tiistai 20. maaliskuuta 2018

F**k it all: painajainen synnärillä

Pölyä Pinnoilla-blogin Henna haastoi minut mukaan blogihaasteeseen. Haasteen nimi on rankka: F**k it all, koska sen sisältökin on rankkaa: nyt saa huutaa pahaa oloa pois. Haasteen alullepanija Mommy Be Good-Brita kirjoittaa alkuperäisessä tehtävänannossaan näin:

"Tahtoisin lukea, kun te huudatte maailmalle.
Sille ihmiselle, joka ryösti teiltä jotakin itsestänne.
Sille virheelle, joka tuhosi jotakin sinussa.
Sille lupaukselle, joka ei toteutunut, ja tuhosi sun uskon."

Mä rupesin ensin kelaamaan, että kenelles mä huutaisin? Sille ex-poikaystävälle, joka rikkoi mut sisältä ihan palasiksi? Vai olisko se mun piinaava sovinistinen ex-esimies joka laittoi mut itkemään? Vai niille koulukiusaajille?

Sitten mä keksin.

On yksi mesta, jolle huudan sisäisesti.
Synnytyssairaala, jossa synnytin lapseni, kesä 2007.

Tästä tulee mun henkilökohtaisin tekstini ikinä. Painajainen synnärillä.

Kuva: Pixabay

Itkuinen ihanuus

Synnytys itsessään sujui tosi hyvin. Kätilö oli hyvä ja asiansa osaava. Lapsi oli terve. Mutta varsinaisen synnytyksen jälkeen vähän kaikki meni pieleen. Kiire piinasi sekä synnäriä, että lapsivuodeosastoa ja sen sain tuntea nahoissani.

Vauva oli tosi ihana. Pieni pötkylä. Rakkain aarteeni. Suloinen nappisilmä. Päivisin vauva nukkui enemmän kuin itki ja silloin vauvasta otettiin paljon erilaisia kokeita (oli keltainen) ja minä yritin pysyä kartalla mitä mikäkin koe tarkoittaa, koitettiin saada meijerit käyntiin ja tietenkin ihmeteltiin uutta tulokasta. Öisin vauva pääsääntöisesti itki ja minä pidin häntä sylissä, heijasin ja lohduttelin. Ne oli aika pitkiä yövuoroja ne. Että tervetuloa vaan äitien maailmaan ja hyvästi yöunet!

Mies tuli aina päiväksi sairaalaan meidän luokse ja lupasi 'vahtia vauvaa', että minä saisin nukkua edes hetkisen. Huoneessamme oli kuitenkin niin paljon hälinää, vierailijoita ja paljon muuta, etten stressiltäni kyennyt nukkumaan.


Surkea imetysohjaus

Imetysohjaus oli sanalla sanoen surkeaa, eikä imetys lähtenyt sujumaan mitenkään päin. Henkilökunnalla oli niin kiire, ettei oikein kukaan ehtinyt kunnolla auttaa minua. Vikaa oli sekä vauvassa, että tisseissä. Minut käskettiin pumppaamaan maitoa. Pumppu on tuolla ja ohjeet siinä vieressä. Aha. Pumppailuhuoneen ovea ei saanut kiinni ja paikka oli rauhaton. Minä olin niin uupunut, etten tiennyt imuttiko rintapumppu tissiä vai silmäpussia. Kokeile rintakumia, tarkista imuote, yritä, jaksa, "koita selvitä".


Olenko huono äiti?

Tilanne oli se, että öisin vauva itki ja minä olin aivan uupunut. Pyysin hoitajia ottamaan lapsen yöllä vahdittavakseen, että saisin edes hetken nukkua. Kun olin päässyt takaisin sänkyyn, vauva kärrättiin jo takaisin. Oli tullut itku ja tissit tiskiin, imetysharjoitukset alkaa taas! Vauva itki nälkäänsä, minä itkin väsymystäni.

Olin aika epätoivoinen. Kuuluuko tämän olla näin vaikeaa? Olenko minä jo nyt huono äiti?


Pakko pärjätä kotiinlähtöön saakka

Lopulta, viimeisenä yönä, raahustin toimistoon ja pyysin, että ottakaa vauva edes yhdeksi yöksi, että saisin nukkua muutaman tunnin yhtä kyytiä. Olin nukkunut viimeksi keskiviikkona ja nyt elettiin sunnuntaita, olin aivan puhki. Minulle vastattiin, että kyllä sun nyt täytyy pärjätä vauvan kanssa, jos meinaat kotiinkin lähteä.

Silloin päätin, että minähän en enää pyydä mitään apua. Eihän kyse ollut pärjäämisestä vaan siitä, että olin niin väsynyt, etten meinannut pysyä jaloillani. Olin niin väsynyt, etten uskaltanut ottaa vauvaa syliin, vauvansängyllä oli turvallista siirtyä paikasta toiseen. Ei siis auttanut muu, kuin sitkutella omilla äärirajoilla kohti tavoitetta, kotiin pääsyä. Hain korvikkeet itse, jätin tietoisesti väliin imetysshown pumppaamisineen ja rintakumeineen - niitä ehtii sitten kotona harjoitella lisää. Otin tavoitteeksi, että ensimmäisenä arkipäivänä lähdemme kotiin ja onneksi näin kävi: lastenlääkäri näytti vihreää valoa ja me pääsimme vihdoinkin kotiin.

Kotona aukesi taivas. Mies painoi silloin yötöitä ja öisin kun hän ei ollut vuorossa, hän valvoi ja hoiti vauvaa ja minä sain nukkua univelkoja. Viiden tunnin unet parina yönä tekee ihmiselle ihmeitä! Siis niin ihanaa! Ja niinä öinä, kun mies oli töissä, me vauvan kanssa heräiltiin ja nukuttiin omaan tahtiimme. Ihan omassa rauhassa.


11 vuotta myöhemmin, F**K IT ALL

Hei synnytyssairaala, jossa synnytin lapseni, mä huudan teille!

Imetysohjaus oli aivan käsittämättömän surkeaa! En lainkaan ihmettele, miksi monien imetys tyssää ennen kuin pääsee kunnolla alkuunkaan!

Miksi en saanut apua vaikka pyysin? Epäilemättä ette halunneet ottaa vauvaa toimistoon sillä aikaa kun olisin saanut synnytyksen jälkeen nukuttua muutaman tunnin, koska imetys olisi voinut epäonnistua. Voin kertoa, imetys voi epäonnistua myös siksi jos äiti on aivan uupunut.

Monet ovat sitä mieltä, että vauvan kuuluu olla äidin vierellä heti syntymästä saakka ja että sitähän se vauva-arki on: unettomuutta. Minä olen eri meiltä. Tuoreelle äidille on suotava myös mahdollisuus levätä, se ei tee kenestäkään huonoa äitiä, vaan päinvastoin!

Kuitenkin hoitajat hakivat joka ilta huonetoverini vauvan toimistoon, että sektiolla synnyttänyt tuore äiti sai levätä yön. Olin todella iloinen hänen puolesta.

Kuopuksen synnyttyä se iski oikein kunnolla tajuntaan, miten itkuinen esikoinen oli ja ymmärsin miten vaikea alku meillä silloin oli ja miten paljon olisin kaivannut apua.

Silloin minä olin kiltti ja epävarma esikoisvauvan nuori äiti. Minun olisi pitänyt huutaa teille jo silloin, eikä nyt, 11 vuotta myöhemmin! F*CK IT ALL sanon minä ja toivon, että meininki ja henkilöstöresurssit ovat muuttuneet kyseisessä sairaalassa näiden vuosien aikana.

Esikoisen synnytys itsessään oli upea tapahtuma, kätilö oli tosi ihana ja vauva oli niin täydellinen, pieni rakas. Aika selvästikin kultasi muistot, kun kerran toisenkin kerran menin samaan tönöön synnyttämään kuopukseni. En koe traumatisoituneeni tästä sen kummemmin, enkä ole mustamaalannut kyseistä synnäriä pitkin somea. Mutta olisihan asiat voineet mennä toisinkin. Monellakin tapaa.

**

Mutta me selvittiin siitä kaikesta. Minä ja tuo maailman ihanin pieni tyttö. Joka ei tietysti enää ole enää niin pieni, mutta ihana hän on edelleen.

**

Heitän haasteen eteenpäin kahdelle mielenkiintoiselle bloggaajalle:

Ja hei - 
jos just sulla on tarve sanoa f**k it all, niin päästä se ulos ja tartu haasteeseen.

Se helpottaa.



12 kommenttia:

  1. Hyvä vuodatus, uskon että moni samaistuu! Musta tuntuu, että jokasella kaverillani on huono kokemus lapsivuodeosastolta! Just tää, ettei imetystä ohjattu kuin vähän saati ollenkaan :/ Se on kurjaa, koska siinä tilanteessa tarttis aitoa tsemppiä ja kunnollisia ohjeita. Ja ite kokemuksesta tiedän että se maito nous heti kun pääsin kotiin,stressittömään paikkaan❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ikävää, että sinunkin kavereille on sattunut huonoja kokemuksia, koska lapsivuodeajan soisi olevan kaikkineen kiva kokemus. Mutta näistä kokemuksista olemme vaan vahvistuneet :) Koti, kyllä se vaan on ihana paikka!

      Poista
  2. Ne ensimmäiset yhteiset hetket on kyllä niin mieleenpainuvia, että eivät ne ihan heti unohdu, olivat sitten positiivisia tai negatiivisia. Kyllä minullakin sieltä synnäriltä aina on ollut kiire kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, olet aivan oikeassa. Mieleen ne jutut jää tosi tiukasti!

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Itse olen synnyttänyt neljä lasta ja kaikki eri sairaaloissa ja joka kerta on tullut yllätyksenä, kuinka eri toimintatavat sairaaloissa on. Ihminen on niin herkillä, että kaikki negatiiviset kommentit jäävät kaikumaan pitkiksi ajoiksi korviin. T.bloggaava lääkäri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ja aika mielenkiintoista, että olet saanut kokea synnytykset eri sairaaloissa. Ja omat kokemukset varmaan avartaa ammatillista näkemystä, tuo lisäsyvyyttä siihen ihmisten kohtaamiseen, kun tietää omat potilaskokemukset. Tuo oli hyvin sanottu, ihminen on niin herkillä. Se on kyllä ihan totta!

      Poista
  4. Näin kiireelliseen sektioon joutuneenacpakko todeta, että multa vietiin vauva yöksi pois koska järkyttävien kipujen takia en olisi kyennyt yksin hoitamaan ja ekana yönä en päässyt edes sängystä ylös... siinä olotilassa ei kyllä ollut mitään kadehdittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja olet ihan oikeassa. Epäilemättä siinä ei ole mitään kadehdittavaa ja olen tosi iloinen, että huonetoverini vauva haettiin yöksi hoitoon, että äiti sai levätä. Koska mielessä kävi pelottava ajatus, jos ei hänenkään vauvaa olisi kelpuutettu hoitoon.

      Hyvä pointti joka tapauksessa!

      Poista
  5. Itse sain aikoinani nuorena äitinä myös aivan olematonta imetysohjausta synnärillä. Olin myös synnytyksen jälkeen kiireesti itse kokoon kursittavana leikkauksessa repämän vuoksi ja leikkaus tehtiin spinaalipuudutteessa. Tämän puudutteen vaikutus häviää vasta useiden tuntien kuluttua, joten olin latiosta alaspäin täysin toimintakyvyttömänä osastolla pedissä vierellä vauva, joka huusi pää punaisena ruokaa. Osastolla oli niin kiirettä, että kun kätilöä ei näkynyt, niin pyysin huonetoveria nostamaan vauvan rinnalle ja yritin imettää, mistä minulla ei tuolloin ollut mitään käsitystä. Taisin saada tästä reissusta niin tarpeekseni, että kuopuksen kävinkin synnyttämässä kuudessa minuutissa äitiyspolin vastaanottoon ja lähdin vielä samana päivänä vauva kainalossa kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani, että sinäkin jouduit kokemaan kiireen ja puutteelliset resurssit nahoissasi. Joillekin se voisi olla niin traumatisoivaa, ettei enää kykenisi synnyttämään ollenkaan. Kiva kuitenkin että kuopuksen kanssa synnytys sujui hyvin ja nopeasti ❤️

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...