Kaksplus.fi

perjantai 17. marraskuuta 2017

En saanut mitalia, vaikka synnytin alateitse ilman kivunlievitystä - ja muita ajatuksia äitiydestä.

Pandamama haastoi meidät Kaksplus-verkostobloggaajat pohdiskelemaan äitiyttä, kätevästi itse itseään haastatellen. Väittämät, joihin otamme kantaa, ovat peräisin viimeisimmästä Kaksplus-lehdestä, jossa oli haastateltu ihanaa Essi Helléniä.

Tässä postauksessa kerrotut mielipiteet on ihan minun päästäni temmattuja.




Hyvä äiti synnyttää alateitse. 

Synnytystapa on siis se tapa, miten vauva tulee maailmaan. Synnytystapa ei ole millään tavalla mutsiuden mittari ja kun ei se aina ole omasta halusta kiinni, miten se synnytys menee. Voihan sitä toivoa alatiesynnytystä mutta päätyykin sektioon. Tai toisinpäin. Voin kertoa, että olen synnyttänyt kaksi lasta alateitse, toisen jopa ilman kivunlievitystä (no okei, vähän nyt puijasin, kyllähän mä otin Panadol 500mg viitisen tuntia ennen kuin ponnistin) mutta en saanut mitalia. Joten hei, no worries, hyvä äitiys mitataan ihan muilla mittareilla kuin synnytystavalla.

Hyvä äiti imettää vähintään vuoden. 

Hyvä äiti ruokkii lastaan niin, että lapsi kasvaa ja voi hyvin. Jos se tapahtuu imettämällä, niin hyvä juttu. Jos se tapahtuu pullosta ruokkimalla, niin sekin on hyvä juttu. Ja toki lasta saa imettää yli vuodenkin, jos se sujuu ja se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Minulla ei ole erityisen tunnepitoista sidettä imetykseen. Olen kannustanut ystäviäni, hyvä äitejä, niin jatkamaan imetystä kuin siirtymään pulloruokintaankin. Imetys on toki luonnollinen vaihtoehto, mutta ei se tule kaikilla ihan luonnostaan. Siihen voi liittyä kaikenlaisia mutkia: maito ei nouse, tai sitten tulee liiankin suihkuna, lapsi ei pysty syömään rinnalla tai sitten vaan olosuhteet lyö mustan varjon päälle. Tiedän myös, miten suuri pettymys se voi äidille itselleen olla, jos imetys ei suju toiveiden mukaisesti. Monet kokevat imetyksen epäonnistuneen ja pitävät itseään epäonnistuneena äitinä. Sinä yritit ja teit parhaasi. Sen vuoksi sinä olet hyvä äiti.

Kun lapsi syntyy, hän tulee osaksi meidän elämäämme. Meidän elämämme ei muutu. 

Kun minä aloin odottaa esikoistani, minäkin ajattelin, ettei mikään muutu. Mutta aika pian synnytyksen jälkeen huomasin, että kaikki muuttuu! Ei huonoksi vaan kaikki on jatkossa vähän eri tavalla. Yksi konkreettinen esimerkki oli se, kun olin tottunut sipsuttelemaan korollisilla kengillä, ympäri vuoden. Sitten tuli se ensimmäinen talvi, kun piti lasta viedä päiväkotiin ja hakea sieltä, kävellen kun olimme autoton perhe, matkaa oli pari kilsaa suuntaansa ja siinä kun kiskoin matkarattaita (sellaiset joissa edessä 2 pyörää kummallakin puolella ja ne vetää kaiken lumen sinne keskelle jumiin) takaperin aura-auton tekemän lumipenkan yli päästäksemme ylittämään suojatien, toivotin tervetulleeksi matalakorkoiset mutta pitkävartiset talvitöppöset! Toisen lapsen syntyessä mikään ei kyllä muuttunut. Mentiin samoilla silmä- ja leggingspolvipusseilla ;) Jos meille nyt tulisi kolmas lapsi, se tarkoittaisi yhtä muutosta. Me tarvittaisiin isompi auto!

Kunnon äiti tuntee syyllisyyttä, jos ei ole vauvansa kanssa.

Minusta kunnon äidin ei pitäisi tuntea syyllisyyttä tippaakaan, jos on onnistunut järjestämään esimeriksi omaa-aikaa (tai on palannut vaikka osa-aikaisesti töihin) ja on voinut jättää vauvan esimerkiksi isän hoivaan. Vauvakin nauttii siitä, kun saa viettää muidenkin turvallisten aikuisten kanssa aikaa, kuin vain äidin. Meillä ainakin vauvelit nauttivat suunnattomasti esimerkiksi isovanhempien seurasta. (Ja vaikka ne ei ole vauveleita enää, ne nauttii isovanhempien seurasta edelleen).

Vanhemmuus ja sen askareet on mahdollista jakaa 50-50.

Meillä on ollut sikäli otollinen tilanne, että minä ja mies olemme olleet vuorotellen kotona, kun lapset ovat olleet pieniä. Huomaan, että kaikki sellaiset viralliset asiat on minulla hanskassa, kuten lasten lääkärikäynnit, koulun retket ym. Mutta yleensä se, joka on kotona ja näkee lapsia enemmän, saa isomman satsin vanhemmuutta hoidettavakseen. Lapset uskoutuvat selvästi enemmän sille, kumpi on ollut enemmän kotona - silloin kun minä olin kotona, se olin minä ja sitten kun mies oli kotona, se oli hän. Meillä vanhemmuus on jaettu näin pitkässä juoksussa varmaan aikalailla tasan. Sivutaan tätä asiaa hieman tuolla tunne-elämäkysymyksessä.

Hyvä äiti on kotona vähintään vuoden, mielellään kolme.

Minä en halunnut olla kolmea vuotta kotona lapsen kanssa. Olin toisen lapsen kanssa kotona reilun vuoden ja toisen lapsen kanssa reilun kaksi vuotta. Silti lapset ovat minulle hirmu rakkaita, äitiys on ihanaa ja minä olen ihan hyvä äiti. Kolmevuotias on vielä niin pieni, että minusta tämä pitäisi olla ihan jokaisen perheen itse päätettävissä, missä iässä lapsen antaa päivähoitoon - olipa se sitten vuoden tai kolmen vuoden iässä. Kyllä siellä oravanpyörässä ehtii juosta ihan tarpeeksi, vaikka vähän vanhempana päivähoidon aloittaisikin.

Äidillä on isää tärkeämpi rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa. 

Sanoisin mieluummin, että perheen molemmilla tai kaikilla vanhemmilla on tärkeä rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa. Tietyssä iässä lapsi samaistuu ehkä herkemmin samaa sukupuolta olevaan vanhempaan, mutta sitten taas on se "isän tyttö" ja "äidin poika"-kuvio. Tuo jos on osunut kohdalle, tiedät mistä puhun ;) Meillä ainakin on selkeä "työnjako", missä asioissa lapset purkaa fiiliksiään milloin minulle, milloin isälleen. Meillä kummallakin vanhemmalla on aivan erilaiset mielipiteet ja asenteet asioihin ja näen sen vahvuutena. Lapset näkevät pienestä pitäen että on ihan OK ajatella ja tuntea asioista eri tavoin.

Nainen voi saada kaiken: kunnianhimoisen uran, tasapainoisen perhe-elämän ja mielekästä omaa aikaa.

Juu, kyllä voi saada. Mutta kaikki ei halua. Kumpikin valinta on ihan OK. Kun venyttää tarkastelujaksoa riittävän pitkäksi, kuten vaikka kahdenkymmenenvuoden ajalle, niin voin sitten minäkin sekalaisessa järjestyksessä raksia kaikki nämä kohdat: kunnianhimoinen ura (on ollut ja ehkä tulevaisuudessa tulossa), tasapainoinen perhe-elämä (niinä ajankohtina kun kellään meistä ei ole ollut uhmaikää) ja mielekästä omaa aikaa (tämä on varmaan tulossa vasta sitten kun lapset ovat isompia ja "oma aika" ei mene siihen, että tyttöjen illoissa puidaan vain lasten asioita tai leffassa ei havahdu siihen, että muistinkohan sanoa mummille, että lämmittää sitä maitoa mikrossa 18s eikä 20s, heh heh - voi meitä mutseja, ei sitä niin vaan vaihdetakaan vapaalle!). 

Vauva tuhoaa parisuhteen ja etenkin seksielämän. 

No höpö höpö. Ihmisillä on kumma tapa syyttää olosuhteita siitä mitä tapahtuu. Talvi yllätti autoilijat ja Terminator Baby räjäytti parisuhteen. Kyllä ne aikuiset ovat ihan itse vastuussa omasta parisuhteestaan ja miten se saadaan pidettyä kasassa.

Hyvä äiti jaksaa leikkiä nukeilla. 

Onko tää joku kompa? Minä olen leikkinyt niin Barbeilla kuin nalleillakin lasten kanssa, mutta parhaat leikit on minusta noi Hot Wheels-radat, kun voi rakentaa ihan pähkähulluja rataosuuksia, missä auto singotaan silmukoiden läpi ja sitten se vielä lopuksi hyppää ilmaan! No aina ei jaksa leikkia. Sitten voi vaikka lukea. Tai vaikka pötköttää ja ottaa sen naperon kainaloon. Hyvä äiti ei pingota liikaa.

Äitiys tekee tytöstä naisen. 

Tytöt, naiset ja äidit on kaikki erillisiä käsitteitä. Minusta äidiksi tullaan siinä kohtaa, kun vauvan odotus käynnistyy. Äitiys on huikea kasvutarina siitä raskausajan äidistä esimerkiksi teinin äidiksi. Äitiys ei taas liity siihen, milloin tytöstä tulee nainen. Naiseus ja äitiys ei kulje käsikädessä.

Kaksi lasta on täydellinen perhekoko. 

Muistelen, että pitkään tilastojen kärjessä taisi säteillä tieto, että suomalaisissa perheissä on keskimäärin kaksi lasta. Se on kuitenkin vain tilasto, ei mikään ultimaattinen totuus tai täydellinen määrä. Minusta lapset ei tee perhettä, vaan ihminen itse määrittelee perheensä. Ja se täydellinen lapsiluku vaihtelee. Jossain perheissä täydellinen lapsiluku on yksi, jossain viisi. Minun kohdalla se kaksi lasta on täydellinen luku.

**

Hei sinä, äiti! Tartu haasteeseen ja vastaa sinä samoihin kysymyksiin myös! Jos haluat, tule linkkaamaan vastauspostauksesi tuohon kommenttilaatikkoon, niin tulen lukemaan mitä sinä ajattelet näistä asioista. Jos sinulla ei ole blogia, voit  myös pohdiskella sinulle tärkeitä asioita kommenttikentässä.

Mukavaa viikonloppua!



2 kommenttia:

  1. Sait mut nauramaan tuossa Panadol-kohdassa. :D Aika sissi olet, itsehän halusin puutua kainaloista alaspäin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thih hih, olisitpa nähnyt sissin joka todellisuudessa olin, itkin ja huusin - ei siis mikään varsinaisenkiva kokemus mutta ei siinä ehditty pistellä kun pikkutyyppi tuli niin kiireellä, vaikka minuutit ehkä tuntuikin vuosilta ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...