sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kun ujo introvertti (äiti) punaista huulipunaa laittoi

Ujona introverttina valitsin pitkään mieluummin sen, etten juuri tapetista erottuisi. Mutta sitten kohtasin blogimaailmassa ihan mielettömiä voimanaisia, joiden rohkaisemana uskalsin tarttua meikkimaailmassa vahvimpaan väriin. Ja se on...


Nuorempana olin aivan varma kahdesta asiasta: koskaan en alkaisi lakkaamaan kynsiäni ja jos alkaisinkin, en ainakaan punaisella. Ja punaista huulipunaa en käyttäisi koskaan. Hyi, kamala!

Koulukiusaaminen ja vähättely sen ulkopuolella voi litistää ihmisen itsetunnon niin pieneksi, että se mahtuu kiven rakoon. Niin pieneen koloon minunkin itsetuntoni oli poljettu. Oli helpompaa vaan olla erottumatta tapetista, ettei vaan kukaan saa mitään aihetta sanoa yhtikäs mistään. Oli kyllä kamalan rasittavaakin elää muiden pillin mukaan. Mutta mieluummin se, kuin alituista lyttäämistä.

Nainen punaisissa huulissaan


Nahkatakki + aski tupakkaa = vapaus


Sitten kului aikaa. Onneksi oli ystävät lähellä. Ja ilokseni huomasin, että heidän lisäksi löytyi poikiakin, jotka tykkäsivät minusta. Minä en kyllä vielä silloinkaan oikein tykännyt itsestäni. Eikä tietysti parisuhteet voi kestää, jos ei ensin tykkää itsestä, ei oikein voi tykätä muistakaan. Sitten kului erilaista aikaa, koska aloinkin elää itselleni ja ihan itseäni varten. Ostin oranssin villapaidan, mustan nahkatakin ja marssin ostamaan askin tupakkaa läheiseltä kiskalta. En kylläkään polttanut, mutta se oli vain merkki siitä, että enää ei kiinnosta tippaakaan se, mitä muut ajattelee. En kyllä polttanut sitä askia, en muista mitä sille tapahtui, mutta se tunne oli niin vapauttava. Muistan, kun seisoin pimeänä syysiltana keskellä Helsinkiä. Koko kaupunki vilisi ohi. Kukaan ei tullut nillittämään mistään eikä katsonut minua kummeksuen. Minä olin juuri muuttanut unelmieni kaupunkiin, elin yksiössäni, tein kaiken ihan minua itseäni varten. Mahtavaa!


Epävarmasta äidistä vakaaksi kallioksi


Sen jälkeen löysin ihmisen, joka tykkäsi minusta juuri sellaisena pöhkönä kuin minä olin ja saimme myöhemmin kaksi mahtavaa pikkutyyppiä elämäämme. Esikoislapsen kanssa nuorena äitinä olin jälleen haavoittuva, altis muiden mielipiteille, itkua nieleskelin junassa, kun en saanut lastani rauhoittumaan ja osa muista ihmisistä poistui kesken matkan siitä junavaunusta. Onneksi se itsetunto kärsi vielä raskauskiloista, koska ei se mahtunut sinne kivien rakoon enää, hih, vaikka se vähän tuollaisissa tapahtumissa tallautuikin. Onneksi ehdin kasvaa pari vuotta, ennen kuin kuopus tupsahti elämäämme. Siinä ajassa olin kasvanut itsevarmaksi äidiksi, joita ei muiden pahat silmäilyt hetkauttaneet. Jos heidän elämään ei ääntä mahdu, on ehkä parempi asioida muualla kuin supermarketissa, jossa on muitakin ihmisiä. Noin yhden esimerkin mainitakseni.

Jos olin jo aiemmin kokenut olevani tosi vahva, nyt olin kuin peruskallio. Kaikenmoisia myrskyjä sitä tielle tulikin, eikä ne minua rikkoneet. Myrskyaallot korkeintaan hioivat pintaani. En silti halunnut erottua tapetista. Ihan vaan, just in case.


Vahvat, esimerkilliset naiset


Joskus toisen lapsen syntymän jälkeen ja blogiskenen ilmestyttyä Suomeen, alkoi minustakin tuntua siltä, että hei ehkä onkin ihan ok olla näkyvä. More To Love-blogin Mimmi ja Peppi raivasivat tietä osoittamalla, että on ihan sama minkä kokoinen olet, sinä näytät silti upealta! Sen jälkeen olen törmännyt sosiaalisessa mediassa useisiin ihaniin bloggaajiin, joiden koen olevan tyyliguruja monellakin tapaa: Riikan blogi, Hunajaista, Pinkit Korkokengät, Mamma rimpuilee, Lähiömutsi, Nakit ja Mutsi... - noin ihan vaan muutaman mainitakseni. Kaikilla heillä on yhdistävä tekijä. He ovat osoittaneet sosiaalisessa mediassa olevansa juuri niitä, jotka eivät jää koskaan tapetin varjoon. He ovat niitä, jotka pukevat ja meikkaavat ihan just niin kuin haluavat ja on aivan sama mitä joku nimetön nillittäjä heistä ajattelee. Siis miten mullistava ajatus tällaiselle ujolle introvertille!

Ostin punaista kynsilakkaa. Jäin aivan koukkuun.

Myöhemmin ostin punaista huulipunaa. Tekosyynä, että voisin tehdä sillä punaposket lapsille, jotka olivat lähdössä virpomiskierrokselle. Minua varten, no ei... tuskinpa... ehkä. No kai sitä vois kokeilla?


Jännittävä ensiesiintyminen punaisissa


Äläkä naura, ainakaan katketaksesi, jos kerron, että ensimmäisen kerran jopa jännitti tehdä julkinen esiintyminen punaisessa huulipunassa. Minä ujo, jännittävä, sanoissa sekoileva introverttihäslääjä olin nyt tuonut itseni irti tapetista! Täs mie oon. Eikä kukaan nauranut. Eikä kukaan tullut avautumaan. Eikä kukaan traumatisoitunut tapahtuneesta. Vaan hitsi että tuntui vapauttavalta!

Ostin toisenkin punaisen huulipunan! Ja kolmannen! Kun ne kaikki on aika ihania.

Ja tiedätkö sen fiiliksen, kun ei oikein enää kiinnosta, mitä muut ajattelee? Mielipiteen vapaus ihmisille suotakoon ja minä teen ihan just niitä juttuja, mitkä minusta tuntuu hyvältä.

Omenaa syövä punahuulinen nainen



Voimaväri


En käytä punaista huulipunaa joka päivä. Jos luottovärini on musta, niin punainen on se voimavärini. Kun on oikein hyvä fiilis tai päin vastoin: kun fiilikset on ihan maassa tai jos haluan tehdä vaikutuksen (esimerkiksi itseeni), punaan huulet. Vaikka en niitä punaisia huulia näe itse, se fiilis on ihan huippu, kun tietää huulien loistavan punaisenaan. Vähän luksusta arkeen-tyyppinen fiilis.

Jos sinäkään et ole koskaan uskaltanut tarttua tumman punaiseen huulipunaan, niin suosittelen kokeilemaan. Ihan mielettömän voimauttava väri ja piristää paitsi omaasi, myös muiden päivää. Ja jos punainen ei ole sun juttu, niin hei, se on fine. Joka tapauksessa viestini teistä ihan jokaiselle on:

ole rohkeasti sinä!


Sari






4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Hiusten väri mulla vaihtuu aina silloin tällöin, mutta tuo punainen huulipuna pitää vielä joskus kokeilla :)
    - Ihanaa syksyä!

    Terv. Yksi Iloinen, mutta arka/ujo/osaamaton/tylsän oloinen täysi-ikäisten poikien äiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista! Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, jos vaan suinkin kiinnostaa, parastahan tässä on se, kun saa vaihtaa mielipidettä vaikka kolmesti päivässä, että haluanko vai enkö, pitää punaista huulipunaa just nyt :)

      Ja höpsis, sinäkö muka osaamaton, ei piä paikkaansa! Olet super <3 Kävin muuten Instassa lähettämässä seuraamispyynnön sinun Insta-tilillesi! Pakko ei ole hyväksyä, tietenkään! Aurinkoista lokakuuta joka tapauksessa <3

      Poista
  2. Mahtavaa, että uskallat vihdoin olla oma itsesi! Käy muuten ihan huippuhyvin sinulle tuo punainen huulipuna.

    Minä pukeuduin nuorempana just niin kuin halusin ja todellakin erotuin joukosta. Sitten sain esikoisen ja lihoin enkä enää uskaltanut. Ennen kuopusta laihduin ja taas rakastin joukosta erottuvia vaatteita, kunnes kuopuksen jälkeen olen jämähtänyt tähän vartaloon, jota en tunne omakseni. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että kyllä minä silti voin pukea päälleni juuri sitä mitä haluan! Painoa haluaisin silti kyllä pois, koska en tunne oloani omaksi itsekseni tässä kehossa.

    Ja punainen huulipuna on minunkin voimaannuttava aseeni! Se saa itsevarman olon joka kerta (vaikka hiukan pelkäänkin sen tarttuvan hampaisiin :D ).

    VastaaPoista

Kerro mitä ajattelet! Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...