sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kakkaa lumella! Terveiseni koiranomistajille!!!

Hyvä koiranomistaja,

päätin tarttua näppikseen ja kirjoittaa sinulle pienen viestin vastineeksi niistä "viesteistä" joita koirasi on tuonne puhtaan valkoiselle lumihangelle jättänyt.

Talvi on ihanaa aikaa, pakkanen puree posket irti ja varpaat jäätyy, mutta suomalaiset tarvitsevat raitista ilmaa. Tai no niin raitista, mitä nyt taajamassa voi saada. Lapset tarvitsevat ulkoilua, koska reippaan ulkoilun jälkeen ruoka maistuu paremmin, vatsa toimii hyvin, mieli on virkeä ja sitten kun koittaa nukkumaanmenoaika, uni tulee silmään sukkelammin.


Aurinko houkuttelee meidät reippailemaan ulos, mutta sitten eteen iskee yököttävä tosiasia: kävelyteiden reunat ja kinttupolut on hunnutettu keltaisella lumella (ei todellakaan kevätkukkia vaan...) ja ruskeilla kökkäreillä (mitkä ei kuitenkaan ole pääsiäispupun ennakkotervehdyksiä). Kirjeeni ydinsisältö lieneekin lastenlaulusta tuttu:
kakkaa lumella
...ja siitäkös minä mieleni taas pahoitin.

Mitä sanoo järjestyslaki?
Ymmärrän, että sinun koirasi ei osaa asioida vessanpöntöllä tai hiekkalaatikolla ja johonkinhan sen on päästeltävä tarpeensa. Järjestyslaki sanoo, että:
"Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:--
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa."

Sama suomeksi:
Aurattu kävelytie: hoidettu alue. Kakkaaminen kielletty.
Keskellä lumihankea: ei hoidettu alue. Kakkaaminen sallittu.

Miksi koiran jätökset harmittaa etenkin lapsiperheessä?
Koiran kaksu liiskaantuu lasten (miksei myös aikuisen) talvikengänpohjan joka ikiseen nystyrään tosi tiukasti ja sen irti saaminen on kamalaa hommaa josta ei edes makseta likaisen työn lisää, vaikka todellakin pitäisi.

Osaatko myös kuvitella sellaisen tilanteen, että pieni ekaluokkalainen kävelee koulusta kotiin ja astuu siinä matkalla kaksuun eikä edes huomaa sitä? Voin kertoa, että lapsi on siinä iässä niin pieni, ettei se yksinkertaisesti osaa ajatella muuta kuin että "määränpää on koti", kaksuista ja muista viis. No sitten se käpöttelee kotiin ja muistaa, että äidillä tulee savua korvista jossei pyyhkäise kenkiä siihen kenkäharjaan ulko-ovella. Siinä on sitten ensimmäiset kaksut pitkiinsä. Jonka jälkeen se tepastelee eteiseen, jättäen jäljet eteisen mattoon, sitä on ehkä tarttunut haalarinlahkeeseenkin ja sitten sitä tarttuu sukkiin ja aikansa kotona tepasteltuaan sitä onkin sitten useammassa eri paikassa. Sen enempää tilannetta kuvailematta, osaatte varmaan kuvitella ;) Toiset rakastaa yllätyksiä, minä en ja takaan, että se yllätys on aikamoinen kun tulet töistä kotiin ja osaat aavistaa vain osan tapahtumista jo siinä ulko-ovella!

Muistelen lämmöllä myös talvia muutamien vuosien takaa. Kuinka lapset vasta opettelivat kävelemään ja horjuvin askelin menivät toppapuvut kahisten pitkin teitä ja lumihankia. Toki kaikki kävelytiet silloinkin oli "miinoitettu" muutaman metrin välein ja siinä sai olla aika sukkela, että sai estettyä naperon sukelluksen liukumiinaan, koska pienet jalat eivät ole vielä motorisesti kovinkaan taitavat eikä kilon toppavarustus ainakaan helpota kävelyn opettelua, liukkaasta ja lumisesta tienpinnasta puhumattakaan. Eikä sitä aina ehdi vahingontorjuntaan vaikka mitä tekisi. Onneksi ei tartte enää nyrkkipyykille lähteä, huh!

Yksi henkilökohtainen suosikkini on tämä, kun iloitset siitä, ettei kaikkia kävelyteitä ole heti lumen tultua hiekoitettu ja lähdet vetämään lapsia pulkalla treenaten samalla omia käsiä ja jalkoja. Pulkka haukkaa lumihankea aina silloin tällöin ja kaikki polkujen kapeimmat kohdat on aina sitä keltaista jäähilettä, mitä lapsia muistutetaan olemaan syömättä. Tietenkin pulkka haukkaa lunta juuri siinä kohdassa, ellet ole huomannut ottaa lasta ja pulkkaa ylös ennen sitä. Tosin pulkan vetämisen idea vähän kuoleentuu, jos teet nostotreenin metrin välein.

Nyt on tämäkin päivä nähty, koiran kaksua pitkin blogia. Tämä kuva on otettu kapean kävelytiemme reunasta eikä suinkaan ollut pahinta mitä lenkkimme varrella näkyy. Jotain rajaa sentäs, huh ja silti aika yök.

Sen lisäksi koiran jätökset aiheuttaa valtaisan kasvatuksellisen pulman, kun ensin koko (kesä ja) talvi hoetaan lapselle, että "älä syö sitä ruskeaa sieltä maasta, kierrä se kaukaa" ja sitten pääsiäisenä saman näköistä tavaraa tarjoillaan kermavaahdon kanssa. Selitä siinä nyt sitten miksi se on kulhosta ookoo, mutta maasta ei. Thih ;)

Kummat kielletään taajamassa, koirat vai lapset?
Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus ulkoiluun taajamassa. Eli ei kielletä ketään ;) Sen sijaan meidän pitäisi keksiä sopuisa yhteinen sävel. Ehdotan seuraavaa:

Koiranomistajat ottavat tavaksi kerätä koiransa jätökset (pussiin ja roskiin) kävelyteiltä, kävelyteiden varsilta ja kinttupoluilta tai heivata ne jätökset pitkälle pöpelikköön.

Lasten vanhemmat lupaa sietää hankikakkoja, kunhan kävelytiet ja kinttupolut jäävät puhtaaksi liukumiinoista ja ulkoilijoiden vapaaseen käyttöön.

Miltä kuulostaa?



Viimeisenä, vaan ei todellakaan vähäisimpänä,
iso kiitos
kaikille niille koiranomistajille, jotka korjaavat koiransa jätökset asianmukaisella tavalla tai ulkoiluttavat koiraa puhtaasti sellaisilla alueilla, missä jätökset eivät aiheuta päänvaivaa muille.

Kiitos ajastasi, koiranomistaja, joka luit tämän kirjeen.

**

Muilla samoja kokemuksia?
Mitä ajattelee koiranomistajat?
Kommentoi!

**

Aurinkoista päivää kaikille ulkoilijoille,
karvoihin katsomatta!





9 kommenttia:

  1. Meidän ihana kaksivee laittaa edelleen todella paljon kaikkea suuhun, niin sisällä kuin ulkonakin. Tarkkana saa olla enkä haluaisi hänen syövän kakkaa.

    Poikia kun vetää pulkalla, tykkäävät he pitää käden pulkan ulkopuolella ja samalla viistää penkkaa pitkin. Tämän olen kieltänyt, koska se keltainen lumi ja ruskeat kikkareet. Yäk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja yök, tuo on muuten totta, että lapset pitää kädet pulkan ulkopuolella ja sitten tulee osumia. Voihan kökkö sentään!

      Mietin jo miten tätä pötkylöiden keräämistä voisi edistää, toivottavasti joku koiranomistaja ottaisi kantaa, pitääkö alkaa arpomaan kakkapusseja vai miten edistäisimme asiaa?? ;)

      Poista
  2. Täällä kerätään ja ahkeraan ja joskus muidenkin jätöksiä, en tajua miksi ne pökäleet pitää jättää puistoon!

    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, kiitos kun keräät <3

      Aurinkoista uutta viikkoa <3

      Poista
  3. - Ihanaa, että jotakuta toistakin ärsyttää tämä asia. Itsekkin kirjoitin blogiin kyseisestä asiasta 😊. En ymmärrä mitä vaikeaa on kantaa pussia mukana ja kerätä koiran kikkareet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä. Pitäisiköhän ottaa joku leasing-koira talveksi, siis lainata joltakin naapurilta ja jalkautua tutkimaan asiaa onko ne koirankakkapussit tyhjänä niin painavia, että ei jaksa kantaa sellaista? Hmm.

      Kiitos kommentista ja mukavaa päivää :)

      Poista
  4. Näin koiranomistajana. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ne helvetin urpot koiranomistajat, jotka eivät vaivaudu keräämään murunuppustensa kakkoja tieltä ja tienvarsilta. Itse olen tottunut siihen, että ne sheisset kerätään sieltä hangeltakin, ja useamman kerran kironnut sitä kun a) jostain sieltä lahkeiden välistä onnistuu livahtamaan lunta iholle kun tarpoo polvisyvässä hangessa (jännästi se koira ja kakka ei kuitenkaan uponnut) ja b) kun palaa sieltä kakanpoimintareissulta tiellä niin astuukin jonkun keräämättä jääneeseen liukumiinaan - tiellä.

    Koiranomistajat tuomitsee siis ihan yhtä lailla nämä keräämättä jättävät ääliöt, siitä kun tulee meille kaikille huono maine. Eikä me olla yhtään sen immuunimpia kakkaan astumiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentista! Kiva kuulla koiranomistajan mielipide myös! Ja iso KIITOS sinulle, kun keräät hangeltakin! Voin kuvitella sen että koira ei kyllä uppoa, mutta koitappa mennä perässä hangelle ja saada ihanan viilentävä lumipesu nilkkoihin, auts!

      Nyt olemme ongelman ytimessä, kuinkahan tämä ongelma ratkaistaisiin? Koiraverolla kustannetaan "ilmaiset" kakkapussit? Koirapoliisi? No ei vaan. Huumori on hetkittäin hyvin kaukana tästä haisevasta aiheesta! Mutta täytyy jatkomiettiä tätä aihetta.

      Aurinkoista (ja liukumiinatonta) päivää sinulle ja koirallesi!

      Poista
  5. Me just ihmeteltiin kakkaa kävelytiellä matkalla päiväkotiin. Myös meidän kerrrostalon pihalle oli joku jättänyt koiransa tekeleet. Ja sitä shittiä löytyy myös keskustan kävelyteiltä. En tajua, miksi se on niin vaikeeta. Ja jos se kerran on vaikeeta ni veis koiransa hoitamattomille alueille asioille. Kiitos.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...