maanantai 18. kesäkuuta 2018

Vanhempi, miltä tuntuu viettää juhlapyhät töissä?

Tällä viikolla vietetään juhannusta. Ihanaa - kolme päivää pelkkää vapaata, vai onko sittenkään?

Suomihan ei ole sidottu toimistotyöaikoihin 8-16 vaan tiettyjen palveluiden pitää pelata 24/7, kuten esimerkiksi sairaanhoidon, poliisien, taksien ja nykyisin myös monet kaupat palvelevat yötä päivää. Noin muutaman ammattiryhmän mainitakseni.

Sillä aikaa, kun muu Suomi juhlii tai viettää vapaata, sinä saatat vetää ensihoitajan kamppeet niskaan ja lähdetkin töihin. Vanhempi, miltä tuntuu viettää juhlapyhät töissä?


Säännöllisesti juhlapyhien, etenkin joulun alla some täytyy surkuttelevista viesteistä, joissa harmitellaan, "miksi kauppojenkin pitää olla aina auki"? Jotkut ovat taantuneet ajalle, jolloin riitti, että kaupat olivat auki 10-18, arkisin siis. Lauantaisin vielä lyhyemmän pätkän ja sunnuntaina sekä pyhinä visusti kiinni. Heitä tuntuu surettavan kovasti, että työntekijät eivät saa olla perheidensä kanssa vaan pitää mennä töihin. "Kuka sinne kauppaankaan silloin haluaa mennä?" No esimerkiksi ne vuorotyöläiset. Tai arjen muuten näännyttämät perheet, kuten meikäläiset, jotka vaan yksinkertaisesti nauttivat siitä, kun pyhänä saa mennä kauppaan, ilman että alla on 10h työpäivä, ruuhka, nälkä ja väsy. Toiset unelmoi basehypyistä. Toiset rauhallisista ruokakauppareissuista. Ei siinä ole mitään väärää, hehe.

Mutta nyt haluaisinkin kuulla työntekijöiden, niiden äitien ja isien ajatuksia. Miltä tuntuu olla juhlapyhänä töissä? Miksi olet silloin töissä? Rahan takia? Oletko itse voinut vaikuttaa työvuoroosi vai onko sinulla silkka velvollisuus mennä?

Koetko iloa vai surua siitä, että juhlapyhänä et olekaan perheesi kanssa? Vai onko se tosiasia, johon on tottunut jo?

Onko se edes kaikkien perheiden tahtotila, että juhlapyhät ollaan yhdessä?

Missä sinun lapsesi on juhlapyhänä, kun sinä olet töissä? Kotona toisen vanhemman kanssa? Päiväkodissa? Miltä sinusta tuntuu jättää lapsi hoitoon juhannuksena tai jouluaattona?



12 kommenttia:

  1. Olen töissä soliaali- ja terveysalalla, enkä todellakaan haluaisi mennä jouluna ja juhannuksena töihin. Menen koska on pakko, työpaikallani kaikki tekevät kaikkia vuoroja joten pyhävuoroja tulee säännöllisesti. Meidän työehtosopimuksessa jouluaatto- ja juhannusaatto ovat myös arkipäiviin rinnastettuja päiviä, sillä poikkeuksella että iltalisää saa jo klo 15-> alkaen, eli raha ei todellakaan motivoi. Normaalit viikonlopputyöt on ihan ok, kun saa pyhäkorvauksen, mutta itse en haluaisi mennä jouluaattoiltana töihin vaikka siitä saisi 3x palkan.
    Minusta ne pyhälisät on siis nimenomaan korvausta siitä että et saa olla vapaalla samaan aikaan muun perheen kanssa, et pääse nauttimaan lapsen ilosta joulupukin saapuessa jne., niitä hetkiä ei oikein voi mitata rahassa. Ilta- ja pyhäkorvaukset on korvausta epämukavista työajoista, ja kuormittavasta vuorotyöstä. Mutta kai se työ sitten on äärettömän arvokasta kun sitä pitää tehdä pyhänä...
    Miehellä on onneksi "toimistotyöaika" ja lapset saavat olla vapaalla, toki meidän lapsilla on sitten myös enemmän arkivapaita äidin kanssa.
    Vuorotyö on minusta myös huomattavasti kuormittavampaa kuin olisi säännöllinen päivätyö. Menoja saa sovitella ihan arkenakin, kun on iltavuoroja, saatikka kesällä kun on se 3 viikonloppua putkeen töitä, ja suurin osa kesätapahtumista ja juhlista on viikonloppuna, aina ei vain pääse. Epäsäännöllinen työaika on inhottavaa, esim. yksi viikko ma 10-18, ti 14-22, ke 9-17 to VP, pe 13-21, la 11-19, su 12-21 (no sunnuntaina oli palkka kohdillaan) mutta maanantaina on kyllä aika poikki. Meillä ei onneksi ole yötöitä!
    Jos ruvetaan vaatimaan ja pitämään itsestäänselvytenä että kaupat on auki illalla ja pyhänä niin soisin kyllä virastojenkin olevan auki edes klo 18 ja myös lauantaisin.
    t. vuorotyöläinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäys vielä, minä vuorotyöläisenä joudan kyllä oikein hyvin käymään kaupassa arkipäivisin :)

      Poista
    2. Kiitos kommentista, se oli hyvin avaava näin toimistotyöaikojen puitteissa toistaiseksi työskentelevälle. Tuo esimerkkityöviikko kuulosti tosi rankalta, kun lähes koko päivä kuluu töissä (siihen päälle vielä sun työmatkat). Sen uskon, että maanantaina sitä on aivan kuitti. Ja vuorotyö ON kaikin mahdollisin tavoin kuormittavampaa kuin esimerkiksi 8-16. Kaiken rankkuuden takaa jostain olin aistivani, että sinulla on kuitenkin polttava halu tehdä nykyistä työtä? Kaikista tässä luetelluista huonoista puolista huolimatta? Intohimo johonkin työhön voi olla hullunkurista, juuri eilen tästä juttelin 10-vuotiaani kanssa, että ei isokaan palkka tai hyvät edut motivoi riittävästi vaan työn itsessään pitää olla mukavaa. Ei sitä muuten jaksaisikaan.

      Kiitos sinulle, joka jaksat raataa omalla alallasi ja tehdä hyvää muiden eteen <3

      Poista
  2. Itse työskentelen kaupanalalla. Töihin olen mennyt kun kaupat olivat vielä suurimman osan vuodesta sunnuntaisin kiinni ja lauantaisinkin vaan siihen kuuteen. Meillä pyhävuorot ei perustu vapaaehtoisuuteen vaan pyhinä mennään töihin koska on pakko ja työvuorolista käskee.

    Jos olet aattona töissä, on se normaalipalkkaista työtä. Pyhäpäivistä sitten toki saa tupla palkan. Ja onneksi meillä sentään mies on päivätyöläinen ettei lasten tarvitse esimerkiksi jouluja päiväkodissa viettää.

    Hyvin harvan pyhäpäivän vuodessa voi viettää perheen kanssa ja kun kuukaudessa on muutenkin vain yksi vapaa viikonloppu jää perheen yhteinen aika vähiin, varsinkin kun perheessä on pikku koululainen jonka kanssa niitä arkivapaita ei voi oikein hyödyntää.
    En koe kaupan työn olevan tämän arvoista joten lähden opiskelemaan täysin uutta alaa syksyllä.

    Joillekin varmasti vuorotyö sopii mutta itse oli pakko todeta että haluan elämääni jotain muuta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tämäkin oli avaavaa, vaikkakin surullista, että töihin mennään pyhinä, koska on pakko. Ymmärrän fiiliksiäsi täysin. Minusta ainakin yksi kaupanalan jätti nimenomaan mainosti, että heillä ainakin on tunkua aatto- ja pyhätöihin, siitä vedin nopean johtopäätöksen, että olisikohan muissakin ketjuissa samanlainen meininki että jos ei halua olla aattoina tai pyhänä töissä, ei ole pakko ja ei, ei se näköjään ole niin. Aatoistakin soisi kyllä maksettavan isompaa liksaa.

      Ja siitä olet aivan oikeassa: arkivapaat ja pikku koululaiset voi olla haastava kombo, kun lapsen pitää olla päivät koulussa. Ihana kuulla, että pääset opiskelemaan uutta alaa syksyllä. Sitten teitä on kaksi "koululaista" perheessä ja saatte elellä samanlaisessa rytmissä :) Ihana juttu hei <3

      Poista
  3. Minä olen vuorotyöläisen vaimo, joka viettää joulut, pääsiäiset ja juhannukset yksin lasten kanssa. Ei ole kivaa kenellekään. Juhlat ja kyläilyt jää usein mieheltä väliin, elän kuin yksinhuoltaja. Perheen yhteinen aika vähenee vuosi vuodelta, lasten ollessa pieniä oli mies arkivapailla heidän kanssaan, nyt koululaisten kanssa ei yhteistä aikaa ole juuri koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tätä olen nähnyt pienenä läheltä, tosin meidän äidillä oli lehmän hermot verrattuna minuun - isä kävi vuorotöissä ja se oli normi. Kunnes myöhemmin molemmat vanhemmat olivatkin vuorotöissä ja juhlapyhät oli aina yhtä jännitystä, kuka on kotona ja kenen kanssa. Kaikki suunniteltiin työvuorojen mukaan. Mutta toisaalta kun seuraa sivusta, miten ihminen rakastaa työtään. Mitä voi sanoakaan... Voimia sinulle. Ihanaa, että sinä saat nauttia vapaista juhlapyhinä ja että lapset saavat olla kuitenkin kotiympyröissä juhlapyhät <3

      Poista
  4. Lähihoitajana työskentelen. Onhan se kurja mennä töihin, kun muu perhe on kotona. Tuntuu, että pitäisi olla kotona muiden kanssa ja luomassa lapselle mukavia muistoja. Perhekään (mies ja pieni tytär) eivät oikein ilman minua viitsi erityisesti juhlia. Kesällä ei muutenkaan voi yhdessä viettää vapaa-aikaa, kun 2/3 viikonlopuistakin töissä. Päivätyöt on etsinnässä, koska haluan lapselle olla läsnä vielä kun se on mahdollista. Pienellä paikkakunnalla ei kuitenkaan noin vain vaihdeta työpaikkaa/alaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mukava kuulla, että teilläkin kuitenkin lapsi saa olla juhlapyhät kotona rakkaan vanhemman kanssa mutta se on tietenkin ikävää, että sinä joudut töihin ja uskon että se tuntuu kurjalta. Tsemppiä päivätyön etsintään! Ystäväni teki jokin aika sitten samanlaisen ratkaisun ja hommasi lähihoitajana vain päivätyötä, helppoa se ei ollut mutta lopulta kävi tuuri. Toivon, että sinullakin käy sama tuuri ja löytäisit kaikin puolin mielekästä työtä niin että pääset nauttimaan myös perheen yhteisestä ajasta!

      Poista
  5. Vuoden 3-vuorotyötä vasta tehneenä ja pienen taaperon vanhempana, kaikista raskainta on jouluaattoiltana olla töissä. Muut juhlat ja pyhät voi aina siirtää ja leikkiä niitä sitten muulloin, mutta jotenkin joulupukkia ei voi pyytää tulemaan enää uudenvuoden tienoilla. Tavallaan on jopa hyvä viettää juhlapyhiä muiden kanssa eriaikaan, kun ei tarvitse maksaa esim. risteilyistä tai mökeistä sesonkihintoja. Onnea on, että mies on kotona lapsen kanssa, joten lapsella on hyvä olla, olkoon päivä mikä tahansa.
    Raskasta mielestäni on myös tuo viikonloppuvapaiden puute (meillä ei ole pakollisena edes joka toinen kuukausi) tai yhden lepopäivän pitäminen ainoastaan. Noh, kuten muutkin, itse olen alani valinnut ja 3-vuorotyössä palkkani on monta sataa euroa kuussa suurempi, mitä olisi päivätöissä. Se kyllä motivoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Samaistun vahvasti siihen, että jouluaattoilta on ehkä raskain töissä vietettävä juhlapyhä. Ihana kuulla, että teillä kuitenkin lapsi saa olla isän kanssa kotona silloinkin kun sinä lähdet työhön. Sinulla on kuitenkin hyvä ote työhösi: tiesit jo alalle lähtiessä mitä odottaa ja mukava kuulla, että raha kuitenkin vähän motivoikin. <3

      Poista
  6. KIITOS kaikille teille, jotka teette vuorotyötä juuri silloin, kun muu Suomi juhlii. Teidän kommenteissä on paljon sulateltavaa, tuli ehkä yllätyksenä se työvuorojen pakottavuus, ettei valinnan varaa ole. Kiitos, teette tärkeää työtä <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...