Kaksplus.fi

perjantai 17. marraskuuta 2017

En saanut mitalia, vaikka synnytin alateitse ilman kivunlievitystä - ja muita ajatuksia äitiydestä.

Pandamama haastoi meidät Kaksplus-verkostobloggaajat pohdiskelemaan äitiyttä, kätevästi itse itseään haastatellen. Väittämät, joihin otamme kantaa, ovat peräisin viimeisimmästä Kaksplus-lehdestä, jossa oli haastateltu ihanaa Essi Helléniä.

Tässä postauksessa kerrotut mielipiteet on ihan minun päästäni temmattuja.




Hyvä äiti synnyttää alateitse. 

Synnytystapa on siis se tapa, miten vauva tulee maailmaan. Synnytystapa ei ole millään tavalla mutsiuden mittari ja kun ei se aina ole omasta halusta kiinni, miten se synnytys menee. Voihan sitä toivoa alatiesynnytystä mutta päätyykin sektioon. Tai toisinpäin. Voin kertoa, että olen synnyttänyt kaksi lasta alateitse, toisen jopa ilman kivunlievitystä (no okei, vähän nyt puijasin, kyllähän mä otin Panadol 500mg viitisen tuntia ennen kuin ponnistin) mutta en saanut mitalia. Joten hei, no worries, hyvä äitiys mitataan ihan muilla mittareilla kuin synnytystavalla.

Hyvä äiti imettää vähintään vuoden. 

Hyvä äiti ruokkii lastaan niin, että lapsi kasvaa ja voi hyvin. Jos se tapahtuu imettämällä, niin hyvä juttu. Jos se tapahtuu pullosta ruokkimalla, niin sekin on hyvä juttu. Ja toki lasta saa imettää yli vuodenkin, jos se sujuu ja se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Minulla ei ole erityisen tunnepitoista sidettä imetykseen. Olen kannustanut ystäviäni, hyvä äitejä, niin jatkamaan imetystä kuin siirtymään pulloruokintaankin. Imetys on toki luonnollinen vaihtoehto, mutta ei se tule kaikilla ihan luonnostaan. Siihen voi liittyä kaikenlaisia mutkia: maito ei nouse, tai sitten tulee liiankin suihkuna, lapsi ei pysty syömään rinnalla tai sitten vaan olosuhteet lyö mustan varjon päälle. Tiedän myös, miten suuri pettymys se voi äidille itselleen olla, jos imetys ei suju toiveiden mukaisesti. Monet kokevat imetyksen epäonnistuneen ja pitävät itseään epäonnistuneena äitinä. Sinä yritit ja teit parhaasi. Sen vuoksi sinä olet hyvä äiti.

Kun lapsi syntyy, hän tulee osaksi meidän elämäämme. Meidän elämämme ei muutu. 

Kun minä aloin odottaa esikoistani, minäkin ajattelin, ettei mikään muutu. Mutta aika pian synnytyksen jälkeen huomasin, että kaikki muuttuu! Ei huonoksi vaan kaikki on jatkossa vähän eri tavalla. Yksi konkreettinen esimerkki oli se, kun olin tottunut sipsuttelemaan korollisilla kengillä, ympäri vuoden. Sitten tuli se ensimmäinen talvi, kun piti lasta viedä päiväkotiin ja hakea sieltä, kävellen kun olimme autoton perhe, matkaa oli pari kilsaa suuntaansa ja siinä kun kiskoin matkarattaita (sellaiset joissa edessä 2 pyörää kummallakin puolella ja ne vetää kaiken lumen sinne keskelle jumiin) takaperin aura-auton tekemän lumipenkan yli päästäksemme ylittämään suojatien, toivotin tervetulleeksi matalakorkoiset mutta pitkävartiset talvitöppöset! Toisen lapsen syntyessä mikään ei kyllä muuttunut. Mentiin samoilla silmä- ja leggingspolvipusseilla ;) Jos meille nyt tulisi kolmas lapsi, se tarkoittaisi yhtä muutosta. Me tarvittaisiin isompi auto!

Kunnon äiti tuntee syyllisyyttä, jos ei ole vauvansa kanssa.

Minusta kunnon äidin ei pitäisi tuntea syyllisyyttä tippaakaan, jos on onnistunut järjestämään esimeriksi omaa-aikaa (tai on palannut vaikka osa-aikaisesti töihin) ja on voinut jättää vauvan esimerkiksi isän hoivaan. Vauvakin nauttii siitä, kun saa viettää muidenkin turvallisten aikuisten kanssa aikaa, kuin vain äidin. Meillä ainakin vauvelit nauttivat suunnattomasti esimerkiksi isovanhempien seurasta. (Ja vaikka ne ei ole vauveleita enää, ne nauttii isovanhempien seurasta edelleen).

Vanhemmuus ja sen askareet on mahdollista jakaa 50-50.

Meillä on ollut sikäli otollinen tilanne, että minä ja mies olemme olleet vuorotellen kotona, kun lapset ovat olleet pieniä. Huomaan, että kaikki sellaiset viralliset asiat on minulla hanskassa, kuten lasten lääkärikäynnit, koulun retket ym. Mutta yleensä se, joka on kotona ja näkee lapsia enemmän, saa isomman satsin vanhemmuutta hoidettavakseen. Lapset uskoutuvat selvästi enemmän sille, kumpi on ollut enemmän kotona - silloin kun minä olin kotona, se olin minä ja sitten kun mies oli kotona, se oli hän. Meillä vanhemmuus on jaettu näin pitkässä juoksussa varmaan aikalailla tasan. Sivutaan tätä asiaa hieman tuolla tunne-elämäkysymyksessä.

Hyvä äiti on kotona vähintään vuoden, mielellään kolme.

Minä en halunnut olla kolmea vuotta kotona lapsen kanssa. Olin toisen lapsen kanssa kotona reilun vuoden ja toisen lapsen kanssa reilun kaksi vuotta. Silti lapset ovat minulle hirmu rakkaita, äitiys on ihanaa ja minä olen ihan hyvä äiti. Kolmevuotias on vielä niin pieni, että minusta tämä pitäisi olla ihan jokaisen perheen itse päätettävissä, missä iässä lapsen antaa päivähoitoon - olipa se sitten vuoden tai kolmen vuoden iässä. Kyllä siellä oravanpyörässä ehtii juosta ihan tarpeeksi, vaikka vähän vanhempana päivähoidon aloittaisikin.

Äidillä on isää tärkeämpi rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa. 

Sanoisin mieluummin, että perheen molemmilla tai kaikilla vanhemmilla on tärkeä rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa. Tietyssä iässä lapsi samaistuu ehkä herkemmin samaa sukupuolta olevaan vanhempaan, mutta sitten taas on se "isän tyttö" ja "äidin poika"-kuvio. Tuo jos on osunut kohdalle, tiedät mistä puhun ;) Meillä ainakin on selkeä "työnjako", missä asioissa lapset purkaa fiiliksiään milloin minulle, milloin isälleen. Meillä kummallakin vanhemmalla on aivan erilaiset mielipiteet ja asenteet asioihin ja näen sen vahvuutena. Lapset näkevät pienestä pitäen että on ihan OK ajatella ja tuntea asioista eri tavoin.

Nainen voi saada kaiken: kunnianhimoisen uran, tasapainoisen perhe-elämän ja mielekästä omaa aikaa.

Juu, kyllä voi saada. Mutta kaikki ei halua. Kumpikin valinta on ihan OK. Kun venyttää tarkastelujaksoa riittävän pitkäksi, kuten vaikka kahdenkymmenenvuoden ajalle, niin voin sitten minäkin sekalaisessa järjestyksessä raksia kaikki nämä kohdat: kunnianhimoinen ura (on ollut ja ehkä tulevaisuudessa tulossa), tasapainoinen perhe-elämä (niinä ajankohtina kun kellään meistä ei ole ollut uhmaikää) ja mielekästä omaa aikaa (tämä on varmaan tulossa vasta sitten kun lapset ovat isompia ja "oma aika" ei mene siihen, että tyttöjen illoissa puidaan vain lasten asioita tai leffassa ei havahdu siihen, että muistinkohan sanoa mummille, että lämmittää sitä maitoa mikrossa 18s eikä 20s, heh heh - voi meitä mutseja, ei sitä niin vaan vaihdetakaan vapaalle!). 

Vauva tuhoaa parisuhteen ja etenkin seksielämän. 

No höpö höpö. Ihmisillä on kumma tapa syyttää olosuhteita siitä mitä tapahtuu. Talvi yllätti autoilijat ja Terminator Baby räjäytti parisuhteen. Kyllä ne aikuiset ovat ihan itse vastuussa omasta parisuhteestaan ja miten se saadaan pidettyä kasassa.

Hyvä äiti jaksaa leikkiä nukeilla. 

Onko tää joku kompa? Minä olen leikkinyt niin Barbeilla kuin nalleillakin lasten kanssa, mutta parhaat leikit on minusta noi Hot Wheels-radat, kun voi rakentaa ihan pähkähulluja rataosuuksia, missä auto singotaan silmukoiden läpi ja sitten se vielä lopuksi hyppää ilmaan! No aina ei jaksa leikkia. Sitten voi vaikka lukea. Tai vaikka pötköttää ja ottaa sen naperon kainaloon. Hyvä äiti ei pingota liikaa.

Äitiys tekee tytöstä naisen. 

Tytöt, naiset ja äidit on kaikki erillisiä käsitteitä. Minusta äidiksi tullaan siinä kohtaa, kun vauvan odotus käynnistyy. Äitiys on huikea kasvutarina siitä raskausajan äidistä esimerkiksi teinin äidiksi. Äitiys ei taas liity siihen, milloin tytöstä tulee nainen. Naiseus ja äitiys ei kulje käsikädessä.

Kaksi lasta on täydellinen perhekoko. 

Muistelen, että pitkään tilastojen kärjessä taisi säteillä tieto, että suomalaisissa perheissä on keskimäärin kaksi lasta. Se on kuitenkin vain tilasto, ei mikään ultimaattinen totuus tai täydellinen määrä. Minusta lapset ei tee perhettä, vaan ihminen itse määrittelee perheensä. Ja se täydellinen lapsiluku vaihtelee. Jossain perheissä täydellinen lapsiluku on yksi, jossain viisi. Minun kohdalla se kaksi lasta on täydellinen luku.

**

Hei sinä, äiti! Tartu haasteeseen ja vastaa sinä samoihin kysymyksiin myös! Jos haluat, tule linkkaamaan vastauspostauksesi tuohon kommenttilaatikkoon, niin tulen lukemaan mitä sinä ajattelet näistä asioista. Jos sinulla ei ole blogia, voit  myös pohdiskella sinulle tärkeitä asioita kommenttikentässä.

Mukavaa viikonloppua!



tiistai 14. marraskuuta 2017

Onko kaupunkilaislapsen ainoa kosketus luontoon Elma-messuilla?

*Yhteistyössä Messukeskus

Viikonloppuna Messukeskuksessa järjestettiin jälleen Elma-messut. Elma-messut sisälsivät viisi erillistä tapahtumaan: Elma-, Metsä-, Lemmikkimessut, Outlet Expon sekä Kädentaitotapahtuman.

Me ollaan käyty Elmailemassa aikaisemminkin, voit lukea lisää tästä, tästä ja tästä. Nyt järjestetyt Elma-messut jäävät Messukeskuksen sivujen mukaan lyhyelle tauolle ja seuraavan kerran Elma-maaseutumessut järjestetään keväällä 2019 Lapsimessujen yhteydessä. Joten jos missasit nämä messut tällä kertaa, ei hätää, kohta jatketaan taas.


Tarjoaako Elma-messut kaupunkilaislapselle ainoan kosketuksen luontoon? Kyllä ja ei.

Joskus useita vuosikymmeniä sitten oli itsestään selvää, että varmaan* (*tiukkojen tilastojen valossa napakalla mutu-tuntumalla) jokaisella oli siteitä maaseutuun. Vähintään äidin sisko tai veli asui vielä maaseudun rauhassa ja kesäviikonloppuisin tuli huristeltua maaseudulle nuuskimaan raitista ilmaa, paijaamaan lampaita ja syömään metsämansikoita suoran ahonlaidasta. Vaan eipä olekaan enää kaikille kaupunkilaislapsille tällaiset mahdollisuudet itsestäänselvyyksiä. Monilla meistä ei ole enää maaseutumummolaa, kun mummolatkin ovat muuttaneet kerrostaloon. Onneksi on kotieläinpihoja, minne voi mennä paijaamaan lampaita tai heppoja ja katsomaan mistä se maito oikeasti tulee, mutta nekin sijaitsevat jonkinmoisen matkan päässä: monet kaupunkilaiset ovat autottomia ja matka voi olla hankala taittaa julkisilla kulkuvälineillä.

Älkää nyt kauhistuko: kyllä meillä Helsingissä on metsää ja muuta luontoa. Lasten koulun vieressä on huikeat metsikkö kallioineen ja maisemineen. On täällä lehmiä ja lampaitakin. Mutta taputteluetäisyydelle eläinten kanssa esimerkiksi me pääsemme vain pari-kolme kertaa vuodessa ja yksi kerroista on juurikin Elma-messut.

Onnea on, että välillä lapset pääsevät mökille, vähän pois kaupungista. Mutta sekin on niin urbaani mökki, ettei siellä ole lehmälaitumia lähimaillakaan. Luonnonvaraisia eläimiä kylläkin: ampiaisia, kyykäärmeitä, vaskitsoja, peuroja ja sensellaista. Niiden kanssa ei kyllä tee yhtään mieli hakeutua taputteluetäisyydelle, brr.

Varmaan siis arvaattekin, että Elma-messuilla meillä ei ollut lainkaan epäselvää, mitä menisimme katsomaan ensimmäisenä ja sehän oli tietenkin: eläimet!

Tässä siis pieni kuvakattaus kaikesta siitä, mitä me näimme ja koimme. Jutun lopussa on vielä messuvinkki.








[ tämä fretti on nimeltään Vala ]
 
[ tämä agama on nimeltään Seppo ]








 [ kepparit oli tehnyt Villa Varsa ]





MESSUVINKKI!
Meidän perheen paras messuvinkki on, että mene messuille sunnuntaina heti aamusta. Näin ollen tungosta ei vielä ole ja pääsee hyvin katselemaan kaikkia mielenkiintoisia messukohteita. Toisaalta taas iltapäivästä kun on ostokierroksen aika, on monilla messumyyjillä ihan superkovat tarjoukset. Mekin vielä innostuttiin loppumetreillä ostamaan tyrnihilloa edukkaasti. Onhan se aika tymäkkää, mutta nyt pimeimpänä vuodenaikana kaikki virkistyskeinot on sallittu! Myös tyrni!

**

Nyt on meidän perheen osalta tämän vuoden messut taputeltu.
Ensi vuonna jatketaan, kun vuorossa on Go Expo sekä tietenkin Lapsimessut.




perjantai 10. marraskuuta 2017

Ei enää päiväkodin isänpäiväkahveja


Haikea fiilis. Meidän perheessä ei enää päästä nauttimaan päiväkodin isänpäiväkahveista, kun kuopuskin on ekaluokkalaistunut.

Viime aikoina somessa on kuohunut. Jotkut helsinkiläispäiväkodit ovat päättäneet jättää isänpäivän vieton pois ja muuttaa sen läheisenpäiväksi. Suomalaiset ovat perinteikästä kansaa ja iso osa älähti, että päiväkodin isänpäiväkuvioihin ei saa mennä räpeltämään eikä sitä saa muuttaa. Osa taas oli asiasta hyvillään. Kuulin mm. sellaisen perustelun, että kun kaikilla lapsilla ei ole isää mukana arkisissa kuvioissa, syystä tai toisesta, niin siitä tulee lapselle paha mieli, kun ei olekaan ketään kenelle tehdä kortti, askartelu tai kutsua mukaan päiväkodin isänpäiväkahveille. En kyllä tiedä mikä on se virallinen perustelu tälle isänpäivän neutralisoinnille. Samaan hengenvetoon äitejä "lohdutettiin" kertomalla, että myös äitienpäivä tullaan neutralisoimaan läheisenpäiväksi. En tiedä, että itkisinkö vai nauraisinko.


Minulla on ollut lapsesta saakka läheiset ja rakkaat isä ja äiti. Samoin minun lapsillani. En siis osaa kuvitella, miltä sellaisesta pienestä tuntuu, kun oma isä tai äiti ei olekaan kuvioissa. Miltä tuntuu isänpäiväkaffet, kun oma isä ei olekaan istumassa siinä päiväkodin miniatyyripenkillä vieressä ja hörppimässä kahvia? Lapset kokee sen varmasti kukin omalla tavallaan. Mutta ei minusta ainakaan olisi sanomaan, että "elämä on ja eteenpäin", kuten eräässä keskustelussa omin silmin näin tämänyyppiseen asiaan kommentoitavan. Toki meilläkin joskus mummi on tuurannut minua päiväkodilla, kun minulla on ollut ylitsepääsemätön työeste. Eikä meidän lapset olleet siitä moksiskaan. Enkä yleistä, jokainen lapsi on yksilö ja joku olisi voinut olla siitä hyvinkin surullinen tai tuntea jotakin muuta.

Minä en puolusta isän- tai äitienpäivän viettoa päiväkodeissa. Ne on kyllä mukava asia hyvin isolle osalle lapsista. Mutta en myöskään puolusta läheisenpäivää. Minusta isän- ja äitienpäivän neutralisointi on kuitenkin väärin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että nykyään tulisi huomioida perheet paremmin ja perhemalleissa onkin tapahtunut valtavasti muutoksia. On ydinperheitä, on uusperheitä, kahden äidin perheitä, kahden isän perheitä, yhden vanhemman perheitä, kahden vanhemman perheitä ja - ihan vaan perheitä. Voisiko ajatusta läheisenpäivästä vielä jatkojalostaa niin, että sitä voisi viettää kukin päiväkoti omassa tahdissaan? Onhan se mukava ajatus, että lapsi voisi tuoda mukanaan päiväkodille kaffittelemaan vanhempien sijaan jonkun muun tärkeän aikuisen: vaikka kummitädin tai vaarin. Niin ja kaikki päiväkodithan eivät lähteneet tähän neutralisointiprojektiin mukaan. Ihan pikku vinkkinä vaan, ei ne sieltä kahveilta ketään käännytä pois, jos isä tai äiti ei pääse mukaan kahvihetkeen, niin muu tärkeä aikuinen sinne mukaan vaan!


Aikoinaan kun omat lapset olivat päiväkodissa, meillä oli tosi kivoja isänpäivän viettoja - siinä mitä näin kuvista ja kuulin lasten kertomia juttuja. Lapset kihisivät aamulla innostuksesta, oli tosi jännää, kun sai viedä iskän päiväkotiin aamupalalle tai kahville. Lapset opastivat topakasti kuinka päiväkodilla toimitaan ja mistä se sämpylä haetaan ja missä pitää istua. Meidän päiväkodissa oli monenlaisia perheitä ja eräskin perhe ilmoitti suoraan, etteivät he vietä isänpäivää ja muistaakseni koko pariskunta tulla tupsahti isänpäiväkahveille, eikä heitä, tietenkään, ajettu pois. Ja kyllä isänpäiväaamiaisella oli äitejä joukossa ja äitienpäiväaamiaisella taas isejä. Ja ne lapset joilta ei ketään päässyt paikalle, nauttivat muuten vaan normaalista poikkeavan ja herkullisen aamiaisen ja sitten he pääsivät leikkimään kavereiden kanssa. Ja toki minä itse kävin äitienpäiväaamiaisilla, mutta niitä fiilistelen sitten mahdollisesti toisella kertaa.


Nyt meillä jatkossa hoidetaan isänpäiväkahvittelut ihan vaan kotosalla. Ja mahdollisuuksien mukaan mummolassa yhdessä papan kanssa myös. Tänä vuonna me taidetaankin hörppästä isänpäiväkahvit Messukeskuksessa, jonne suuntaamme Elma-messuille :)

**
Vietetäänkö sinun lapsesi päivähoitopaikassa isänpäivää (tai äitienpäivää)?
Onko sinun lapsesi jossain niistä päiväkodeista, missä isänpäivä neutralisoitiin?
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?


ps. Oletko jo käynyt tykkäämässä blogini Facebook-sivusta? Se kannattaisi. Jaan siellä paljon muutakin kuin blogipostauksiani! Jaan siellä myös muita tärkeitä lapsiperheiden elämään liittyviä juttuja sekä jaan myös linkkejä muiden ruuhkavuosivertaistukibloggareiden julkaisuihin! Tule kurkkaamaan: Saron blogi

torstai 9. marraskuuta 2017

Lahjotut ekaluokkalaiset

Tänä vuonna Helmet-kirjasto jakoi pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille ihka oman kirjan. Kirja on Paula Norosen ja Kati Närhen "Yökoulu ja kauheat naapurit". Siis mikä mainio idea tsempata noita pieniä lukutoukan alkuja! Kirjat itsessään ei varmaan ollut mikään vuosibudjetin rikkova menoerä vaan valtavan hieno satsaus ekaluokkalaisiin, tulevaisuuteen! Mikä houkuttelisikaan paremmin harjoittelemaan lukemista, kuin oma kirja? Toisille se on kirjahyllyn kolmaskymmenesviides oma kirja, joillekin se on ensimmäinen. Ainutlaatuinen, jokatapauksessa.

Kirja tuntui ensivilkaisulla aika hurjalta, mutta kun sen sisältöön ollaan tutustuttu, niin olen itseasiassa tosi iloinen, että aihe oli sopivan jännittävä. Mitä se pääkallokeli oikeasti tarkoittaakaan tai miltä se näyttää kun mennään pää kolmantena jalkana - kirjassa ne on nimittäin kuvattu kirjaimellisesti. Jaiks.






Ja nyt sitten meilläkin on koettu ne ilon hetket, kun ekaluokkalaisen lukutekniikka on harjaantunut ja kirjan välillä pitkätkin kirjainyhdistelmät todella muodostaa selkokielisiä sanoja. Kyllä on ekaluokkalainen ollut innoissaan uudesta taidosta ja täytyy myöntää, että olen itsekin meinannut haljeta ilosta: tätä päivää on odotettu! Toiset oppivat lukemaan jo ennen kouluikää, jotkut ekalla luokalla ja jotkut hieman myöhemmin - kukin omassa tahdissa ja omalla tavallaan. Lukemisen oppii vain harjoittelemalla. Ja jos lukeminen ei kiinnosta muuten, kuin välttämättömien lukemisten verran, niin hei - sekin on ihan ok!

Lukutaito on minusta tosi ihana asia. Uppoutuminen hyvän kirjan maailmaan on täydellistä vastapainoa hektiselle arjelle ja hyvää vaihtelua esimerkiksi ruutuajalle. Aika näyttää, tuleeko lapsistani lukutoukkia vai jotakin muuta. Itse luen paljon, mutta vain hyviä kirjoja. Kuten Roope Lipastin teoksia. Eli ihan oikeasti muutakin kuin IKEA-katalogeja.

Kiitos Helmet lahjasta!
kiitos Paula ja Kati hyvästä kirjasta!




tiistai 7. marraskuuta 2017

Tätä jouluperinnettä en ole koskaan tehnyt - SINÄ OLET!

Vaikka rakastankin joulua, on yksi "jouluperinne", mitä en ole koskaan tehnyt lasten kanssa. Joulupuurot, joululauluhetket, joulusaunat, kuusenkoristelut, joulupukin kohtaamiset on koettu, Samu Sirkan joulutervehdykset+muut jouluohjelmat on katsottu. Mikä ihmeen jouluperinne me on voitu jättää tekemättä?


Tässä tulee:
Minä en ole koskaan lähettänyt
lasteni kuvista tehtyjä joulukortteja!


Tämä aihe tuli mieleeni, kun ystävieni perheissä on jo jouluvalmistelut täydessä tohinassa: vaikka vielä ei olisikaan joulukuusi huoneen nurkassa, niin joulukorttikuvaukset on täydessä vauhdissa! Ja tänä vuonna onkin tulossa toinen toistaan upeampia kuvia, niin kotona kuin ammattikuvaajan luona kuvattuna!

Minä en vaan koe jouluista lapsikuvakorttijuttua omakseni, vaikka tietenkin meillä on vinot pinot ihania, hassuja ja ikimuistoisia kuvia meidän lapsista joulupuuhissa. Jotkut otokset on sitten lähetetty sähköpostilla läheisille ihasteltavaksi. Mutta joulutervehdyksissä meillä on ollut jotain muuta, kuin lasten kuvat.

Tämä minun päätös on myös aikaansaanut sen, että monet luulevat, että vastustan lapsijoulukortteja laajemminkin ja ovat päätelleet, ettei minullekaan saa lähettää lasten kuvia jouluna. Höpsis, en minä tätä vastusta ollenkaan! Me on saatu tosi kivoja joulutervehdyksiä ja toivottavasti saadaan tänä joulunakin :)

Okei, kyllä on klisee, mutta tottahan se on: lapset ovat niin lyhyen aikaa pieniä: kuvatkaa niitä "pikkutonttusia", ikuistakaa jokainen joulu ja jos haluatte teettää lapsen kuvasta joulukortin, niin tee se! Eikä joulukorttikuvissa ole ikärajaa ;) 

Nyt ehtii vielä alkaa suunnittelemaan, varmasti ammattikuvaajilla on vielä vapaita aikojakin ja kuvat ehtii vielä oikein hyvin teettää jouluksi. Ja jos aiot suosia sähköisiä joulutervehdyksiä, joulutervehdyskuvat ehtii ottaa vielä joulukuun puolen välin jälkeenkin. Niihin kuviin ehtii ehkä tulla vielä vähän oikeaa luntakin rekvisiitaksi ;) 

**

Olenko tosiaan ainoa mutsi, joka ei ole koskaan lähettänyt lasten kuvalla varustettuja joulutervehdyksiä? :) Kerro kommenttilootassa, oletko sinä lähettänyt vai et?



sunnuntai 5. marraskuuta 2017

10 x IKEA joulu 2017

Joulutuotteet ovat sujahtaneet IKEA-tavarataloihin lokakuun aikana ja minähän olen tietysti niitä käynyt jo hypistelemässä. Olen sellainen shoppailija, että käyn ensin hakemassa inspistä, sitten sulattelen hetken aikaa kaikkea näkemääni ja sen jälkeen menen tekemään täsmäostokset. Nyt olen siis "sulattelu"-vaiheessa ;)

Tänä vuonna Ikean joulu tuntuu olevan tumma ja tunnelmallinen, sillä tavalla että yksityiskohdat saavat sitten loistaa. Kävin valitsemassa kymmenen jouluista kuvaa inspiraatioksi teille ja tietysti itselleni myös. Uskaltaisitko ottaa tänä vuonna harmaan mukaan kotisi jouluväreihisi?

(Lopussa on vielä yksi vinkki tuleville piparkakkutalonrakentajille!)



IKEA JOULU 2017

 








*Kaikki kuvat lainattu Ikean sivulta

Hei ja hyviä uutisia kaikille piparkakkutalonrakentajille! Ei enää touhuamista kuuman sokerimassan kanssa, kun voit liimata piparkakkutalon osaset elintarvikeliimalla. Sitä saa onneksi Ikean lisäksi myös ihan tavallisista kaupoista. Kurkista lisää Dr.Oetkerin sivulta. Me ei olla vielä ehditty tätä liimaa kokeilemaan, mutta jos sinä olet, niin kerro ihmeessä kokemuksistasi tuolla kommenttilootassa.

**

Tutustu tarkemmin IKEA Joulumallistoon tästä.

Miltä Ikean joulu sinusta tänä vuonna näyttää?

**

Lempeää sunnuntaita!






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...