla mehiläisiä puuhissaan. Kyllä ihminen tarvitsee luontoa rentoutumiseen, olkoonkin se vaikka miten pieni pläntti vihreää.

Rauhallista viikonloppua.

Paitsi niille jotka on lähtenyt rokkaamaan.

Olkaa villisti!

Sari