keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Kuva-arvoitus ja mites noi lasten kengät?

Nyt seuraa kuva-arvoitus.


Kuva on otettu paikallisessa megamarketissa ja kengät ovat samaa mallia. Ylempi tennari on uusi, vain jalkaan sovitettu, mutta mitä alemmalle tennarille on tapahtunut?

Ei, se ei ole majaillut puolta vuotta roskasiilossa ja jäänyt työkoneen jyräämäksi. Niin ja sitähän te ette tästä kuvasta edes näe, että sen pohjassa on vielä reikä. Juuri sellainen, mikä näyttää nuppineulanpään kokoiselta, mutta todellisuudessa sinne mahtuu puoli kuutiota hiekkaa. Toinen puolikuutiota hiekkaa menee kengän suusta sisään. Ehkä se selittää sen, miksi meidän eteinen näyttää etelän hiekkarannoilta: hiekkoineen ja tungoksineen.

Tuo alempi kenkä on ollut erään nimeltämainitsemattoman 7-vuotiaan pojan jalassa noin kuukauden verran, hieman ehkä alle. Tämä jotenkin jaksaa yllättää joka kerta, kun itse hiihtää samoilla tennareilla parikin vuotta, koska ketarat ei onneksi enää kasva, niin lapsilla kengät kestää ehjnä korkeintaan kaksi viikkoa, mikäli lapset eivät laita niitä jalkaan kertaakaan sinä aikana. Muuten ei kestä. 

On suorastaan perinteistä tai vähintäänkin pakollista, että ensimmäisellä käyttökerralla kengät saadaan jo ihan katu-uskottavan näköisiksi. Toinen lapsi aikoinaan vahvisti tätä kiipeämällä tuliterillä tennareilla puuhun. Puu oli vielä hopeapaju, jonka runko ei ehkä ole se sileistä siloisin. Lapsia pienet tai vähän suuremmatkaan reiät kengissä ei tunnu haittaavan, mutta äitinä joskus ottaa pannuun, että lapset kulkee niin resuisina. Mutta mitä olen kentältä kuullut terveisiä, emme suinkaan ole ainuita. Siispä voi pyyhkiä mielestä ne ajatukset pois, että muut pitäisivät minua kelvottomana äitinä, joka ei viitsi edes ehjiä kenkiä lapselleen ostaa.

Facebookissa kerroinkin julkisesti kavereilleni, että siihen on syynsä, miksi en osta lapsilleni kalliita merkkitennareita. Syy on tässä. Tai siis tossa kuvassa. En ole saanut mitään kenkiä, en edes termokumppareita pysymään ehjänä kuukautta pidempään. Ehkä lapsillani voisi olla ura tiedossa esimerkiksi kenkien kestävyyden testaajana. Myös eräät suomalaiset talvikengät meni ennätysajassa rikki ja ilmeisesti tapaus vaikutti niin mahdottomalta, kun kenkävalmistaja ei vastannut tekemääni kyselyyn mitään, että miten sellainen vika on mahdollinen, että pohja kastuu sisältä. Jännä.

Miten tämä homma nyt oikein mahtaa olla? Sanotaan, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Tarkoittaa sitä, että kun ostaa kympin tennarit, niitä saa olla koko ajan ostamassa uusia. Mutta kun investoi kerralla kahdeksankymppiä, ne kestää sitten hyvin ja pitkään. Mutta päteekö tuo logiikka lasten varusteisiin? Toppahaalareista ainakin tiedän, että monet markettihaalarit pesee mennen tullen kalleimmat merkkihaalarit kestävyydessä ja huollettavuudessa. Entäs kengät?

Onko teilläkin tuttu ilmiö, että lasten kengät kestää käytössä kuukauden, maksimissaan kaksi? Kuinka monet tennarit tai talvikengät joudutte kauden aikana hankkimaan? Entä jos kengät ei kestä, oletko vaan todennut lapsen olevan erityisen toimelias tai oletko vaatinut myyjältä uusia kenkiä? Vai oletko ohuesti harkinnut lapsen luovuttamista kyseiselle kenkävalmistajalle kesätöihin testaamaan onko uusista materiaaleista mihinkään?

-joka haluaisi kesätöihin puutarhasohvakalusteiden koeplöjöttäjäksi




3 kommenttia:

  1. Ihanan tuttu näky. :) Aivan kuin minun suusta tullut teksti. Poikien kohdalla usein huokaillut, kun mikään ei kestä. Aivan sama onko ne 20 vai 60 euron kengät, rikki joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Silloin kun kengät menee tuossa ajassa tuohon kuntoon olen vienyt takaisin kauppaan. Tavaroilla on ne tietyt oletusajat mitkä pitäisi kestää. Takaisin kauppaan siis, en halua kannattaa sellaisten tuotteiden myymistä joita ei ole tarkoitettukaan kestämään. Osa kengistä menee äkkiä rikki, ja sitten välillä löytyy niitä jotka menee sen yhden kauden sentään.
    Oli eräs mennyt kesä jolloin kengistä putosi pohja tasaisesti sisään, ja vein takaisin kolme paria kenkiä, ennen kuin löysin toisesta liikkeestä kengät ilman ongelmia. Toisista voi jo näkemällä sanoa ettei päällinen tule pysymään menossa mukana viikkoakaan ja pohja tulee todennäköisesti antamaan myös periksi.

    Minunkaan käytössä ei muuten lenkkarit kestä vuosia.

    En ymmärrä miten joidenkin lapsilla voi ollakkin niin ehyet ja siistit vaatteet päällä. Omani rikkoo housut viikossa, ja repii takkinsa kerran kuukaudessa aina johonkin kummaan mysteeriseen asiaan ulkoillessa. Tuttua siis täälläkin.

    VastaaPoista
  3. Meillä on pojalla nuo samaiset kengät. Meni päivässä ihan pölyyn ja kukaan, mutta saatiin hyvin puhtaaksi ilmanpaineella ja kostealla rätillä. Tosin sekin ihan turhaa kun taas seuraavassa hetkessä likaiset.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...