Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2014.

Helle, loma ja muutama mökkikuva sekä meitsie

Kuva
Viime päivinä ei ole tarvinnut paljon katsella Forecaa, on riittänyt kun kurkistaa Facebookiin: helle on pehmentänyt ihmisten pääkopat aikalailla täydellisesti ja helteestä "paremmin kuin muut" selviävät yrittävät lyödä faktoja pöytään helteen pökerryttämille ihmispolosille, että nauttikaa nyt -eikä sitten saa vinkua talvella kylmästäkään. Muistan uhonneeni ennen loman alkua, että antaa tulla vaikka hellettä koko lomani ajan...ja siltä tämä sää nyt vähän näyttää. Eli, jotka ette siedä hellettä yhtään tai ainakaan enää, niin uups, my bad ! Vaikka olin päättänyt lomailla stressaamatta, mistään, oli minulla runsaasti tavotteita. Minne mennä, mitä tehdä ja missä käydä. Mutta kun tuli helle. Hiki on pelkästä hengittämisestäkin, saati sitten että lähtisin renuamaan helteen sekoittamien lasten kanssa metrolinjaston päättäriltä päättärille päästäksemme jonnekin hikoilemaan. Ei kiitos! Puistoruokailu porottavassa paahteessa ei myöskään kuulu suosikkiajatuksiin. Mietin jossain vaih

Seitsemänvuotias neiti kesäheinä

Kuva
Minulla on ollut mahdollisuus saada kaksi ihanaa lasta. Ja mikä hassuinta, he ovat molemmat syntyneet heinäkuussa. Neiti ja herra kesäheinät. Hiljalleen alan ymmärtää, mistä vanhempien melkein ärsyttävät kliseet tulevat: "vastahan se syntyi". Huomaan syyllistyväni tuohon samaan ajatteluun. Ja vieläpä jokaikinen kerta, kun lasten synttäreitä juhlitaan. Vastahan se syntyi. Totta tosiaan, seitsemän vuotta sitten. Nyt kaikki on muuttunut. Hän on pian koululainen ja minä olen ekaluokkalaisen äiti. Voitte olla varmoja, että tämä henkilökohtainen päiväkirjani ei tule jäämään paitsi mistään, mitä kohtaamme tämän ensimmäisen kouluvuoden aikana. On epäilemättä kyyneleitä ja naurua, tyttöjen välistä draamaa, äidin ja tyttären välistä draamaa ja äidin kriiseilyä. Se nyt vaan kuulostaa niin vanhalta olla koululaisen äiti. Minne ne kaksi pientä alle kouluikäistä melkein tutti suussa hiipparoivaa kersaa katosi? VASTAHAN SE SYNTYI!!! Koska haluan seitsemänvuotiaani voivan si

Mansikka-mozzarellasalaatti

Kuva
Meidän kokeilevasta keittiöstä jälleen päivää. Asiahan on sillä tavalla, että jos kiireessä kokeilet tehdä jotain uutta ruokalajia, se epäonnistuu, liki poikkeuksetta. Etenkin, jos on kutsuttu vieraita syömään. Joskus into korvaa laadun muutenkin keittiössä: sitä vaan haluaisi hyydyttää jotain ihania härpäkkeitä ja lopputuloksena on sammakonkutumaisella koostumuksella varustettua kuravelliä. Tai kuten tein chili con carnea kerran vähän kokeellisemmin ja suustamme löi lieskat vielä neljännen kermapurkillisen lisäämisen jälkeenkin. Mutta sitten joskus on draivi päällä - kaikki uusi, mitä kokeilet, onkin hyvää! Viimeisimpänä meidän keittiössä tehtiin liki kaikkien huulilla tänä kesänä ollutta mozzarella-mansikkasalaattia. Siitäkin on netissä monta erilaista vaihtoehtoa ja mikä parasta - voi taas tehdä oman maun mukaan! Me laitoimme jääsalaattia, kevätsipulia, tomaattia, mansikkaa ja mozzarellaa ja ostettiin balsamico valmiina kaupasta - voi ei, iso virhe! Ostamamme balsamico oli

Aika katu-uskottava.

Kuva
Tyyppi neljävee.

Sometimes it's good to be a follower

Kuva
Hei! Oletko huomannut, että nyt The L for LOVE-blogia voi seurata monella tapaa? FACEBOOKISSA TWITTERISSÄ INSTAGRAMISSA INDIEDAYS INSPIRATIONISSA T: siis yhtään en ole some-koukussa, voisin helposti elää ilman puhelinta ja nettiä vaikka... tunnin ;)

Kesäpiiras

Kuva
Kesällä on helpompi intoutua touhuilemaan keittiössä. Edellisinä kesinä on luettu reseptejä tarkemmin ja hiljalleen niitä uskaltaa alkaa soveltamaan, oman maun mukaan. Kesän nopein piiras syntyy vaikkapa näin: - kaupan pakastealtaasta murotaikina, sulata - päälle mustikoita, mansikoita, vadelmia, mitä ikinä haluatkin - päälle rahkainen täyte: maitorahkaa, kermaviiliä, sokeria, kaksi kananmunaa - uuniin alatasolle 200 astetta 30min, lopuksi väriä pintaan nostamalla piiras keskitasolle 5-10min. Jokainen, joka söi tätä piirakkaa, otti lisää. Se kertoo aika paljon!

Helteinen moi ja hehkuvaa pinkkiä

Kuva
Hellekään ei ole saanut minua luopumaan luottoväristäni, musta maksimekko  KappAhlista - siitä tuli muuten kertaheitolla lempimekko! Sitä on saatavana myös raidallisena , kylläpä tekisi mieli käydä hakemassa sekin kotiin ;) Mutta poikkeus vahvistaa ("aina mustaa-")säännön, eikö? Dinskosta ostin ihanat pinkit baltsut jotka näyttää sisällä niin hillityiltä... Mutta auringossa ne suorastaan hehkuvat! Täydelliset hellepäivien kengät ja toimii mustan kanssa loistavasti! Mukavia hellepäiviä ja ihanaa viikonloppua! Muistakaahan käyttää aurinkorasvaa, hellehattua, uikkareita (ei pakko), mansikoita, jätskiä, vettä, aurinkolaseja... ;)

Rakkautta ja olohuonetta

Kuva
"Love is the thing, you know" (SATC) Siksi meilläkin on sydämiä siellä, täällä. Tämä valkoinen on tullut meille ystävältä. Rakkautta on niin monenlaista. Joku rakastaa puolisoaan. Joku toinen lapsiaan. Joku rakastaa kissojaan. Joku toinen rakastaa kenkiään. Jollekin rakkainta on meren kohina, joku rakastaa täyskuuta pakkasöinä. Kunhan muistatte rakastaa ♥ (itseännekin, huom :)) ** Niin, sain siis muutaman kuvan otettua ilman lisähenkilöitä ;)

Kesäristeilyllä.

Kuva
Tutkimusten mukaan ensimmäinen lomaviikko menee ihan vaan totutteluun, että ei tarvitse mennä töihin. Ja omakohtaisen tutkimukseni mukaan kesä ei vaan ala ilman risteilyä joten niinpä heti loman alkuun lähdimme matkaan Silja Serenadella, ilman lapsia.   Nautimme hyvästä juomasta. Istuttiin iltaa trubaduurin soittaessa. Nautiskeltiin auringosta. Ihmeteltiin sankkaa sumua. Hikoiltiin helteessä. Nukuttiin. Syötiin. Katseltiin auringonlaskua. Ihailtiin Ruotsin saariston upeita taloja. Juteltiin tästä hetkestä ja vähän muustakin. Nukuttiin vähän lisää. Hengailtiin keulabaarissa. Ja syötiin ja juotiin vähän lisää. Loman aloitus, täydellisen onnistunut. Ei työasioita mielessä, kotiin palasi hyvin rentoutuneet tenavat ja elämä on hyvää :) ** Vitsien mukaan blondeilla on aina hauskempaa. Henkilökohtaisesti en osaa sanoa. Olin viimeksi blondi noin 30 vuotta sitten eli aika pienenä. Sen jälkeen olen ollut hiusväriltäni ja mielenlaadulta tummempi mutta luultavasti ol

Vesihyasinttiruukku

Kuva
Avokadomme on suorastaan villiintynyt ja oikein hirvitti vaihtaa sille uusi ruukku. Mitäs jos se suuttuu ja pudottaa lehdet ja heittää henkensä? No ei suuttunut, on vaan kiihdyttänyt kasvutahtia. Ruukku on aika söpö, Ikean Fridfull , vesihyasinttia. ** Joko te laitoitte avokadot kasvamaan?

L.O.M.A

Kuva
Lomalla! Minä olen lomalla! Ihanaa! Korkeasaareen, mökille, puistoruokailuun, Suomenlinnaan, rannalle, omalle pihalle, piknikille, ystävien luokse ja paljon muuta - ilman minkäänmoisia aikatauluja tai kiireitä! Mukavaa viikonloppua ♥

111km

Kuva
En ole mitenkään urheilullinen tyyppi. Patalaiska on lähempänä totuutta. Keväällä kuitenkin päähäni pätkähti ajatus ostaa fillari. Ja kuinka tyytyväinen olenkaan ollut hankintaani! Moni on sanonut ihan ääneen, miten ihailevat tulevaa kehitystä peruskunnossani. Minä olen sanonut vain, että enhän minä tällä  urheile  vaan pääsen vähemmällä vaivalla pidemmälle, niin ja nopeammin! Patalaiska, huom ;) Olen kolmen viikon aikana melkein joka ilta noussut satulaan. Nauttinut kesästä, auringosta, tuulesta. Siitä kesän tuoksusta. Usein mukaani lähtee myös tyttäreni. Meillä on hauskaa yhdessä. Poljetaan pidempää kautta leikkipuistoon. Tai koukataan metsäpoluille. Laatuaikaa, kahdestaan. Otsiksen kasvatus-projektini on edistynyt hienosti, ihan vielä ei pysy poissa silmiltä pinnittä, mutta kesän jälkeen pysyy! Hiusten latvat ovat kuin kuivaa heinää, lomalla on pakko mennä leikkauttamaan kuivat latvat pois. [ moi! ] Crocsit toimii pyöräillessäkin, haha! Taidan ol

I did it!

Kuva
Inssi vielä. Sitten aikanaan ;) ** Minne se aurinko, kesä, valo ja lämpö katosivat? Get back in here!

Häntä, tassu tai päälaki

Kuva
Kuinka moni on huomannut, että usein kun kaivat kameran esiin, siellä taustalla vilahtaa pieni päälaki, pienet sormet, häntä tai tassu? :) Pikkutyyppi on tervetullut tulemaan ja menemään omassa kodissaan kuten tahtoo, mutta nyt oli kyllä ajatuksena ottaa muutama kuva ilman häntä. Tuli kyllä hyviä kuvia - ilman häntä ja hänen kanssaan, tietysti :)