tiistai 28. marraskuuta 2017

Nopea apu takkuisille hiuksille: SAKSET!

Hiukset ei oikein tykkää talvesta. Sisäilmasta tulee lämmityksen myötä kuivaa. Kaulaan kieputellaan kaulaliinaa, takin kaulukset nostetaan ylös suojaamaan niskaa ja pipo painetaan päähän. Etenkin niskahiuksiin kohdistuu aivan valtava paine, joka takuttaa hiuksia ihan järjettömän paljon!


Barbien hymy ei hyydy, vaikka kampa ei tukasta menekään läpi. Mutta lasten "kivojen puuhien" top 10:een hiustenharjaus ei kyllä mene. Millä hiuksia voi estää takkuuntumasta?


Harjaus. Harjaa hiukset läpi aamuin, illoin. Tarvittaessa myös päivällä ja aina ennen suihkuun menoa.

Hoitoaine. Käytä pesun jälkeen hyvälaatuista hoitoainetta, se auttaa silottamaan hiusta.

Kosteuttava shampoo. Rutikuiville hiuksille kannattaa kokeilla kosteuttavaa shampoota yhdessä hoitoaineen kanssa.

Selvityssuihkeet. Monet selvityssuihkeet auttaa selvittämään pienempiä takkuja.


Mutta meillä ei siihen niskamörkötakkuun auttanut mikään.

Meillä tilanne meni niin toivottomaksi esiteinin supertakun kanssa, että hän sanoi sen ääneen, mitä minäkin epätoivoissani mietin: otetaanko käyttöön nopea apu takkuisille hiuksille - sakset?


Koska meillä on vähän musta huumorintaju, ei me nyt tosissamme mietitty hiusten leikkaamista, vaan lähdettiin sitten kampaamoon hakemaan apua. Ja kyllähän sen huomaa, kun menee asiantuntijan pakeille, saa asiantuntevaa apuakin. Olin kuullut, että monet ystäväni käyttävät hiusten silottamiseen Moroccan Oil-tuotteita ja niinpä meillekin tarjottiin paria eri tuotetta, mutta asiantuntijan vinkistä päädyimme tähän Moroccan Oil-silottavaan muotoiluvoiteeseen.


Koska pullo on pumppupullo, kymmenenvuotiaan annostella. Pieni pisara riittää ravitsemaan kuivia latvoja ja takkuisia "niskavilloja". Ensin alkuun me laitoimme tätä ihan päivittäin, nykyisin vain tarvittaessa. Tätä voi laittaa sekä kosteisiin että kuiviin hiuksiin. Näppärää!


Ja hei, tämä auttaa myös kesyttämään ne
ilmassa leijailevat ritisevän sähköiset hiukset!


Koska napero livahti omiin hommiinsa, juuri silloin kun olisin tarvinnut häntä, otin kuvia omista, kuivista latvoistani, mitkä on jo ihan ylikasvaneet, mutta sain tästä voiteesta tekohengitystä niille siihen saakka, kunnes pääsen kampaajan käsittelyyn.




Ihana sileät, tykkään. Ja niin on esiteininkin hiustenhoito helpottunut ihan mielettömästi. Ei ole enää tarvinnut vitsailla takkujen helposta poistosta saksien avulla ja harjaus kahdesti päivässä riittää. Toki kylmemmät ilmat ja kuivemmat sisäilmat on vielä vasta tulossa, mutta antaa tulla vaan, uskon että tällä me pärjätään kevääseen saakka! Tervetuloa talvi, me ollaan -ainakin hiusten osalta- valmiit!

**

Jaa vinkkisi!
Kärsitäänkö teilläkin helposti takkuuntuvista hiuksista?
Miten helpotat takkuuntuvien hiusten hoitoa?



torstai 23. marraskuuta 2017

Flunssakauden salainen ase: kasvissosekeitto (ja mausteeksi matoja)

Nyt kun flunssakausi on pärähtänyt käyntiin, ajattelin jakaa teille tämän meidän perheen takuureseptin: se joka on suhtkoht voimissaan, voi valmistaa ison kattilallisen tätä pehmeän makeaa soppaa, mikä säilyy jääkaapissa pari-kolmekin päivää ja mitä voi sitten lämmitellä sopivan kokoisia satseja sitä mukaa, kun potilaat jaksavat syödä. Ja sopasta saa joko sileän esimerkiksi kurkkukipupotilaita ajatellen tai sitten ihan tarkoituksenmukaisesti hieman paakkuisemman, jos kaipaatte pureskeltavaa. Soppaa voi sitten tarpeen mukaan litkiä lämpimänä tai vähän viileämpänäkin.


(Ohje: Valio)

Valmistusaineet
Jos teet ison kattilallisen, tuplaa ainekset!

1 (150 g) sipuli
1 (500 g) bataatti
3 (300 g) porkkanaa
1 valkosipulin kynsi
8 dl vettä
1½ kasvisliemikuutiota
½ pkt (à 250 g) Valio Koskenlaskija voimakas-sulatejuustoa
1 dl kevytmaitoa
(½  tl suolaa)

Valmistusohje
Kuori ja kuutioi sipuli, bataatti ja porkkanat. Lisää ne kiehuvaan kasvisliemeen valkosipulin kynnen kanssa. Keitä kypsäksi, n. 30 min.
Soseuta keitto. Lisää juusto nokareina sekä maito. Sekoittele ja anna kiehua kunnes juusto on sulanut, n. 3 min. (Mausta suolalla.)




Tämä soppa maistuu kyllä niin hyvälle, että suosittelen lämpimästi tekemään sitä myös silloin, kun makuhermot ovat toipuneet flunssasta. Oikea talvipäivien ilo! Sujauta sopan sekaan sopivia lisukkeita, esimerkiksi krutonkeja, raejuustoa, chiliä, kurpitsan- tai muita siemeniä. Lapset on muutes aika kekseliäitä, kysyppä mitä tenavat laittaisi omaan annokseensa? Possunsuikaleita, poppareita tai hedelmäkarkkimatoja? :)

**

Jos saa valita,
niin pysytään tietysti terveenä
eikä sairastella ollenkaan ;)
(Kun se olisikin omasta tahdosta kiinni!)



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Diagnoosina syöpä. Mitäs nyt sanotaan?

"Se patti olikin etäpesäke. Diagnoosina syöpä."


Sain tuollaisen viestin eräältä ystävältäni jokin aika sitten. Sitä ennen sain viestin toiselta ystävältä leukemiasta. Sitä ennen eräältä toiselta lapsettomuudesta. Noin muutaman esimerkin mainitakseni.

Tuntuu, että mitä enemmän näen elämää, sitä vähemmän osaan sanoa ihmisille yhtään mitään näissä elämän vakavissa kysymyksissä. Olen aina ollut mielestäni hienotunteinen ja yrittänyt asettua toisen saappaisiin, ennen kuin avaan suuni. Kun itse aikoinaan kerroin, että ei se haikara taida lentää meille ollenkaan ja että me lähdemmekin tästä lapsettomuustutkimuksiin, sain kuulla, että "nyt vaan lopetat sen stressaamisen, niin kyllä se tärppää!".

Hei syöpäpotilas, lopeta nyt vaan se stressaaminen, niin kyllä se siitä!

Ei. Mitä voi sanoa, kun toisen elämä on räjähtänyt palasiksi? Käytännössä moni asia on kuten ennenkin: sama koti pystyssä, sama auto pihalla parkkipaikalla, sama puoliso siinä vieressä ja edelleen olet opiskelijana samassa opinahjossa kuin ennen diagnoosiakin. Mutta sairaus, lapsettomuus tai muut elämän isot haasteet voivat olla murskaavia. Kun toivon kipinä sammuu, mitä jäljelle jää?

Haluan tuoda lohtua. Haluan osoittaa, että annan kaiken tukeni. Kaiken rakkauteni. Että yksin sä et jää.

Usein olen sanonut ihan suoraan, että minulla ei ole oikeita sanoja. En tiedä mitä sanoa. Ja olen kertonut, että aion antaa kaiken tukeni ja rakkauteni. Mutta kuinka osoittaa tukea olematta tunkeileva?

**

Haluaisitko sinä jakaa ajatuksiasi, mitä hyvää tai hirveää sinulle on sanottu, kun olet kertonut elämäsi vaikeasta asiasta?

Mitä olisit halunnut, että sinulle olisi sanottu tai miten olisit halunnut, että sinulle olisi osoitettu tukea?

Voit kommentoida myös anonyymisti.

**

Monen ystäväni tarina on kuitenkin jatkunut onnellisesti. Kun lapsettomuudesta kärsiminen onkin muuttunut lapsiperheen elämäksi. Kun syöpäkontrolleista onkin saatu puhtaat tulokset kerta toisensa jälkeen.

Ja monella ystävälläni on taistelu kesken. Muuta en tiedä, kuin että he saavat tälläkin hetkellä hyvää hoitoa, lääkärit tekevät parhaansa ja minä olen hengessä mukana. Periksi ei anneta



tiistai 21. marraskuuta 2017

Liikaa kummilapsia - saako kummiudesta kieltäytyä?

Itse olen yhden pienen pojan kummitäti ja tuntuu, että olen ihanalla tavalla täystyöllistetty jo yhdenkin kanssa. Mietin, että voiko kummilapsia olla rajattomasti vai mikä on liikaa?


Miten useamman lapsen kummius käytännössä oikein toimii? Ehdittekö viettää aikaa kummilasten kanssa jokseenkin tasapuolisesti? Kuinka usein? Sitten on tietysti jokaisen kummilapsen synttärit, nimpparit ja tietenkin joulu, jolloin kummilasta muistetaan myös yhdessäolon lisäksi paketilla ja kortilla. Kummius on siis ajallisesti ja taloudellisestikin iso investointi, joka toivottavasti antaa puolin ja toisin.

Mitä se kummius on?
Minä en ole kirkon kirjoihin katsellut tätä kummiasiaa miettiessäni, mutta minusta kummin tehtävä on olla lapselle turvallinen ja luotettava aikuinen ystävä. Minun lapsillani on kummallakin kaksi ihanaa kummia, joiden kanssa tapaamme vähintään joka kuukausi, koska välimatka on lyhyt. Kummit tarjoavat lapsille pieniä irtiottoja arjesta, kaikenlaista kivaa puuhaa mikä tekee yhteisistä hetkistä juhlaa arkisen puurtamisen keskellä. Minun ja kummipoikani välissä on satoja kilometrejä ja näemme harvemmin, mutta aina kun vaan mahdollista. Olen siis vähän sellainen etäkummi, mutta onneksi on olemassa sähköiset viestimet joiden avulla yhteydenpito on helppoa.


Saako kummiudesta kieltäytyä?
Minä ajattelen, että saa. Minua on pyydetty useamman kerran kummiksi ja vain yhden kerran olen tosiaan lupautunut kummitädin vastuulliseen tehtävään. Muina kertoina olen sydän mutkalla joutunut vastaamaan, että olen pahoillani, mutta ei minusta ole kuin yhden lapsen kummiksi. (Ainakin toistaiseksi, sitten kun omat ruuhkavuodet helpottavat, sittenhän minulla on taas resursseja vaikka mihin!). Voin kertoa, että kieltäytyminen on tuntunut tosi pahalta, koska olen ollut niin iloinen ja otettu, että minua on harkittu kyseisen lapsen aikuisystäväksi. Nuo lapset ovat kyllä minulle edelleen erityisen tärkeitä, vaikka en heidän kummi olekaan. Ja olen tosi kiitollinen siitä, ettei kyseisten lasten vanhemmat vetäneet hernepeltoa nenään, kun ilmoitin, että olen pahoillani mutta en pysty alkamaan kummiksi.

Kerro ajatuksistasi!
Saako kummiudesta kieltäytyä? Oletko sinä kieltäytynyt tai saanut kieltävän vastauksen? Mitä ajattelet?

**

Kuinka monta kummilasta sinulla on?


perjantai 17. marraskuuta 2017

En saanut mitalia, vaikka synnytin alateitse ilman kivunlievitystä - ja muita ajatuksia äitiydestä.

Pandamama haastoi meidät Kaksplus-verkostobloggaajat pohdiskelemaan äitiyttä, kätevästi itse itseään haastatellen. Väittämät, joihin otamme kantaa, ovat peräisin viimeisimmästä Kaksplus-lehdestä, jossa oli haastateltu ihanaa Essi Helléniä.

Tässä postauksessa kerrotut mielipiteet on ihan minun päästäni temmattuja.




Hyvä äiti synnyttää alateitse. 

Synnytystapa on siis se tapa, miten vauva tulee maailmaan. Synnytystapa ei ole millään tavalla mutsiuden mittari ja kun ei se aina ole omasta halusta kiinni, miten se synnytys menee. Voihan sitä toivoa alatiesynnytystä mutta päätyykin sektioon. Tai toisinpäin. Voin kertoa, että olen synnyttänyt kaksi lasta alateitse, toisen jopa ilman kivunlievitystä (no okei, vähän nyt puijasin, kyllähän mä otin Panadol 500mg viitisen tuntia ennen kuin ponnistin) mutta en saanut mitalia. Joten hei, no worries, hyvä äitiys mitataan ihan muilla mittareilla kuin synnytystavalla.

Hyvä äiti imettää vähintään vuoden. 

Hyvä äiti ruokkii lastaan niin, että lapsi kasvaa ja voi hyvin. Jos se tapahtuu imettämällä, niin hyvä juttu. Jos se tapahtuu pullosta ruokkimalla, niin sekin on hyvä juttu. Ja toki lasta saa imettää yli vuodenkin, jos se sujuu ja se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Minulla ei ole erityisen tunnepitoista sidettä imetykseen. Olen kannustanut ystäviäni, hyvä äitejä, niin jatkamaan imetystä kuin siirtymään pulloruokintaankin. Imetys on toki luonnollinen vaihtoehto, mutta ei se tule kaikilla ihan luonnostaan. Siihen voi liittyä kaikenlaisia mutkia: maito ei nouse, tai sitten tulee liiankin suihkuna, lapsi ei pysty syömään rinnalla tai sitten vaan olosuhteet lyö mustan varjon päälle. Tiedän myös, miten suuri pettymys se voi äidille itselleen olla, jos imetys ei suju toiveiden mukaisesti. Monet kokevat imetyksen epäonnistuneen ja pitävät itseään epäonnistuneena äitinä. Sinä yritit ja teit parhaasi. Sen vuoksi sinä olet hyvä äiti.

Kun lapsi syntyy, hän tulee osaksi meidän elämäämme. Meidän elämämme ei muutu. 

Kun minä aloin odottaa esikoistani, minäkin ajattelin, ettei mikään muutu. Mutta aika pian synnytyksen jälkeen huomasin, että kaikki muuttuu! Ei huonoksi vaan kaikki on jatkossa vähän eri tavalla. Yksi konkreettinen esimerkki oli se, kun olin tottunut sipsuttelemaan korollisilla kengillä, ympäri vuoden. Sitten tuli se ensimmäinen talvi, kun piti lasta viedä päiväkotiin ja hakea sieltä, kävellen kun olimme autoton perhe, matkaa oli pari kilsaa suuntaansa ja siinä kun kiskoin matkarattaita (sellaiset joissa edessä 2 pyörää kummallakin puolella ja ne vetää kaiken lumen sinne keskelle jumiin) takaperin aura-auton tekemän lumipenkan yli päästäksemme ylittämään suojatien, toivotin tervetulleeksi matalakorkoiset mutta pitkävartiset talvitöppöset! Toisen lapsen syntyessä mikään ei kyllä muuttunut. Mentiin samoilla silmä- ja leggingspolvipusseilla ;) Jos meille nyt tulisi kolmas lapsi, se tarkoittaisi yhtä muutosta. Me tarvittaisiin isompi auto!

Kunnon äiti tuntee syyllisyyttä, jos ei ole vauvansa kanssa.

Minusta kunnon äidin ei pitäisi tuntea syyllisyyttä tippaakaan, jos on onnistunut järjestämään esimeriksi omaa-aikaa (tai on palannut vaikka osa-aikaisesti töihin) ja on voinut jättää vauvan esimerkiksi isän hoivaan. Vauvakin nauttii siitä, kun saa viettää muidenkin turvallisten aikuisten kanssa aikaa, kuin vain äidin. Meillä ainakin vauvelit nauttivat suunnattomasti esimerkiksi isovanhempien seurasta. (Ja vaikka ne ei ole vauveleita enää, ne nauttii isovanhempien seurasta edelleen).

Vanhemmuus ja sen askareet on mahdollista jakaa 50-50.

Meillä on ollut sikäli otollinen tilanne, että minä ja mies olemme olleet vuorotellen kotona, kun lapset ovat olleet pieniä. Huomaan, että kaikki sellaiset viralliset asiat on minulla hanskassa, kuten lasten lääkärikäynnit, koulun retket ym. Mutta yleensä se, joka on kotona ja näkee lapsia enemmän, saa isomman satsin vanhemmuutta hoidettavakseen. Lapset uskoutuvat selvästi enemmän sille, kumpi on ollut enemmän kotona - silloin kun minä olin kotona, se olin minä ja sitten kun mies oli kotona, se oli hän. Meillä vanhemmuus on jaettu näin pitkässä juoksussa varmaan aikalailla tasan. Sivutaan tätä asiaa hieman tuolla tunne-elämäkysymyksessä.

Hyvä äiti on kotona vähintään vuoden, mielellään kolme.

Minä en halunnut olla kolmea vuotta kotona lapsen kanssa. Olin toisen lapsen kanssa kotona reilun vuoden ja toisen lapsen kanssa reilun kaksi vuotta. Silti lapset ovat minulle hirmu rakkaita, äitiys on ihanaa ja minä olen ihan hyvä äiti. Kolmevuotias on vielä niin pieni, että minusta tämä pitäisi olla ihan jokaisen perheen itse päätettävissä, missä iässä lapsen antaa päivähoitoon - olipa se sitten vuoden tai kolmen vuoden iässä. Kyllä siellä oravanpyörässä ehtii juosta ihan tarpeeksi, vaikka vähän vanhempana päivähoidon aloittaisikin.

Äidillä on isää tärkeämpi rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa. 

Sanoisin mieluummin, että perheen molemmilla tai kaikilla vanhemmilla on tärkeä rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa. Tietyssä iässä lapsi samaistuu ehkä herkemmin samaa sukupuolta olevaan vanhempaan, mutta sitten taas on se "isän tyttö" ja "äidin poika"-kuvio. Tuo jos on osunut kohdalle, tiedät mistä puhun ;) Meillä ainakin on selkeä "työnjako", missä asioissa lapset purkaa fiiliksiään milloin minulle, milloin isälleen. Meillä kummallakin vanhemmalla on aivan erilaiset mielipiteet ja asenteet asioihin ja näen sen vahvuutena. Lapset näkevät pienestä pitäen että on ihan OK ajatella ja tuntea asioista eri tavoin.

Nainen voi saada kaiken: kunnianhimoisen uran, tasapainoisen perhe-elämän ja mielekästä omaa aikaa.

Juu, kyllä voi saada. Mutta kaikki ei halua. Kumpikin valinta on ihan OK. Kun venyttää tarkastelujaksoa riittävän pitkäksi, kuten vaikka kahdenkymmenenvuoden ajalle, niin voin sitten minäkin sekalaisessa järjestyksessä raksia kaikki nämä kohdat: kunnianhimoinen ura (on ollut ja ehkä tulevaisuudessa tulossa), tasapainoinen perhe-elämä (niinä ajankohtina kun kellään meistä ei ole ollut uhmaikää) ja mielekästä omaa aikaa (tämä on varmaan tulossa vasta sitten kun lapset ovat isompia ja "oma aika" ei mene siihen, että tyttöjen illoissa puidaan vain lasten asioita tai leffassa ei havahdu siihen, että muistinkohan sanoa mummille, että lämmittää sitä maitoa mikrossa 18s eikä 20s, heh heh - voi meitä mutseja, ei sitä niin vaan vaihdetakaan vapaalle!). 

Vauva tuhoaa parisuhteen ja etenkin seksielämän. 

No höpö höpö. Ihmisillä on kumma tapa syyttää olosuhteita siitä mitä tapahtuu. Talvi yllätti autoilijat ja Terminator Baby räjäytti parisuhteen. Kyllä ne aikuiset ovat ihan itse vastuussa omasta parisuhteestaan ja miten se saadaan pidettyä kasassa.

Hyvä äiti jaksaa leikkiä nukeilla. 

Onko tää joku kompa? Minä olen leikkinyt niin Barbeilla kuin nalleillakin lasten kanssa, mutta parhaat leikit on minusta noi Hot Wheels-radat, kun voi rakentaa ihan pähkähulluja rataosuuksia, missä auto singotaan silmukoiden läpi ja sitten se vielä lopuksi hyppää ilmaan! No aina ei jaksa leikkia. Sitten voi vaikka lukea. Tai vaikka pötköttää ja ottaa sen naperon kainaloon. Hyvä äiti ei pingota liikaa.

Äitiys tekee tytöstä naisen. 

Tytöt, naiset ja äidit on kaikki erillisiä käsitteitä. Minusta äidiksi tullaan siinä kohtaa, kun vauvan odotus käynnistyy. Äitiys on huikea kasvutarina siitä raskausajan äidistä esimerkiksi teinin äidiksi. Äitiys ei taas liity siihen, milloin tytöstä tulee nainen. Naiseus ja äitiys ei kulje käsikädessä.

Kaksi lasta on täydellinen perhekoko. 

Muistelen, että pitkään tilastojen kärjessä taisi säteillä tieto, että suomalaisissa perheissä on keskimäärin kaksi lasta. Se on kuitenkin vain tilasto, ei mikään ultimaattinen totuus tai täydellinen määrä. Minusta lapset ei tee perhettä, vaan ihminen itse määrittelee perheensä. Ja se täydellinen lapsiluku vaihtelee. Jossain perheissä täydellinen lapsiluku on yksi, jossain viisi. Minun kohdalla se kaksi lasta on täydellinen luku.

**

Hei sinä, äiti! Tartu haasteeseen ja vastaa sinä samoihin kysymyksiin myös! Jos haluat, tule linkkaamaan vastauspostauksesi tuohon kommenttilaatikkoon, niin tulen lukemaan mitä sinä ajattelet näistä asioista. Jos sinulla ei ole blogia, voit  myös pohdiskella sinulle tärkeitä asioita kommenttikentässä.

Mukavaa viikonloppua!



tiistai 14. marraskuuta 2017

Onko kaupunkilaislapsen ainoa kosketus luontoon Elma-messuilla?

*Kaupallinen yhteistyö: Messukeskus

Viikonloppuna Messukeskuksessa järjestettiin jälleen Elma-messut. Elma-messut sisälsivät viisi erillistä tapahtumaan: Elma-, Metsä-, Lemmikkimessut, Outlet Expon sekä Kädentaitotapahtuman.

Me ollaan käyty Elmailemassa aikaisemminkin, voit lukea lisää tästä, tästä ja tästä. Nyt järjestetyt Elma-messut jäävät Messukeskuksen sivujen mukaan lyhyelle tauolle ja seuraavan kerran Elma-maaseutumessut järjestetään keväällä 2019 Lapsimessujen yhteydessä. Joten jos missasit nämä messut tällä kertaa, ei hätää, kohta jatketaan taas.


Tarjoaako Elma-messut kaupunkilaislapselle ainoan kosketuksen luontoon? Kyllä ja ei.

Joskus useita vuosikymmeniä sitten oli itsestään selvää, että varmaan* (*tiukkojen tilastojen valossa napakalla mutu-tuntumalla) jokaisella oli siteitä maaseutuun. Vähintään äidin sisko tai veli asui vielä maaseudun rauhassa ja kesäviikonloppuisin tuli huristeltua maaseudulle nuuskimaan raitista ilmaa, paijaamaan lampaita ja syömään metsämansikoita suoran ahonlaidasta. Vaan eipä olekaan enää kaikille kaupunkilaislapsille tällaiset mahdollisuudet itsestäänselvyyksiä. Monilla meistä ei ole enää maaseutumummolaa, kun mummolatkin ovat muuttaneet kerrostaloon. Onneksi on kotieläinpihoja, minne voi mennä paijaamaan lampaita tai heppoja ja katsomaan mistä se maito oikeasti tulee, mutta nekin sijaitsevat jonkinmoisen matkan päässä: monet kaupunkilaiset ovat autottomia ja matka voi olla hankala taittaa julkisilla kulkuvälineillä.

Älkää nyt kauhistuko: kyllä meillä Helsingissä on metsää ja muuta luontoa. Lasten koulun vieressä on huikeat metsikkö kallioineen ja maisemineen. On täällä lehmiä ja lampaitakin. Mutta taputteluetäisyydelle eläinten kanssa esimerkiksi me pääsemme vain pari-kolme kertaa vuodessa ja yksi kerroista on juurikin Elma-messut.

Onnea on, että välillä lapset pääsevät mökille, vähän pois kaupungista. Mutta sekin on niin urbaani mökki, ettei siellä ole lehmälaitumia lähimaillakaan. Luonnonvaraisia eläimiä kylläkin: ampiaisia, kyykäärmeitä, vaskitsoja, peuroja ja sensellaista. Niiden kanssa ei kyllä tee yhtään mieli hakeutua taputteluetäisyydelle, brr.

Varmaan siis arvaattekin, että Elma-messuilla meillä ei ollut lainkaan epäselvää, mitä menisimme katsomaan ensimmäisenä ja sehän oli tietenkin: eläimet!

Tässä siis pieni kuvakattaus kaikesta siitä, mitä me näimme ja koimme. Jutun lopussa on vielä messuvinkki.








[ tämä fretti on nimeltään Vala ]

[ tämä agama on nimeltään Seppo ]








 [ kepparit oli tehnyt Villa Varsa ]





MESSUVINKKI!
Meidän perheen paras messuvinkki on, että mene messuille sunnuntaina heti aamusta. Näin ollen tungosta ei vielä ole ja pääsee hyvin katselemaan kaikkia mielenkiintoisia messukohteita. Toisaalta taas iltapäivästä kun on ostokierroksen aika, on monilla messumyyjillä ihan superkovat tarjoukset. Mekin vielä innostuttiin loppumetreillä ostamaan tyrnihilloa edukkaasti. Onhan se aika tymäkkää, mutta nyt pimeimpänä vuodenaikana kaikki virkistyskeinot on sallittu! Myös tyrni!

**

Nyt on meidän perheen osalta tämän vuoden messut taputeltu.
Ensi vuonna jatketaan, kun vuorossa on Go Expo sekä tietenkin Lapsimessut.




perjantai 10. marraskuuta 2017

Ei enää päiväkodin isänpäiväkahveja


Haikea fiilis. Meidän perheessä ei enää päästä nauttimaan päiväkodin isänpäiväkahveista, kun kuopuskin on ekaluokkalaistunut.

Viime aikoina somessa on kuohunut. Jotkut helsinkiläispäiväkodit ovat päättäneet jättää isänpäivän vieton pois ja muuttaa sen läheisenpäiväksi. Suomalaiset ovat perinteikästä kansaa ja iso osa älähti, että päiväkodin isänpäiväkuvioihin ei saa mennä räpeltämään eikä sitä saa muuttaa. Osa taas oli asiasta hyvillään. Kuulin mm. sellaisen perustelun, että kun kaikilla lapsilla ei ole isää mukana arkisissa kuvioissa, syystä tai toisesta, niin siitä tulee lapselle paha mieli, kun ei olekaan ketään kenelle tehdä kortti, askartelu tai kutsua mukaan päiväkodin isänpäiväkahveille. En kyllä tiedä mikä on se virallinen perustelu tälle isänpäivän neutralisoinnille. Samaan hengenvetoon äitejä "lohdutettiin" kertomalla, että myös äitienpäivä tullaan neutralisoimaan läheisenpäiväksi. En tiedä, että itkisinkö vai nauraisinko.


Minulla on ollut lapsesta saakka läheiset ja rakkaat isä ja äiti. Samoin minun lapsillani. En siis osaa kuvitella, miltä sellaisesta pienestä tuntuu, kun oma isä tai äiti ei olekaan kuvioissa. Miltä tuntuu isänpäiväkaffet, kun oma isä ei olekaan istumassa siinä päiväkodin miniatyyripenkillä vieressä ja hörppimässä kahvia? Lapset kokee sen varmasti kukin omalla tavallaan. Mutta ei minusta ainakaan olisi sanomaan, että "elämä on ja eteenpäin", kuten eräässä keskustelussa omin silmin näin tämänyyppiseen asiaan kommentoitavan. Toki meilläkin joskus mummi on tuurannut minua päiväkodilla, kun minulla on ollut ylitsepääsemätön työeste. Eikä meidän lapset olleet siitä moksiskaan. Enkä yleistä, jokainen lapsi on yksilö ja joku olisi voinut olla siitä hyvinkin surullinen tai tuntea jotakin muuta.

Minä en puolusta isän- tai äitienpäivän viettoa päiväkodeissa. Ne on kyllä mukava asia hyvin isolle osalle lapsista. Mutta en myöskään puolusta läheisenpäivää. Minusta isän- ja äitienpäivän neutralisointi on kuitenkin väärin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että nykyään tulisi huomioida perheet paremmin ja perhemalleissa onkin tapahtunut valtavasti muutoksia. On ydinperheitä, on uusperheitä, kahden äidin perheitä, kahden isän perheitä, yhden vanhemman perheitä, kahden vanhemman perheitä ja - ihan vaan perheitä. Voisiko ajatusta läheisenpäivästä vielä jatkojalostaa niin, että sitä voisi viettää kukin päiväkoti omassa tahdissaan? Onhan se mukava ajatus, että lapsi voisi tuoda mukanaan päiväkodille kaffittelemaan vanhempien sijaan jonkun muun tärkeän aikuisen: vaikka kummitädin tai vaarin. Niin ja kaikki päiväkodithan eivät lähteneet tähän neutralisointiprojektiin mukaan. Ihan pikku vinkkinä vaan, ei ne sieltä kahveilta ketään käännytä pois, jos isä tai äiti ei pääse mukaan kahvihetkeen, niin muu tärkeä aikuinen sinne mukaan vaan!


Aikoinaan kun omat lapset olivat päiväkodissa, meillä oli tosi kivoja isänpäivän viettoja - siinä mitä näin kuvista ja kuulin lasten kertomia juttuja. Lapset kihisivät aamulla innostuksesta, oli tosi jännää, kun sai viedä iskän päiväkotiin aamupalalle tai kahville. Lapset opastivat topakasti kuinka päiväkodilla toimitaan ja mistä se sämpylä haetaan ja missä pitää istua. Meidän päiväkodissa oli monenlaisia perheitä ja eräskin perhe ilmoitti suoraan, etteivät he vietä isänpäivää ja muistaakseni koko pariskunta tulla tupsahti isänpäiväkahveille, eikä heitä, tietenkään, ajettu pois. Ja kyllä isänpäiväaamiaisella oli äitejä joukossa ja äitienpäiväaamiaisella taas isejä. Ja ne lapset joilta ei ketään päässyt paikalle, nauttivat muuten vaan normaalista poikkeavan ja herkullisen aamiaisen ja sitten he pääsivät leikkimään kavereiden kanssa. Ja toki minä itse kävin äitienpäiväaamiaisilla, mutta niitä fiilistelen sitten mahdollisesti toisella kertaa.


Nyt meillä jatkossa hoidetaan isänpäiväkahvittelut ihan vaan kotosalla. Ja mahdollisuuksien mukaan mummolassa yhdessä papan kanssa myös. Tänä vuonna me taidetaankin hörppästä isänpäiväkahvit Messukeskuksessa, jonne suuntaamme Elma-messuille :)

**
Vietetäänkö sinun lapsesi päivähoitopaikassa isänpäivää (tai äitienpäivää)?
Onko sinun lapsesi jossain niistä päiväkodeista, missä isänpäivä neutralisoitiin?
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?


ps. Oletko jo käynyt tykkäämässä blogini Facebook-sivusta? Se kannattaisi. Jaan siellä paljon muutakin kuin blogipostauksiani! Jaan siellä myös muita tärkeitä lapsiperheiden elämään liittyviä juttuja sekä jaan myös linkkejä muiden ruuhkavuosivertaistukibloggareiden julkaisuihin! Tule kurkkaamaan: Saron blogi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...