torstai 31. toukokuuta 2018

Ostaisitko sinä alkoholia alaikäiselle?

Koulujen päättäjäisviikonloppuna viina virtaa. Myös jotkut alaikäiset juo. Ostatko sinä alkoholia alaikäiselle? Tai annatko nuoresi maistella kotona valvotuissa olosuhteissa?

Koulujen päättäjäisviikonloppu on aivan käsillä. Se tarkoittaa Suvivirren lisäksi päähän painettuja valkolakkeja, iloista naurua, herkullista kakkua (ne ei ole juhlat eikä mitkään jossei ole kakkua!) ja ehkä myös vähän sihisevää kuplajuomaa skumppalasissa. Viinahan on tunnetusti wiisasten juoma ja ilmeisesti juuri siksi monet opinahjoistaan valmistuneet tuntuvat sitä kulauttavan kurkustaan. Mutta kun ottaa pään pois pensaasta, huomaa, että myös jotkut alaikäiset juo.


Kyllä minä ostan kaljat lapsilleni!

Myös minä olen juonut ensimmäiset limuviinat alaikäisenä. En muista kuka ne hankki, mutta vanhemmille siitä ei kerrottu mitään. Viinaksien hankkiminen alaikäisenä oli yllättävän hankalaa, kun piti löytää luotettava hakija, joka ei vaan häipyisi rahojen kanssa mutta toisaalta ei ilmiantaisi meitä. Jostain niitä hakijoita aina löytyi, kunnes alettiin ostaa itse. Ilman papereita, silloisesta lähikaupasta.

Silloin päätin, että kunhan joskus omat lapseni tulevat siihen ikään, niin kyllä minä ostan ne kaljat ja siiderit heille, ettei tarvitse tukeutua petollisiin hakijoihin. Minusta olisi paljon turvallisempaa, kun tiedän itse mitä lapset juo, missä paikassa ja missä seurassa. Siinä iässähän tietää ja osaa kaiken. Vaan kuinkas kävikään.

Pixabay

No sitten tapahtui elämä. Vuodet vierivät ja minusta tuli kahden lapsen mutsi. Esikoinen teki minusta äidin ja kuopus teki minusta aikuisen. Nähdessäni nuorehkon näköistä jengiä päättäjäisviikonloppuna kaupungilla tillin tallin, tulin pohtineeksi niitä omia alaikäisenä nautittuja kosteita iltoja, kun darra kesti pari päivää ja tehtiin kaikkea hauskaa - mikä ei kyllä ehkä näin jälkikäteen ajateltuna ollut kovinkaan viisasta.

Nyt kun ajattelen näitä nuoruuden viisauksiani, ettäkö alkoholia alaikäisille? No ei todellakaan! Pieni hetki, säädän kukkahattuani ja kerron sitten lisää.


Aikuinen, sinä olet vastuussa nuorista!

Joku varmaan ajattelee, että yksi-kaksi pulloa sinne tänne, so what? Sinä et ole vastuussa vain siitä yhdestä olutpullosta, jonka olet ostanut. Se voi päätyäkin ihan jonkun muun nuoren huulille, kuin oman nuoresi. Se voi päätyä vaikka lääkekuurin aloittaneelle nuorelle, joka ei ymmärrä, että alkoholi ja lääkkeet eivät sovi yhteen. Tai se voi päätyä diabeetikkonuoren kurkkuun, joka voi saada insuliinishokin eikä voikaan humalatilassa huolehtia itsestään. Sinun nuoresi voi kumota sen olutpullon kurkkuunsa ja jos hänelle sattuu jotain, se on sinun syytäsi.


Alkoholinkäytön aakkoset opitaan jo kotona

Monet tuntuu perustelevan alaikäiselle alkoholin ostamista sillä, että nuori oppii alkoholikulttuurin jo kotoa ja että alkoholin käyttö pitäisi jotenkin taktisesti normalisoida.

Njoo, ei se kodin esimerkki aina ole kiveen nakutettu: ei kaikista alkkisten lapsista tule alkkiksia. Eikä kaikista kohtuukäyttäjien lapsista tule alkoholin käyttäjiä. Pelkkiä hyviä uutisia teille lapseni: minä en tule olemaan teidän viinatrokari koskaan.


Saako maistaa?

Pitäisikö alaikäisen saada kuitenkin maistaa alkoholia kotona valvotuissa olosuhteissa? Viiniä ruualla, skumppaa juhlissa? Voiko se toimia karkotteena tai houkuttimena? Voiko yksi hörppy johdatella pahoille teille? Juoko joku ensikännit kotona äidin ja iskän silmien alla? Olipa niin tai näin, alkoholia alaikäiselle tarjoileva on juuri sillä hetkellä siirrättänyt itsensä rikoslain piiriin, sinne rajan pahemmalle puolelle.


Anna humalaisen nuoren tulla kotiin

Kaikki aikuiset eivät ole yhtä ajattelevaisia, kuin sinä tai minä. On edelleen niitä, jotka ostavat nuorille alkoholia. Ja ne nuoret juo, joille se maistuu

-Anna nuoren tulla kotiin, olipa hän missä kondiksessa tahansa.
Se, että nuori tuli kotiin humalassa ei ehkä ole huonoin vaihtoehto. Mietippä jos nuori ei olisi tullut ollenkaan kotiin.

-Älä ripitä, keskustele, mutta vasta myöhemmin
Humalassa kotiin tulevaa ei kuitenkaan kannata ripittää, vaikka mieli tekisi, koska se menee ihan harakoille. Tarjoa nuorelle aamulla (alkotonta) juotavaa ja särkylääkettä. Keskustelkaa seuraavana päivänä vasta selviytymisprosessin loppupuolella, että miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Ripittäminen ei luultavasti tehoa edelleenkään.

-Kerro, että sinä olet tärkeä
On tärkeää kertoa, että nuori on rakas vaikka mopo saattoikin lähteä hieman lapasesta. Ja hei, virheistähän me kaikki ollaan opittu. Muistat varmaan omat nuoruuden aikaiset seikkailusi?

-Jatkokeskustelu
Se, että nuori on juonut itsensä humalaan alaikäisenä on kuitenkin vakava asia. Rakastaminen on myös rajojen asettamista. Siksi teidän täytyy miettiä myös jatkokeskustelu. Miten jatkossa humalahakuiset juopottelut voidaan estää? Mitä ongelmia humalasta voi seurata? Nuoren aikuisen näköinen ihmisenalku ei vielä voi mitenkään hahmottaa, millaisia seurauksia humaltumisella voi esimerkiksi olla: psyykkisesti (jäädä koukkuun), fyysisesti (joutua rikoksen uhriksi), taloudellisesti (kaikki massit palaa). Koita välttää paasaamista. Tämä oli siis huomio minulle itselleni, hehe.

Alkoholin myyminen ja välittäminen alaikäiselle on kielletty. Älä osta alaikäiselle alkoholia. Kiitos!


**

Hauskaa päättäjäisviikonloppua kaikille!



maanantai 28. toukokuuta 2018

Parisuhde paussilla ja kesälomat eri aikaan

Kesäloma on ihana asia, mutta monissa perheissä se vaan on fakta, että koululaisilla on monta lomaviikkoa enemmän kuin vanhemmilla. Meidän perheen ratkaisu oli se, että me emme ole miehen kanssa lomalla yhtään päivää samaan aikaan.

On tullut todistettua, että minä en ole ehkä sittenkään juroin tuppisuumuija mitä Suomesta löytyy, sen verran monta kertaa olen saanut kuulla, että "voi miten kamalaa, eikö teillä ole miehen kanssa yhtään kesälomaa samaan aikaan?"

No ei ole ei. Koska lapset. Ja etenkin koska työt.

Olemme hirveän etuoikeutettuja siinä mielessä, että tänä vuonna joudumme lomailemaan eri aikaan. Monen työttömyys- ja opiskeluvuoden jälkeen tämä on ensimmäinen kesä jolloin on ylipäänsä lomaa, joten emme todellakaan valita.




Lomaviikkomatematiikkaa

Tässäpä teille mielenkiintoinen yhtälö:

Omat lomaviikot: 5 viikkoa lomaa/vuosi.
Lasten lomat: Kesäloma 10 viikkoa + syysloma 1 viikko + joululoma 2 viikkoa + talviloma 1 viikko = 14 viikkoa lomaa/vuosi.

Eli viidestä lomaviikosta pitäisi saada venytettyä 14 lomaviikkoa. Mä kyllä kerron teillekin heti, kun löydän tähän helpon ratkaisun! Mutta älä sitä odotellessa pidätä hengitystäsi...

Tänä kesänä mies lomailee lasten kanssa 3 viikkoa, minä 3 viikkoa. Kesäloman 10 lomaviikosta meillä on siis jo 6 viikkoa katettu, vain 4 viikkoa vaatii hieman säätämistä. (Minulle jää siis vielä 2 lomaviikkoa joista täytyy taikoa 4 viikkoa lasten hoitamiseksi syksy-talvi-kevät.)


Voiko lapset jättää yksin ja mitä vaihtoehtoja on?

Lapset ovat nyt iältään hurmaavat 10 vuotta ja nerokkaat 7 vuotta. Kumpikin luulee olevansa kovin iso eikä tarvitse ketään aikuista päsmäröimään eikä he kaipaa varsinkaan mitään tyhmiä sääntöjä, mutta faktahan on se, että kumpikin tarvitsee kumpaakin: aikuista muistuttamaan niistä tyhmistä säännöistä. Kuten että kädet pestään vessareissun jälkeen saippualla eikä holautus ilmassa pään yläpuolella riitä tai että hiekkaisilla kengillä ei kävellä sisällä. Ja että jätskiä ei lasketa ruuaksi vaikka se onkin melkein vihannesta. Joten yksin tai edes kaksin niitä ei voi jättää.

Jokakesäinen ilmiö on myös se, että lasten kaverit katoavat kesälomien alkaessa kuin pieru saharaan. On ulkomaanreissua, on lomaviikkoja maatilalla, on leirejä, kylpylöitä ja vaelluksia mitä kauneimmissa luontokohteissa. 10 viikon jälkeen kuulkaa ei piirustuspaperi meinaa riittää, kun ope pyytää piirtämään ”mitä teit kesälomalla?”. Joten se, että lykkäisin lapset kavereille niinä lomapäivinä, kun meillä ei ole hoitamismahkuja, ei onnistu.

Kesälomaleirit ja leikkipuistojen kesätoiminta on kyllä hyvä keksintö, jos sellainen sijaitsee turvallisen kulkumatkan päässä niin että lapsi voi mennä sinne ja tulla sieltä itsekseen. Meille jaetuissa leiriesitteissäkin suurin osa leireistä alkaa klo.9 ja päättyy klo.15, jolloin olemme itse töissä. Joten leirit ja leikkipuistot omin nokkineen ei ole nyt vaihtoehto.


Arjen supersankarit, yksinhuoltajat

Yksinhuoltajat on kyllä se ihmisryhmä, jotka ansaitsevat tässä kesälomapalapelissä aivan erityisen kunniamaininnan. En voi välttyä miettimästä, että mitenkäs ne yksinhuoltajat, joilla on lomaa vuodessa 5 viikkoa tai alle sen? Siinä saa olla aika jonglööri, että kaikki pallot pysyy ilmassa niin että lapset, työt ja arki hoituu. Onnea on ne perheet, joissa kumpikin vanhempi sitoutuu ottamaan vastuuta lapsestaan vaikka eroperhe olisikin. Mikä olisi sen kauheampaa, kuin olla omien lastensa kanssa kesällä? No se, että ei olisi, vaikka olisi mahdollisuus.


Parisuhde paussilla

Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa lomat peräkkäin. Emme lomaile samaan aikaan ja se tietysti vaikuttaa joihinkin lomasuunnitelmiin, mutta onhan meillä viikonloput aikaa tehdä koko perheen voimin mitä vaan. Parisuhde on tämän kesän niin sanotusti paussilla. Ennen kuin luulet meidän ottaneen "tauon" tai eronneen, niin EI, vaan anna kun selitän. Miten tästä kohtaa voi jatkaa ilman selityksen makua, hih hih ja voi miesparkaa jos näitä juttuja joutuu lukemaan :D Meillä ei siis ole tiedossa pitkiä kesäjuhlia auringonlaskuun saakka. Ei hotelliöitä eikä irtiottoja arkisesta puurtamisesta. Meidän kesä on arkea, lapsia, grillaamista, töitä vuorotellen lomaillen, nurmikon leikkuuta, lähimatkailua, sulkkista, mölkkyä, fillarointia, uimarannalla käyntiä, eläinpuistoissa vierailua ja ihan vaan olemista. Osaporukalla ja yhdessä perheen kanssa. Ja se on ennen kaikkea mahdollisuus! Eikä me olla niin meno-orientoituneita muutenkaan, joten tämähän passaa meille vallan mainiosti. Jos parisuhde ei kestä elämää, niin kestääkö se sitten mitään? Huh, olen puhunut ;)

**

Onko teillä samanlaisia lomamatikkaongelmia vai
oletko sinä se onnekas joka lomailee koko kesän?



perjantai 25. toukokuuta 2018

Kuuntele PODCAST jo tänään!

Ensimmäiset podcastit tehtiin ja kuultiin Suomessa jo vuonna 2005. Älä siis edes yritä väittää, että et olisi kuunnellut yhtäkään podcastia?

Jos juuri ajattelit, että "mitä ihmeen podcasteja?!", niin jatka lukemista...


Haloo, onko podcastilla?
Minä kuuntelin ensimmäiset podcastit tänä vuonna (2018), koska olin luullut, että podcasteja varten pitää olla asennettu joku äppi tai vähintäänkin niitä varten pitää olla joku käyttäjätunnus - aaagh, ei jaksa rekisteröityä! Ennen kaikkea luulin, että niiden sisältöpitoisuus olisi suomi-iskelmää puhemuodossa. Olisittepa nähneet ilmeeni, kun minulle selvisi, että siis ihan tavallisesta älypuhelimesta voi kuunnella muutakin hyvää kuin lempi musiikkia ja että podcastia voi kuunnella sovelluksen kautta joo, mutta myös ihan selaimen välityksellä ilman sen kummempia tunnuksia tai asentamisia. Wohoo!


Mikä on podcast?
Minua briiffattiin jo etukäteen, että se podcast ei ole mikään radio-ohjelma, niin kuin ehkä eräät luulivat. Kaverin puolesta siis tässä kommentoin ;) Vaan se on pikemminkin kuin blogi mutta ääneen kerrottuna. Ja siinä, mai frends, se hienous piileekin! Kun meillä ruuhkismutseilla voi olla tosi kova kiirus, voit napauttaa podcastit rullaamaan ja kuunnella siinä samalla, kun lapset katsoo Pikku Kakkosta ja sinä hämmennät jauhelihakastiketta hellan äärellä. Napit vaan korvaan tai luurit päähän. Kaikki podcastit ei ole tarkoitettu lasten korville, siksi suosittelen kuulokkeita, ellet halua joutua selittämään kiperiä assosiaatioita.


Podcastin kuunteleminen on erityisen suositeltavaa
-puutarhassa omenapuun alla 
hieno juttu jos luet tätä juttua talvella, kannattaa toki kokeilla, vaikkakin minulla on kyllä kesäpuutarhavisio mielessäni tätä kirjoittaessa

-kun on "omaa aikaa"
eli imuroit, ripustat pyykkiä kuivumaan, teet ruokaa - mitä näitä äidin oman ajan viettämistapoja nyt on...

-kun elämä ottaa pattiin
ellet teippaa suupieliä ylöspäin, hyvä podcast tekee sen

-kun iänikuiset huippuhitit tulee korvista
ja kaipaat uutta kuunneltavaa, mutta keskittymiskyky on sarjaa "ruuhkismutsi" eikä pysty suoriutumaan pitkähköstä äänikirjasta, vaikka nekin on kyllä ilmeisen hyviä (nolla äänikirjaa kuunneltuna so far, tämä täytyy ottaa kesälomalla haltuun!)


Podcastin kuunteleminen ei ole suositeltavaa
-ruuhkabussissa
koska todennäköisesti sinuaKIN alkaa naurattaa niin kovaa, ääneen, että muut pitävät sinua aivan hulluna

-lapsia nukuttaessa
koska silloin tyrskähdät nauramaan ja lapsesi pitää sinua hulluna

-autolla ajaessa
koska voi tulla valtava tunnemylläkkä ja pillahdat itkuun kesken kaiken ja kun näkö- tai muu havainnointikyky laskee, se aiheuttaa liikenteen vaarantamista. Eipä ehkä kannata kuunnella pyöräillessäkään siis. Tai veneillessä. Tai lentokonetta ohjatessa. Tai millä ikinä te kuljettekin. Kuumailmapallolla?

-juuri ennen nukkumaanmenoa
koska sitä ei vaan voi jättää kesken, niin oma nukkumaanmenoaika voi podcastista riippuen venyä jopa tunnilla. Siinä piilee sekin vaara, että yksi jakso ei riitä...

Listaa katsellessani on pakko todeta, että olen siis selvästikin kuunnellut puolueellisesti vain sangen naurattavia podcasteja. Seitsemän vuotiastani lainatakseni: "mut mitä välii, haittaakse?" (Jotkut hokemat ovat ikuisia. Valitettavasti!)


Mistä löytyy podcasteja? Vanhempi, aloita näistä!

Mamma rimpuilee-Laura + Maiju Asikainen + Jukka Lariola.

Valeäidin nauhoitukset.

Meillähän on siis koko kesä aikaa podcastoitua siellä omenapuiden katveessa tai parvekkeen lattialle levitetyllä viltillä tai takaterdellä tai mökkilaiturilla! Saron blogi ei ole podcastoitumassa lähiaikoina, Insta storyt saa kelvata toistaiseksi. Löydät minut Instagramista nimellä Saron blogi. Nähdään siellä!

**

Vinkkaa mielenkiintoisista podcasteista kommenttilootaan ja tunnusta jos sinäkin olet vasta löytänyt podcastit lähiaikoina! Vertaistuen voimalla kohti uusia iloja!





tiistai 22. toukokuuta 2018

Kesäaamujen viileä tuorepuuro (sisältää helpon ohjeen)

Unohda lämmin kaurapuuro kuumina kesäaamuina.
Tässä tulee kesäaamujen suosikki: jääkaappikylmä tuorepuuro!
Viileän ihanaa!









NÄIN VALMISTAT TUOREPUURON

Tarvitset
1 dl kaurahiutaleita 
1 dl nestettä (maitoa, soijamaitoa, vettä, piimää tms.)
1 dl täytettä (jugurttia, rahkaa, muussattua banaania tms.)
ja sen lisäksi voit heittää mukaan vaikka lusikallisen hunajaa, rusinoita, marjoja, kaakaojauhetta, siemeniä, pähkinöitä tai mitä ikinä haluatkin.

Sekoita ainekset keskenään, sulje purkki ja laita jääkaappiin yöksi. Aamulla ei tarvitse kuin keittää kahvit, avata puuropurkki ja lusikoida.

Vinkki! Anna lapsesi tehdä itselleen oma tuorepuuro! Tuorepuuron voi myös tehdä aamulla, jolloin se sopii helteisten kesäpäivien välipalaksi.


 Ja kun muutenkin pienten lasten äidit syö kaiken kylmänä,
paitsi jäätelön,
niin tämähän sopii vanhempien aamupalapöytään täydellisesti.
Hih!




perjantai 18. toukokuuta 2018

Etätyöpäivä. Korjaan - Äidin etätyöpäivä.

Minä kuulun siihen jengiin, joka tekee välillä etätyöpäiviä. Insta storyissä (joihin olen todella koukussa) olen joskus kertonutkin, että minusta näyttää niin ihanalta, kun jengi hipsii aamuisin työhuoneelle tai jäävät sitten tekemään etäpäivän kotiin katteineen ja latteineen. Katteilla viittaan siis kissaan, enkä bitumikattoon. Latte on sitten se…no kyllä te tiiätte.

Pixabay

Ihailen niitä etätyöpäiväkuvia, kun tulppaanit kaartuvat suloisesti kahvikupin ylle, kesken etäpäivän ehtii katsoa jakson verran suosikkisarjaa Netflixistä ja lounas tilataan wauhdilla Woltista tai mennään nauttimaan se kylän hipstereisimpään lounastamoon, jonka katosta roikkuu rosoisen teollisia lamppuja. Etäpäivä huipentuu auringonlaskuun kallioilla ja ystävien kanssa kilistettyyn skumppaan.

Kun ystäväni ovat valmiita heittämään pyyhkeen kehään ja ulvovat, että ei heidän kotinsa ole eikä tule koskaan olemaan niin siisti kuin joillain bloggaajilla on (joihin minä en kuulu, kumma juttu!), muistutan heitä, että hei. Ei kenenkään koti jatkuvasti näytä siltä, te ette näe niitä tavararöykkiöitä kameran takaa ja osa kuvista on takuulla otettu siivouspäivänä ja kun ottaa sata kuvaa, niitä voi kivasti vuoden mittaan ripotella. En väitä, etteivätkö he siivoaisi myös vuoden aikana toisenkin kerran, tai käytä siivoojaa. Ja pointtihan on selvä, että kukapa sitä kamakaaosta jaksaisi blogeissa katsellakaan, kun meistä lähes jokaisella on sellainen kotona. Kamakaaos, eli blogitermein ”elämänmakuinen” ja kotitermein ”kodikas”.

Mitenkä kamakaaos liittyy etäpäiviin? No siten, että kun minä olen tällainen vastavirtaan uiva fisu, aion nyt kertoa teille todellisuuden, millaisia joidenkin etäpäivät ovat. Tämä teksti ei voinut otsikoitua etäpäiväksi vaan se on nimenomaan Äidin etätyöpäivä. Isolla koolla!

Etätyöpäivissä kivaa on se, kun saa nukkua pidempään (voi luksusta jos kello soi vasta klo.7!) ja saa nähdä lapset heti aamusta! Toimistoaamuina nimittäin lähtö on niin aikaisin, että lapset jäävät nukkumaan kun minä jo lähden. Etäpäivien suola on se, että ehtii syödä aamiaisen (jota muuten en ehdi) ja juoda kahvin r-a-u-h-a-s-s-a. Paitsi että kun on Äidin etäpäivä, niin eipä muuten ehdi! En tiedä millaisella draivilla aamut sujuvat ilman, että olen päsmäröimässä kotona, mutta etäaamuina ainakaan tenavan tukka ei tahdo harjaantua, hammasharja on tehty betonista eikä sitä jaksa hentosilla käsivarsilla nostaa ja aamupalavaihtoehdotkin tökkii kun "menusta" ei löydy mitään sopivaa. Ehdin hörpätä kylmän kahvin, jos ehdin.

Etätyöpäiviä rytmittää pääsääntöisesti kiire. Aina on kiire tehdä jotakin. Teen kotona mielellään sellaista keskittymistä vaativaa hommaa, koska avokonttori ei ole se paikka, jossa voi keskittyä pitkäjänteisesti. Päätän melkein joka etäpäivä syödä aamiaisen numero 2 (siis että keitän uudet kahvit ja juon ne kuumana ja teen ruisleivän ja syön sen rauhassa eli töitä samalla naputellen) lasten lähdettyä kouluun, mutta usein havahdun puolilta päivin siihen, että on nälkä ja se aamiainen jäi paitsi tekemättä, myös syömättä. Sitten pikaisesti jotakin evästä kitusiin ja takaisin töiden pariin.

En ehdi kuvaamaan kaartuneita tulppaaneja enkä fiilistelemään lempi musiikkini tahdissa. Olen niin ärsyttävän pedantti, että etäpäivinä laitan kännykkään tasan 30min aikaa, kun lounastauko alkaa ja siinä aikaikkunassa täytyy ehtiä tehdä kaikki mitä lounasbreikillä pitää tehdä. Eli skruudata.

Pian siitä koittaakin lasten koulupäivän loppu. Lapset soittaa kotiin koordinaatit, että ovat päässeet koulusta, ovatko tulossa ja kenen kanssa. Puhelin soi ja soittajina lapset ovat vuorotellen. Milloin väitellään siitä voiko kuitenkin mennä kaverille vaikka olisi kokeisiin luettavaa tai voiko kaverit tulla meille vaikka tiedossa on, että allekirjoittaneella on tärkeä etätyöprojekti meneillään. En tiedä miten se on mahdollista, mutta niissä tilanteissa lapset kuulee aina ”ehkä” vaikka sanon ”ei” ja ehkähän tarkoittaa melkein kyllä, siksi on hyvä soittaa ja varmistaa monta kertaa, josko kuitenkin saisi!

Lopulta kun lapset tulevat kotiin, alkaa etätyöläisen päivän loppurutistus. Pitäisi tehdä töitä 100% volyymillä, siinä sivusilmällä tarkistaa matematiikan tehtäviä, kuunnella päivän kuulumiset (koska lapset haluaa kertoa ne heti), olla erotuomari ja välipalakokki ja pitää ajatukset tiiviisti meneillään olevassa työssä. Se jos mikä on oikein kunnon multitaskingia, mutta onneksi siinä me äidit ollaan ihan hitsin hyviä.

Kun lopulta etätyöpäivä päättyy ja olisi aika siirtyä sinne rantakallioille ottamaan selfieitä kavereiden kanssa ja ihailemaan auringonlaskua, alkaakin kanakastikkeen teko. Kanat pannulle, riisi porisemaan. Siinä sitten päässä hyörii vielä sata työasiaa, muistinko merkitä lukuläksyn tehdyksi, täytyypä riipiä samalla kasaan yksi salaatti päivällisen kylkiäisiksi ja todennäköisesti toimia jonkunlaisena ohjelmatoimistona tai edelleen erotuomarina. Ja joskus siinä kanakastikkeen hämmennyksen lomassa ehdin ihan katsella Insta storeja, kun ne muut etäpäiväilijät ovat menossa tukka käherrettynä kohti kesäyötä. Ja sitten se kanakastike onkin jo palanut pohjaan! Hitto miten vaikeaa on hämmentää ja räplätä puhelinta samaan aikaan ;)

Etäpäivä päättyy usein vasta siinä kohtaa, kun pääsee istumaan ruokapöytään. Meillä on aina täys härdelli päällä: kuka ei tykkää ruuasta, joku tönkii lautasen kuormaa ja miettii onko se luomua, isimies tulee jossain kohtaa kotiin ja päättelee uskaltaako tänäänkään syödä kotona meitsin kokeilevassa keittiössä ja itsellä iskee ihan jäätävä hiilarikooma. Meinasin kirjoittaa, että huilarikooma. Ei sekään olis erityisen huano.

Muistan yhden työhaastattelun vuosia sitten, kun herra haastattelija kysyi, että mitä huonoa minussa on ja en meinannut keksiä mitään. Nyt keksin. Mun on tosi vaikea noudattaa työaikoja. Tuppaa käymään aina niin, että aloitan työt puolituntia ennakkoon eikä työpäivä lopu koskaan samassa suhteessa ennakkoon vaan menee yliajalle aina. Etätyöpäivissä saattaa huiskahtaa joskus vielä myöhemmäksi kuin toimistolla. Mutta onko se kaikista paha juttu, sitä en tiedä.

Jotkut yhä kuvittelevat, että kaikkien etätyöpäivät olisi liihottavan ihania kevennyksiä arkeen, mutta kyllä minä sanon, että kun hanskaa täyden työpäivän ja lapset siinä samalla rykäisyllä, niin kyllä se aikamoinen savotta on.

Silti en päivääkään vaihtais pois. En noita töitä, en tehtyjä etätöitä, enkä noita lapsia.

Ehkä vielä jonain päivänä minunkin etäpäivät on vielä niitä lattekuppien kuvaamista ja skumppaa rantakalliolla. Silloin tosin sydän on syrjällään, koska lapsethan on silloin jo niin isoja että ovat omissa menoissaan. Nyt en ole aivan varma onko se uhka vai mahdollisuus. Äidin sydän taitaa aina olla syrjällään, syystä tai toisesta!

Niin ja on tässä perheessä isäkin. Se Iskän etäpäivä on vaan rakenteeltaan vähän erilainen. Herätys -> aamukahvi -> etätöitä. En vaan käsitä, miten lapset kuvittelevat kirkkaan panssaripleksin iskän ympärille ja iskä saa takuulla työrauhan, kun taas äiti on se jonka rintapielessä lukee välkkyvällä neonvalolla, että ”palveluksessanne”. Mutta on niissä Iskän etäpäivissä yksi hyvä puoli. Koska meillä on erilaiset työajat, se ehtii joskus hakea aamupalapullat tai se pyöräyttää lounaan myös mulle. Ei voi valittaa!

Nostan hattua kaikille teille, jotka olette vanhempia ja jotka teette säännöllisesti etätöitä. Teillä on raudanlujat hermot ja timantinkova keskittymiskyky! Itse siis vetäydyn bloggaamaankin suljettujen ovien taakse, mutta koska ovi ei ole naulattu kiinni, se käy yhtä tiuhaan kuin Prisman pääsisäänkäynnillä, koska äiti, äiti, äitiiiii? Ja sitähän minä olen ja se on se tärkein tehtäväni.




torstai 17. toukokuuta 2018

Kanin kanssa eläinlääkärissä

Voin kertoa, että kanilapsen "mutsina" on ihan yhtä stressaavaa kuin noiden vähemmän karvaistenkin lasten mutsina. Kun lapset on kipeenä tai joutuu lääkäriin, sydän on aina syrjällään.


Miksi päädyimme kastraatioon?
Meidän karvainen perheenjäsen on saanut kevättä rintapieliin oikein olan takaa ja on innostunut uudesta vuodenajasta ja elämänvaiheesta ihan älyttömän kovalla intensiteetillä. Sunnuntaina kyllästyin ketaroissa roikkuvaan mustaan karvapalloon ja heti seuraavana päivänä varasin ajan eläinlääkärille kanin kastraatiota varten. Minun yllätyksekseni saimme ajan jo heti keskiviikolle!

Päädyimme kastraatioon monestakin syystä: koska emme halunneet hänelle jälkeläisiä ja jos haluaisimme hänelle kaverin, sen pitäisi olla tyttökani ja pääsemme takaisin listan kohtaan 1, emme halua kansoittaa kotiamme näillä johtoja pureksivilla töpöhännillä.

Mitä kastraatiossa tehdään?
Kastraatiossa siis uroskanilta poistetaan kivekset ja se on sangen nopea operaatio. Kania ei tarvitse paastottaa ennen leikkausta. Ymmärtääkseni kanin voi kastroida kun se on vähintään 6kk ikäinen.

Eläinlääkärillä kani punnittiin ensin, sitten kani sai rauhoittavan piikin kankkuun ja eläinlääkäri antoi kanin minulle syliin, että kani nukahtaa siinä tutussa sylissä. Kanin sammuttua me muut suuntasimme Ikeaan ja kani leikkaukseen.

Pääsimme hakemaan kanin parin tunnin päästä leikkauksesta. Kani oli herätetty operaation jälkeen ja hän sai antibioottia ja kipulääkettä. Siellä se loikiskeli ihmeissään omassa kuljetuskopissaan olosuhteisiin nähden hyvävointisena. Täytyy myöntää, että kyllähän se jännitti, että meneekö kaikki nappiin, mutta tietenkin huoli oli turha osaavan eläinlääkärin käsissä.

Kotona sitten putsattiin kanin häkki huolellisesti, vaihdettiin puhtaat matot alle (joo meidän kanilla ei ole purua kuivikkeena) ja nostettiin kani omaan tuttuun turvapaikkaansa huilaamaan, jossa se makoilikin silmät viirullaan ja ihmeissään vähän kaikesta.

Kani ei kestä paastoa
Koska oli tärkeää seurata, että kani alkaa syömään, vaihdoin kanille puhtaan veden ja annoin tasan 10 isoa pellettinappulaa ruokakuppiin, että voisin laskea niiden menekkiä. Lisäksi kani sai 5 viipaletta banaania. Meni pitkälle iltaan, eikä mikään herkuista kelvannut pöhnäiselle pitkäkorvalle. Vähän jo siinä taisin hätäillä, että mitäs jos ruoka ei ala maistua, koska paasto on kanille vaarallinen, niin sitten muistinkin että kanillehan voi antaa löysää kaurapuuroa. Siispä mikrossa pyöräytin nopeasti veteen tehdyn suolattoman kaurapuuron, jäähdyttelin sen ja lykkäsin viileän puuron kanin nenän eteen ja sehän alkoi syödä heti! HUH! Aamuun mennessä banaanit ja puurot oli syöty ja vessalaatikossa oli kumpaakin laatua olevia tuotoksia! Voi sitä riemua!

Nyt sitten meidän kani on "saikulla" muutaman päivän ajan ja se tarkoittaa sitä, että ei mitään riehakkaita hyppelyitä, ei ulkoilua missään määrin eikä vierailijoita kania katsomaan. Tikkitilannetta pitää päivittäin seurata ja tikkien pitäisi sulaa 10 päivän kuluessa.

Mitä lapset tuumasivat tästä asiasta?
Niitähän jännitti ihan hirveästi ja edellisenä iltana vähän itkettikin, että mitäs jos kani kuolee? Koitettiin jutella operaatio läpi ja pysyä totuudessa: lähes rutiinitoimenpide mutta elämäähän ei voi ennustaa. Sovittiin, että pidetään kanista hyvää huolta koko toipilasaika ja eiköhän kaikki mene sitten ihan hyvin. Toista lasta leikkaukseen vienti jännitti niin paljon, että hän ei halunnut lähteä eläinlääkäriin mukaan ollenkaan. Toinen taas on sellainen, että hän haluaa olla aina eturintamassa kuulemassa, mitä eläinlääkärissä tapahtuu. Kumpikin lapsi halusi tulla mukaan, kun haettiin kani kotiin ja siellä ne istuivat auton takapenkillä kanin kuljetusboksin molemmin puolin ja seurasivat kanin vointia koko kotimatkan ajan. Kotona on sovittu, että annetaan kanille nyt rauhaa toipua rauhassa. Ainakin päivän verran se sääntö on muistettu. Toivottavasti muisti pelaa jatkossakin.

Mököttävä kani
Kani itse mököttää. Se makoilee pesämökissään ja kun sille menee juttelemaan, se vetäytyy vaan syvemmälle mökkiinsä ja onko tuo nyt mikään ihme? Sen kerran kun pääsee autolla pidemmälle reissuun, mennään paikkaan jossa lähtee tajun lisäksi pallit myös. On tämä mutsina oleminen tosi kiitollista hommaa ;) Ehkä kanikin osaa sitten isompana arvostaa tätä?



maanantai 14. toukokuuta 2018

Kuinka selvitä pilalle menneestä äitienpäivästä?

Menikö äitienpäivä ihan pilalle? Mies ei muistanut mitenkään eikä lapset ole vielä siinä iässä että edes käsittäisivät äitienpäiväkonseptin? Ja tietenkin kaikki Facebookin kaverit kyllä muisti kertoa, miten ihanaa oli saada yllätyslentoliput ulkomaille, hemmottelupäivä spa-hoitolassa tai pekoniaamiainen sänkyyn tarjoiltuna?

Jos päiväsi meni ihan pilalle, tässä sinulle muutama kukkahuivitädin ajatus, joiden avulla toivon sinun pääsevän mustista vesistä takaisin valoisalle puolelle!


1. Sinä et ole miehesi äiti. Toivottavasti. Mutta se selittää paljon. Monet miehet tuntuu ajattelevan, että äitienpäivänä muistetaan vain omaa äitiä, vaikka yhtä hyvin äitejä voidaan juhlia universaalimmallakin tavalla. Tyhjästä on paha nyhjästä - jos äitienpäiväkulttuuri ei ole jo lapsuudesta tuttu, ei mies ehkä ole ollenkaan älynnyt, että sinulla olisi tarpeita ja toiveita äitienpäivän suhteen, koska sinä et ole hänen oma äiti. On ehkä aika tuoda miehesi käsityksineen 2010-luvulle.

Siihen on niinkin yksinkertainen ratkaisu, kuin puhuminen. Se auttaa aina. Kun kerrot tarpeistasi ja toiveistasi syyttämättä, eli "minusta tuntuisi kivalta, jos..." eikä "sä et taaskaan muistanut...", mies joko tajuaa asian tai on edelleen tajuamatta. En suosittele vääntämään asioita rautalangasta. Siinä vähän tämä äitienpäivän herkkä hienous ottaa takapakkia.

Mies. Miksiköhän juutuin ajatukseen miehestä. Lisätään tähän se optio, että sinulla voi olla myös kumppani. Sen enempää määrittelemättä.


2. Jos kumppanisi ei piittaa äitienpäivähumusta tai sinulla ei ole kumppania, ota juhlintaohjat omiin käsiisi. Kuka kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse? Joku siellä jo ajattelikin, että onko äitienpäiväjuhlien mahdollistamisen velvollisuus langetettu nimenomaan miehille? No ei ole! Eli osta itsellesi ensi vuonna jo ennakkoon jokin ihana äitienpäivälahja: olkoon se vaikka kauan himoitsemasi käsilaukku tai herkullisin suklaapatukka minkä tiedät. Opeta omille lapsillesi äitienpäiväkulttuuria teidän perheen näköisellä tavalla. Kattakaa yhdessä herkullinen äitienpäiväaamiainen (jo perus puuroaamiainen servetteineen katettuna on melkoista luksusta), juokaa lasilliset kuplivaa Pommacia ja käykää poimimassa valkovuokkoja. Luokaa omat perinteet, turhia stressaamatta.


3. Lahjat ei ole äitiyden mittari. No eihän se nyt ihan niin mene, että hyvät äidit saa lahjaksi luksusmatkoja maailman ympäri ja huonot äidit ei saa mitään. Joulupukkimoraali taitaa istua meissä suomalaisissa aika tiukassa ;) Eikä se haittaa mitään, tuleepa skarpattua itseään käyttäytymään kiltisti mutta lahjoilla ja äitiyden laadulla ei ole mitään tekemistä keskenään. Koitin miettiä miten hyvä äitiys käy ilmi ja en nyt kyllä keksinyt muuta kuin sen, että hyvä äiti ei omilla toimillan aiheuta lapselleen pohjatonta hulluuntumista. Kuulostaako oikealta?


4. Onni on pienissä jutuissa
Se mitä muut saivat tai tekivät äitienpäivänä, ei ole sinulta itseltä pois. Koitetaan muistaa nauttia niistä ihanista asioista, mitkä tuntuu itsestä kivalta. Onni on pienissä jutuissa. Se on ehkä halaus omalta lapselta, maukas iltapäiväkahvi omalla parvekkeella tai se ennakkoon ostettu suklaapatukka. Voit halutessasi kommentoida, mikä on se pieni juttu, missä sinun onni piileksii?

**

Sinä olet hyvä äiti, muista se, saitpa lahjoja tai et ja muistipa joku sen sanoa ääneen tai ei. Jos sinulla on kotona pienokaisia jotka eivät vielä edes osaa sanoa kyseisen juhlapäivän nimeä, älä lannistu vaan ajattele, että ensi vuonna te voitte aloittaa luomalla omat perinteet. Ja jos yhtään lohduttaa, vähän näyttää siltä, että mitä teini-ikäisemmäksi lapset tulevat, sitä todennäköisemmin ne muistuttavat tiuhaan miten surkea äiti olet, mutta kun ne jurnutukset jaksat päästellä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kymmenen vuoden kuluttua ne muistaa kertoa, kuinka paras äiti sinä oikeasti olet ❤ 

Tervetuloa takaisin valoon!

Erinomaista iltapäivää,
just sulle!


sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitienpäiväetkot mökillä

Me vietettiin eilen lauantaina äitienpäiväetkot mökillä koko ison perheemme kanssa. Päivä oli lämmin, ruoka oli hyvää, luonto oli ihmeellinen, järvivesi oli kylmää ja seura oli parasta Kuvat puhukoon tällä kertaa puolestaan.


















Lempeää Äitienpäivää!



perjantai 4. toukokuuta 2018

Huonot vanhemmat hiekkalaatikon reunalla puhelimiensa kanssa

Ihana huomata, miten suomalaiset kuoriutuvat pitkän talven jälkeen pesäkoloistaan ja leikkipuistot täyttyvät lapsista – ja hiekkalaatikoiden reunoilla istuskelevista, puhelimiaan räpläävistä vanhemmista. Hui kauhistus.


On yleisesti paheksuttua räplätä puhelinta lapsen leikkiessä leikkipuistossa, samoin kuten seikkailupuistoissakin. Aktiivivanhempien pitää osallistua leikkiin: tehdä hiekkakakkuja, ryömiä tunneleissa ja vahtia lastaan.

Joo, lapsen vahtimien on ihan jees, mutta muusta en olekaan samaa mieltä.

Minäpä voisin kertoa yhden näkökulman, miksi jotkut vanhemmat, jopa perhebloggaajiksi itseään tituleeraavat ihmiset, räpläävät puhelimiaan hiekkalaatikon reunalla. Oletko valmis?


AINOA HETKI OMAA AIKAA.

Siis se vartti hiekkalaatikon reunalla puhelin kourassa voi hyvinkin olla sen vanhemman ainoa vartti päivässä sitä kuuluisaa omaa aikaa. Eikä ole yhtään tyhmää, jos et ole tullut ajatelleeksi koko asiaa. Yksi kasvun merkki on se ettei mahdu farkkuihinsa. Henkisen kasvun merkki on se, että hyväksyy uutta informaatiota.

Arki esimerkiksi 3-vuotiaan ja vauvan kanssa voi olla ajoittain hektistä. Muistan itse, miten aikoinaan oli näppärää tuoda 3-vuotias hiekkalaatikolle rakentelemaan hiekkakakkusia, vauvan nukkuessa vaunuissa. Koska lapsethan tietysti nukkuivat eri aikaan, olisihan ollut aivan liian näppärää jos ne olisivat kuorsanneet samaan aikaan ja olisin voinut vähän hengähtää itsekin. Lopulta kun selvisimme sinne hiekkalodjun äärelle, en todellakaan sujauttanut käsiä hiekkaan vaan kaivoin vaunujen tavarakorista lehden ja lueskelin. Kolmevuotias oli niin kauan hiekkalaatikolla kun vaan hiekkaa riitti, mutta toisaalta sen ikäisen tutkimusmatkailijan aivot toimivat melko impulsiivisesti, joten siihen ei ole luottaminen että hän todella olisi pysynyt siinä, vaan aikuisen pitää olla koko ajan valppaana. Samalla kun pidin kolmevuotiasta silmällä, oli ihana pintasukeltaa herkullisten kakkureseptien maailmaan (joita en tietysti ole vielä tänä päivänäkään ehtinyt tehdä, hehe), imuroida uusimmat sisustustrendit ja lukea mitä maailmassa ylipäätään tapahtuu. Koska saattoi mennä päiviä, etten ehtinyt edes telkkariuutisia katsoa. Sanomalehtiä meille ei tullut. Koska ei niitä olisi ehtinyt lukea ;) Niin ja siihen aikaan ei ollut näin näppäriä älypuhelimia, joten luin lehtiä. Vailla mitään omantunnon tuskia.

Minä sain ensimmäiset omantunnontuskat vasta jälkeenpäin, keskusteluista luettuani, että tämä toimintamalli on paheksuttua. Oho!

Kun lapset olivat pieniä, meillä oli silloin sellainen tilanne, että nuorekkaat isovanhemmat olivat paitsi työssäkäyviä, niin sen lisäksi he asuivat kaukana. Lasten isimies teki siihen aikaan ilta- ja yöpainotteista työtä. Olihan aikamoista pyörittää arkea käytännössä yksin. Omaa aikaa ei ollut ja vaikka sen kaipaaminenkin on yleisesti paheksuttua, niin kyllä olisin sitä kaivannut. Minulla oli kaksi ihanaa lasta, mutta ei äitiys ja meitsiys saa olla toisiaan poissulkevia asioita. Niinpä mun tapa hoitaa omaa aikaa oli ne hetket lehti kourassa sen hiekan kaapimisen sijaan. Vaikka kyllä sitä hiekkaakin tuli kaivettua. Vaikka keittiössä olen enemmän uhka kuin mahdollisuus, hiekkakakkujen kanssa olen ihan pro!


Minä en tänä päivänäkään ajattele, että joku olisi huono vanhempi siksi, että selaa puhelintaan lasten läsnä ollessa. Toki överit on asia erikseen. Ja hei, mikä minä olen ketään puhelimen käytöstä tuomitsemaan? Sama koskee sinua, myös.

Eikä isojen lastenkaan vanhempi pääse eroon syyttävien sormien heristelystä. Ulkoilen mielellään lasten kanssa ja nyt kun lapset ovat isompia, ne juoksee keskenään hippaa tai vaikka kiipeilee. Joskus ne jopa sanoo, että "äiti istu sä tässä" ja pinkovat menoihinsa, koska ei ne kaipaa keinuttajaa tai mukana kiipeilijää. Toki voisin käyttää sen hetken istuen ja pilttejäni ihaillen, mutta usein kaivan laukustani joko sen lehden tai nykyään jopa puhelimen ja otan hetken omaa aikaa. Ihan siinä penkillä auringossa istuen. Ja sitten taas joku ulkopuolinen näkee vaan sen, että siellä ne lapset kirmaa yksinään ja perhebloggaaja vaan näprää puhelintaan, kuinka hirveää! No sepä! Muuten...mitäs ne siun omat lapset tekee sillä aikaa, kun sinä vahtaat, että miten meillä menee? ;)

Hei vanhemmat. Miksi me ollaan niin ankaria tuomitsemaan toisiamme tässä(kin) asiassa? Mitä jos höllätään omaa pipoa ja koitetaan ajatellaan asioita myös sen toisen ihmisen näkökulmasta eikä oltaisi ihan heti syyttävä sormi ojossa?

Piis änd lööv.



keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Pitääkö opettajalle tai päiväkodin työntekijöille antaa lahja?

Tätä lukuvuotta on jäljellä enää kuukauden verran ja taas on se aika, kun pitää laittaa mietintämyssy päähän:

pitääkö niille opettajille tai päiväkodin työntekijöille antaa joku lahja? Ja jos kyllä, niin mitä ihmettä sitä veisi?

Keskustelu tämän aiheen ympärillä käy kuumana kuin grilli. Toiset on sitä mieltä, että mitä sitä turhaan lahjoja viemään etteivät vaan ylpisty: nehän tekee kuitenkin vaan työtään ja siitä heille maksetaan kuukausittain ihan rahallista korvausta ikään kuin kiitokseksi. No nyt ainakin lastentarhanopettajien kohdalla on havahduttu jäätävään palkkakuoppaan, joten kyllä se liksa taitaa olla laiha lohtu tai hyvä vitsi.

Toiset taas ajattelevat, että ilman muuta pitää hommata joku pieni lahja ja osoittaa, että kiitos kun olet taas selvinnyt vuodesta/puolesta vuodesta näiden lasten kanssa.



Onko me annettu lahjoja? Miksi?

Meillä on ollut tapana muistaa sekä opea että pk:n työntekijöitä noin suurin piirtein puolivuosittain. Mutta väliin on mahtunut joulu- tai kevätjuhlia, kun lahjahanat on väännetty kiinni. Kyse ei ole siitä, että meillä olisi ollut jotakin hankaavia erimielisyyksiä, vaan yksinkertaisesti ruuhkavuosimörkö on nielaissut meidät arkineen päivineen ja ajatus tulevasta kevätjuhlasta on iskenyt päähän vasta aamulla, kun on pitänyt jo iltapäivällä olla menossa! Voiko ruuhkavuosiaivoihin ostaa lisää muistia, tiedättekö?

Miksi me sitten lahjomme heitä? Sillä luonnollisesti takaamme hyvät arvosanat ja lempeän kohtelun…eiku viiitsi vitsi. Ei vaan. Me ollaan saatu matkallemme monenlaisia pk:n työntekijöitä ja heti kärkeen kun saatiin sukeltaa ihan pohjamutia myöten, on sen jälkeen kaikki tuntunut pelkältä auringonpaisteelta. Lahjan antaminen on ollut henkilökohtainen kiitos siitä, että on ollut just niin ihana kuin on ollut. On hoitanut mun lasta lempeästi ja jämäkästi. On antanut ottaa etkopäikkärit päiväkodin sohvalla aamulla kello 6.15, eikä ole pakottanut lapsia ulos kaatosateeseen. On kuitenkin pitänyt jöötä jos on keksitty jotain kiellettyä kivaa. Kuten vaikka ruuvattu leikkihuoneen kaapeista kaikki ruuvit irti, hupsista.


Mitä lahjaksi?

Minähän en itse ole tällaisessa lahjansaajan asemassa koskaan ollut, mutta ihan mutulla voisin heittää muutaman suosituksen, koska tunnen jokusen tyypin päiväkodeista ja koulusta.

Mitä suosittelen, että jätä kauppaan: koriste-esineet (makuja on monia), astiat (kuulemma mukeja tuppaa olemaan herkästi liikaakin), isot suklaarasiat (niillä pötkitään jopa vuosi eteenpäin jos vaan parasta ennen-päivä antaa myöten), hoitoa vaativat kukat (jengi suuntaa kauden päätösjuhlista liki suoraan lomalle ja kukat jää joko naapureille tai heitteille) ja liian kalliit lahjat (koska suomalaiselle se on kiusallista).

Ja sitten ne varsinaiset lahjasuositukset:
kimppalahjana esimerkiksi lahjakortti hierojalle, kohtuullisesti syötävää tai juotavaa, anna lapsen duunata itse: avaimenperä, kirjanmerkki tai tehkää yhdessä vaikka saippuaa tai jalkakylpyseos tai vaikkapa kuorintavoidetta. Markkinoilla on tarjolla myös kaikenlaisia söpöjä kahvi-, tee- ja kaakaopurkkeja. Sellaisen kun kietaiset söpöön pakettiin, on muistaminen hoidettu helposti mutta nopeasti ja voin vakuuttaa, että pienikin muistaminen lämmittää tuon palkkakuopassa olevan, mutta täydellä sydämellään työskentelevän ammattilaisen mieltä.



Onko alkoholi hyvä lahja?

Yksi lahja kirvoittaa mielipiteitä joka kerta: voiko alkoholia antaa lahjaksi? Ideanahan ei ole, että vihjaillaan että lahjan saaja voisi juoda itsensä mukavaksi (joka hän siis on jo, ihan juomattakin) vaan monet yhdistävät esimerkiksi skumpan siihen, että tuodaan pientä luksusta arkeen. Monien mielestä se on tahditonta, mutta jos yhtään tunnette minua, olen vähän tämmöinen vastavirtaan uiva kala. Mitään jäykkää en antaisi lahjaksi muutenkaan (paitsi pullollisen armanjakkia olen kerran antanut lähipiiriläiselle lahjaksi), mutta pienet kuoharipullot oli minusta silloin kohdallaan, kun universumin mukavin päiväkotiryhmä kokoontui viimeistä kertaa. Sen jälkeen lapset suuntasivat eri ryhmiin samoin kuin ryhmän aikuisetkin. Onneksi aikuiset suurin piirtein jäivät taloon, eli ne ei olleet ihan lopullinen goodbye, ja pari hoitajaa jatkoi lapsen kanssa uudessa ryhmässä, mutta silti se hetki oli niin liikkis, että eihän siitä ilman kuohuvaa selvitty. Kuvittelin mielessäni, että ne pk-aikuiset menee auringonlaskun aikaan partsille tai terdelle, heittää arskat nenälle ja sihhauttaa pullonsa auki, nostaa jalat ylös (ei nyt sentään korkkarit kattoon – ainakaan niin pienestä pullosta!) ja siemailee kiitokset nautiskellen. Ja olen aika varma että niin he tekivätkin. Mutta, jos sinusta alko ei sovi lahjapakettiin eikä isomman paketin hankkiminen tule kysymykseenkään, niin hei, hanki jotakin muuta. Luotan sinuun ja vaistoosi lahjan hankkijana. Jos meidän hankkimat kuoharit kiinnostivat, niin kurkkaa TÄÄLTÄ lisää.

Mehän ei siis enää olla päiväkodin asiakkaita vaan nyt meillä on lahjottavanamme kaksi opettajaa. Kaksi miesopettajaa. Olen jotenkin lokeroaivo, kun tuntuu joskus vaikealta keksiä sopivaa lahjaa miehelle, kun kuitenkin halutaan jotenkin kiittää, vähintään kerran vuodessa plus miinus ruuhkavuosikiireet ja muut sekoilut siihen päälle. Mitähän sitä siis tänä keväänä keksittäisiin, vielä ei kuitenkaan ole kuoharin aika, sori tyypit ;) (Katsotaan sitten uudestaan, kun kutosten kevät koittaa. Siihen on enää pari vuotta, ii-ii-iik!) No miten ois omena? Hmm... 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...