perjantai 22. helmikuuta 2019

Kolme helppoa vinkkiä kuvakirjan tekemiseen (sis. ale-koodin!)

*Kaupallinen yhteistyö: Rajala Pro Shop

Melkein joka kodissa on sellainen. Niitä voi olla yksi tai useampi. Niihin sisältyy todennäköisesti hirmuinen tunnelataus. Mutta meillä ei ole sellaista. Joko arvaat mikä se on? Paitsi, että nyt vihdoin ja viimein meilläkin on sellainen!


Kuvakirjat ovat olleet markkinoilla jo vuosikaudet, mutta arvaa mitä? Minä olen tilannut ensimmäisen lapsistani koostuvan kuvakirjan vasta nyt tänä vuonna eli 2019. Ja ne väittävät, ettei muka vanha koira opi istumaan ;) No höpö höpö, hyvinhän tämä sujui! Eli siis ei istuminen vaan kuvakirjan teko.


Tilasin meidän perheen ensimmäisen kuvakirjan Rajala Pro Shopista. Kuvakirjan aiheeksi valitsin lapset ja keräsin sinne 40 kuvan verran kuvia lapsista ja asettelin ne sekalaiseen järjestykseen, ilman tekstejä. Valitsin sellaisen kirjan, jossa kuvat on vaakatasossa, joten koitin valita kirjaan mukaan pelkästään vaakakuvia. Joillekin sivuille tuli pystykuva, mutta ei se ole niin vakavaa. Olisihan pystykuvia voinut rajata vaakaan tai asettaa kaksi samalle sivulle, mutta minä tykkäsin tehdä näin.





1. AIHE
Päätä kuvakirjan aihe. Teemakirjat on tosi kivoja muistoja, kun kaikki kuvat liittyvät jollakin tavalla ”aiheeseen”. Esimerkkejä: Perheen vuosi 2018, Elmo-kissa tai Japanin matka. Tässä vielä muutama tarkempi vinkki:

Oma ruokakirja: jos pidät ruuanlaitosta, ota kuvat tekemistäsi ruuista ja kokoa niistä itsellesi ruokakirja!

Portfolio: oletko esimerkiksi aloitteleva valokuvaaja tai suunnittelija? Tee kuvakirjasta oma portfoliosi, jonka voit ottaa tapaamisiin mukaan.

Lasten taidekirja: lapset tekevät mitä mielikuvituksellisimpia teoksia päiväkodissa ja koulussa, maitopurkeista, talouspaperirullista ja muista rakennusmateriaaleista. Monissa kodeissa kuitenkin kärsitään tilanpuutteesta, joten ota kuvat lasten teoksista ja kokoa ne kirjaksi: ”Vertin taidetta 2015-2018”.

Häät: tilaa häistä leppoisa kuvakirja ja järjestäkää puolen vuoden päästä häistä kiitosbrunssi kaasoille ja bestmaneille ja siinä shamppanjaa kilistellessä voitte laittaa kuvakirjan kiertämään. Muistavatko vielä kaasot, kuinka Mirmeli-täti nauratti pöytäseuruetta koko illan ja kertoi hauskoja tapahtumia sulhasen lapsuudesta niin että bestmanille tuli hikka jota ei meinattu saada loppumaan ollenkaan… 

2. JÄRJESTELE
Luo tietokoneesi työpöydälle kansio, jonne voit siirtää kaikki kuvakirjaan tulevat kuvat. Sieltä ne on sitten helppo siirtää kuvakirjan suunnitteluohjelmaan. Jos olet valinnut tilattavaksi 40 sivun kuvakirjan, kopioi ensin kaikki haluamasi kuvat tuohon kyseiseen kansioon. Kun olet valmis, siivoa sieltä kaikki ylimääräiset kuvat pois, että jäljellä on vain 40 kuvaa jolloin kuvakirjan teko sujuu helposti.

3. TUUNAA
Kun kuvakirja on valmis, tilattu ja tullut kotiin, tuunaa se! Liimaa kanteen tarroja, piirtele kuvioita glitter-kuumaliimalla, liimaa siihen keräämiäsi simpukoita, teippaa kuvioita värikkäillä japanilaisilla paperiteipeillä tai paina kanteen taaperon kädenjälki. Sinulle on luotu mielikuvitus, nyt on se hetki jolloin sitä ei kannata pidätellä ;)



Siinäpä meillä onkin ollut huvia, kun lapset saivat arvuutella etenkin niistä vauvakuvista, kumpi on kumpi. Ei olekaan mikään maailman helpoin homma, sen verran samannäköiset nöpönenät he olivat syntyessään! Seuraavaksi minulla on suunnitteilla tilata kummastakin lapsesta omat kirjat, matka synnäriltä tähän päivään saakka. Onhan se nyt ihan eri asia selata kuvakirjaa, kuin katsella samoja kuvia tietokoneen tai kännykän näytöltä, tiätty!


Alennuskoodi
Minulla on ilo saada antaa teille alennuskoodi, jolla saatte -20% alennusta Rajala Pro Shop-kuvapalveluiden tuotteista, eli esim. kuvakirjoista, valokuvakalentereista tai canvastauluista.

Linkki tuotteisiin on: Kuvapalvelut
Alennuskoodi on: 91FGX


**

Oletko sinä tilannut kuvakirjoja omista kuvistasi?

Sari

 

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Ihan pimeetä meininkiä Luonnontieteellisessä museossa (sis. 2 salaista museovinkkiä)

Yksi lempipaikoistani Helsingissä on Luonnontieteellinen museo. Suosittelen sitä niin kauempana asuville, kuin paikallisillekin perheille. Luonnontieteellinen museo sijaitsee 5 minuutin kävelymatkan päässä Kampin kauppakeskuksesta ja 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Lippujen hinnat eivät päätä huimaa ja esimerkiksi lastenvaunuja kerroksesta toiseen liikuttaa hissi.

Jos hiihto ei kiinnostele tai lomaviikon säät ovat muuten vaan mahdottomat, museot siitä kivoja kun siellä voi harrastaa "sisäliikuntaa" kävelemällä 10 000 askelta kuivin jaloin ja ilman purevaa tuulta. Toki täällä on kiva käydä muutenkin, "mä haluun" on ihan kelpo syy lähteä museoitumaan!


Luomus Helsinki

Luonnontieteellisessä museossa on Ihan pimee-talvilomaseikkailu nyt viikolla 8 ja viikolla 9 (vuonna 2019). Tämä tarkoittaa sitä, että pakkaa mukaan laukkuun oma fikkari, elikkäs suomeksi taskulamppu, koska Suomen luonto -näyttelyssä on ihan pimeetä!

Luonnontieteellinen museo

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki

Löydätkö näyttelystä ukkoetanan, kyykäärmeen tai mitäpä tuumaat, kun taskulampun valossa sinua tuijottaakin karhu??? Ihan pimee näyttely ei ollut kuitenkaan pelottava vaan sopivan jännittävä kokemus.


Muissa näyttelyissä on valot normaalisti päällä. Etten paljastaisi liikaa, niin muistuttaisin, että tässä museossa täytyy muistaa katsella eläimiä joka kerroksessa: enkä puhu pelkästään fyysisistä kerroksista vaan vitriineissäkin voi olla toimintaa niin "pinnan alla" kuin päälläkin sekä ihan katonrajassa asti.

Luomus Helsinki dinosaurus fossiili

Luonnontieteellinen museo

Luomus Helsinki akvaario

Luonnontieteellinen museo mammutti

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki


SALAISET MUSEOVINKIT

Meillä on teille kaksi ihan tosi salaista museovinkkiä, joilla museoretkenne Luonnontieteellisessä museossa onnistuu superhyvin! 

Vinkki 1
Menkää museoon heti kun se aukeaa. Näin vältytte odottelulta ja ruuhkalta. Luonnontieteellisen museon eläimet ovat niin huikeita, että niitä on kiva tarkastella ihan läheltä ja kiireettömästi. Näin se onnistuu myös lomien aikaan, jolloin on paljon ihmisiä liikkeellä.

Vinkki 2
Kulkekaa näyttely "nurin päin". Ei siis selkä edellä, tai käsillä kävellen, vaan ylhäältä alaspäin! Monet museovierailijat tuntuvat aloittavan aina sieltä ykköskerroksen luurankojen parista, mutta kiivetkääpä ensin ylimpään kerrokseen tai menkää kolmannen kerroksen Suomen luonto-näyttelyyn heti alkuun. Sen jälkeen tutustukaa muuhun näyttelyyn kerros kerrokselta alaspäin.


Luomus Helsinki

Talvilomaterveisin,

Sari



maanantai 18. helmikuuta 2019

Lapsi tarvitsee tavallista arkea ja aikuisen joka on läsnä

*Kaupallinen yhteistyö: SOS-Lapsikylä

Blogissani vilahtelee toisinaan termi ”ruuhkavuodet”. Jotkut pitävät sitä hirvittävänä sanana, mutta minusta se on oikein kuvaava sana, koska kuten monien lapsiperheiden, myös meidän arki on toisinaan ihan mahdotonta huisketta. En ole tainnut koskaan avata teille meidän viikkojemme sisältöä, joten nyt käsillä on harvinaista herkkua: kurkistus meidän edelliseen viikkoon. Uskon, että moni pystyy samaistumaan tähän tohinaan!



VIIKKO 6/2019

Oma työvuoro: neljään. Miehen työvuoro: viiteen. Mies hoitaa siis lasten aamut ja minä otan lapsista kopin töiden jälkeen.



MAANANTAI
Viikko alkoi heti vinksin vonksin, koska olin unohtanut tehdä maanantain ruuan sunnuntaina, siispä heti töiden jälkeen sain alkaa (kasvis)makaronilaatikon tekoon. Sillä aikaa kun ruoka oli uunissa, tarkistin ekaluokkalaisen läksyt ja aloitin auttamaan viitosluokkalaista harvinaisen vaikeiden läksyjen kanssa. Pohdimme ruokaan saakka äikkää, ruuan jälkeen vaihdettiin matikkaan. Matikassa oli tehty niin uusi aluevaltaus, että emme tajunneet tehtävistä yhtään mitään. Lapselta tuli jossain kohtaa turhautumisitku ja minut valtasi epätoivo - kunnes keksin, että etsitään Youtubesta opetusvideo, opetellaan perusteet ja sitten otetaan ne vaikeat laskut haltuun! Ja niin me teimme: tahkosimme läksyjä iltapalaan saakka, mutta saimme ne lopulta tehtyä! Lapsi säteili väsyneenä, mutta polleana siitä, kun saimme tehtävät valmiiksi. Ja minä olin niin hurjan ylpeä lapsesta, joka sitkeästi yritti ja onnistui tavoitteessaan! Minun kroppani on ihan hassu: kun minulla oli hirmuinen stressi aamusta lähtien ja iltaan saakka, se laukaisi minulla lamaavan päänsäryn. Otin särkylääkkeen ja makasin sohvalla puoliunessa ja tarkistelin loput tehtävät vaakatasosta käsin. Hyvä me! Illalla päätä jomotti vielä, en oikein jaksanut muuta, kuin toivottaa hyvää yötä, esimerkiksi hampaiden harjauksen valvonnasta ei tullut mitään. Onneksi minulla on maailman ymmärtäväisimmät lapset, jotka eivät turhia piiperrä silloin, kun äiti kaipaa lepoa. Onneksi päänsärky talttui yön aikana!



TIISTAI
Jes, töiden jälkeen ei ruuanlaittoa vaan lapsille oli jäänyt eilistä makaronilaatikkoa. "Kato äiti", totesi lapsi, joka selvisi läksyistä ennätysnopeasti, koska olimme urakoineet eilen niiden laskujen perusteiden parissa. En tiedä kumpi oli polleampi: minä vai hän, koska nyt me osattiin nuo vaikeat laskut! Toisen lapsen läksyissä ei mitään ihmeellistä. Koska lunta oli tullut taas ainakin 15 senttiä, lämmitin lapsille ruuat ja painelin ulos lapioimaan lumia meidän parkkiruudusta. En ehtinyt kauaa lapioida, kunnes mies kaartoi paikalle ja pisti auton ruutuun. Vaihdoimme pikaisesti kuulumiset parkkiksella ja kotiinpäin kävellessä käteni alkoi tuntua omituiselta ja huomasin, että sormeni alkoivat turpoamaan. Voi ei, minun piti tehdä itselleni linssisoppaa lapioinnin jälkeen enkä voinut nyt tehdä yhtikäs mitään. Koitin googlata, että mikä ihme käteeni iski, enkä oikein löytänyt mitään järkevää syytä. Ei oikein auttanut muu, kuin katsoa kuinka tilanne kehittyisi. Tätä perusäitilaiffia: jos sama olisi sattunut lapselle, oltaisiin "pillit ulvoen" päivystyksessä, mutta minä joudan kyllä seuraamaan, että mitä tapahtuu. Huristelimme sitten sukkelasti lähikauppaan hakemaan valmista apetta pöytään. Vasta myöhemmin tajusin, että olin mahdollisesti loukannut ranteeni ja sormien turvotus johtui siitä. Ei minusta oikein ollut muuhun, kuin henkisesti johtamaan lapsia iltatoimissa. Pusut ja halit voi onneksi antaa, vaikka käsi olisi poikki! Onpa muuten jännä, miten lapsilla tulee usein illalla vasta nukkumaan mentäessä mieleen ne päivän kaikista jännittävimmät asiat ja tapahtumat. Itse olisi aika valmis jo nukkumaan, mutta lasten aikuisen kaipuu on vielä kouluiässäkin niin valtava, että en todellakaan halua sulkea tätä ovea. Joten senkus kertoo vaan, voidaan tarvittaessa jatkaa aamulla.



KESKIVIIKKO
Töiden jälkeen taas läksyjen tarkistus ja ruuan laittoon. Meillä oli niin teollista ruokaa kuin vaan voi olla: pannulla paistettavia pinaattilettuja ja pussista tehtävää perunamuussia. Miksiköhän sitä on aina syyllinen olo ”valmisruuasta”, vaikka mitään syytä sellaiseen ei olisi. Tiesin, että aikataulu töiden jälkeen on tiukka joten piti valita: joko teen itse ruokaa eli käytän kaiken liikenevän ajan siihen tai lämmitän valmista ruokaa ja ehdin jutustelemaan lasten kanssa, ennen kuin taas lähden liikenteeseen. Yhteiset päivällishetket on niin ihania, kun lapset kertovat sydän pamppaillen, mitä kaikkea jännää koulussa on taas tehty. Päivien varrella olen huomannut, miten tosi tärkeää lapsille on tulla kuulluksi. Ei riitä, että istut siinä silmät auki, vaan pitää olla aidosti läsnä. Koulussa on selvästi meneillään joku tutkintaviikko, koska lapset ovat tehneet kaikenlaisia mielenkiintoisia kokeita ja mittauksia, kuten esimerkiksi piti selvittää, kenellä on perheen pisin sormi. Mielenkiintoista! Ruuan jälkeen mies tuli kotiin ja tehtiin läpsystä vaihto, kun lähdin talotoimikunnan kokoukseen. Kokouksen jälkeen tulin kotiin ja näin kun perheellä oli korttipelit kesken, ai hitsi miten kivaa olisi ollut itsekin osallistua, mutta ei auta, oli pakko komentaa lapset iltatoimille ja sillä aikaa minä kirjoitin puhtaaksi kokouksen pöytäkirjan. Kerkesin kuitenkin toivottelemaan lapsille hyvät yöt, ennen kuin menivät nukkumaan. Kun päivät ovat usein silkkaa hulabaloota, iltaisin iskee ikävä lapsia. Silitinkö tarpeeksi? Kuuntelinko kunnolla kaikki kuulumiset? Lasten mentyä nukkumaan hoidin taas tuttuun tapaan omat iltatoimet ja kävin muutamia blogiasioita läpi, ennen kuin menin nukkumaan.



TORSTAI
Olin ollut kaukaa viisas ja torstaiksi lapset saivat toivoa mikroruokaa! Töiden jälkeen auttelin lapsia lämmittämään mikrossa jo aiemmin valitsemansa keitot. Tänään ei ollut ihmeellisiä läksyjä, joten vaihdettiinkin vain kuulumisia. Sen jälkeen naputtelin vielä talotoimikunnan pöytäkirjaan viimeiset viilaukset ja lähetin puheenjohtajalle tarkistettavaksi. Olin sopinut päivällistreffit ystäväni kanssa läheiseen kauppakeskukseen, joten vaihdoin vaatteet ja kiiruhdin sinne. Lapset ovat aina mutkalla kateudesta, kun tahtoisivat mukaan, kun tiedossa on hyvää seuraa ja maistuvaa ruokaa. Tekee tosi vaikeaa jättää ne "nappisilmät" kotiin, mutta tiedän, että minäkin ansaitsen "kaveriaikaa". Puhun aina muillekin äideille terveestä itsekkyydestä, mutta olikohan tämä enää hyvä juttu, kun "omia menoja" oli jo toista iltaa peräkkäin...  En kyllä edes muista milloin viimeksi olimme tämän ystävän kanssa nähneet, joten menin tapaamaan ystävääni itsekseni. Syötiin hänen kanssa hyvin ja päivitettiin kuulumiset oikein ajan kanssa, oli tosi ihanaa ja voimaannuttavaa. Sillä aikaa, kun minä olin ystävääni tapaamassa, mies ja lapset kävivät ruokakaupassa ostamassa loppuviikon ruuat. Kun tulin illalla kotiin, lapset olivatkin jo valmiit nukkumaan. Viime hetken halimiset ja paijailut ja kun lapset menivät nukkumaan, kurvasin itse suihkun kautta iltakahville ja nukkumaan. Koen olevani hirvittävän onnekas, että minä kelpaan vielä toivottamaan hyvää yötä. Ajatella, että ehkä jo 10 vuoden kuluttua tulee hetki, kun esikoinen muuttaa omaan kotiin eikä voida toivotella hyvää yötä ihan joka ilta. Tai onhan meillä Whatsapp!



PERJANTAI
Olin etätöissä kotona ja voin kertoa, että minun etätyöpäivät on tosi vauhdikasta tekemistä ihan neljään saakka. Esimerkiksi lounastauko kesti tasan 13 minuuttia, siitä voinee päätellä jo jotain, hih! Toinen lapsi tuli kavereidensa kanssa meille koulun jälkeen ja täytyy myötää, että nautin aivan suunnattomasti kun talo täyttyy äänistä ja elämästä! Viikon väsyttämät muksut tekivät ensin yhdessä läksyt, söivät itse valmistamansa välipalan ja lopulta naurun kikatukset täyttivät talon jokaisen nurkan. Ihanaa! Kun kaverit lähtivät koteihinsa, lapsi tuli näyttämään puhelimestaan videota, jonka he olivat itse tehneet. ”Kato äiti – kato kun me tehtiin tällainen temppu yhdessä!”. Olen aivan ällistynyt lasten motorisista taidoista: vaikka itse olen notkea kuin rautakanki pakkasella, jälkipolvi on liikkuva lapsi ja hyvä niin! Olen tosi iloinen, että lapsi haluaa vielä tässä iässä esitellä kaikkea sitä, mitä ovat tehneet, ettei tarvitse salailla mitään. Läksyissä ei ollut mitään ihmeellistä, joten ryhdyin töiden jälkeen suoraan ruuanlaittoon. Nyt oli vuorossa riisiä ja kanakastiketta. Söimme ja sen jälkeen tenavat hävisivät omiin puuhiinsa ja sain hetken hengähtää ihan rauhassa: istuin sohvalla ja join kupillisen kahvia. Sen jälkeen avasin koneen, tein talotoimikunnan tehtäviä someen, vastasin blogiin liittyviin sähköposteihin ja oikoluin yhtä tulevaa blogitekstiä. Meillä on perjantai-iltaisin saunavuoro. Saattelin perheen saunaan, viimeistelin yhtä tekstiä ja menin lopulta hetkeksi itsekin piipahtamaan saunassa. Saunasta kun tulin kotiin, iltapala odotteli valmiina. Lapset menivät suoraan iltatoimille. Toinen tenava pyysi, että äiti voitko tulla pitämään seuraa iltatoimien ajaksi, kun ei olla oikein ehditty jutella moneen päivään.

Nuo on niitä pysäyttäviä hetkiä. Kuinka kovasti lapset haluavat tulla nähdyksi ja kuulluksi. Moni vanhempi tuntuu potevan tuskaa, kun ei pysty tarjoamaan lapselleen maaseutuelämyksiä tai kaupunkielämyksiä. Tai ei ole varaa tai aikaa lähteä ulkomaan matkalle. Eikä voida ostaa uutta hybridipyörää tai uusinta pelikonsolia. Mutta kun eivät lapset pohjimmiltaan kaipaa mitään extremeä. Vaan sitä, että joku näkee ja kuulee heidät. Ja ihan silleen ajan kanssa. Ruuhkavuosista huolimatta.




VIIKONLOPPU
Sitten tulee ne viikonloput. Ne ruuhkavuosien todelliset valopilkut. Kun nukutaan pitkään. Tehdään aamupalaa pitkän kaavan kautta. Syödään yhdessä. Ollaan yhdessä. Oikeasti aika ihanaa!

Viikonloppuna tehdään vähän spessumpaa ruokaa, lapset tulee mukaan keittiöön harjoittelemaan pilkkomista ja kokkailemaan, koska ei ole kiire vaan voi rauhassa harjoitella. Eikä ole kiire tehdä mitään muutakaan. Voidaan pistää popparit mikroon, leiriytyä sohvalle ja katsoa joku hauska leffa. Eikä meitä estä mikään, jos vaikka keksimme lähteä metron kautta lautalle ja menemme katsomaan mitä Pokemoneja Suomenlinnasta löytyy juuri silloin. Viikonloppuna pyyhkiytyy kaikki viikon epävarmuudet ja riittämättömyyden tunteet pois mielestä, koska nyt on oikeasti aikaa kohdata lapset ja olla läsnä.

Vaikka koitan arjessakin olla läsnä niin paljon kuin mahdollista (ja silti tunnen riittämättömyyttä, että olenko ollut tarpeeksi läsnä), viikonloput tekevät ihmeitä, vaikka emme tekisi mitään ihmeellistä.



TAVALLISTA ELÄMÄÄ
Ja tiedättekö. Ihan tätä tavallista yhteistä puuhastelua ne naperot tuntuvat muissakin perheissä kaipaavan. Ja tämä on juuri sitä, mitä tukiperhevanhemmatkin tarjoavat varhaisen tuen tarpeessa oleville lapsille. Sitä, että pystyy olemaan läsnä ja että lapsi saa tulla kuulluksi. Ja että joku puuhastelisi ihan arkisia juttuja yhdessä lasten kanssa. Ihan niin kuin monissa perheissä jo nyt tehdään. Jo pelkkä lauantaiaamun uimahallireissu itsessään on jännittävä seikkailu tai metsäretki lähikalliolle eväiden kanssa on heittämällä arkisen viikon tähtihetki. Eikä todellakaan tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Jo se, että voi olla ”kylkimyyryä” ja katsoa yhdessä leffaa tai lukea kirjaa, on lapselle onnen hetki.

Jaettu ilo on parasta: mietipä sitä, jos voisitkin pakata sinne metsäretkelle mukaan omien lasten tai puolisosi lisäksi pari pientä naperoa, jotka kihisevät jännityksestä päästä kertomaan, mitä jännittävää päiväkodissa tällä viikolla tehtiin ja kuinka hassuja iltapalaleipiä äiti olikaan eilen tehnyt kotona? Tavallista elämää yhdessä. Mitä se tavallinen elämä sitten oikein on? No sellaista teidän näköistä elämää.

Ja hei, kenenkään vanhemman ei pidä tuntea "pistoa" itsessään, jos ei viikonloppuna jaksa tarttua pullataikinan varteen tai ei jaksa vääntäytyä lasten kanssa edes lähipuistoon. Jokaisen on joskus ladattava paristojaan. Tukiperheen voi saada avuksi esimerkiksi yksinhuoltaja, jolla ei ole toisen vanhemman tukea lasten elämässä, tai perhe, jolla ei ole omia verkostoja kuten isovanhempia elämässään. Yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa voi tehdä ihmeitä monen ihmisen elämässä. Siksi juuri on olemassa SOS-Lapsikylän tukiperheet, jotka auttavat silloin kun tarvetta on. Kuinka mukavaa onkaan huilahtaa, kun voi luottaa, että oma lapsi on sillä aikaa turvallisessa seurassa ja hänellä on kaikki hyvin.

Kuten kuvista voitkin päätellä, niin Afrikan tähti on meidän perheen kestosuosikki. Me pelaillaan sitä perheen kanssa erilaisin kokoonpanoin ja välillä meillä on lasten kavereita mukana pelaamassa. Minusta on niin hauskaa huomata, kuinka toinen tenava laskelmoi tarkkaan ja koittaa maksimoida rahansa jotta voi sitten timantin tai heposenkengän kanssa lentää takaisin kotipesään, kun taas toinen on seikkailunhaluisempi ja liikuttelee pelinappulaansa sinne minne nenä näyttää. Molemmat on aivan mainioita pelivastuksia eikä koskaan tiedä miten peli tulee päättymään vai joudutaanko ottamaan montakin revanssia. Mutta mikäpäs siinä, hyvässä seurassa! Mutta esimerkiksi nämä pelihetket on nimenomaan niitä arjen tähtihetkiä, kun kiire lakkaa olemasta, voi olla kunnolla läsnä ja antaa lasten loistaa.



**

Voisitkohan sinä tarjota ihan tavallista elämää ja läsnäoloa, varhaisen tuen tarpeessa olevalle ihanalle lapselle?


SOS-Lapsikylä hakee uusia tukiperheitä. Tukiperheeksi haetaan ihan tavallisia perheitä, joissa eletään tavallista arkea. Sellaista mukavaa, teidän näköistä arkea.

Lue myös aikaisempi postaukseni: Mitä jos teistä tulisikin tukiperhe? Nyt ollaan niin tärkeällä asialla, että suosittelen lämpimästi tutustumaan, mitä se tukiperhevanhemmuus oikein on ja siksi kannattaa tutustua asiaan tarkemmin ja lähteä mukaan toimintaan!

Sari


perjantai 15. helmikuuta 2019

Saako äiti itkeä?

Yksi suurimmista tunteenpurkauksista on itku. Vauvat itkevät, koska se on vauvojen tapa viestiä asioita. Kun viestintätavat kehittyvät, itkukin jalostuu. Itkun sanotaan puhdistavan, keventävän oloa, helpottavan. Mutta miten on, saako äiti itkeä lasten nähden?



Crying woman

Kuva: Pixabay



Lapsikin oppii peittelemään itkuaan


Sanon aina muille kanssaäideille, että tietenkin omat tunteet saa näyttää, myös lasten edessä. No kunnon "rageemiset" saa kyllä pitää ihan omana tietonaan, niitä ei tarttis puskea kenenkään verkko- tai tärykalvoille. Lapset on tosi fiksuja ja ne vaistoaa kyllä, jos kaikki ei ole hyvin ja äiti panttaa itkua sanoen, että "ei mulla mikään ole". Lapsi apinoi vanhempiaan käytösasioissa - niin hyvissä kuin pahoissakin ja näissä itkuasioissa myös. Eli silloin lapsikin oppii, että itkemisessä on jotain pahaa, noloa tai muuten vaan panttaamisen arvoista.


Hyvä, paha itku


Toiset itkevät herkemmin, kuin toiset. Ja jotkut ei itke. Kukin on sellainen, kuin on. Minä olen ihan superitkuherkkä, aina tippa linssissä. Itkun sanotaan kuitenkin puhdistavan ja helpottavan oloa. Mutta silti monet kokee itkun jotenkin huonona juttuna: on noloa purskahtaa töissä itkuun huonojen uutisten tultua, vaikka eihän siinä ole mitään pahaa. Joistain on tosi kiusallista, kun joku itkee heidän läsnä ollessa. Me suomalaiset viikingithän emme saisi muutenkaan turhia tunteilla, vaan naama peruslukemilla läpi tunteiden tuiskun, eikö vain? ;) Nythän meillä on lanseerattu tämä "roska silmässä"-ilmiö, jolla myös miehet voivat tunteilla olematta kuitenkaan mitään itkupillejä. Oli miten oli, mutta itkekää pois vaan, ei siinä mitään pahaa ole.

Minusta itku on kuitenkin yleisesti ottaen ihan hyvä juttu. Jatkuva itkuisuus voi sitten taas olla merkki jostain sellaisesta, mikä vaatii ehkä enemmän selvitystä. Baby blues? Mielenterveydelliset haasteet? Olosuhteiden aiheuttamaa itkuisuutta joka vaatii toimia? Yksin ei kannata tällaisten asioiden kanssa jäädä. Kannattaa koittaa pyytää apua. Ystävältä, puolisolta tai vaikkapa ammattilaisilta.


Älä kuormita lasta itkun syyllä


Vaikka minusta myös lapsen edessä saa itkeä, eri asia on tietysti se itkun syy. Lapsen niskaan ei tarvitse kaataa sitä, jos harrastuksessa on juntti vetäjä, työkaveri on hirviö, parisuhde menee päin seiniä tai rahat on loppu. Minä kerron lapsille itkun syyn aina jos lapset sitä kysyvät. Mutta lasten kysyessä kerron itkun syyn yleisellä tasolla, kuten vaikka että "oli raskas työpäivä" tai jos puhutaan tosi yleisellä tasolla, että "aikuisten asioita". Lapset tuntuu herkästi imuroivan syyllisyyden itselleen, joten onkin tärkeä muistuttaa lasta ihan ääneen, että itku tai pahamieli ei johdu lapsesta. Ja toisaalta, itkun syyhän ei aina ole paha mieli. Itkuhan voi tulla myös ikävästä, epätoivosta, kivusta tai ilostakin. Olen nainen, hyvä kun edes itse tietää mikä itkettää. Että kiitti vaan, hormonit!


Kuinka usein itken ja mikä on hölmöin syy, miksi olen itkenyt?


No jutun perusteella kuulostaa siltä, että itkeskelen joka päivä. No en itke. Itkeä tirrautan aina tarvittaessa, eniten ehkä hyvästä, eihän siihen tarvita kuin hömppäleffa ja hanat on auki! Hölmöin syy, jolle olen ikinä koskaan ylipäätään itkenyt, on ehdottomasti paloautot ja ambulanssit. Esikoistani odottaessani hormonitoimintani meni ihan vinksin vonksin ja jostain käsittämättömästä syystä herkistyin aina, kun näin hälytysajossa olevan pelastusauton: pääsääntöisesti paloauton tai ambulanssin. Sitten ne hanat vaan aukesivat, ei voinut mitään. Ja tiedätkö mitä tästä tekee erityisen hauskan jutun? Asuimme silloin paloaseman vieressä. Taisin olla hetkittäin nestehukan partaalla ;) Kuopusta odottaessa samaa ilmiötä ei ollut, joten enpäs joutunutkaan esikoiselle sepittämään, miksi ambulanssit itkettää, huh!

**


Saako äiti itkeä lasten nähden?


Sari



maanantai 11. helmikuuta 2019

Uunifetapasta

Suomen some tuntuu suorastaan "räjähtäneen" sen jälkeen, kun ihana Liemessä-bloggaaja lanseerasi uuden herkkupastan: uunifetapastan. Somekansa on ihan hullusti innostuvaa porukkaa - ja se on pelkästään hyvä asia.

Uunifetapasta Liemessä

Minä olen suolaisen fetajuuston ystävä ja tiesin jo heti reseptiä lukiessani, että tulisin rakastumaan tähän hittipastaan ja kuinkas kävikään? Koska minulla on tapana pipertää koko viikon ruokalista kerralla, jouduin aikataulullisista syistä odottelemaan sunnuntaihin saakka, ennen kuin pääsin tekemään tätä ihanaa pastaa.

Feta Chili Kirsikkatomaatti

Ja tiedäthän mitä odottamisesta sanotaan?

Uunifetapasta Liemessä

Että hyvää kannattaa odottaa.
Ja kyllä kannatti.

Uunifetapasta Liemessä

Ohje löytyy Liemessä-blogista:

Uunifetapasta Saron blogi

Tarkkasilmäisimmät huomasivatkin, että ohjeesta poiketen uunivuoassani köllöttää kaksi fetapalaa. Juu, tuplasin fetan määrän, kun meillä oli neljä nälkäistä syöjää.


Suosittelen!


Ai niin. Lähiprismasta oli basilikat ja medium-chilit loppu. Ostin sitten vaan hyvin mietoa chiliä, ettei lasten kielet kärvenny. Kävin sitten hakemassa lähikaupasta viimeisen basilikapuntin. On siis vissiin joku muukin tehnyt tätä viikonloppuna? ;) Jos siis onnistut löytämään basilikaa vielä jostain, niin tee kuten vahingosta viisastunut minä: istuta ruukkubasilika multaan ja jatkossa kotoa löytyy aina tuoretta basilikaa!

Herkullista viikkoa!

Sari


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...