torstai 16. elokuuta 2018

Mikä on hyödyllisin taito, minkä olet vasta vanhempana oppinut?

Jossain vaiheessa nuorena äitinä koin harmistusta siitä, kun en sitten äidiksi tultuani oppinutkaan luomaan satumaisia fantasiakakkuja lasten synttäreille. Paineet oli kovat, kun näki millaisia unelmaluomuksia ystävät väkersivät ja tosiaan itse ei suoriutunut kuin mansikkabanaanikakusta ja siitäkin heikosti. Tästä inspiroituneena lähdinkin ajattelemaan, että

mikä on hyödyllisin taito, minkä sinä olet oppinut vanhemmaksi tultuasi?

Ajatuksena siis se, että olet joutunut äitinä/isänä/huoltajana venymään oman mukavuuslaatikkosi sisäpuolella ja oppimaan jotakin uutta, koska on ollut jokseenkin pakottava tarve. Ja hyvä syy. Kuten omat lapset! 

Onko se järjissä pysyminen vaikka hillitön univelka painaa silmiä?

Onko se jalo taito pysyä rauhallisena, vaikka tenava on juuri lävistänyt uuden designer-valaisimesi Barbien jalat edellä?

Makaronilaatikon ohje muistin varaisesti tehtynä?

Työkoneiden tunnistaminen pärinän perusteella?

Onko se se multitasking-kyky, kun pidät taaperoa sylissä, uhmaikäisen roikkuessa lahkeessa, samalla kun puhut puhelimessa ja hämmennät jauhelihakastiketta?

Taito pitää koko arkipalapelikasassa, vaikka aikaan ennen lapsia et ehkä ollenkaan pysynyt aikatauluissa, koskaan.

Vai onko se kyky löytää kadonneeksi ilmoitetut, pikkuruisen Lego-ukon raajat pitkäkarvaisesta matosta?

Minun täytyy tunnustaa, että ei, minun hyödyllisin taito ei ole kyllä mikään noista yleishyödyllisistä – siis sen voin sanoa, että vanhemmaksi tultua sitä on oppinut niin paljon ”moniajosta”, eli pystyy suoriutumaan vaikka minkälaisista tehtävistä samanaikaisesti (onnea vaan työnantajani, kyllä kannatti "kärsiä" silloin, kun minä ja lapset olimme vuoron perään sairaana, nyt teillä on käsissänne tällainen supermuija) mutta silti yksi taito on ihan yli muiden.

Villasukat!

Itse neulotut villasukat


Ai hitsi että edelleen hihkun onnesta, kun saan villasukkaparin neulottua valmiiksi. Minä tein sen! MINÄ tein NUO! Minä olen se, joka koulun kässätunnilla ei tehnyt mitään muuta oikein kuin hengitti, niin minä selvisin tässä vuosia myöhemmin taas yhdestä sukkaparista ja ennen kaikkea kahdesta-hiivatin-kantapäästä. Edelleen puristan puikkoja ja hiki valuu otsalta, kun on kantapään vuoro: vaikka teen kaikki sukat samalla perusohjeella, ihan joka kerta tulee joku muuttuja. En käsitä. Syynä ilmeisesti hyvin selektiviinen lukutaito: "joka toinen rivi vaan". Ja silti ihan joka kerta se kantapää siitä jotenkin muotoutuu oikeannäköiseksi, eikä kukaan pikkuisia silmukkavirheitä huomaa.

Alunperin opettelin villasukkahommat siksi, että olen huomannut niiden olevan arjen pakollinen varuste. Ilman villasukkia ei voi elää. Villasukkia tarvitaan vilpoisten säiden varalle. Flunssan torjuntaan. Kumisaappaisiin. Ja onhan se nyt ennenkaikkea ihan hillittömän hyggeä, pientenkin lasten kanssa. Ensin meitä villasukitti mummi, sitten en enää kehdannut olla joka käänteessä anomassa uusia villasukkia, joten päätin opetella tekemään itse. Kun kerta toisensa jälkeen olin kantapään jälkimainingeissa neulonut itseni jotenkin sukan sisäpuolelle, eli väärälle puolelle, äitini neuvoi villasukan oikean suunnan syksyllä 2016 ja sen jälkeen on sukkia tullut kuin sieniä sateella. Sukkatehdas on avoinna syksyn ja talven. Keväällä ja kesällä neuloosi lakkaa.

Meidän perheessä on ollut ja tulee olemaankin ihan hillitön villasukkamenekki, koska

-lasten jalat kasvaa ihan tajutonta kyytiä

-lapsetkin kasvaa vartta, jolloin tarvitaan aina vaan pitkävartisempia villasukkia

-villasukille kasvaa nopeasti omat jalat ja ne kävelee Jemmaan, josta ne eivät enää koskaan näytä palaavan. Kumma juttu. Onko teilläkin tällainen jemma?

Suklaanruskeaasta Novitan langasta tulossa villasukat

Vaan ei hätää. Taas on syksyn ensimmäinen neuloosi iskenyt ja suklaanruskeat sukat puikoilla. Ajattelin neuloa nyt muutamat neutraalin väriset sukat, jotta kumpi lapsi tahansa saa siitä nappasta sukat sadepäivänä jalkaansa. Niin taitava puikkohirmu en vielä ole, että selviytyisin kuvioista tai erilaisista tekniikoista. NYT on se hetki, kun ei pidä lähteä asettamaan liian kovia paineita ettei tämä taito jää jumiin jonnekin kettukarkkikuvioinnin väliin ja puikot lentää kaaressa mökkitakan lämmityspuuksi. Hehe. Puikkoni ovat siis koivua. Tykkään kun ne eivät kilkata ollenkaan. Neulominen on lähes äänetöntä. Paitsi silloin, kun se kantapää - menee oikein, väärin tai oikein väärin!

**

No. Kerro nyt sinäkin

mikä on hyödyllisin taito,
minkä sinä olet oppinut vanhemmaksi tultuasi?



ps. Aihetta saa myös vapaasti laajentaa - mikä on ollut hyödyllisin taito, minkä olet vasta aikuisena oppinut?

2 kommenttia:

  1. Olen oppinut ruokkimaan perheeni. Hyvä, kun osasin perunat keittää ennen tytön syntymään. Ups ja sehän oli silloin vuonna yksi ja nakki kaikilla tytöillä, vaan ei mulla. Mä olin töissä aina, jopa kaikki koulujen lomatkin eli olin erilainen nuori silloin.
    Perhe on saanut ruokaa ja monipuolistakin ajan kanssa. Olen ommellut vaatteittakin , kun ei ollut muita töitä ja nyt osaan jopa sukan neuloa, käsityöt aikoinaan kuutonen. Kaikkea vaan oppii, kun haluaa. No itsesi taisin unohtaa kaiken keskellä, mutta sehän on pienin murhe. Nm. kahden mummo ja toinen lapsenlapsi on armeijassa ja toinen kohta kävelee. HIH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! On kuule oikein hyödyllinen taito tuo ruokinnan jalo taito :) Taidat olla kyllä aika ihana mummi! <3

      Poista

Kerro mitä ajattelet! Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...