perjantai 31. elokuuta 2018

Kuka hoitaa sairasta äitiä?

Minä olen kahden lapsen äiti. Ei siis ole ollut vain yksi tai kaksi yötä, kun olen istunut aamuyön pikkutunneilla ylhäällä, hytkyttänyt tai silitellyt pientä ihmistä sylissäni, koska hänen nenänsä on tukossa eikä pötköllään voi olla yhtään tai kun oksennustauti kourii pienen vatsaa, joskus ihokosketus tuntui rauhoittavan tilannetta huikeasti. Tai kun kuumeinen kekäle ihan vaan kaipasi syliin. Olen tehnyt järjestelyjä työpaikalla jotta voin jäädä kotiin hoitamaan kaaressa yrjöävää pikkupotilasta tai että voin autella kepein liikkuvaa koululaistani kerroksesta toiseen, vessaan ja noin. Olen keksinyt mitä kummallisimpia virityksiä sängyn jalkojen alle, päädyn nostamiseksi. Olen kipittänyt kauppaan hakemaan mehukeittoa, lempi jugurttia ja kivennäisvettä pikkuisen potilaan olon parantamiseksi. Olen valvonut tuntikausia yhtä kyytiä, kun ei ole uskaltanut jättää vartin välein ykäävää lasta hetkeksikään yksin. Olen pohtinut sydän sykkyrällä sopivaa lääkitystä, kun perus-Buranat ei auta ja olen keitellyt yrttiteetä tuoreista yrteistä, kun yskänlääkkeiden teho ei riitä. En ole mikään superäiti, enkä marttyyri. Olen ihan tavallinen äiti. Tehnyt niitä asioita mitä kuka tahansa äiti tekee. Joku vielä enemmän, joku eri tavalla. On kuitenkin ihan sanomattakin selvää, että kun lapsi sairastaa, minä hoidan.

Mutta.

Kuka hoitaa äitiä,

kun äiti itse sairastuu?



Nenäliinoja kuumemittari tumma suklaa


Aikuisen on vaan selvittävä?


Äitihän on nyt aikuinen, jonka nyt vaan on selvittävä. Mitäs pikku nuhasta! Silloin ennen vanhaan peltotöihinkin mentiin vaikka kuumemittari olisi räjähtänyt, eikä silloin ollut kuumemittaria kuin kyläpahasen rikkaimmassa perheessä ja sekin rikki. Kyllä aikuisen ihmisen pitää pystyä huolehtimaan itsestään! Näinkö?

Entäs ne äidit, jotka ovat pienten lasten kanssa kotona ja yrjötauti pitää äidin veskin lattialla vaakatasossa tai influenssa kovine kipuineen sängyn pohjalla? Kuka hoitaa lapset? Entä jos isovanhemmat asuu kaukana? Tai puoliso on töissä? Ei töistä saa jäädä hoitamaan sairasta puolisoa. Tai entä jos ei ole puolisoa? Ja edelleen se äiti voi olla hyvinkin huonossa hapessa, esimerkiksi influenssa ei ole leikin asia. Eikä se vaan nykyään mene niin, että huonossa hapessa mennään lääkäriin. Tai mennään, mutta lääkäri taputtaa selkään ja lähettää kotiin pärjäilemisineen.


Kaikki äidit kaipaa hemmottelua, paitsi marttyyrit?


Eräässä kotimaisessa naisten komediasarjassa on kuvattu äitihahmo niin makoisana marttyyrinä, joka vähättelee itseään aina vaan kun mahdollista eikä osaa ottaa minkäänlaista positiivista huomiota vastaan. Enhän minä nyt, pyh! Tuo rooli tuntuu istuvan meissä suomalaisissa aika napakasti.

Mutta voiko joku väittää vastaan, etteikö muka olisi ihanaa saada hemmottelua sairaana ollessa? Vähän suklaata, lämmintä teetä, KAHVIA, uusin naisten lehti tai vaikka sen, että puoliso ottaa lapset ja koirat ja lähtee vaikka pariksi tunniksi ulos, että potilas saa ihan vaan olla ja tehdä mitä tykkää?  Tai että voisi mennä lääkäriin. Ihan rauhassa. Yksin. Olen kokeillut mennä hirveässä flentsussa lekuriin ja verikokeeseen niin, että tenava piti ensin kieputtaa rattaisiin paikoilleen kirkumaan, kun hoitaja koitti saada verikoetta allekirjoittaneen käsivarresta. Siinä sitä olikin tekemisen meininkiä ihan tosissaan ;)

Mutta onko meidän puoliso ja lapsetkin jämähtäneet siihen muottiin, ettei sairasta äitiä tarvitse hoitaa, koska äiti on...äiti?? Enkä edes viitsi aloittaa miesflunssasta tähän... Hihi!


Äitihän voi toki sairastua monellakin eri tavalla, eri ikäisenäkin. Itselle tämä on tietysti puhuttelevin ajankohta, kun eletään tätä lähes pikkulapsivaihetta. Palataan sitten niiden juttujen osalta 30 vuoden päästä asiaan, kun olen nuorekas vanha frouva (no katsotaan nyt olenko koskaan mennyt naimisiin) ja miten nuo aikuiset lapset minua hoitavat vai alkavatko tapella hoivakotipaikasta ja testamentista ;)


Kuka sinua hoitaa, kun olet sairas?


Äiti, kun sinä sairastut, kuka sinua hoitaa? Haluaisitko, että sinua hoidetaan? Vai kuulutko marttyyrisarjaan ja pyh, eihän minua nyt mitenkään tarvitse hoitaa? ;)


Hygge lautanen Ikeasta ja tummaa suklaata

Piti vielä lopuksi laittaa kuva maailman hyggeimmästä lautasesta jonka ostin alkukesän aleista. Kyllä nyt kelpaa lääkitä omaa syysflunssaa tummalla suklaalla hyggelautaselta ;)

Voimia ja rakkautta kaikille äideille, jotka kaipaisivat itsekin vähän lempeää hoivaa ja pehmeää silittelyä

Lämpimin terveisin sohvalta, Sari


2 kommenttia:

  1. Mäkin oon aina ollut just se hoivaajaäiti ja paahtanut menemään flunssaisenakin. Kunnes viime vuoden lopulla sairastuin keuhkokuumeeseen ja tuli totaalistoppi 3 viikoksi. Sohva kasvoi selkään kiinni, kun en ylös siitä päässyt. Oli ihana huomata, että kaikki kolme perheen miespuolista hoivasivat mua vuorostaan kiltisti ja pyytämättä♡♡ (ja tietty podin siitä sitten huonoa omaa tuntoa, huoh!)

    VastaaPoista
  2. Juuri mieteskelen samaa asiaa. Olen nyt hoitanut kipeää lastani yötä päivää 3 vuorokautta. Hän on jo parempi, mutta huomaan itse olevani kuumeisessa flunssassa puolestani. Huoltopalvelut sairausaikana olen ulkoistanut siltä osin kuin mahdollista, kauppakassipalvelun avulla. Mutta olisi ihana saada hetki levätä ja saada parane pian-tsemppiä. -kirmi

    VastaaPoista

Kerro mitä ajattelet! Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...