lauantai 17. helmikuuta 2018

Norja maailmankartalle!

Keskiviikkona meillä vietettiin vähän erilaista ystävänpäivää. Me nimittäin lähdettiin tytön kanssa norjalaisten Marcuksen ja Martinuksen konserttiin Hartwall-areenalle, ihan kahdestaan!


Suomessahan vitsaillaan usein siitä, että "kaivetaan Norjan kohdalle kuoppa" viitaten siihen että Norja olisi jotenkin turha maa tai kun mennään juhlaillan jälkeen uittamaan päätä pönttöön, sanotaan hänen "puhuvan norjaa". Kukaan cool ei lähde lomalle pohjoismaihin: Ruotsiin tai Norjaan vaan ihmiset matkustavat kuumaan Dubaihin tai eksoottiseen Thaimaahan. 



No, nimeäpä yksikin norjalainen, joka ei ole kuninkaallinen tai huulirasvaurheilija? Eikö tule ketään mieleen? Tai sano nyt edes yksi sana norjaksi? Eikö irtoo?


Kuvitteleppa sitten, miltä tuntuu, kun liki 5000 pikkufania laulaa samaan aikaan kappaleita - norjaksi? Voin kertoa, että se kuulostin ihan mielettömältä! (*5000=Jaffa-halliin mahtuu n.10 000 ihmistä ja ehkä puolet oli näitä nuorempia ja egoltaan isompia faneja ja aikalailla jokainen heistä lauloi)

Marcus ja Martinus nostaa Norjaa sellaisella kohinalla maailmankartalle, että enpä yllättyisi vaikka pojat jossain vaiheessa ottaisivat haltuun muutakin kuin Euroopan faniskenen. Hitokseen hyvä, jos saan sanoa, vientituote!



Konsertista vielä sanottakoon, että liput olivat tietysti hinnakkaat, mutta kyllä rahoille saatiin vastinettakin. Kaikki järjestelyt oli hoidettu tosi hienosti ja se mikä tässä oli hienoa verratuna isomman luokan diivoihin, nämä nuoret miehet esiintyivät täysin aikataulun mukaisesti. Pojat ovat nuoria ja energisiä, esitys oli viimeisen päälle harjoiteltu ja vaikka esiintyminen oli rutiininomaisen varmaa, täytyy sanoa että nautin siitä enemmän, kuin joidenkin 'isojen starojen' esityksistä, mitkä menee ihan sekoiluksi ja kraakkumiseksi, kun äänistudiossa on korjailtu ääntä niin paljon, ettei livekonserttia kuunnellessa enää muista muuta kuin pääsylipusta tarkistamalla, että ketäs täällä esiintyykään. Oli tosi hyvä konsertti, mennään varmasti kuuntelemaan heitä toistekin.

**

Minähän olen jo pitkään suunnitellut kesälomareissua Norjaan. Vielä vuosi sitten lapset olivat ihan 'blaah', kun yritin markkinoida satumaisen kaunista Bergeniä kesäloman kohokohdaksi. Nyt puolestaan lapset yrittää lahjoa minua, että eikö voida mennä Norjaan, ihan vähän vaan. En voi kuin kuvitella miten Trofors on moninkertaistanut turistimääränsä, ihan vaan sattuneesta -hyvästä- syystä.

Olitteko tekin ystävänpäivänä tuolla samaisessa konsertissa?




4 kommenttia:

  1. Meidänkin kummityttö oli äitinsä kanssatuolla samaisessa konsertissa, kun tyttö on ihan M&M fani :) Marraskuussa ostettiin miehen kanssa hänelle vastikään synttärilahjaksi asiaan kuuluva paita ja rannekekin, hihih.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kyllä nämä M&M fanit on söpöjä kaikessa fanituksessaan :)

      Poista
  2. Minä oli kyseisellä keikala ystäväni kanssa! oli ihanaa nähdä ekaa kertaa omat idoli jota olin odottanut enemmään kun mitään muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Olen oman tyttären kautta päässyt kokemaan M&M huuman ja kyllä te fanit olette tosi mahtavia tyyppejä! :)

      Poista

Kerro mitä ajattelet! Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...