Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2013.

Strawberry pie it is

Kuva

SATURDAY DREAMING

Kuva
Teipit jaloissa ja sadepäivä = there are signs everywhere! Tänään on se päivä, kun voi HAAVEILLA. Ajattelin listata tähän VIISI haavetta, mitkä ovat pyörineet päässäni enemmän tai vähemmän viime aikoina. 1. PITKÄ VIIKONLOPPU MIEHEN KANSSA Long weekend with my spouse Meillä on miehen kanssa takana yhteisiä vuosia ja silti meistä on ihanaa olla välillä ihan kahdestaankin. Meillä on ollut tukiverkkojen kanssa vähän haastava tilanne eikä lasten hoitoonsaanti ole ollut helppoa eikä usein mahdollistakaan. Onnea on mun ihana sisko ja vanhemmat, joilla on tahtoa ja mahdollisuuksia auttaa niin paljon kuin voivat, nyt etenkin kun tenavat alkaa olemaan vähän isompia. Kovin montaa viikonloppua ei olla nimittäin kahdestaan vietetty esikoisen syntymän jälkeen (liki kuusi vuotta sitten) mutta elämä muuttuu, ihmiset kasvaa, elämäntilanteet muuttuu ja meille on alkanut siunaantumaan mahdollisuuksia olla vähän kahdestaankin. Kyllä, itseppä ollaan nuo tenavat haluttu ja saatu mutta parisuhdeaikak

Friday just for ME

Kuva
Perjantai-ilta ja IHANOMAAIKAATEKEMÄTTÄMITÄÄN!!! = parhautta nälkävuodelta tuntuneen työviikon jälkeen. Tänään... RAKKAUSTUOKSU päivän tuoksu oli Flora by Gucci   FACEBOOK-TUSKAA Yritin ottaa uutta profiilikuvaa Facebookiin, oi tuska! Onko sinun blogisi jo Facebookissa? Mainosta! BB-VESI JA HÄÄPANIIKKI Ostin Garnierin kovasti kehutun BB-voiteen ja yllätyin sen nestemäisestä koostumuksesta mutta so far vaikutaa ihan hyvältä. Oivalsin muuten sen, että Nivean Beaute-meikkivoide oli kuin BB-voiteiden isosisko! Rakastin sitä meikkivoidetta yli kaiken ja olin kauhuissani, kun Nivea päätti lopettaa kosmetiikan valmistamisen (jo vuosia sitten) ja rakas meikkivoiteeni hävisi markkinoilta. Kohtuuhintainen, peittävä, HYVÄ. Ensimmäinen ajatukseni oli, belive it or not, että "mitä mä nyt käytän häissäni?" Buahahah, olenko naimisissa, no en edes pienissä häissä näin perjantai-illan kunniaksi ;) ...päädyin muuten laittamaan Facebookiin sitten vanhan profiilikuv

Calendula ja muut

Kuva
  Kortit Ikeasta. Keittiön seinällä. Haaveissa isot taulut samassa hengessä.

Order received!

Kuva
I have never ever ordered anything from abroad, UNTIL NOW!!! I got inspired by Elena's post, get inspired too HERE  and so I ended up in Asos webshop and what did I order... you'll see later! Thank you Elena, thank you Asos, thank you summer sales (my Visa really appreciates) and hey you people: have a GREAT Thursday ♥ Onko sinulle Asos Curve tuttu? Olenko todella ainoa "ulkomaantilausnoviisi"? ;) Asos Curve I'M SO EXCITED!!!!

SE tunne...

Kuva
kun pienet, melkein eskari-ikäiset tytöt puhkeavat vuolaisiin kyyneliin keskellä päiväkodin pihaa tajutessaan etteivät enää syksyllä jatka samassa ryhmässä, eivätkä samassa päiväkodissa, eivätkä likimainkaan samoilla "hoodeilla". [ Tapahtui siis jo ennen juhannusta ]   Yritä siinä nyt olla vahva ja viisas. [ Nieleskellä kyyneleitä ja pyyhkiä niitä salaa ] Taas yhden päiväkodin ovet ovat sulkeutuneet takanamme. Syksyllä minun ISOMPI aloittaa eskarin. [ = missä välissä siitä vauvasta kasvoi iso ja ihana tyttö? ] Ja PIENEMPI aloittaa isojen ryhmässä. [ = mun VAUVA! Miten niin iso! Eikä ees ole! Piäni muru vaa ♥ ] Sitä ennen tenavat LOMAILEE mutsi WORKailee. Ja nallekarkit meni just tasan :) ps. Tajusin myös, että mä en niin selviä eskarin kevätjuhlasta...Voi sitä itkemisen määrää, voisko joku vääntää hanat kiinni? Aina olen ollut herkkä mutta toisen lapsen synnyttyä...voi luoja!!!

Kotona ulkona

Kuva
Uusi Ikea-kirjani: Hållö - Kotona ulkona [ tämä on yksi kesän parhaista jutuista, kun pyykit voi kuivata ulkona ] Kotona on muutama muukin [ hyvä ] Ikea-kirja. ...joista rakkain on tietenkin Rakkaat kotimme! ♥

Oh yes, it's Monday! 7/10

Kuva
  Pinterest

BodyZone Active Wear by KappAhl

Kuva
  Tiesitkö, että KappAhlissa on treenivaatteita myös kurvikkaammillekin naisille, jotka haluavat pitää kunnostaan huolta? BodyZone Active Wear, BZAW. Minä olen vasta löytänyt tieni treenivaateosastolle -omituisesta suhteestani liikuntaan ja hyvinvointiin saatte lukea myöhemmin lisää. Kadonnut vyötärö olisi mukava löytää... Josko se siellä piilotetun 6-packin vieressä jossain majailee, huhuu... Hankin itselleni treenipaidan ja niitä oli tarjolla kokoon 52/54 asti. Noista paidoista ei valitettavasti ollut kuvaa KappAhlin sivulla, mutta hihallisia treenipaitoja löytyy: sekä myymälästä, että nettisivuilta, voit katsoa lisää TÄSTÄ.   Lisäksi hankin treenihousut, mitä oli myös tarjolla kokoon 52/54 asti. Voit katsoa lisää TÄSTÄ . Tiedän, että aika moni ilahtuu tästä tiedosta, THANK YOU KAPPAHL! Vielä kun löytäisin hyvä lenkkikengät. Tukevat, kestävät, kivannäköiset...Sounds like mission impossible to me!!! Saa suositella ;) ps. en tiedä

Juhannusfiilistelyä

Kuva
Työt on takana, nopea (4h) pyrähdys (kenkä-)ostoksilla ja edessä ilta, soffa, Talo&Koti, rakas ja tietenkin se - Juhannus!  Aurinkoista Juhannusta toivon teille kaikille!

Juhannusaatonaatto

Kuva
Juhannusaatonaatto, klo.8:04 Haloo? Kahvi puhelimessa! Hello? Coffee on the phone!  Tällä kertaa talvi ei yllättänyt autoilijoita (kesäkuussa, onneksi!) mutta olen huomannut kerrassaan omituisen ilmiön: mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän puskista tulee kaikki juhlapyhät. Ja koska minulla on tätä varhaisdementiaa (pilke silmäkulmassa :)), varmaan toitotan samaa joka juhlapyhä :D Miksi siis juhannus olisi poikkeus? Eli vasta eilen alkoi tuntumaan siltä, että oh my, juhannus on ihan kohta! (Sitten tuli se päänsisäinen sekamelska: mitä mä teen, koti on siivoamatta, meillä ei ole kukkia maljakossa, matot ulos, mitä me syödään, apua, miten tässä nyt TAAS näin kävi, jne ;)) Tänä vuonna on tiedossa kaupunkijuhannus kaupunkimenoineen ja pistäytyminen mökillä. Mutta sitä ennen vielä, kuten kuvastakin näkyy, töitä, töitä ja TÖITÄ! Do what you love, love what you do - oh yes, I do! ** We are celebrating the Midsummer (=bonfires, barbecueing, summer weather which means usual

To be Bee

Kuva
Kesän iloksi hankittiin Tohvelisankarista skideille vapaa-ajan repuksi Skip Hopin Mehiläinen-kerhoreppu. Reppu on meidän kolmas joten kyllä kyseessä on laadukkaat tuotteet! I LIKE! Meidän reppu on Tohvelisankarista ja SkipHopin sivut löydät täältä . ** I bought this cute Bee backpack for my kids for the summer. This is our third backpack from SkipHop so you can be sure they are good quality! I LIKE! Visit SkipHop here . Onko sinulle SkipHop tuttu? :) Do you know Skiphop? :)

Oh yes, it's Monday! 6/10

Kuva
Pinterest

Jar of joy

Kuva
Tämä on minun ilopurkkini. Sen sisälle laitan lappusia, joihin olen kirjoittanut ihania, minua ilahduttaneita asioita. Sitä mukaa, kun niitä tulee. Uudenvuodenaattona istahdan alas ja avaan tuon purkin. Luen mitä kaikkea ihanaa kuluvan vuoden aikana on tapahtunut ♥ Tätä ideaa saa kopioida aivan vapaasti, vielä ei ole liian myöhäistä :) ** This is my jar of joy. Everytime something really nice happens to me, I write it down and put it in the jar. On the new year's eve I shall sit down, open it and read all the lovely things that happened to me and made me happy ♥ Feel free to copy, it's not too late yet :)

Sleeping is (almost) the best thing you can do in bed.

Kuva
I love these easy Sunday mornings.