lauantai 30. joulukuuta 2017

Koirani säikähti ilotulitusrakettia ja karkasi! APUA - MITÄ TEEN?


Uudenvuodenaatto on ihanaa aikaa, mutta monille ihmisille ja etenkin karvaisille kavereille se on kauhun paikka! Mutta kun rakettien ampumisessa on kyse vain yhdestä illasta - vai onko?

Ilotulitusraketteja saa ampua vain 31.12. klo.18-02 välisenä aikana, mutta aina riittää niitä ajattelemattomia puupäitä, jotka alkavat paukuttamaan raketteja heti joulun välipäivinä, kun ne tulevat myyntiin. Oikein ja oikeaan aikaan käytettynä ilotulitusraketti on turvallinen ja monille iloa tuottava. Koiran traumatisoimiseen ei tarvita kuin yksi väärään aikaan laukaistu ilotulite.

VINKIT uudenvuodenaaton viettoon lemmikin kanssa
1. Käytä koirasi lenkillä uudenvuodenaattona ennen klo.18 tai vasta klo.02 jälkeen.
2. Älä ota lemmikkiäsi mukaan kun lähdette katsomaan raketteja! Lemmikki pelästyy helposti kovaa ääntä, raketin terävää liikettä ja siitä syntyvää välkettä.
3. Viettäkää uudenvuodenaattona kotona tavallista elämää: kun kotona on tuttuja ääniä (te, televisio, musiikki ym), niin ulkoa kantautuvat paukkeet eivät häiritse lemmikkiäsi.

Toki on paljon lemmikkejä, joita uudenvuodenpaukuttelut eivät haittaa. Ja sitten on superpaukkuarkoja koiria jotka pienimmästäkin kolauksesta möyrivät sänkyyn petarin alle piiloon ja he tarvitsevatkin enemmän temppuja vuodenvaihteen sietämiseksi.



APUA, LEMMIKKINI KARKASI! Mitä teen?
Jos lemmikkisi kaikesta huolimatta karkasi, ota yhteyttä Etsijäkoiraliittoon, josta saat heti ohjeet karkurin kiinnisaamiseksi. "Tallenna Etsijäkoiraliiton neuvontanumero 040 724 8614 jo nyt, sillä hädän hetkellä voi olla vaikea muistaa minne soittaa ja mistä se numero löytyy."

Voit kysyä apua myös Vainu Etsijäkoirat-yhdistyksestä. "Vainu Eläinetsijäkoirien neuvontapuhelin päivystää uutenavuotena vuorokauden ympäri! Älä epäröi soittaa ja pyytää neuvoja, jos koirasi pääsee karkuteille. Tallenna neuvontanumero puhelimeesi jo valmiiksi: 041 8059423"

Ilmoita lemmikkisi karkaamisesta myös Facebookin Karkurit-ryhmässä. Ryhmään kannattaa liittyä, vaikka itsellä ei olisikaan lemmikkiä. Ryhmässä peräänkuulutetaan kadonneita lemmikkejä ja täten saat yhteyden mahdolliseen lemmikkinsä kadottaneeseen omistajaan jos kohtaat ulkona tuntomerkkejä vastaavan karvakuonon. Tutustu myös sivuun Karkurit.fi, jonne voi ilmoittaa kadonneet, näköhavainnot ja löytyneet eläimet.

LÖYSIN KARKULAISEN! Mitä teen?
Tarkista onko kyseisestä eläimestä ilmoitettu Karkurit Facebook-sivulla tai nettisivulla.
Ilmoita löytyneestä eläimestä paikalliseen löytöeläinten talteenottopaikkaan. Pääkaupunkiseudulla löytöeläinasioissa teitä auttaa Löytöeläintalo. Löytöeläintaloissa on mahdollisuus myös lukea mahdollisia tunnistesiruja ja täten edesauttaa omistajan löytymistä. Löytöeläintalon sivuilla on myös annettu ohjeet, mitä tehdä kun olen löytänyt eläimen.

Pitäisiköhän soittaa poliisille?
Kadonneesta tai löytyneestä eläimestä voi toki ilmoittaa poliisille, mutta huomioi se, että uudenvuodenaatto on yksi pelastusväen vilkkaimmista vuorokausista, joten heillä voi linjat olla tukossa ja resurssit kiinni ihmispelastustehtävissä.

Kiitos ystävilleni, jotka auttoivat kasaamaan tämän tietopaketinJos ohjeista puuttuu jotakin mainitsemisen arvoista, ilmoitathan siitä minulle! Kiitos!

Kuvat Pixabay

Kiitos, kun ammut ilotulitusraketteja 31.12. vain klo.18-02 välisenä aikana!
Turvallista vuodenvaihdetta kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...