Kaksplus.fi

torstai 28. syyskuuta 2017

Hoitovapaahimmeli joutaa romukoppaan - uusi perhevapaamalli tulee voimaan 2019

Nykyistä perhevapaamallia ollaan uudistamassa.
Sen on tarkoitus astua voimaan vuonna 2019. 


Julkisuuteen tihkuneista tiedoista voi selvästi lukea rivienvälistä, että kotiäidit halutaan kotoa (lusmuilemasta) töihin. Kotiäiteily haittaa äitien uranäkymiä ja työllistymistä, sekä se tulee yhteiskunnalle monella tavalla kalliiksi. Minusta kotona lapsiaan hoitavat vanhemmat tekevät äärimmäisen tärkeää "työtä" eikä sitä pitäisi nähdä isona menoeränä vaan erittäin positiivisena yhteiskunnallisena asiana.

Onhan siitä varmasti joillekin lapsille haittaa, että he ovat kotona koko lapsuutensa ja aloittavat päivähoidon vasta eskari-iässä, vaikka olisivat hyötyneet siitä jo aiemmin. Toisaalta joku lapsi on kypsä menemään päivähoitoon vasta eskariin ja jollekin lapselle paras paikka ennen eskari-ikää on kotihoito. Minun lapseni aloittivat kumpikin päivähoidossa hyvin pienenä, toinen 1,5-vuotiaana, toinen 2-vuotiaana. Ja nyt 7- ja 10-vuotiaiden äitinä voin sanoa, että lapsuus menee niin hirvittävän nopeasti, kyllä sitä ehtii juosta arkisessa oravanpyörässä ihan tarpeeksi myöhemmälläkin iällä.


Samaan aikaan kun äidit halutaan kotioloista töihin, halutaankin isät kotiin hoitamaan lapsia (hmm, eikö se ole yhtä haitallista miesten kuin naistenkin uranäkymille ja töille?). Perhevapaauudistuksissa halutaankin peräänkuuluttaa tasa-arvoa - siksi ehkä osa vapaista haluttaisiinkin korvamerkitä isälle. Silti päättäjät eivät ole valmiita tekemään mitään esimerkiksi sille, että naisen euro ei edelleenkään ole samalla tasolla miehen euron kanssa. Se miten perhe toteuttaa keskenään tasa-arvoa lasten hoidon suhteen, on jokaisen perheen oma asia. Nytkin isä voi halutessaan jäädä vanhempainvapaalle. Osa jää, osa ei. Osa pystyy jäämään, osa ei, vaikka haluaisikin. En usko, että naiset ovat silkkaa ilkeyttään kahmineet isomman osan lasten hoitovapaista itselleen. Toki se kasaa kuluja naisvaltaisille aloille, mutta jonkunhan niitä tulevia veronmaksajia ja työntekijöitä on synnytettävä ja hetken aikaa hoidettava. Se kulujen tasaaminen nais- ja miesvaltaisten alojen kesken on sitten päättäjien vastuualueelle kuuluva asia. Nykyinen perhevapaamalli on jäykkä ja se varmasti on aiheuttanut osaltaan sen, että äidit jäävät herkemmin kotiin. Ei tietenkään kaikki.


Raha puhuu, se on selvä. Mutta aina kun kaikkea ei voida miettiä Excelit edellä. Hei perhevapaauudistuksia miettivät tahot, muistattehan miettiä näitä uudistuksia perheiden parhaaksi? Jokainen lapsi ja jokainen perhe on yksilöllinen. Luottehan siis aitoja vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia perhevapaiden pitämiseksi. Niin ja unohtamatta esimerkiksi imetyssuosituksia?



Se on ihan totta, että nykyistä perhevapaamallia pitääkin pöllyttää. Nykyinen hoitovapaahimmeli on jo aikansa elänyt ja joutaa romukoppaan. Ilokseni olen lueskellut monien eri tahojen perhevapaamalliehdotuksia ja suurella osalla yksi tausta-ajatuksista onkin joustavuus, mitä ainakin itse olisin kaivannut hoitovapailleni silloin kun se oli ajankohtaista. Toivon myös, että perhevapaiden tukipolitiikkaan uudistettaisiin niin, että lasten kotihoito pidempään kuin yhden vuoden ajan olisi myös pienituloisissa perheissä aidosti yksi vaihtoehdoista.

Tulipa minkä tahansalainen perhevapaamalli käyttöön, muistakaa perheet, että perhevapaat ei ole mikään hyvän vanhemmuuden mittari. On ihan yhtä hyvä juttu jäädä kotiin hoitamaan lasta kuin olla mukana työelämässäkin. Tärkeintä on, että perhe tekee itselleen parhaat valinnat ja voi hyvin.

**

Saako nykyistä perhevapaamallia mennä sörkkimään? Miltä sinusta kuulostaa perhevapaauudistukset, onko sieltä tulossa keppiä vai porkkanaa?

Sari


ps. Ollaanko me jo tuttuja tuolla somen puolella? Blogillani on Facebook-sivu Saron blogi ja jaan sinne muutakin asiaa kuin blogipostauksia :) Käy kurkkaamassa ja tykkäämässä jos perheasiat kiinnostaa!

4 kommenttia:

  1. Miten nykyinen perhevapaamalli on jäykkä? (ja jäykkyydessään aiheuttanut sen, että isät eivät voi jäädä kotiin?)

    Minun lapseni on hoidettu n. 3-vuotiaiksi kotona, ja pidän äärimmäisen tärkeänä sen mahdollisuuden säilyttämistä. Näinhän uudessa mallissa näyttää tapahtuvankin. En kuitenkaan ymmärrä tätä vastustusta isäkiintiöitä kohtaan. Nykyään tilanne on erittäin epätasa-arvoinen - äidit käyttävät 97% vanhempainvapaista. Naapurimaiden esimerkki osoittaa, että isät kyllä käyttävät tulosidonnaiset kiintiönsä, joten todennäköisesti näin kävisi Suomessakin. Jos kiintiö on tulosidonnainen, isän muutaman kuukauden hoitovapaalla on tuskin hirveän suurta vaikutusta perheen taloudelle. Niissä perheissä, joissa isän on jostain syystä täysin mahdotonta jäädä kotiin edes puoleksi vuodeksi, niin lapsi menee sitten hieman aiemmin hoitoon (ehkä isä voi jäädä edes 2 kuukaudeksi), tai jos äiti on työtön, niin hänhän voi olla lapsen kanssa kotona kaikki 3v työpaikkaa menettämättä.

    Mun on vaikea nähdä, miten hoitovapaiden tasaisempi jakautuminen vanhempien kesken ei parantaisi (osaltaan, ei se tietenkään ainoa lääke ole) työelämän tasa-arvoa - tällöinhän nuori nainen ja nuori mies lisääntymisiässä olisivat molemmat samanlainen riski työnantajalle, jolloin naisten syrjiminen vähentyisi. Toiseksi sukupuolten väliset tuloerot johtuvat pitkälti naisten ja miesten eri aloille hakeutumisesta. Jos vallitsisi asenne, että sekä isät että äidit hoivaavat vuorollaan kotona pieniä lapsia, niin ehkä myös naiset alkaisivat miettiä ammatinvalintaa enemmän rahan kannalta (ja miehet vähemmän).


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja tosi hyviä pointteja tähän mielenkiintoiseen aiheeseen. Tämä on tosi mielenkiintoinen ajatus, jolla voisi olla tulevaisuutta ajatellen paljonkin vaikutusta lapsiperheiden asemaan: "Jos vallitsisi asenne, että sekä isät että äidit hoivaavat vuorollaan kotona pieniä lapsia, niin ehkä myös naiset alkaisivat miettiä ammatinvalintaa enemmän rahan kannalta (ja miehet vähemmän)."

      Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, millaisiin ratkaisuihin tässä ollaan päätymässä. Ensi vuonna kuulemme lisää. Viimeistään!

      Poista
  2. Todella lyhytnäköistä tämä vouhotus. Kunhan nyt ensin saadaan työelämä joustavammaksi, palkkatasa-arvo, hyvät hoitopaikat, tarpeeksi kunnollisia tiloja ja hoitajia, pienet lapsiryhmät jne. jne., voidaan alkaa miettiä perhevapaamallin muuttamista. Jos isällä on kaksinkertainen palkka, on aika selviö, että äiti jää hoitovapaalle. Meillä kaikki lapset ovat olleet imetyksessä vielä reilun vuoden iässä - olisi ollut käytännön mahdottomuus, että isä olisi ollut päivällä lasten kanssa kotona ja äiti töissä! Ihan nyt vaan huomioksi, kun niin lapsentahtisuudesta puhutaan toisaalta! Jo nyt on valinnan vapaus ja se on tärkeätä! Jokainen perhe on erilainen, perheiden pitää saada päättää. Lisää tukea perheille ja kotihoidontuen summan nosto, koska kotiäidit ja -isät tekevät erittäin tärkeätä työtä ja säästävät ison summan yhteiskunnan kuluja. Jos nyt ensin maksettaisiin edes lähelle 1000,- € / kk, minkä jonkin laskelman mukaan kunnallisessa hoidossa oleva lapsi maksaa yhteiskunnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tosi hyviä ajatuksia! Olen kanssasi ihan samaa mieltä, tämä perhevapaauudistus ei ole ollenkaan niin helppo homma (onneksi itse ei tarvitse olla päättämässä), esimerkiksi juurikin mainitsemistasi syistä ja sitten kun pitäisi ottaa esimerkiksi lapsentahtisuus huomioon. Tätä olen miettinyt itsekin, kun kirjoitit: "Lisää tukea perheille ja kotihoidontuen summan nosto, koska kotiäidit ja -isät tekevät erittäin tärkeätä työtä ja säästävät ison summan yhteiskunnan kuluja. Jos nyt ensin maksettaisiin edes lähelle 1000,- € / kk, minkä jonkin laskelman mukaan kunnallisessa hoidossa oleva lapsi maksaa yhteiskunnalle." Se on ihan totta: päivähoito maksaa paljon enemmän kuin lapsen kotihoidosta maksetaan. Se tuntuu ihan hullulta yhtälöltä. Jäämme siis seuraamaan mitä päättäjät päättävät. Toivottavasti tulee hyviä, perheiden etua hyödyttäviä muutoksia!

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...