perjantai 13. syyskuuta 2019

Ihanat graavilohileivät

Viikonloppuna juhlimme synttäreitäni ja niihin tuli tahattomasti, mutta onneksi melko skandinaavinen ruokateema. Juhlapäivän aamuna pyöräytin nopeasti ihanat graavilohileivät. Tämä resepti on pakko jakaa teillekin!


Graavilohileivät
Ohje on lainattu Yhteishyvän sivulta ja sitä on hiukan muunneltu itse.

Leipäkolmioita tulee 16 kpl.

Tarvitset
- 8 viipaletta ruisleipää

Täytteeseen tulee
- 200g graavilohta
- 1 kpl keitetty kananmuna
- 1 kpl omena
- 1/2 kpl punasipuli
- 150 g ranskankermaa
- tilliä
- suolaa
- mustapippuria

Tee näin
Hienonna kuorittu kananmuna. Leikkaa graavilohi pienen pieniksi paloiksi ja sekoina kananmunan joukkoon. Kuori ja raasta omena (suosittelen oikein kirpsakkaa kotimaista omppua!) sellaiseksi isoksi raasteeksi. Kuori ja pilko sipuli pienen pieniksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään, mausta halutessasi suolalla ja pippurilla. Leikkaa leivät kolmioiksi ja nostele runsaasti täytettä leiville. Ripottele tai asettele taiteellisesti tilliä päälle. 

Ja hei, voit halutessasi tehdä "tahnan" muhimaan jääkaappiin jo etukäteen, täytät leivät vasta juuri ennen tarjoilua ja viimeistelet tillillä.


Tarjoillaan vain hyvässä seurassa ja nämä on sitten tarjoilupöydän ne herkut,
jotka loppuu ensimmäisenä. Joten tee riittävästi, etenkin jos meinaat jättää näitä myös rääppiäisiin ;)

Sari



keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Nainen ratissa

Kuva: Pixabay

"Hirvee ruuhka!"
Siellon varmaan nainen ratissa!

"Nyt joku auto on tuolla keskellä risteystä ja tukkii kaikki kaistat niin, ettei kukaan pääse ohi!"
Siellä on varmaan nainen ratissa!

"HAH HAH HAH, ei vaan toi saa autoa peruutettua taskuun, varmaan nainen ratissa."
"Hitto kun tää jono vetää hitaasti, siellon varmaan ekana nainen ratissa."
"Voi juma mikä kaistanvaihto suoraan eteen! Ja varmasti nainen ratissa!"

Minä olen hyvän huumorin ystävä. Mutta vanhat vitsit ei jaksa enää naurattaa. Kuten se, että naiset olisivat jotenkin huonompia autonkuljettajia, kuin miehet.

Minua harmittaa, että monet naiset ei uskalla lähteä autoilemaan, kun ne pelkää, että kuitenkin ne ”mokaa”. Monet ei uskalla ajaa ajokorttia ylipäätään, ettei nyt vaan sattuis mitään. Ja sitten on se oma joukko, jotka ajaa ajokortin jonkun kummallisen paineen alaisena mutta eivät sitten uskalla ajella autolla, vaan ajeluttelevat ajokorttia ihan vaan silleen bussin kyydissä. Enkä tietenkään tarkoita sitä, että kaikki naiset jaetaan vain jompaan kumpaan jengiin: sitten on ne periaatteesta autoilemattomat, mieli tekis mut lompsa on eri mieltä-tyypit, himofillaristit ja mitä näitä nyt on. Ja ihan todellakin respect, kukin kulkekoon just miten parhaaksi katsoo. 

Se on totta, että naiset tekee paljon virheitä liikenteessä. Minäkin. Mutta en ole koskaan nähnyt ainuttakaan suomalaista ja puolueetonta tutkimusta, joiden mukaan naiset olisivat ylivoimaisesti surkeampia kuljettajia. Nyt tulee uutinen: myös miehet tekevät liikenteessä virheitä. Ja ettei tämä menisi sukupuolittamiseksi: kaikki tekee joskus liikenteessä virheitä. Sille ei vaan voi mitään – tai voi: voi toivoa, että muut tiellä kanssaliikkujat on hereillä ja voi estää onnettomuuden.

Minä haluan rohkaista jokaista naista tarttumaan rattiin – toki sitä ennen käymään autokoulun, koska faktahan on se, että aika harva on seppä syntyessään ja valmis autonkuljettaja vielä sitäkin harvemmin ;) Menkää rohkeasti ja autoilkaa – älkääkä välittäkö niistä tööttiin nojaavista ja muita autoilijoita ”kouluttavista” höyrypäistä. Tarkoitan niitä kuskeja, jotka luulee olevansa muita parempia, vaikka todellisuudessa ovat juuri sitä tieliikenteen pohjasakkaa joilta pitäis ottaa kortti pois, auto valtiolle ja polkupyöräkin – niin pitkäksi aikaa, että osaa käyttäytyä kunnolla.

Autokouluun voi mennä myös vanhemmalla iällä. Itse lähdin autokouluun vasta vähän vanhemmalla iällä, kun tuli lähes pakottava tarve autoilla. Alkoi kyllästyttää, kun piti aina aikatauluttaa omat menot miehen menojen mukaan ja tuli kasvava tarve pystyä kuljettaa lapsia päiväkotiin ja kouluun itse, joten hankin ajokortin 33-vuotiaana. Teoriakoe ja inssi meni kerrasta läpi. Tehkää perässä!


Ja mistäkö tiedän, että naiset on ihan hitokseen hyviä kuljettajia?

Naiset on usein niitä, jotka vie lapset päiväkotiin. Päiväkotien parkkipaikat on suhteellisen nihkeitä kooltaan ja kun siellä on viiskyt autoa ja tilaa viidelle, naiset vaan jotenkin sumplaa autolle paikan, tuuppaa tenavan päikkyyn ja peruuttelee sieltä massasta pois. Se jos mikä on melkoinen suoritus, tiedän kokemuksesta!

Naiset on myös niitä, jotka vie lapsia harrastuspaikoille. Taas on tuhat autoa ahtautuneena jossain pölisevällä hiekkakentällä ja niin vaan mutsit sujauttaa hillittömän katumaasturin sinne pienimpään koloon, ujuttaa lapsen kattoluukun kautta harrastuksiin, ettei auton ovet kolise viereisiin purkkeihin.

Naiset on niitä tosielämän sankareita, jotka sulloo kauppareissulla 10-henkisen perheen (tai kaveriporukan) viikon ruuat Micran takaboksiin.

Jos miehet ajaa tilastollisesti enemmän: työmatkat, työkseen jne. niin kyllä ne naiset on ihan hitokseen hyviä kakkosia. Monissa perheissä arki pysähtyisi, ellei sitä naista olisi auton rattia pyörittämässä. Joten eiköhän jo olisi aika karistella ”nainen ratissa”-sanonnalta ikävän harmaa kaiku pois? Annetaan naisille ratissa tilaa säihkyä!

Ja kiitos kaikille niille autoilijoille, jotka ajelee liikennesääntöjen mukaisesti ja huomioi myös muut tienkäyttäjät. Ootte timanttia!

**

Minkä ikäisenä sinä sait ajokortin?

Sari



maanantai 9. syyskuuta 2019

38-vuotiaan huijarisyndrooma(t)


Joskus siinä kolmenkympin kriisin kohdalla oivalsin, että ikääntyminen onkin siis matka omaan itseensä. Eri ikävuosina tällä matkalla tuntuu olevan eri teemat. Kolmekympin kriisissä sheikkasin pyllyn sijaan itseäni siellä jossain pyykkivuorten ja kakkavaippojen välissä: kuka minä oikein olen ja mitähän minä tältä elämältä oikein haluaisin?

Ja siitä se matka sitten lähti. Ensin vasempaan käteen, sitten sappeen, siitä suoraan ruokatorveen...

Pari vuotta takaperin lapseni selaili kanssani Instagramia ja yhden kuvan kohdalla hän pysähtyi ja kysyi: "miks noi kaikki on tolleen?" Kuvassa poseerasi leveästi hymyilevä nainen. Selattiin muutama selfie eteen- ja taaksepäin. Totta, kaikkihan ne hymyilee. Lapsi halusi tietää, että miks, kun eihän ne muutenkaan aina hymyile? Niin no juu, totta. Ja minun kuvat - ihan samaa sarjaa kaikki! 

Kolmeseiskana mulle iski sitten ihan hirveä huijarisyndrooma. Kesäloman jälkeen hikoilutti mennä töihin: osaankohan mä oikeesti enää mitään? Mitä jos muut huomaa, etten mä oikeesti osaa mitään? Ehkä mä oonkin vaan niin hyvä näyttelemään, että oon roolilla pötkinyt pitkälle? Jospa en tänä vuonna saakaan palkankorotusta, vaan parhaan naispääosan esittäjän palkinnon? No tarkemmin ajateltuna, ei sekään nyt olis niin huano ;) (Iän myötä kieroutunut huumorintaju?) No eihän se tietenkään olisi totta, että olisi unohtanut kaiken kesälomalla, mutta tietäjät tietää tän syndrooman ;)

Toisen kerran huijarisyndrooma iski, kun mietin omia somekuviani. Ja teidän kaikkien muiden somekuvia. Kuinka sievästi kaikki onkaan aina somessa. On tukka laitettu ja huulet punattu. Mietin, että tunnistaisikohan naapurini minua omista somekuvistani? Olen juu usein kuontalo kuosissa ja huulet punattu, mutta pääsääntöisesti olen jotenkin tukka hapsottaen ja sellainen just sängystä repäistyn näköinen muidu, hameen helmat hulmuroiden. Mietiskelin sitten, että tartteis varmaan laittaa sellainen "aito muija"-kuva variksenpelättimeksi omaan someen. Niinpä, 38-vuotiassynttäreiden aamuna, nousin ylös, harjasin hampaat, vedin mekon päälle, kampasin naaman ja piirsin silmät. Tukka sai jäädä harjaamatta hapsottamaan yölliselle letille ja huulissa ei ole edes niiden omaa väriä. Just semmonen semisängystärepäistyn näköinen. Aito muija. (Kuulostaa ihan räppärinimeltä, jou.)

Lopuksi vielä kerrottakoon, että sain muuten Instagramin puolella palautetta siitä, kuinka selfiet on sitten ihan vaan teinien juttu. Näin 38-vuotiaan näkökulmasta kommentti pisti hymyilyttämään. En tiedä onko ikävuosi 38 minulle joku aitouden vuosi, no hah hah, tuskin, mutta se on ainakin se vuosi jolloin tulen näyttämään naamaani somessa vähintään yhtä usein kuin aikaisempinakin vuosina. Ja samaa toivon kaikilta muiltakin. Kakskyt ei ole kauneuden rajapyykki, jolloin kauneus jotenkin loppuu. Höpsis ja iän mukanaan tuoma itsevarmuus se vasta kaunista onkin!

Sari



ps. Hei tunnetaanko me jo somessa? Minun blogin Facebook-sivulle pääset tästä: Saron blogi. Julkaisen siellä myös muuta, kuin pelkkiä blogipostauksiani, joten kannattaa klikata itsensä seuraajaksi.

Minä olen myös Instagramissa, täällä: Saron blogi. Julkaisen viikkotahdilla sisältöä lapsiperheen elämästä ja jos "ei siloteltu"-vertaistuki kiinnostelee, tule ihmeessä seuraajaksi!

tiistai 27. elokuuta 2019

Vanhempainillat verkkoon

Yksi syksyn merkki lapsiperheissä on se, kun kotiin tulee ensimmäiset kutsut vanhempainiltoihin. Samalla alkaa melkoinen aikataulupalapeli, jonka voittaja on se, joka pystyy järjestämään itsensä paikalle vanhempainiltaan.

Kuva Pixabay

Päiväkoti-ikäisten lasten perheissä vanhempainillat tuottaa päänvaivaa, koska ei ole mitään paikkaa, minne laittaa lapset hoitoon vanhempainillan ajaksi. Kaikki tutut vanhemmat kokoontuvat samaan vanhempainiltaan, tukiverkot voi olla kaukana ja puoliso, jos sellainen on, saattaa olla juuri silloin vuorotyössä.

Kouluikäisten lasten vanhemmat tuskailevat, kun pitäisi laahautua kuuntelemaan samat jorinat vähintään viidettä kertaa. Tai jos lapsia on useampia, täytyisi jotenkin priorisoida, mihin luokkaan menee ja kenen jorinoita kuuntelemaan.

Tiedän, että en ole ainoa, joka ajattelee, ettei työpäivän jälkeen välttämättä jaksaisi laahautua koululle tai päiväkodille jäykistelemään ja hymyilemään ihmisille, joita ei oikeastaan edes tunne. Hei koulu...


Voitaisko me saada vanhempainillat verkkoon?

Eihän livewebcast ole tietenkään sama asia kuin olla paikan päällä ja vaihtaa muutama sana vertaistuellisessa hengessä muiden vanhempien kanssa. Mutta verkkovanhempainilta poistaisi esimerkiksi lastenhoidollisen ongelman sekä tietysti ajankäytöllisen pulman, kun verkkovanhempainiltaa voisi seurata vaikka kännykän näytöltä bussissa, kotimatkalla töistä. Tai tabletilta sohvan nurkasta. Tai keittiössä samalla, kun hämmentää jauhelihakastiketta. Ja mikä parasta, vanhempainillan voisi nauhoittaa ja tallenne voisi olla katsottavissa verkosta myöhemmin, kun itselle sopii parhaiten.

Verkossa järjestettävä vanhempainilta keventäisi myös meidän vanhempien tuskaa, joilla on useampi kuin yksi kouluikäinen lapsi. Vanhempainilloilla kun on jotenkin hassusti tapana järjestyä samana päivänä, samaan aikaan. Ei siis olisi enää syyllisyyden tuskaa siitä jakautumisesta, että kummanko lapsen vanhempainiltaan menee, loukkaantuuko toinen ope jos ei mene paikan päälle ja silti sitä olisi kärryillä jokaisen lapsen luokan asioista. Tokihan sitä viestiä kuulumisista tulee muutenkin, mutta eihän niitä vanhempainillan terveisiä muuten kuule, ellei siellä paikan päällä ole.

Ja verkkovanhempainillassa saisi tietysti litkiä kahvia koko toimituksen ajan, villasukat jalassa,  nojatuolissa leväten. Toki näin isompien lasten kanssa vanhempainillat on harvenemaan päin, joten kyllähän sitä ehkä yhdestä illasta vielä kitkuttaen selviää paikan päälläkin, mutta tiedättehän karman: usein se työvuoro, jota ei vaan voi vaihtaa pois, osuu juuri siihen vanhempainiltaan. Ja sitten on tietysti se toinen jengi, jotka vaan tylysti lintsaa. Ei voi mitään. Ja sitten on ne loput, jotka voittaa arkiaikataulupalapelin ja onnistuu järjestämään itsensä paikalle!

**

Osallistuisitko sinä mieluummin verkossa järjestettävään vanhempainiltaan
vai menetkö mieluummin paikan päälle?
(Saa myös vinkata, josko teillä pidetään jo vanhempainillat virtuaalisesti!)

Sari


torstai 22. elokuuta 2019

Veganismi ei pelasta maailmaa. Etkä muuten sinäkään.

Kuten jo otsikossa ”spoilasin”, ei maapallo pelastu veganismilla, vaikka lihansyöjiä sillä "pelotellaankin". Ja vaikka kuinka yrittäisit, et sinäkään sitä yksin saa pelastettua. Puhun maapallon pelastamisella ilmastonmuutoksen hidastamisesta tai jopa pysäyttämisestä. Jos teet pieniä eleitä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, tiedätkö missä se ensin näkyy? Lue juttu, niin tiedät.

Kuva: Pixabay

Minusta on jotenkin viehkeää, kuinka meidät suomalaiset on tempaistu ilmastonmuutoksen vastaisiin tekoihin oikein rytinällä! Vaihda, NYT HETI, härkäpiffit veganismiin, vaihda bensaprutkusi sikahintaiseen sähköautoon, luovu lentämällä tehdyistä lomamatkoista, heitä kaikki muovituotteet roskiin ja kanna perunatkin kaup…ei kaupasta vaan lähipellolta, tietenkin, ihan omin pikkukätösin tai ekopuuvillasta värkättyjen pöksyjesi taskuissa ekohengittävään miljoonan maksaneen puutalon sähköttömään keittiöön ja… Jokainen edellä mainittu valinta on oikeesti tosi hieno ekoteko, mutta kun ottaa huomioon kohdeyleisön, eli suomalaiset, niin onhan se nyt ihan liikaa tolleen niinku kertapläjäyksenä muuttaa kaikki kertaheitolla - kalsaritkin sellaiseksi jotka on tuotettu banaaninkuorista virkkaamalla.

Minä ajattelinkin kantaa korteni kekoon ja lievittää muutosahdistusta ja neuvoa ihan pieniä tekoja, joilla voit hidastaa ilmastonmuutosta. Ihan ensimmäiseksi annan sinulle neuvon, että:

HENGITÄ

Hengitä. Ihan rauhassa. Sisään…ja ulos. Rauhoitu. Maapallon pelastaminen tai ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole sinun harteillasi, vaikka yhteiskunnan paine saakin sen tuntumaan siltä. "Luovu pilleistä! Heitä muovit roskiin! Osta kallis ekotalo!" Kukaan ei muista kertoa, että kukin saa valita noista ihan sen itselle omanlaisen tavan vaikuttaa. Ei kenenkään tarvitse tehdä kaikkea yksin. Tapoja vaikuttaa on todella monia.

Moni ajattelee silti, että on ihan sama käyttääkö kertsilautasia vai ei, kun isot sottapyttymaat dumppaa roskat mereen ja viittaa kintaalla koko ilmastonmuutokselle. Joo, se on ihan totta, että nuo isot maat pitää saada ruotuun, mutta isot valtamerilaivathan ei käänny hetkessä ;) Sitä odotellessa ei kannata pidättää hengitystä, vaan tekee sen minkä itse voi ja jaksaa. Kun me kaikki teemme vähän, sen yhteenlaskettu voima on aivan huikea. Siksi sillä on väliä, millaisia valintoja sinä(kin) teet!

Minimoi ruokahävikki. Pakasta ylijäämäruuat tai purkita ja syö seuraavana päivänä lounaalla. Jos ruokaa jää jatkuvasti yli, voisiko ruokamääriä harkita uudelleen, riittäisikö vähempikin?

Sammuta turhat sähköt. Sulje telkku, kun et katso sitä. Sammuta valot sieltä huoneesta jossa et ole. Sammuta kaikki valot, kun lähdet kotoa pois.

Suosi julkisia kulkuvälineitä. Aina ei voi suosia. Aikataulut ei mätsää tai lapsen hoitopäivästä tulisi kohtuuttoman pitkä. Se on ihan ok, koska olethan juuri pienentänyt perheen ruokahävikkiä. Älä siis ajattele, että olisit jotenkin epäonnistunut tässä, vaan ajattele, että hyvä sinä!

Noin pienillä teoilla olet tehnyt toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Ihan ensimmäiseksi monet ilmastoteot tuntuvat omassa lompakossasi. Sähkölasku on pienempi, ruokakulut laskevat ja autoa on tarvinnut tankata vähemmän. Eikö olekin kiva fiilis? Ja siihen päälle kuin ”bonuksena” olet pelastanut omalta osaltasi maapalloa. Ei huono, vai mitä?

Pelkkä veganismi yksin ei pelasta maailmaa. Etkä sinäkään yksin. Vaan me kaikki yhdessä. Muista se!


**
Mikä on sinun pieni ympäristötekosi? Kierrätätkö? Teetkö vanhoista t-paidoista mattoja? Oletko ostanut polkupyörän? Oletko lisännyt kasvisten määrää ruokalautasellasi? Kerro, haluaisin kuulla!

Sari



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...