keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Yhden kukan taktiikalla

Mulla on tapana resetoida itseni yön aikana. Vaikka miten edellinen päivä olisi heittänyt häränpyllyä ja tyhmät asiat olisi tullut propelin läpi päin naamaa, kunhan yön saa nukuttua jokseenkin hyvin, niin sitä seuraa aina hyvä aamu. Etenkin nyt keväällä, kun aamut on valoisia ja parhaimmillaan jopa aurinkoisia. Ihana herätä, tehdä aamutoimet, hörpätä aamukahvi... Aamuissa kaikki vaan on parhautta!

Paitsi tänään. Koko aamu meni ihan vinoon. Kiukuteltiin oikein kypsästi puolin ja toisin lasten kanssa. Kumpparit ei mennyt jalkaan, urheiluhousut oli hävinneet ja muuta sellaista kaoottista hääräämistä. Harvemmin tulee heipattua lapset kouluun niin että itseä vielä siinä vaiheessa kiukuttaa, mutta tänään kävi niin. Sentään kyettiin sanomaan heipat, ettei vaan muristu.


Jäin sitten kotiin etätöihin ja tunnit meni mielenkiintoisten juttujen parissa, kuin siivillä. Pian kuopus soittikin jo ja ilmoitti olevansa kotimatkalla. Sanoin, että tulee reippaasti, että ehditään nähdä ennenkuin minulla alkaisi seuraava palaveri. Koomiset neljä minuuttia ennen palaverin alkua ovi kävi. Kuopus huutaa ovelta: "äiti tuu kattoo?" ja minä vastasin tietysti, että "kattomaan mitä? En voi nyt tulla!". Kuopus huutaa uudelleen sinnikkäästi, että "äiti tuu nyt kattoo!" Vastasin, että "enkä voi tulla, kun alkaa palaveri"! Kuopus huokasi niin älyttömän raskaasti, kuin nyt seitsemänvuotias vaan voi huokaista, että "ei sitte". No koitappa unohtaa koko asia, eli ei onnistu joten päätin vielä kipittää nopeasti ovelle. Siellä se pikkuinen punaposkinen tyyppi seisoi ovella pidellen auringonkeltaista leskenlehteä kädessään.

"Tää on sulle"

Kyllä. Sydän suli. Ja ehdin vielä palaveriinkin ajoissa!
Ai että, ihana napero!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...