Kaksplus.fi

maanantai 7. elokuuta 2017

Kuinka selvitä lomaltapaluuahdistuksesta?

Taas on se aika vuodesta, kun ihanan pitkät kesälomat on aika monen osalta lomailtu. Paluu töihin sekä opintojen pariin on edessä. Ahdistaako ajatus töihinpaluusta?

Jos ahdistaa, älä hätäänny.




On ihan normaalia tuntea lomaltapaluuahdistusta. On myös ihan normaalia olla tuntematta sitä. Lomaltapaluuahdistus kertoo usein siitä, että lomalla on pystynyt irtautumaan onnistuneesti työ/opiskeluasioista. Siis hyvä sinä!


Hyppy lomalta arkeen on oikeasti valtava loikkaus. Se on sitä, kun rennommasta ajanjaksosta siirrytään velvollisuuksien pariin. Sen ajatuksen hyväksyminen ja siihen tottuminen vie aikansa. Joillain siihen menee muutama päivä, joillain jopa pari viikkoa. Muista olla itsellesi armollinen tässä kohtaa.


Kuinka voit valmistua ottamaan arjen vastaan? Loman loppupuolella voit alkaa rytmittämään nukkumaan menemisiä ja heräämisiä arkiaikataulujen mukaisesti. Tiedän, tuntuu pölöltä mennä nukkumaan, lomalla, klo.22 ja herätä klo.8, mutta se voi olla palkitsevaa, kun arkiaamut alkavat. Ja huom! Ei niihin 5.30 herätyksiin kukaan pysty varautumaan, tai tottumaan ;) Muista syödä, liikkua ja levätä sopivasti. Äläkä käy kurkistelemassa työsähköposteja ennakkoon. Ja muista, uusia lomia tulee vielä jatkossakin.

 

Ensimmäinen viikko töissä/opinnoissa, kyllä sinä selviät siitä! Ota rauhallisesti. Anna itsellesi aikaa palautua ja sopeutua lomakuvioista työ/opiskelumaailmaan. Tee pakolliset tehtävät, älä haali mitään ylimääräistä itsellesi. Muista pitää taukoja sen verran mitä voit. Tässä kohtaa voi olla jo helpottavaa saada viettää aikaa aikuisessa seurassa, tehden sitä missä olet hyvä. Tässä kohtaa työ/opinnot voi myös tuntua ihan kaamealta. Suosittelen hyväksymään kaikki tunteet, niin positiiviset kuin negatiivisetkin. Muista, että työviikko jatkuu viikonlopun jälkeen. Kaikkea ei tarvitse ehtiä tehdä viikossa.

Muista myös, että luultavasti sinä et ole työpaikkasi ainoa ihminen, joka ikävöi lomaa. Jutelkaa lomastanne, muistelkaa miten ihana se oli. Vertaistuen voimalla eteenpäin!


Entäs se ensimmäinen arkiviikko kotona? Kun se ensimmäinen arkiviikko käynnistyy, niin ota illat rennosti. Älä haali mitään ylimääräistä hommaa. Ehdit kyllä imuroida myöhemminkin. Osta mikrossa lämmitettävää ruokaa tai tilatkaa pizzaa. Voit sitten palata luomudieettiin, kun arki tuntuu olevan hanskassa. Tehkää vain sellaisia asioita, mitkä tuntuu hyvältä. Liikkuminen tekee hyvää, etenkin pääkopalle. Kävelylenkin lomassa on hyvä vaihtaa kaikkien perheenjäsenten kuulumiset.

Kuvat lainattu Pinterestistä.

Tietysti neuvo nro.1 sekä töihin että kotiin: älä aliarvioi kahvin voimaa ;) Ja kun et kuitenkaan ehdi kaikkea juoda kuumana, muista että kylmä kahvi kaunistaakin vielä!

**

Muista hengittää.

Arkeen palaaminen vie aikansa,
mutta kyllä siihen taas tottuu.

Ole itsellesi lempeä.
Sinä riität.

Hyvää uutta viikkoa
JUURI SINULLE!

Sari

ps. olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin, voit lukea sen TÄÄLTÄ.


3 kommenttia:

  1. Mä orientoiduin jo ensi maanantain kouluunpalaamiseen palauttamalla pari keväältä jäänyttä rästitehtävää.. :D hupsista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hupsista, se nyt suotakoon - sillä ehdolla, että et ota stressiä :) Ihanaa paluuta arkeen koko perheelle! Miten musta tuntuu että sulla on kyllä loma tehnyt tehtävänsä ja taidat olla aika terässä just nyt ♥

      Poista
  2. Minä palasin töihin viime viikolla. Elokuu menee varsin rennosti, kun on vain yksi hoitolapsi. Syyskuussa ja marraskuussa tulee uudet pienemmät lapset hoitoon, joten sitten on taas enemmän säpinää ja töitä. Huomenna syyslukukauden aloittaa kolme koululaista. Jännää. Vielä puuttuu ainakin yhdeltä tossut ja yhdeltä viivotin. Penaalit ja reputkin pitäisi pestä ja kynät etsiä.
    Rennon mukavaa arkea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...