perjantai 6. heinäkuuta 2018

Antaa sataa!

Eka lomaviikko alkaa olla pulkassa. Ollaan tehty lasten kanssa just niitä pieniä, kivoja, arkiselta kuulostavia juttuja, mitkä ei tosiaankaan ole meille arkisia.

Me on käyty kirjastossa, on leivottu pitsaa, pistäydytty puistoruokailussa (en muista milloin viimeksi olisi käyty siellä, kun aina olen ollut väärään aikaan lomalla), käyty torilla, tehty mansikkatorttua ja sen sellaista. Parasta on ehkä ollut ne siirtymiset paikasta toiseen, kun on liikuttu kävellen ja on ollut aikaa höpötellä kaikenlaista. Usein siinä jutustelun lomassa tulee ilmi syvällisempiäkin asioita. Joita ei taas arkena ehkä sillä tavalla pulpsahda esille. Se on tosi arvokasta.

Eikä siis meidän loma ole ollut pelkkää hattaraa. Kyllähän se on päivänselvää, että esiteiniä ottaa pienempi kuopus säännöllisesti kuuppaan ja sit alkaa ralli! ;) Nyt lomalla, kun tän mutsin pinnaa ei kiristä lainkaan, on taas niin "söpöä" miten esiteini esikoisesta on tullut! Kaikki "oireet" kuin oppikirjasta. Mihin pulloon mun täytyy nyt hönkiä tätä sisäistä zeniä, että muistan tämän tyynen sisäisen rauhan marraskuussakin? Silloin kun raahustan töistä kotiin, litimärkänä, koska sateenvarjoni on lentänyt myrskytuulen mukana hevon kuuseen ja takki ei pitänyt ollenkaan vettä ja kun pääsee kotiin, ihan vaan todetakseen, että näkymästä päätellen sama syysmyrsky on pyörinyt eteisessäkin ja saman tien teini hyökkää avautumaan jostain elämää suuremmasta ongelmasta, voi olla että huumorintaju on koetuksella. Jospa sitten vaan tarttuisi kesäiseen lasipulloon ja hönkäisisi rauhalliset kesäzenit päälle? Toki joku mindfulness-kurssi vois olla hyvä. TEINILLE! Mun mind on ihan full ;)


Kun loma alkoi, alkoi sade. Ensimmäisenä lomapäivänä alkoi heti tulla kommentteja, että "voi kamalaa kun sulla alkoi loma ja nyt vaan sataa vettä!" Joo, sitä vettä on tullut joka päivä. Ja luonto kiittää! Mutta hei, älkää olko pahoillanne. Loma on aina lomaa ja mitä minuun tulee, niin mä tykkään sateesta. Joka päivä on lähdetty lasten kanssa ulos, satoi tai paistoi. On ollut helteisen kesän jälkeen ihan kivaa poltella kynttilöitä ja vetää villasukat jalkaan. Ja noi mun ihanat keltaiset (Nokian Piha-) kumpparit.

Se mikä tässä on yllättänyt, on tuo meidän pupu. Hän on ihan samanlainen kuin mekin. Ei paljon pienet tai isommatkaan sateet haittaa. Kun otin tämän kuvan, jouduin kantamaan pupun kotiin, koska minulle alkoi jo tulla kylmä, hän sen sijaan olisi halunnut jatkaa ulkoilua ja pisti tietysti hanttiin kuin pieni jänis joka ei halua sisälle. Hän vaan olisi halunnut jatkaa heinien nuuskuttelua, voikukanlehtien rouskuttelua ja ilohyppelyitään. Lähes helteisistä päivistä pupu ei turkiksineen oikein välitä, silloin hän kaivautuu pöpelikköön ja nököttää siellä - mieluummin siellä kuin sisällä. That's our boy!

Hyvää viikonloppua! Ja antaa sataa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...