Kaksplus.fi

maanantai 27. helmikuuta 2017

Äitiysavustus 2020

Hei kaikki, etenkin te viidettä kertaa tänä aamuna kahvianne lämmittävät ruuhkismutsit. Hyviä uutisia, et siis ole koomaillut vuosien 2017-2019 ajan, minä vaan tsiigailen jo tulevaisuuteen kirjoittaessani vuoden 2020 äitiysavustuksesta.
Kuvassa vuoden 2016 äitiyspakkaus. Kuva: Annika Söderblom © Kela ja kuva lainattu TÄÄLTÄ

Joka vuosi, kun Kela julkistaa uuden äitiyspakkauksen, some täyttyy kommenteista, joiden mukaan paketissa on rumat värit, karmeet kuosit, liikaa tai liian vähän kestovaippoja jne. Sitten on se toinen jengi joka tykkää toisista paketeista enemmän ja toisista ihan mielettömästi. Meille ainakin sattui tosi kivannäköiset kuosit vaatteisiin ja vuoden 2016 paketti se vasta onkin ollut ihana (vaikkakin sitä olen saanut ihailla vain Kelan sivuilta).

Kela on myös innostunut tuomaan itse laatikkoon uutta ilmettä. Tiesitkö, että vuonna 1937 säädettiin laki äitiysavustuksesta ja heti seuraavana vuonna jaettiin ensimmäinen äitiyspakkaus! Taidealan opiskelijat suunnittelevat nyt äitiyspakkaukselle uuden ilmeen ja se julkistetaan vuoden 2017 syksyllä, eli jakoon ne pääsevät ensi vuonna. Lue lisää TÄÄLTÄ.

Mutta tiedättekö, minusta koko äitiysavustuskonseptia voitaisiin uudistaa. Nythän valintavaihtoehtona on joko ottaa avustus rahana tai vauvantarvikelaatikollisena. Itselläni on kokemusta äitiyspakkauksesta kahden lapsen osalta mutta silti vinkkaisin, että osittain sen sisältöä voitaisiin uudistaa...


Tämä voisi olla

Äitiyspakkaus 2020


Se voisi pitää sisällään jo tutuksi tulleen kattavan repertuaarin vauvanvaatteita ja tarvikkeita. Riittävästi kestovaippoja ja ehkä myös jotain uutta. Mitä minä ehdottaisin?

-KUIVASHAMPOO äidille. Kun aina ei vaan jaksa mennä suihkuun tai ei yksinkertaisesti pääse, voi nopeasti palauttaa itsensä kuivashampoolla esimerkiksi kauppaanmenon ajaksi ihmisennäköiseksi. Siis jos ulkoinen look kiinnostaa.

-VALOKYNÄ. Tätä ei tarvitse selittää. Lisätkää vaan pakettiin. Joku ekologinen ja kotimainen. Kiitos!

-PALVELUSETELI, millä voi ostaa KODINHOIDON PALVELUITA tietyn tuntimäärän verran. Voit tilata vaikka siivouksen muutaman kerran tai ikkunanpesun! Sen ajan voi itse käyttää vaikka vauvan kanssa höpsötellen. Tai nukkuen. Kodinhoitopalveluihin voitaisiin ynnätä myös LASTENVAHTIPALVELU, eli voisit tarvittaessa hyödyntää palveluseteliä lapsenvahdin palkkaamiseen: joko niin että vahti ulkoiluttaa esimerkiksi vastasyntyneen vauvan sisaruksia äidin ollessa vauvan kanssa tai sitten niin, että lastenvahti hoitaa vauvaa niin, että tuoreet vanhemmat saavat nukkua parit katkottomat yöunet. Se kun nukkuu, on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

-LAHJAKORTTI hierojalle. Ihan sama imetätkö vai syötätkö vauvaa pullosta, hartiat voi olla ensimmäisillä viikoilla koetuksella. Eihän se ihmistaimi paina muutamaa kiloa enempää mutta kyllä se voi helposti tuntua kymmeniltä kiloilta, kun vauvaa tulee herkästi pideltyä kaikin hartiavoimin. Kunnon hierontasetti vaikka viiden kerran sarjana muutaman viikon välein. Miksei enemmänkin, mutta kun äippäpakkaukset kustannetaan verorahoilla, niin laitetaan nyt jotain rajaa ;)

-LAHJAKORTTI kampaajalle. Niin että ainakin yhden kerran pääsee ottamaan omaa aikaa ja vastaanottamaan hemmottelua ja pääsee kuivista nelihaaraisista lavoista eroon.

-LAHJAKORTTI kosmetologille. Ennen ja jälkeen raskauden hormonimyrskyssä iho käy läpi aikamoisen myräkän ja sitä olisi hyvä hoitaa kunnolla. Toki voit marketista kantaa kotiin vaippasuperpackin kanssa samaan aikaan myös jotain savinaamioita mutta jaksaako tuore äiti puljata niiden töhnien kanssa, kun takana on 3h yöunta ja koliikkia itkeskelevä pikkutyyppi? No ei.

-KOSMETIIKKAA. Helppoja tuotteita iholle levitettäväksi, piristävää hajuvettä ja raikkaan punaisen huulipunan. Kukaan ei nimittäin huomaa litran vetoisia mustia silmäpusseja, jos sipaiset niihin vähän valokynää ja loput häivytät sillä huulipunalla. Siis levittämällä huulille eikä silmäpusseihin ;)

Dear Kela, kelatkaa nyt tätä vaihtoehtoa. Halutaanko me satsata äitien hyvinvointiin? No ehdottomasti! Ja sitten voidaan seuraavaksi kehittää tätä vanhemmuuspakkaukseksi, missä voidaan huomoida myös miesten omat tarpeet. Nythän tämä juttu tuli siis kirjoitettua naisen näkökulmasta, sattuneesta syystä. Kuusivuotiaani kyllä suuttui yhtenä päivänä ja huusi kovaan ääneen, että "sä äiti et ole nainen!". Tiedä sitten... ;) Pitäisikö tämä koko homma viedä joskus ihan uudelle tasolle: perheavustus? Vai olisiko nykyinen konsepti hyvä pitää koskemattomana?

**

Mitä sinä haluaisit lisätä tulevaisuuden äitiyspakkaukseen/avustukseen?
Joku ihana nyyhkisleffa, minilomalahjakortti kylpylään, kuntosalilahjakortti, skumppaa...?

**

Aina sanotaan, että "nyt lomille lompsis!" mutta mitenkäs tämä lomalta paluu?
Tuntuu ainakin siltä, että "nyt lomilta arkeen - TÖMPSIS" ;)

**

Keväistä pilkettä silmäkulmaan kaikille,
hyvää lomaa lomailijoille ja
mahtavaa uutta viikkoa normiarkeen palaileville!

Sari



torstai 23. helmikuuta 2017

Lomakuulumisia

Jos oikein tarkastelee positiivisesti, niin meidän talvilomaviikko on vasta hitusen yli puolen välin. Mitäs kaikkea ihanaa tässä lomalla onkaan ehditty tehdä?


No ensin LAUANTAINTA me siivottiin lasten huoneet. Rikkinäiset krääsät roskiin ja roskat roskiin. Kiertoon menevät kamat varastoon odottamaan kyytiä. Siitä toipumiseen meni aikalailla koko SUNNUNTAI. MAANANTAINA oli tiedossa, että lapset lähtisivät mökkeilemään ja piti alkaa pakkaamaan ja päätettiin viettää lasten kanssa laatuaikaa. Kerrankin mahdollisuus viettää laatuaikaa kaksin: aikuinen & lapsi. No kuinkas ollakaan: sain ihan hirvittävän päänsärkykohtauksen jonka ajattelin nukkua päiväunien muodossa pois ja siitäkös vasta myrsky nousi. Makasin monta tuntia sitä päänsärkyä vahvojen särkylääkkeiden muodossa pois. Illaksi sain pääni kuntoon ja lähdettiin tyttösen kanssa vähän shoppailemaan ja kahville lähikauppakeskukseen. Illalla tämä toinen pikkutyyppi murskasi sydämeni todeten, että meidänhän piti leikkiä tänään yhdessä... Tiedän! Kyllä muakin söi ihan sairaasti, että päänsärky tuli ja vei. No, sovittiin että mökkeilyn jälkeen tehdään jotain kivaa yhdessä. TIISTAINA vietiin lapset mökille mummin ja ukin hellään hoivaan. Ajeltiin kotiin ja käytiin kakkukahvilla. KESKIVIIKKONA käytiin Ikeassa aamiaisella ja lötkötettiin kotona. Tämä TORSTAI on mennytkin ruokakaupassa, imurin varressa heiluen ja pyykäten. Ja HUOMENNA alkaakin viikonloppu jolloin lapset tulee kotiin. KÄÄK, minne se kaikki aika oikein meni?

Aina, kun lapset ovat kotona, pää surisee ajatuksia. Kun seuraavan kerran on lapsivapaata, mä ainakin käyn Kiasmassa, käyn hörppimässä ihanan chai latten, treffaan kavereita, käyn leffassa katsomassa jonkun ihan oikean aikuisten elokuvan, juon illalla kotisohvalla lasillisen viiniä, kuvaan kerrankin siistiä kotia ja bloggaan ainakin kolmen viikon postaukset valmiiksi! Ja sitten kun se lapsivapaa tulee, yleensä päivän-kahden varoitusajalla, ellen ole töissä, ei sitä silti saa oikein mitään järkevää aikaiseksi, kun ei oikein ehdi mitään suunnitella ja kun ei suunnittele, ei tule spontaanisti lähdettyä, kun kerrankin saa vain olla... En siis ilmeisesti osaa olla ilman lapsia! Dear Eki, oonko tullut hulluksi?


Lueskelin omaa Facebook feediäni ja ystäväni ovat tässä talvilomalla matkustelleet: joku kotimaassa, joku toinen ulkomailla. On skimbattu pohjoisessa ja yövytty hotellissa Keski-Suomessa. Tiiättekö mistä mä olen haaveillut ja mitä mä oon saavuttanut? Mä haaveilen aina lomien ulkopuolella nukkumisesta ja sitä mä olen tehnyt. Perjantaista lähtien olen tähdännyt siihen, että ehdin nukkua vähintään 8h/yö ja kello on soinut seiskan jälkeen (ettei kroppa kokonaan vieraannu normirytmistä) ja sen lisäksi olen kuorsannut joka päivä vähintään parin tunnin päikkärit. Seurantalaitteeni on kertonut lempeää kieltään; jo viikon puolivälissä unieni keskiarvo oli 9h, eikä päikkäreitä oltu laskettu siihen mukaan! Keskiviikkona tuntui jo vaikealta saada nukahdettua illalla, kun oli saanut nukuttua tarpeeksi, siis miten ihanaa! En ole vieläkään voimissani (koska ruuhkavuodet) mutta näillä energioilla ainakin jaksoi siivota ja se on jo paljon se. Mä en tiedä miten te muut mutsit hanskaatte ruuhkisvuodet, työt, kodin, lastenhoidon ja harrastukset, te taidatte käyttää jotain muutakin kuin perus-Beroccaa? Tunnustakaa! Tai sitten teillä on parempi kello kuin mulla, jonka vuorokaudessa on vain 24 lyhyttä tuntia minkä aikana ei ehdi tehdä oikein mitään...

**

Ja hei, mä oon niin fiiliksissä kaikesta tosta lumesta, mikä tuli meitä hemmottelemaan!
Ihanaa, ettei aamulla tarvinnut lähteä liikenteeseen ennenkuin tiet oli aurattu.
Ja tietty kävin (Pokemon-)kävelyllä kun sade oli kovimmillaan. Kerrankin lomakelit kohillaan!

**

Mites siellä teillä lomailu on sujunut vai onko loma vasta eespäi?

Sari



tiistai 21. helmikuuta 2017

Milloin teillä juhlitaan kaverisynttäreitä?

Hei te kaikki vanhemmat,
etenkin te,
joiden lapset ovat syntyneet esimerkiksi
kesäkuussa, heinäkuussa, jouluna.

Milloin teillä juhlitaan lasten kaverisynttäreitä?


Hih, eipä muuten olekaan helpointa hommaa tämä heinäkuisten lasten juhlinta! Päiväkodissa omat lapset mukaanlukien ovat synttäreiden aikaan lomalla, eli siellä ei olla isommin synttäreitä juhlittu tai muistettu - paitsi ryhmästä riippuen on saanut juhlia esimerkiksi kesän jälkeen.


Omasta kokemuksesta tiedän, että heinäkuussa lasten kaverit ovat kuka missäkin, elokuu menee myös arkeen palautuessa. Ollaan siis pidetty lasten kaverisynttäreitä sitten reilusti myöhemmin, kuten syyskuussa ja viimeksi tämä heinäkuiseni juhli marraskuussa. Oho!


Ja mikä on se optimaalinen ajankohta? Arki-iltana? Viikonloppuna?

Nyt olen järjestämässä toisen heinäkuiseni synttäreitä ennakkoon tässä keväällä, koska eskariryhmä tulee hajaantumaan pitkin pitäjää kesän jälkeen, niin olisi kiva kokoontua porukalla yhteen vielä kerran. Mutta tätäkin olen miettinyt; milloin ne lasten harrastukset sitten jäävät kesätauolle? Nimittäin marraskuussa osa kutsutuista ei päässyt mukaan synttäreille, kun oli harrastuskauden lopettajaisia niin runsain mitoin. Onko siis toukokuun viikonloput ihan poissuljettu vaihtoehto? Onko kaikki kesäkuussa jo lomamatkoilla?


Eihän tietysti sellaista aikaa ei olekaan, että kaikki pääsisivät mukaan mutta toki siihen pyritään! Ja hmm, kyllä kaikista hyvistä vaihtoehdoista taidan kallistua siihen toukokuulle. Ihana kesästartti, meidän kesäbileet!



Niin ja loppuuko se kaverisynttäreiden järjestäminen jossain vaiheessa? Milloin? Oman esikoisen kaveripiirissä monet aikovat kuulemma lopettaa kaverisynttäreiden järjestämisen 10v synttäreiden jälkeen, mutta itse taas ajattelen että tämä synkkä kansa tarvitsee vähän biletystä elämään ;) Mitäs te ajattelette?

Sari


maanantai 20. helmikuuta 2017

Unelmieni vuosi 2017-kalenterin voittaja on...


Ystävänpäiväarvonta on päättynyt!


Kiitos ihan kaikille osallistujille


Voittaja arvottiin jälleen Random.org:lla.


Ja voittaja on..............


ANN!

Onnea!
Käythän kurkkaamassa blogiasi :)


**


Ihanaa maanantaita teille kaikille!

Me ollaan niin lomalla! Kotosalla, arkisissa puuhissa, mutta kiireettömästi.
Luksusta!

Sari

torstai 16. helmikuuta 2017

Väriä (mun) elämään

Yhtenä päivänä alkoi vaan tuntua siltä, että nyt tarvitaan väriä elämään. Olin jo pitkään kaipaillut itselleni pikkuruista pussukkaa kynille (ja huulirasvalle), koska laturit ja kynät eivät oikein tulleet toimeen samassa pussissa ja siitä se ajatus sitten lähti...


Kävin Marimekolla ihastelemassa kevättä: ihania kuoseja, ihania värejä. Oletko sinä nähnyt Oiva/Hortensie-lautasia, Oiva/Siirtolapuutarha-mukeja tai vaikkapa Oiva/Hortensie-vatia? Siis oi miten ihania... Mutta minä olin etsiskelemässä jotain pienempää...


Ja niinpä ostin itselleni sen kauan kaipaamani pussukan kynille.
Punaisena! Pilkullisena!


On se ihana. True love.
Pientä materiaalionnea arkeen.


Ja kerrankin tämä meni oikein. Tiedättekö tämän äitisyndrooman, kun esimerkiksi omat lempparihousut ovat ratkenneet pahasti eikä ne ole enää edes parsittavissa kasaan ja lähdet ostamaan uusia housuja... Ja tulet kaupoilta kotiin mukanasi uusia paitoja (koossa 104), sukkia (29/30) ja housuja - nekin korkeintaan koossa 128. Ehkä bonuksena mukana on jotain ihanaa shampoota, mutta sekin on vaikka miehelle tai koiralle - eli se mitä menit hakemaan jäi hankkimatta mutta onneksi kaikki muut on vaatetettu/huolehdittu taas päästä varpaisiin ;)



Ja lopuksi vielä tärkeä muistutus;



Mukavaa loppuviikkoa!

Sari


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Rokotusajatuksia

Aina silloin tällöin otsikoihin nousee perheiden rokotevastaisuus. Etenkin silloin, kun jotain harmillista on tapahtunut. Helppohan sitä on kentän laidalta huudella, että tyhmät vanhemmat, kun ette lastanne rokottaneet, niin sitä saa mitä tilaa. Minusta sellainen huutelu on kamalan julmaa. Minussakin elää pieni pohdiskelija, kun näitä rokotusasioita mietitään.

Päätin tehdä tämän postauksen, kun luin eräästä iltapäivälehdestä pojasta, joka oli sairastunut narkolepsiaan vuoden 2009 sikainfluenssahässäkän aikaan. Silloin sikainfluenssapandemia kosketti minua syvästi. Samaan aikaan, kun pandemia alkoi, minun esikoiseni oli päiväkodissa ja minä kuljin työmatkat kahdella eri junalla. Olimme siis hyvinkin alttiita kaikille maailman pöpöille. Samaan aikaan tein positiivisen raskaustestin - kuopukseni köllötteli kohtuni suojassa.

[ kuva vuodelta 2009 ]

Minä olin ollut osa legendaarista vauvapalsta-yhteisöä jo muutaman vuoden ajan ja jo esikoistani odottaessa meille muodostui ihana mammaporukka, jonka kanssa yhdessä seurasimme masuasukkiemme kehitystä raskausajasta alkaen ja siitä eteenpäin. Niinpä nytkin (syksyllä 2009) meistä kasaantui iso porukka odottamaan pientä ihmettä syntyväksi vuonna 2010. Ensimmäiset neuvolat koittivat ja terveydenhoitajani tarjoili minulle ajatusta ottaa sikainfluenssarokotus omani ja sikiön suojaksi. Äidinvaistoni piipitti, että se ei ole hyvä ajatus. (Raskausaikana minulla vaistot voimistuvat muutenkin, ei nyt ihan preggozillaksi mutta ei siinä kauaksi jääty!) Useat meidän odottajien ryhmässä kävivät ottamassa sikainfluenssarokotteen, mitä väitettiin turvalliseksi sekä äidille että sikiölle. Jossain pulistiin siitä, että joissain maissa sitä (Pandemrix?) ei suositeltu raskaanaoleville, mutta Suomessa sitä pidettiin vain turhanpäiväisenä hölynpölynä. Aikaa kului ja iloitsimme yhdessä alkuvaiheessa olevista raskauksistamme, kunnes odottajia alkoi tippuilla yksitellen pois, koska raskaudet menivät kesken. Kyse ei ollut 'suuresta osasta' enkä osaa sanoa tarkkaa lukumäärää, kuinka moni heistä oli rokotteen ottanut, mutta määrä oli silmiinpistävä verrattuna siihen aikaisempaan mammaryhmäämme. Ei siinä ryhmässä enää niillä viikoilla porukkaa putoillut pois. Minusta vaan alkoi tuntua siltä, että tässä rokotteella ja keskenmenoilla on oltava joku yhteys, vaikka tilanteeseen luonnollisesti vaikutti varmasti monta muutakin asiaa.

Neuvolasta alettiin aina vaan innokkaammin painostamaan, että se rokotus tulisi ottaa NYT. Ja minä ilmoitin napakasti terveydenhoitajalleni, että ei kiitos, en ota sitä rokotetta. Terveydenhoitajani hermostui oikein silminnähden ja saarnasi, kuinka olen sen neuvolan ainoa äiti, joka jättää sen rokotteen ottamatta! Voin kertoa, että sisäisesti olin aivan kauhuissani! Olin kyllä rokotusmyönteinen, mutta nyt minun vastuulla oli kahden ihmisen henki. Vastuullani oli etenkin sen vatsassa hentoisesti potkiskelevan ihmistaimen elämä! Mutta luotin vaistooni. En ota rokotetta, kiitos. En vaikka kuljin työmatkat junalla ja olin altis kaikelle. Viimeisen kerran kävimme terveydenhoitajan kanssa asiasta keskustelun, kun hän hermostui oikein kunnolla, lähti takinliepeet lepattaen huoneestaan, paiskasi työpöydälleen mapillisen A4:sia koskien sikainfluenssaa ja käski alkaa lukemaan! Varovasti avasin kansiota, luin ensimmäisiä papereita, joissa luki kuinka monta kymmentä odottavaa äitiä ympäri maailman oli menehtynyt sikainfluenssaan. Se tuntui ihan hirveältä. Silti olin varma, että en ottaisi sitä rokotetta, vaisto sanoo niin. Minusta sitä rokotetta ei oltu tutkittu tarpeeksi, koko pandemia tuli niin nopeasti ja päätökset piti tehdä liian nopeasti. Eikä ne luvutkaan vakuuttaneet; jos sata odottajaa oli menehtynyt, se oli ehdottomasti sata liikaa, mutta jos sen suhteuttaa miljooniin odottajiin, se tuntui prosentuaalisesti hyvin pieneltä määrältä. Oli hyvin vaikeaa ajatellä järkevästi. Raskaushormonit hyrräsivät, edessä pauhasi terveydenhoitaja, sisäisesti olin kauhuissani eikä ollut ketään, joka olisi voinut sanoa vedenpitävästi, että tee näin tai tee noin. Oli vaan pakko luottaa itseeni.

Sitten tuli esikoiseni neuvola ja tämä rokotus nousi puheenaiheeksi. Minut ympäripuhuttiin ottamaan edes lapselleni se rokote, koska hän on päiväkodissa ja altistuu siellä kaikenlaisille pöpöille. Toki sen myönnän; silloin elettiin aikaa, kun kaikki mahdolliset päiväkotitaudit tarttuivat ennätysnopeasti minun lapselleni. Niinpä hän meni rokotukseen. Koska sen luvattiin olevan turvallista.


Kun kuopukseni syntyi, on sydämessäni vihlassut monta kertaa. Mitä jos olisin ottanut sen rokotteen, raskauteni olisi keskeytynyt ja tämä ihana pieni ihminen ei olisikaan syntynyt? Voin kertoa, että vielä tänä päivänäkin koko aihe ahdistaa ihan kamalasti. Kuinka uskalsin olla sen hiillostuksen alaisena rohkeasti rokotusta vastaan? Ja onneksi olin! Olen niin onnellinen pienestä pojastani!

Sydäntäni vihloo sekin, että taivuin rokottamaan esikoiseni. En osaa asetella sanojani oikein, en halua pahoittaa kenenkään mieltä, mutta olen tietenkin onnekas, että hänelle ei tullut mitään oireita rokotuksesta. En tiedä suojasiko hänen rokotus meidän perhettä - olihan perheen isäkin silloisessa työpaikassaan suoraan asiakaskontaktissa, joten tauti olisi voinut tulla hänen kauttaankin. Ihan itkettää koko ajatus kauhuskenaarioineen. Olen niin kiitollinen siitä, miten helpolla meidän perhe pääsi sikainfluenssapandemian aikana. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, joten siksi on tärkeää osata nauttia jokaisesta hetkestä.


Olen todella ihmeissäni, miten tehokkaasti tämä, saanko käyttää ilmaisua,"aivopesukoneisto" toimii. Yhtäkkiä lanseerattiin upouusi rokote hyvin sekavalla tiedottamisella, jonka piti olla turvallinen ja joka sitä tietysti suurelle osalle olikin, mutta yksikin narkolepsiatapaus on liikaa ja kun Suomessa niitä oli aika monta! Joten kaiken sen yhtäkkisen rokotusoperaation nähneenä ja etenkin niitä jälkiseurauksia tarkkailleena en yhtään ihmettele, että jotkut nykyvanhemmista ovat rokotevastaisia! Kuinka voit enää luottaa viranomaisiin, jotka vakuuttivat että kaikki menee hyvin mutta kun monessa perheessä ei mennytkään? Kuinka uskaltaa luottaa uusiin, turvallisiksi luvattuihin rokotteisiin?

Minä luotan kuitenkin neuvolan rokotusohjelmiin kuin kallioon. Olen ottanut kaikki tarjottavat rokotukset omille lapsilleni, koska ne rokotteet ovat olleet olemassa vuosikausia, niitä on tutkittu ja haittavaikutukset on saatu rajattua aika minimiin. Kuinka paljon pahoja tauteja ollaankaan saatu Suomessa kuriin hyvällä rokoteohjelmalla, joten siitä linjasta on syytä pitää kiinni. Ja olen tietysti tässäkin asiassa kuunnellut äidinvaistoani, mikä on näyttänyt vihreää valoa.

Toki nyt on esimerkiksi tämä uusi vesirokkorokote, mikä ei meillä ole enää ajankohtainen koska molemmat lapset ovat sen sairastaneet jo. Mutta jolleivat olisi, niin olisinko halunnut sen rokotteen? Täytyy tunnustaa, etten ole kovin perillä siitä, mitä sillä halutaan: estää vesirokon tarttuminen vai hävittää se Suomesta kokonaan? Saako yhdellä piikillä ikuisen suojan vai onko se uusittava? Ja onko sitä tosiaan testattu huolellisesti? Onko se vain inhottavaa vai myös vaarallista, jos perusterve lapsi sairastaa vesirokon? Jollain tasolla muita sairauksia omaaville lapsille vesirokko voi varmasti olla suorastaan vaarallinen - jolloin suojaa antaa myös se, että muutkin lapset ovat rokotettu.


Lopuksi sanottakoon, että kuunnelkaa vaistoanne. Jokainen perhe tekee parhaaksi katsomansa ratkaisut, mutta toivoisin tietenkin, että etenkin riskialueilla matkustettaessa tulisi rokotukset hoitaa kuntoon. Nämä vuosikausia rokoteohjelmissa olevat rokotteet ovat turvallisia, joten harkitkaa edes, ennenkuin altistatte lapsenne taudille. Ketään ei voi pakottaa, mutta onhan se tietysti inhaa, jos jo Suomesta häädetyt taudit tulisivat takaisin ja aiheuttaen pahaa, kenelle tahansa.

Ja vaikka tekisimme joskus vääriä valintoja, emmehän hylkäisi yhtään äitiä, isää, perhettä. Vaikka emme aina vetäisi köyttä samaan suuntaan, tavoite on kaikilla sama: haluamme vain parasta lapsillemme

**

Oletko sinä rokotevastainen vai rokotemyönteinen?
Miksi?

**

Toivon voimia jokaiselle perheelle,
jota tämä vaikea aihe koskettaa.

Minä en ole tehnyt toisia parempia valintoja.
Me kaikki ollaan tehty parhaat valinnat
olemassa olevan tiedon valossa,
tahtoen vain parasta omalle lapsellemme.

Sari 


tiistai 14. helmikuuta 2017

14.2.2017

Näiden laiskiaispullien* myötä...
[ laiskiaispullat, koska pullat on suoraan kaupan pakastealtaasta ]


haluamme toivottaa teille


Ihanaa Ystävänpäivää ❤

Ottakaa iisisti, olkaa lempeitä toisille ja ennen kaikkea itsellenne.
Halailkaa, suukotelkaa, herkutelkaa, liikkukaa, tehkää mikä tekee teidät onnelliseksi.
Unohtakaa paineet lähettämättömistä ystävänpäiväkorteista tai
tekemättömistä leivonnaisista.

Olkoon päiväsi ihana ja onnellinen 

Halauksia,
Sari

pssss. Muista osallistua ihanaan arvontaan TÄÄLLÄ

maanantai 13. helmikuuta 2017

Sairaslomalla.

Meidän maanantaiaamun kuvio alkoi hahmottua jo varhain sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pikkutyypin kumisevasta yskästä päätellen. Pikkutyypillä oli pienempänä tapana saada jokaikisen flunssan yhteydessä kurkunpääntulehdus ja etenkin kesällä se oli himppasen haastavaa, kun pahimpiin kohtauksiin auttoi viileän ilman hengittely, mutta kun sitä viileää ilmaa ei ollut jääkaappia lukuunottamatta missään muualla. Sitä köhimistä oli karmea katsella ja pelkäsin flunssatartuntoja ihan hirveästi. Naperon ollessa kolme, alkoi flunssat olemaan ihan vaan pelkkiä flunssia ilman mitään bonustauteja. Nyt sitten pitkästä aikaa yskä kumisee, mutta onneksi sellaisia hirmukohtauksia ei ole enää tässä isommalla iällä tullut eikä toivottavasti tule.


Nyt on ihanaa, kun lastentautien pahin sesonki alkaa olla meidän perheessä ohi. Ei enää jatkuvia naperoflunssakierteitä (eikä toivottavasti senkään jälkeen kun sanon tämän 'ääneen', hih) ja tiedän nyt miltä vauvarokko näyttää, kuinka vesirokko alkaa, miten pikkulapsen ripulia voi tasoittaa ja miltä ne hitsin ällöpöllöt täit näyttää. Tosin, täistä ei varmaan päästä eroon ennenkuin lapset ovat selvinneet koko koulutiestä? Vieläkö ne yläasteella imuroi kaikki täit mukaansa vai voisiko jo silloin kuvitella sen ongelman helpottavan? ;)

Silloin kun lapset olivat pieniä, tautien pahimmat vaiheet meillä koettiin aina yöllä ja etenkin perjantain ja lauantain välisenä yönä niin, ettei seuraavana päivänä mitenkään päässyt lääkäriin vaan olisi pitänyt suksia yksityiselle lääkärille (jos enää aikoja) tai suoraan päivystykseen odottelemaan tuntikausiksi. Jep, ei kiitos! Onko muitakin, joilla kaikki taudit starttaa yöllä? Ja etenkin se ykätauti, brrr...

Onneksi meillä oli jo silloin lasten ollessa aivan pieniä, käytössä Terveysneuvonta, minne sai soittaa vaikka keskellä yötä ja sairaanhoitaja antoi kultaakin kalliimpia neuvoja pienen tyypin olon helpottamiseksi heti eikä tarvinnut enää veivata, pitäisikö lähteä lääkäriin vai ei vai joo vai ei vai joo. Toinen hyvä tukipilari oli Sairas Lapsi-sivusto, jonka avulla pystyi päättelemään, kannattaisiko sinne päivystykseen lähteä jonottamaan vai ei. Joskus oli pakko lähteä, vaikka se tiesikin tuntikausien odottelua. Minä olen sitä mieltä, että mieluummin lähtee käymään liian herkästi siellä lääkärissä, kuin että jättää lääkäriä tarvitsevan potilaan vielä hetkeksi kotiin virumaan. 


Talviloma lähestyy ja jännitysnäytelmä tiivistyy; kuinka moni perheenjäsen makaa koko kallisarvoisen lomaviikon sohvanpanttina? Mutta onneksi tämä on toistaiseksi vain flunssaa. Tautiruletissa olisi ollut tarjolla pahempaakin.

Toivottavasti teillä muilla on ollut terveempi viikon aloitus ja toivottavasti teidän virustorjunta pelaa paremmin kuin täällä meillä! :) 

Sari



sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Lauantailta: ostin yhden meikkijutskan ensimmäistä kertaa elämässäni. Arvaa minkä?

Nykynuoret pääsee kyllä niin helpolla meikkauksen kanssa - onneksi! Minun nuoruudessani, joskus dinosaurusten sukupuuttoon kuolemisen loppuvaiheessa, ei ollut mitään videomuodossa olevia meikkitutoriaaleja vaan sitä tehtiin yrityksen ja erehdyksen kautta, lehdistä luettujen neuvojen perusteella - tai ilman. Joskus yläasteella sipaisin halvannäköistä pinkkiä huuliin ja pakkeloin naamani noin (sata) astetta liian tummalla pakkelilla ja näytin ihan porkkanaisen oranssilta muistuttaen erästä suurvallan päämiestä ;) Yhdessä ystävien kanssa testailtiin miten meikkailu toimii, miten finnit saisi parhaiten piiloon ja rohkeasti vaan eri värejä kehiin. Minun nuoruudessani ne siniset ja vihreät ripsarit olivat aikalailla historiaa, mutta muuten sudittiin melko huolettomasti kaikkia maailman sävyjä pitkin naamataulua. No jossain kohtaa minäkin hommasin sitten sen sinisen huulipunan. Ai että, en sitten keksi mitään hienompaa tapaa korostaa hampaiden keltaisuutta suorastaan ennennäkemättömällä tavalla <3


Tunnen nykyään oloni kotoisaksi neutraalissa meikissä. CC-voiteella isoimmat sävyerot piiloon, ripsiin vähän ripsaria että ne kaksi pikkuruista pistettä näkyy katsojalle, huuliin vähän huulikiiltoa tai -punaa ja se riittää. Iltakemuihin mennessä saatan sipaista vähän luomiväriä ja laittaa silmään rajaukset. Silleen suomalaisittain, että nopeasti katsottuna näyttää siltä ettei olisi meikannut ollenkaan mutta onneksi pari lasillistä viiniä korjaa tilanteen eikä sillä meikillä ole enää niin suurta merkitystä ;)

Mutta, tiiättekö, että 35 vuotta olen selvinnyt ilman, että on tarvinnut piirtää kulmakarvoja! Nyt se asia kävi ärsyttämään niin paljon, että oli pakko ostaa elämäni ensimmäinen kulmakynä ja tehdä ne kulmikset. On siis ihan kiva, että netissä on nyt niitä meikkitutoriaaleja! Olen hakenut helppiä siihen kuinka ne meikataan, ei niinkään piirretä. Kulmisten muoto hakee vielä suuntaansa, mutta ajan kanssa varmaan löytyy oikea suunta, kirjaimellisesti.

Tässä se nyt on, dokumentoituna päiväkirjablogiini, elämäni ensimmäinen kulmakynä, Lumenelta tietenkin.



Mutta kun tähän näkyyn ei ole tottunut, minusta tuntuu, että näytän ihan kuvan chihuahualta. Paitsi että tuo koira on paljon säihkyvämpi kameran edessä.

Chihuahua picture is not mine. Picture of this cutiepie was borrowed from Pinterest.


Kyllä on niin hienoa, miten ajat ja systeemit kehittyvät. Olisipa minunkin nuoruudessani ollut Youtube. Kuinka monelta meikki- ja tukkakatastrofilta olisinkaan voinut välttyä, hih ;) Toisaalta olen huojentunut; onneksi silloin ei ollut somea, joten kovinkaan montaa todistetta tekemistäni tyylihuipentumista ei ole :D

**

Leppoisaa sunnuntaita, tyypit!

Sari


keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Aikuisten kaverikirja

From Oona to you-bloggaaja heitti meitä Kaksplus-verkostobloggaajia aikuisten kaverikirja-haasteella TÄÄLLÄ.



Nimeni on Sari.

Jotkut tosin kutsuvat minua
äidiksi.


Olen syntynyt vuonna tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäjotain, eli olen siis mielestäni lähempänä keski- kuin teinikää. (Ei tunnu missään)

Lapsuuskotini langallinen numero:
oliskohan ollut 7523698. Melkoinen dementiatesti!

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: 
poliisi. 


Mutta isona minusta tulikin: asiakaspalvelun ammattilainen joka roplaa it-hommissa. Vaikka ei minusta polliisia tullutkaan, niin melkoinen naapurikyttääjä ja maailmanpoliisi tuli jokatapauksessa.

Täydellinen puoliso: sopivan epätäydellinen.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: käyttäisin ne siivoamiseen, leipomiseen ja olisin naperoiden elämässä enemmän läsnä.

Harrastan nyt: bloggaamista, valokuvaamista, villasukkien neulomista, kaupunkipuutarhurointia.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä:
Omen III (enkä mä oo niinkään varma Spotikasta vaan Radio Nova ja Retroperjantai ;))

Noloin teeveeohjelma josta pidän:
en katso mitään noloa. Uutiset? :D


Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa): mudcake

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: pms:t alkaa. Tai kun olen taas pokannut Vuoden mutsi-pystin tekemällä jotain ihan pöljää.

Lapsuuteni lempilelu: 
Rötkis! Pehmokoira joka on varmaan etäistä sukua Pikku Kakkosen Ransulle.

Lempilelu nykyään: Ipanan Hotwheels-rata. Ehdottomasti.

Salainen paheeni: 
suklaa

Eikun se ihan oikea salainen paheeni:
istua sohvalla ja syödä siinä jotain vaikka se on äärimmäisen kiellettyä ja todellakin alleviivatun korostetusti poissuljettu vaihtoehto. Sit sitä vaan toivoo, ettei mitään putoa sohvalle tai matolle ;)

Viisaus, jonka olen tähän mennessä olen oppinut:
Pick your battles. On toiminut, ihan joka kerta.



**
Mitkä näistä oli silloin suosiossa, kun sinä olit nuori:
Ystäväkirjat, SLAMit tai FB:t (siis kuinka edellä aikaamme sitä oltiinkaan: FB??)
vai jotain ihan muuta?

**

Sari


maanantai 6. helmikuuta 2017

Ystävänpäivä-arvonta: Unelmieni vuosi 2017

Minä olen huomannut, että blogissani on uusia lukijoita ja täällä vieraillaan tosi paljon tällaisen pikkuisen bloggaajan näkökulmasta. Lisäksi Instagramissa minulla on liki 400 seuraajaa se on minulle paljon se.

Kiitos kaikista vierailuista ja mukavista viesteistä

Koska te olette ilahduttaneet minua niin paljon, on minun vuoroni ilahduttaa teitä.



Koska ystävänpäiväkin lähestyy,
haluan ilahduttaa teitä ihanalla ystävänpäivä-arvonnalla.
Pitkään mietin, mikä olisi sopiva lahja ja sitten sen keksin!
Naputtelin tilauksen ja nyt se on täällä:

Unelmieni vuosi
-kalenteri vuodelle 2017


Unelmoiminen on ihmiselle tärkeää. Kukin unelmoi itselle tärkeistä asioista. Joku unelmoi pitkästä kesälomasta saaristomökillään. Joku unelmoi matkasta maailman ääriin. Joku unelmoi uudesta kamerasta. Joku unelmoi pääsevänsä suihkuun yksin ja rauhassa (=ruuhkiselämää ;)). Kaikki unelmat mitkä tekevät sinut onnelliseksi, on tärkeitä! Unelmointia ei saa unohtaa kiireisimmässäkään arjessa ja nyt siihen on olemassa ihana apuväline, minne voit kirjailla muistiin ihania asioita ja tarkastella sitten vuoden lopussa tai vaikka viiden vuoden päästä, kuinka se vuosi 2017 sujuikaan.


Tiedän, tammikuu meni jo.
Mutta vielä on kaikki muut vuoden 2017 kuukaudet kokematta.
Kalenterin sivut ovat tyhjät.
Ne odottavat sinua.


Minun ystäväni ovat toimineet inspiraattoreina tälle arvonnalle.
Heillä on ollut hienoja unelmia. Ja he ovat toteuttaneet niitä.
On säästetty rahaa. On investoitu. On pakattu muistot pahvilaatikoihin ja muutettu.
On päätetty mennä naimisiin Sen Oikean kanssa. On tultu raskaaksi.
On unelmoitu 'tavanomaisesta' arjesta ja saavutettu juuri sitä.

Olen niin onnellinen teidän puolesta.

Unelmieni vuosi-kalenteri on tainnut itsekin syntyä ihanista unelmista. Kalenterin takana on kaksi upeaa naista, Frida Steiner ja Merja Pesonen. Kiitos heille esimerkillisestä toiminnasta - ensin on unelmia ja näin ne toteutetaan Lisää Unelmien vuosi-kalenterista voit lukea TÄÄLTÄ.


Unelmoin minäkin.
Olen saavuttanut monta unelmaani.
Monta on vielä vaiheessa.
Unelmoiminen on ihanaa.


Arvonnan säännöt:
Aikaa osallistua arvontaan on 17.2.2017 asti. Voittaja arvotaan viikonloppuna. Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti. (Minun oli ensin tarkoitus pätkäistä arvonta poikki jo viikkoa aikaisemmin, että saisin ystävänpäiväksi paketin perille, mutta koska ystävyys on niin ihana juttu, annetaan arvonnankin vielä venähtää ystävänpäiväviikon lopulle asti...)

Kaikki saavat osallistua tähän arvontaan. Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen. Kukin osallistuja saa yhden arvan. Anonyymien/nimettömien olisi hyvä jättää kommenttiin sähköpostiosoite, että saan mahdollisen voittajan kiinni. Jos ei halua kertoa sähköpostiosoitetta tässä julkisesti, sen voi laittaa vaikka sähköpostilla minulle.


Muistakaa unelmoida

Sari



lauantai 4. helmikuuta 2017

Lauantaina


Omituinen lauantai. Toinen napero ei ole kotona, toinen on. Isimies vei tämän kotonaolevan futisharkkoihin ja minulla oli sitä kuuluisaa omaa aikaa. Oma-aika on siitä jännä juttu, että siitä haaveilee ihan hirveästi silloin, kun sitä ei ole. Ja sitten kun sitä on, ei saa mitään järkevää aikaiseksi ;) Liian usein lapset eivät ole yhtäaikaa poissa kotoa ja viime viikolla sitä tapahtui parin tunnin pätkä ja nyt heti perään toinen mokoma. Tämä on kuin valopilkku haastavan pikkulapsiajan jälkeen; tätäkö se sitten onkin, kun lapset kasvaa, että minulla on ihan oikeasti omaa aikaa? Ihan oikeasti sitä aikaa, kun kukaan ei nyi hihasta, tarvitse maitoa/vettä/kirjaa ylähyllyltä/pyyhkijää/seuraa/ihanmitävaan? Tässä sitä sitten taas ollaan: vaikka vapaampi arki kuulostaa houkuttelevalta, olen varma että näitä kiireisiä pikkulapsivuosia tulee vielä myöhemmin iso ikävä. JOTEN; jatkan tästä hässäkkämäisesta arjesta nautiskelua ja lähden yhden villipedon kanssa hakemaan pyykkejä pesutuvasta.

Muista tänään Emma Gaala 2017! Mukavaa iltaa!

Sari


keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Sateinen kesäpäivä Tallinnassa

Talvi ei osaa päättää, olisiko se täällä Etelä-Suomessa vai ei, joten palataan kuvissa ja muistelmissa viime kesään.


Viime kesänä lähdin ensimmäistä kertaa yökylään Viroon. Meitä oli lähdössä neljä eri ikäistä naista samasta suvusta, joten hillitön biletys oli poissuljettu vaihtoehto: päätettiin siis syödä, turisteilla vanhassa kaupungissa ja levätä. Kuulostaa tässä iässä oikein kelvolliselta idealta.

Päätettiin jättää kaikki shoppailusta helpommin uupuvat eli miespuoliset reissusta ihan suosiolla pois. Koska eihän se palvele kenenkään intressejä, jos joku valittaa jo heti viidennen kaupan jälkeen ettei jaksa enää käyskennellä kaupoilla tai sitten joudut vetämään perässä pienempää tai suurempaa henkilöä.


Kun saavuimme Tallinnan satamaan, tuli taivaan täydeltä vettä. Onneksi kumisaappaat olivat kotona kaapissa, etteivät ne vaan likastuisi. Hetken mietin epätoivoisesti, pääsemmekö ottamaan askeltakaan ulkona, koska sade oli niin hurja, mutta kuinka ollakaan: päiväksi sää kirkastui ja pääsimme nauttimaan vanhasta kaupungista. Illalla taivas vetäytyi jälleen pilveen ja alkoi sataa. Sitten keskityimme vain lähimpään kauppakeskukseen ja hotellissa oleiluun.


Syy, miksi palaamme näihin kuviin ja tunnelmiin, on se, että tekisi mieli lähteä ensi kesänä uudelleen. Jos vanha kaupunki näytti sateisenakin päivänä upealta, kuinka ihana se olisikaan auringon paistaessa? Ja siksi pääsemme matkaan vain kesällä, kun loma-aikataulujen yhteensovittaminen vaatii hieman jumppaamista. Mutta parempi kesällä kuin ei milloinkaan!


Vanhakaupunki oli kyllä tosi kaunis. Jalat tulivat kyllä kipeäksi kaikesta sitä kävelystä, eikä niskatkaan päässeet helpolla! Monta houkuttelevaa ovea oli auki, ylhäällä rakennuksissa oli huikeita yksityskohtia ja toisaalta kapeat portaat veivät jonnekin alempiin kerroksiin...




Ja hih, meidän Tallinna-kuviin liittyy hauska yksityiskohta. Yhtä kuvistani on luvallani lainattu ja se on tatuoitu erään henkilön ihoon. Loistavaa!










Viimeisestä kuvasta varmaan arvaat, missä hotellissa yövyimme ;)


Laitan vielä lisää kuvia myöhemmin.
Hei Viro, oot aika ihana

**

Sari



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...