tiistai 23. tammikuuta 2018

Fazerin leipäkoulussa selvisi, että lapseni on tuleva leipuri. Fazerin leipuri!

Blogin postilaatikkoon kilahti jokin aika sitten kiva kutsu, kun Fazer kutsui meidät mukaan heidän leipäkouluun upottamaan sormet taikinaan ja loihtimaan mielikuvituksellisia leipiä. Meitä ilahdutti tosi paljon tällainen harvinaislaatuinen kutsu päästä mukaan tilaisuuteen, jonne lapsetkin olivat tervetulleita! Meidän harmiksi toinen lapsi oli sinä iltana hieman sairas, joten pääsimme tilaisuuteen mukaan kahdestaan pienemmän tenavan kanssa.

Samaisena iltana Helsinki sai ylleen huikean lumipeitteen! Me olimme varanneet matkaan riittävästi aikaa mutta silti meinasi tulla kiire, kun piti auto kirjaimellisesti kaivaa esiin lumihangesta. Pitää siis ostaa isompi auto että sen löytää helpommin ;)



Sillä aikaa kun lapset leipoivat sämpylöitä ja välipalaleipiä ihan uskomattomien Fazer-herkkutaitureiden kanssa, me vanhemmat pääsimme kuulemaan asiaa leivästä. Leipä olikin niin kiehtova aihe, että tähän tullaan palaamaan blogissa myöhemmin lisää! Kun olimme hörppineet kahvit ja syöneet pienet herkkupalat, me palasimme katselemaan mitä lapset olivat saaneet aikaan. Tilaisuudessa oli mukana todella reippaita pikkuisia, siellä ne Fazerin keittiössä puuhailivat essut heiluen!



Muistutan aina ihmisiä siitä, että lapsi on luonnostaan luova. Ja tuolla leipäkoulussa se tuli huikealla tavalla esille. Lapset luovat uutta rohkeasti rikkomalla kaikki perinteiset rajat ja niin sitä pitääkin! Mistä muusta inspiraatio kumpuaisikaan?



Minun lapseni leipä sai ensin päälleen kasvispitoisia herkkuja kuten banaania, kurkkua, viinirypäleitä, persikkaa, ananasta ja lopuksi koko komeus kruunattiin kinkkusiivuilla. Todella eksperimentaalinen leipä, mutta niin vaan lapsi pupelsi sen reippaasti napaansa!




Kun vatsa oli tankattu herkkuleivällä, teimme pienen kierroksen Fazerin vierailukeskukseen, missä vierailun kohokohta oli suklaapiste, missä sai syödä suklaata niin paljon kuin - vanhemmat antoivat luvan. Oli konvehteja, oli suklaapatukoita ja saimme maistella Fazerin uutta kookossuklaapatukkaa. Ja oli onnesta soikeita lapsia, tietenkin ;)












Niin ja tässä on sitten sen minun pikkuleipurin huikea voileipäluomus!
Maistuis varmaan sullekin?



Loppuun vielä kuva sämpylöistä, mitä lapset valmistivat leipäkoulun alussa. Valmiit sämpylät pakattiin pusseihin ja ne olivat vielä ihanan lämpimät kun lähdimme kotimatkalle. Toki jääkaappikylmässä autossa ne vähän viilenivät, mutta kyllä meillä oli silloin harvinaisen herkullinen iltapala. Tosi näppäriä nuo pienet leipurit!


Mitä jos menisitkin tänään kotiin kaupan kautta? Antaisit lapselle luovan vapauden tehdä iltapalaksi ihan minkätahansalaisen fantasialeivän. Helpottaisiko se teidän iltahärdelliä? Kokeile!


ps. Käy lukemassa leipäkoulusta lisää Fazerin sivuilta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...