torstai 18. heinäkuuta 2019

Kesäloman aloitus suosikkikahvilassani

Hip hurraa, tänään vietetään neljättä kesälomapäivääni. Tai siis korjaan, neljättä ja erittäin hyvin ansaittua kesälomapäivää. Olen palannut työelämään hoitovapaalta viimeisen kerran vuonna 2012 ja sen jälkeen ollut hyvin onnekas ja olen saanut elää työn rytmittämää arkea kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Ja tietysti myös kesälomineen.


Loma alkoi siis jo maanantaina ja mikäpäs sen ihanampi aloitus lomalle, kuin se, että mies innostui viemään minut kahville suosikkikahvilaani. Helsingissä on monta ihanaa ja tunnelmallista kahvilaa, mutta ylivoimainen suosikki on Cafe Monami Rastilan kartanolla.

Cafe Monamin herkut vievät kielen mennessään. Palvelu on aina todella ystävällistä. Ja kahvilan tunnelma on ihana. Maanantaina taustalla soi yksi suosikkiartisteistani Norah Jones ja oli ihana pakahtua onnesta lohipiirakkaa ja jogurttikakkua lusikoidessa.

Enkä me siis oltu unohdettu lapsia. Toinen vaan sattui olemaan mummolassa ja toinen halusi olla kotona puuhailemassa omia juttujaan. Ihan mieletöntä, me saatiin miehen kanssa tunti aikaa kahdestaan! Pienikin irtiotto arkisesta pakertamisesta tekee ihmiselle ihmeitä. Etenkin, kun me lomailemme miehen kanssa yhdessä vain tämän viikon niin me lähdettiin niin kauas kuin kahdestaan päästiin. Eli tohon viiden kilsan päähän. Ei huano.


Katso mikä värimaailma ja tunnelma Cafe Monamissa vallitsee! Suurin ongelma on valita mitä söis (ehkä pakko ottaa vähän kaikkea) ja että meniskö istumaan pöydän ääreen vai sohvalle? Cafe Monamiin on myös koirat tervetulleita, wuf!



Vaikka olenkin kesälomalla päivätyöstäni, someni ei lomaile ;)
Ota Instassa seurantaan Saron blogi niin näet stooreista melkein livenä mitä me puuhaillaan!

Sari




tiistai 9. heinäkuuta 2019

Samassa kuussa syntyneiden lasten synttärit: yhdessä vai erikseen?

Heinäkuu on meillä yhtä juhlaa, koska molemmat lapseni ovat syntyneet heinäkuussa. Se on tosi ihanaa ja kakkua piisaa mutta liittyy siihen jokunen haastekin.


Minä olen edelleen aivan ällistynyt siitä, että minulla on ylipäätään kaksi lasta ja että he molemmat ovat syntyneet juuri heinäkuussa. Esikoisen laskettuaika oli elokuussa, mutta hän ei jaksanut odotella syntymäpäiväänsä loppuun asti, vaan päätti syntyä raskausviikolla 38, eli heinäkuussa. Kuopus oli maltillisempi, vaikkakin hätähousu hänkin. Kuopuksen laskettuaika oli kyllä heinäkuussa, mutta hänkin päätti tupsahtaa maailmaan hiukan etuajassa, eli raskausviikolla 39.

Ja mikä huvittavinta, molemmat lapset
  • syntyivät Jorvissa
  • heillä oli sama kätilö (vaikka synnytysten välissä oli kolme vuotta)
  • syntyivät perjantaina

Siinä, että lapset ovat syntyneet heinäkuussa, on omat hyvät puolensa, kuten myös haasteensakin. Hyvää tässä on se, että meillä on koko heinäkuu yhtä juhlaa ja kakkua piisaa! Mutta haastavaa onkin se, että kuinka juhlitaan.

Heinäkuussa koko Suomi lomailee. Kaverit, sukulaiset, kaikki. Ketään ei ole maisemissa. On sanomattakin selvää, että kaverisynttärit heinäkuussa ei onnistu. Siispä meillä on aina juhlittu kaverisynttäreitä vasta jälkikäteen kesän jälkeen. Kärsivällisyys ei ole ainakaan meidän lasten suurin vahvuus, joten kyllä siinä hiukan on odottamista, että menispä se kesä jo, että päästäis juhlimaan! Ja sitä minä en noin suoranaisesti toivo, koska onhan (juhlastressitön) kesä ihan kiva.

Sukulaissynttärikahvitukset onkin sitten jännempi kuvio. Joka vuosi me pähkäillään, että järjestetäänkö sukulaissynttärikahvittelut erillisinä juhlina vai pidetäänkö yhdistelmäbileet?

Tänä vuonna päädyimme aikataulullisista syistä lasten yhdistelmäsynttäribileisiin, mutta samaan aikaan tenavat ilmaisivat melko ponnekkaasti, että jatkossa nämä olisi syytä järjestää eri aikaan niin, että kumpikin saa ihan omat bileet. Sisäinen aikuiseni sanoo, ettei ole mitään järkeä järjestää sukulaiskahvituksia parin viikon välein, eikä sitä haluaisi häiritä kenenkään kesälomaakaan. Kakkuhan maistuu just niin usein kuin sitä on tarjolla. Mutta samaan aikaan sisäinen lapseni huutaa, että tyhmää, kyllä lapset haluaa olla keksikestien keskipisteenä! Ja ilmeisesti noiden konkreettisten lasteni sisäiset fiilikset noudattavat tuota samaa ajatusta.

Kerrottakoon vielä, että kumpikin lapsi saa varsinaisena synttäripäivänä kyllä olla koko kemujen keskipisteenä ja juhlapäivän kunkkuna aamusta iltaan saakka! Joten jakamatonta juhlahuomiota ja muuta ihanaa suitsutusta on kyllä ihan riittävästi.

**


Nyt haluaisinkin tietää, että onko teilläkin lapset syntyneet samassa kuussa? Pidetäänkö teillä sukulaissynttärikahvitukset yhdessä vai erikseen?


Sari




perjantai 5. heinäkuuta 2019

Jos sä et syö lihaa, niin mitä sä sitten syöt?

Yksi lempi kysymykseni, mitä minulta kysytään, on:

"aijaa, sä et syö punaista lihaa? No mitä sä sitten syöt?"


Minä olen ollut yli 20 vuotta semivegetaristi. Tai siis eihän silloin vielä tunnettu koko termiä 'semivegetaristi'. Silloin oli vaan oikeaoppisia vegetaristeja ja loput vegetaristeista oli joku epämääräinen wanna-be vegetaristien joukko. Oikeastaan en edes tykkää lokeroida ihmisiä, varsinkaan itseäni. Olen vaan minä.

Minä en siis syö punaista lihaa. Muistan jo lapsena taistelleeni hernekeiton minimaalisten lihanpalojen kanssa, kun eivät meinanneet mennä kurkusta alas. Serkkuni lohdutti minua kertomalla, että ei se haittaa: "kyllä sinä aikuisena alat tykkäämään liharuuista". Mitä enemmän minulle tuli ikää, sitä enemmän alkoi tuntua siltä, ettei punainen liha ole mun juttu. Ja kun olin teini-iässä, ilmoitin, että lopetan punaisen lihan syönnin. Ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Syön vähän kanaa, kalaa ja juon maitoa (kahvissa), mutta suurimmat nautinnot saan kasvikunnan tuotteista. Kasvisruokailijoilla onkin nykyään ihan kissanpäivät verrattuna aikaan 20 vuotta sitten. Nyt on Mifua, Jauhista, Härkistä, nyhtökauraa, tofua ja vaikka mitä: jokaiselle jotakin. On kasvismakkaraa, vegelihapiirakkaa ja paljon muuta jos haluaa "mättöä". Ennen vanhaan kun vaihtoehdot oli tyyliin syö porkkanasi tai jätä syömättä. Koska en ole varsinaisesti aatteellinen vege, voin vaikka juhlissa kakun seassa syödä liivatetta suht mutisematta, naudanpihviin en edes kohteliaisuussyistä pysty, mutta olen kyllä tarjoutunut viemään kylään tai juhliin vaikka omat eväät, jos "minulle kokkaaminen" muodostuu haasteeksi. Olen tosi kiitollinen kaikista kasvisruokavaihtoehdoista, joita minulle on eri juhlissa ja muissa kyläilyissä tässä matkan varrella tarjottu.

Ja vaikka nykyään kaikki on mahdollista ja ilmapiiri on suvaitsevaisempi kuin koskaan, silti kohtaan edelleen ennakkoluuloja kasvissyöntiä(ni) kohtaan. Ihmiset ovat aivan ällistyneitä, kun joudun kertomaan semivegetarismistani esimerkiksi kokousruokia tilatessa. Eniten ihmettelyä tulee etenkin jouluisin: siis sä et syö kinkkua? No mitä sä sitten syöt? Samaan aikaan joulupöytä notkuu lämminsavulohta, graavilohta, rosollia, perunasalaattia, tuoreita kasviksia, salaatteja ja herkullisia leipiä - mutta ei kinkkua. En kaipaa kinkulle korviketta: en kalkkunaa, ei seitania, en mitään. Muu perhe saa syödä metvurstinsa ja kinkkunsa, mutta minä olen valinnut näin ja voin kertoa, ettei tässä ole nälkää tarvinnut nähdä ainakaan siksi, kun ei olisi mitään, mitä voisi syödä.

Pari viikkoa sitten minulta taas kysyttiin, voiko semivegetarismilla elää? Vastasin asiallisesti ja kerroin, että itseasiassa se on aika pieni siivu ihmisen ruokavaliosta, mikä jää pois, kun punaisen lihan tiputtaa pois. Voinko syödä kengurua? Entä krokotiilia? Voin, mutta en halua.

Tämä kysymys tulla tupsahti mieleeni eräänä lauantaina, kun grillasimme kotona hamppareita. Olin latonut briossisämpylöiden väliin paksun siivun tomaattia, salaattia, juustoa, kastiketta ja vielä siipaleen halloumia. Täytteet olivat niin massiiviset, että ne eivät melkein mahtuneet hampparin sisään! Eiköhän siis kuva todista, että kyllä kasvisruokailullakin pärjää!

**


Oletko sinä vege, semivege, vegaani, sekasyöjä vai jotain ihan muuta?

Sari



torstai 4. heinäkuuta 2019

Taisin rikkoa internetsin tällä kuvalla

Keskiviikkona uutisoitiin maailmanlaajuisista ongelmista eri someissa, kuten Facebookissa, Instagramissa ja Whatsappissa. Ongelmia noin laajassa mittakaavassa ei ole hetkeen ollut. Kuka rikkoi sen? Minulla on omat epäilykseni...


Itse huomasin, että töiden jälkeen kaikki videoiden latausyritykset Instagramiin tyssäsivät kuin seinään. Junnaa, junnaa ja junnaa! Koitin sulkea Instagramin, avata uudelleen, ei auta, sama virsi aina vaan.

Videoiden latausyritys liittyi kiinteästi ensimmäiseen Instagram My day-yritykseeni. Olin siis aiemmin kysynyt Instagramissa, pitäisikö minun pitää Insta My day ja paitsi, että olin aivan ällistynyt vastausten määrästä, olin ällistynyt siitä, että olin saanut 97% äänistä, että kyllä! Niinpä keskiviikko valikoitui My day-päiväkseni ja siitä se ajatus sitten lähti ja internetsi meni rikki!

Kaikki tuntui menevän ihan hyvin siihen saakka, kunnes julkaisin naamakuvan itsestäni. Sitten olikin internetsit rikki. Minäkö sen rikoin? Toivottavasti en!

Todellakin aion vetää My dayn joku päivä uudelleen. Katsotaan toistaako historia itseään ;)

Se, että kaikki somet on rikki, ei ole lainkaan hauskaa. Mutta opettavaista se oli. Minä pärjäsin hienosti ilman somen kuhinaa. Sen sijaan meiltä kotoa löytyi yksi heppu, joka oli yhtä rikki, kuin Instagram itse :D

**

Miten sinä pärjäsit somepalveluiden kuvien jumittaessa?

Sari


ps. ota minut seurantaan Instagramin puolella ja vinkkaa myös omasta IG-tilistäsi, tulen seuraamaan: Saron blogi


maanantai 1. heinäkuuta 2019

Katso rannalla lasta, älä puhelinta

Perjantaina minusta tuntui, että jokainen suomalainen aloitti kesälomansa. Töissä valehtelematta jokainen tavoittelemani henkilö sanoi, että "joo katsotaan nopeasti, koska lähden kohta lomalle" ja some täyttyi "lomille lompsis"-viesteistä. Koska kesä näyttää melko ihanaiselta myös säiden puolesta, on tulevilla viikoilla uimarannoilla ruuhkaa. Mutta lapset ja puhelimet ovat rannalla vaarallinen yhdistelmä.


Kuinka monelle tämä seuraava tilanne on tuttu:
"Katson ihan vaan nopeasti yhden viestin" ja noin kahdeksan kissavideota, Instagram-selaamisen ja Facebook-statuksen päivityksen jälkeen huomaakin kolme varttia kadonneen kuin tuuleen? Minä ainakin voin nostaa käteni ja veikkaan, että aika moni muukin voi: kuulun nimittäin yhteen "Strömssi"-ryhmään, jossa on useammankin kerran postattu kuvia karrelle palaneista ruuista, kun on ihan vaan nopeasti vilkaistu somea. Onni on, että nämä henkilöt ovat vielä olleet hengissä postaamassa niitä hassun hauskoja kuvia mustaksi käristyneistä pöperöistä, jolloin voidaan tulkita, ettei koko mökki kärynnyt.

Mutta sovitaanko, että nyt kun ollaan siellä rannalla kesälomapöhinöissä, niin otetaan se rantsuselfie ennen kuin ketään menee veteen ja sitten laitetaan se puhelin pois, aurinkorasvat nahkalle, aurinkolasit nenälle, aurinkohattu päähän ja katse tiiviisti lapsiin? Mitä pienempi lapsi, sitä matalampaan veteen hän voi esimerkiksi kaatuessaan hukkua. Lapsi voi myös helposti yliarvioida uimataidot tai voimat, jolloin liian pitkä uiskentelureissu voi päättyä katastrofiin, jolloin tarvitaan aikuisen apua. Yhden statuspäivityksen kirjoittamiseen menee helposti puoli minuuttia, jossa ajassa voi vedessä tapahtua paljonkin ja se ei välttämättä pääty hyvin. Katso rannalla lasta, älä puhelinta. Kiitos!

Toivon teille kaikille ihania, lämpöisiä, aurinkoisia ja turvallisia kesälomapäiviä ja tietysti myös rantalomapäiviä. Pidetään toisistamme huolta! Somea ehtii tehdä sitten tuonnempanakin!


Sari
-mä joka päivä töitä teen... ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...